torstai 13. lokakuuta 2016

Samurai Rauni Reposaarelainen, Suomi 2016, ohjaus: Mika Rättö

Mitenkäs se olikaan niiden Lappeenrannan kendokurssien maksun laita, miettii Samurai Rauni.

Rauni Reposaarelainen on ylivoimainen viinaan menevä samurai, joka kylvää surua ja tuhoa lähiympäristössään Meri-Porissa. Mystinen nimimerkki ”Häpeekyynel” tilaa Satakunnan Ninjain Killalta Raunin salamurhan, josta Rauni kuitenkin selviää pelkkää oljenkortta käyttämällä. Rauni haluaa selvittää, kuka on nimimerkki Häpeekyyneleen takana. Tästä alkaa absurdi ja verinen road movie Meri-Porin samuraitodellisuudessa. (synopsis: leffatykki.com)

Ennakko-odotukseni tästä ihastuttavasta leffakummajaisesta pitivät kutinsa siltä osin, että arvelin tekelettä 'Halosmaiseksi' (Jari Halonen: mm Takaisin Ryssiin, Joulubileet, Aleksis Kiven Elämä, Lipton Cockton) eli ripaus Turkkaa ja tukkukaupalla friikkiä viihdyttävää. Se mikä yllätti oli että leffa tuntui varsin hallitun oloiselta vaikka olikin vasta tekijöidensä ensimmäinen AV-tuotos. Syiksi tähän sain leffan jälkeisessä Q&A:ssa tiedusteltua mm. että elokuvaa tehtiin kolme vuotta opiskellen, mukana tiimissä oli myös ammattilaisia ja suuri osa ensimmäisen vuoden otoksista kuvattiin uusiksi.

Japanilainen samuraikulttuuri ja suomalainen örvellys löivät yllättäen kättä todella hyvin - paljon onnistuneemmin kuin kymmenen vuoden takaisessa tylsän pömpöösissä Aasia - Kalevala Jadesoturissa. Myös (tekijöidenkin mukaan) erittäin harkittu äänimaailma herätti ihastusta, samoiten muutamia yllättävänkin kauniita otoksia tarjonnut kuvaus - tehdas / tuulivoima -zen ftw!

Itse en pitänyt elokuvan viimeistä 'vakavaa' osiota kovin onnistuneena ja jotkut juonenkäänteet jäivät ilman ratkaisua (tai sitten tipuin kärryiltä), mutta saa nähdä mitä uusintakatselu blurrylta joskus myöhemmin antaa asiaan.

Joka tapauksessa yksi vuoden valopilkkuja, kerrassaan originaali porilaistuote (kuten heidän lanseeraamansa aika mainio leffakiertueolutkin) joka tehtiin henkilöauton hinnalla (!). Jään innolla slash mielenkiinnolla odottamaan tiimin seuraavaa tuotosta.

Arvosana: 8/10

Vuoden paras tähän mennessä: Jättiläinen (9/10)
Vuoden huonoin tähän mennessä: Star Trek Beyond (3/10)

IMDB
Traileri

torstai 6. lokakuuta 2016

Miss Peregrine's Home for Peculiar Children (Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille), UK / Belgia / USA 2016, ohjaus: Tim Burton

Let's do the time warp again! Elokuvan maagisimmassa hetkessä.
When Jacob discovers clues to a mystery that stretches across time, he finds Miss Peregrine's Home for Peculiar Children. But the danger deepens after he gets to know the residents and learns about their special powers. 

Tim Burtonin uusin on aika jees; ripaus aikamatkaa, hyppysellinen erikoisvoimia ja rahtunen sisäoppilaitosta. Jätetään Burtonmaiselle liekille pariksi tunniksi = maistuva soppa. Kuten aina Burtonin tekeleissä, tässä on enemmän silmälle tarjolla kuin kertakatselulla voi mitenkään sisäistää. Hyvä niin, jonoon valmiiksi blurryä varten hakeutuu jo hän. Kirja johon elokuva perustuu on saanut jatkoa, joten toivon hartaasti leffan tekevän sen verran paalua, että jatkoa seuraa myös valkokankaalla. Tähän maailmaan ei tekisi pahaa palata.

Random-huomioita: Ella Purnellilla on huiman isot ja ihanat silmät! Hänen sight gaginsa oravan kanssa aiheutti itselleni illan parhaat naurut. Eva Green taitaa korvata Helena Bonham Carterin Burtonin leffojen vakiokasvona nyt kun hänellä ja HBC:llä tuli bänksit. En valita. En tosin valittanut ennenkään. Oman oudon lisäkehuni annan pääosan Asa Butterfieldille hänen äänestään joka on varsin miellyttävä - huomasin sen jo aikoinaan Ender's Game:ssa jossa hän hoiti pääosan lisäksi kertomisen / kertojaäänen. Ender ei leffana ollut kovin kaksinen joten selvästi Butterfieldin 'peculiarity' tosielämässä.

Eniten kakistelemista Peregrinissä oli Butterfieldin hahmon isää näyttelevässä Chris O'Dowd:issa, tämä kun on tullut tutuksi pääosan pökkelönä wanhassa kunnon IT-Crowd -komediasarjassa. Nyt hän esittää vaka(vahkon) roolin amerikkalaisena perheenpäänä - oli siinä vähän minulla mukautumista, sano. Ja hienoa että Harryhausenin hurjat luurangot (mainio homage) tappelivat tällä kertaa hyvisten riveissä!

Long story short, suosittelen!

Arvosana: 8/10

Vuoden paras tähän mennessä: Jättiläinen (9/10)
Vuoden huonoin tähän mennessä: Star Trek Beyond (3/10)

IMDB
Traileri

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Opi perusasiat: Suosikit top 10, 2016 - ???? ja muita mieltymyksiä

Leffojen arvostelu 1-10 akselilla on välillä vähän hoopoa. Monissa näistäkin superlemppareista tuo numero heivaa vaikka missä eikä kerro paljon mitään. Mukavampi olisi vain peukuttaa tai jättää peukuttamatta, mutta IMDB on ankara piiskuri. Varsinkin näistä vähemmän tunnettuja ja nähtyjä leffoja on mukava suositella, itsekin sellaisia mielellään löytää. Lisäksi olen yrittänyt huomioida elokuville jonkinlaista yksityisestä yleiseen nousevaa arvoa. Lempparileffojen top kymppini, kronologisessa järjestyksessä: Juonisynopsikset IMDB:stä.

Lettyn (Lilian Gish) huono ns.'lotossakin nolla oikein' -päivä ei ota loppuakseen.
#1 The Wind (Pohjoismyrsky), USA 1928, ohjaus: Victor Sjöström

A frail young woman from the east moves in with her cousin in the west, where she causes tension within the family and is slowly driven mad.”

Tuuli aavikolla raastaa mieltä ja unelmia hajalle. En kutsuisi itseäni hyvällä tahdollakaan luontoihmiseksi, joten sopii sitenkin pirtaan. Ruotsalaisen Sjöströmin visuaalisesti briljanttia psykodraama vuosikymmeniä ennen Bergmania, von Trieristä puhumattakaan.

Sjöströmin mestariteoksen aikaan mykkäelokuva oli taiteellisesti parhaimmillaan. Luonnollisesti äänielokuva tulikin sitten jo seuraavana vuonna ja käänsi universaalin mykkiksen sivun elokuvahistoriaan. Äänielokuvalla kesti oman aikansa ennen kuin alkoi puskea läheskään yhtä vahvaa klasaria.

Muuten, pelkästään amerikkalaisista mykkäelokuvista (muusta maailmasta puhumattakaan) 70 prossaa on erinäisistä syistä menetetty ikuisiksi ajoiksi. Muun muassa kukaan ei ajatellut aikoinaan että elokuvia haluttaisiin nähdä ensi-iltakierroksen jälkeen uudestaan, joten orggisfilmimateriaaleja heitettiin surutta kierrätykseen! Niistä lopuista 30 prossastakin (plus muu maailma) olen nähnyt vain muutaman kymmenen. Tätä katseluprojektia jatkan aina silloin tällöin.

Kun kasvan isoksi, minusta tulee: Melancholia
Mukana koska: silents, von trier & bergman, we had faces, golden age hollywood

IMDB


Piritalla (Mirjami Kuosmanen) seuraava uhri kiikarissa. Porokin ihan selvästi, että 'o-ou...'.
#2 Valkoinen Peura, Suomi 1952, ohjaus: Erik Blomberg

A newly wed woman goes to the local shaman to get some help with her lovelife, but instead gets turned into a white reindeer vampire.”

Suomessa tykätään yleensä tehdä ja katsoa a) karua draamaa, b) pieruhuumoria, c) pönöttävää tai mukarempseää henkilöhistoriikkia ja d) sitä iänikuista & loputonta sotaleffaa. Suomalainen kauhu-, fantasia- ja scifileffa oli ja on to-del-la harvinaista ja hyvät kotimaiset sellaiset mahtuvat tallenteina vaivatta yhteen vapisemattomaan käteen, Peura siihen päällimäiseksi. Upeasti kuvattu VP on muutenkin ihan vuosikymmenestä riippumatta harvinainen suomileffaksi, niin kovasti se luottaa kuvan voimaan, musiikkiin ja omaan yleiseen tunnelmaansa. Mirjami Kuosmasen hurjasti vedetty päärooli on myös mannaa.

Kun kasvan isoksi, minusta tulee: Suspiria
Mukana koska: pohjoismaat, suomileffa, kuva, genreleffat



Monoliitti monoliitti näytä sivus, onko huomenna askensio?
#3 2001: A Space Odyssey (2001: Avaruusseikkailu), USA / UK 1968, ohjaus: Stanley Kubrick

Humanity finds a mysterious, obviously artificial object buried beneath the Lunar surface and, with the intelligent computer H.A.L. 9000, sets off on a quest.”

Pakollinen 'wakawampi taide-elokuwa' -entry. Mitäpä tästä enää on paljon sanottavaa; oikeasti aika ultimate trippi läpi ihmiskunnan historian. To infinity and beyond!

Kun olin pieni, minä olin: Roundhay Garden Scene
Mukana koska: prestige, kubrick, all alone in the night, kisut, tehosteloikka, klassinen musa elokuvissa, art is not just a guys name



'Taivas varjele, mikä sieltä tulee!?' hihkuu Sada Abe (Eiko Matsuda, alla).
#4 Ai no korîda (Aistien valtakunta), Japani / Ranska 1976, ohjaus: Nagisa Ôshima

A passionate telling of the story of Sada Abe, a woman whose affair with her master led to a sexual obsession which then came to a violent end.”

Ympäri maailmaa sensuurimyrskyssä aikoinaan retuutettu, vieläkin ylittämättömän hurja teos. Ôshima yhdistää surutta hardcoren, arthousen ja kulotusvaihteella etenevän rakkaus- / himodraaman. Raju, originaali, ainutkertainen, unohtumaton.

Kun kasvan isoksi, minusta tulee: Breaking the Waves, It's My Body
Mukana koska: aasia, controversy, kulttikama, sensuuri, hardcore



'You're a very special sexy lady (and I've never said this to anyone before)' tuumaa hra Julian Kay.
#5 American Gigolo, USA 1980, ohjaus: Paul Schrader

A Los Angeles male escort, who mostly caters to an older female clientèle, is accused of a murder which he did not commit.”

Kasarin lähtölaukaus: Armani, Moroder, Gere... kaikki lempparivuosikymmeneni leffojen perusjuttuja ja tunnusmerkkejä. Okei, Schraderilla (mm Taksikuskin kässäri) on ollut aina vain tämä yksi tarina ('mies etsii jonkinlaista synninpäästöä') kerrottavanaan mutta hyvää jälkeä sillä on kuitenkin vuosien saatossa tullut.

Kun kasvan isoksi, minusta tulee: Fight Club, Eyes Wide Shut
Mukana koska: kasari, musa, tyyli, gerbiilit



Peruuttamattoman syvällä roskan ytimessä. Elizabeth Berkeleyn (Nomi) uran syöksykierre alkaa.
#6 Showgirls, Ranska / USA 1995, ohjaus: Paul Verhoeven

Nomi, a young drifter, arrives in Las Vegas to become a dancer and soon sets about clawing and pushing her way to become the top of the Vegas showgirls.”

Jännän äärellä. Hyvää roskaa = niin huonoa että mittari menee ympäri ja siitä tulee hyvää. Showgirls on valioesimerkki siitä miten kaikki menee elokuvassa pieleen ja tulos on silti jumalaista. Ohjaaja Paul 'tits and ass' Verhoeven, tuo kyntävä hollantilainen & kokenut rivo vanha portto, teki tätä kaikesta päätellen vakavissaan. Kiehtovien junaonnettomuusleffojen puolesta nyt ja aina. ”Movies are so rarely great art, that if we cannot appreciate great trash, we have very little reason to be interested in them.” (Pauline Kael).

Kun olin pieni minä olin: A Star is Born
Mukana koska: great trash, trainwrecks, nc-17



Neerrrddssss!
#7 The Gamers, USA 2002, ohjaus: Matt Vancil

Sent on a quest to rescue a princess, four clueless players must guide their characters through dangerous forests, ancient ruins, and past the girl next door.”

The Gamers on mukana kapean mutta syvän viehätyksensä ansiosta; ropettamista ei ole koskaan kuvattu yhtä osuvasti ja riemukkaasti elokuvissa. Se on myös arvellakseni varsin rajatun yleisön elokuva, koska vitsit aukeavat parhaiten (ainoastaan?) pelaajille. The Gamers edustaa myös lyhytelokuvia ja amatöörielokuvia, joilla molemmilla on oma paikkansa katselulistallani. Koskaan ei tiedä mistä laatua puskee, joten kaikki kanavat auki!

Kun kasvan isoksi, minusta tulee: Lord of the Rings
Mukana koska: amatöörit, lyhytelokuvat, harrastajat, kapea syvä viehätys



"On tämä saatana työmaa!", miettii sillinhajun ympäröimä perhe Collins.
#8 Dark Shadows, USA / Australia 2012, ohjaus: Tim Burton

An imprisoned vampire, Barnabas Collins, is set free and returns to his ancestral home, where his dysfunctional descendants are in need of his protection.”

Scifi- / kauhu- / fantsuleffat eli lyhyemmin genreleffat ovat suosikkejani. John Carpenter, Jack Arnold, Wes Craven, Tim Burton jne - maailma olisi paljon tylsempi paikka ilman heitä. Dark Shadows on hiipinyt hiljakseen ihan ykköslemppareideni joukkoon, ja kuten monet parhaista genreleffoista, se kestää rajattomasti uudelleenkatseluja - asia jota olen testannut välillä lähes päivittäin. Random trivia attack: koko Collinsport rakennettiin leffaa varten kun mieleistä kaupunkia kuvauksiin ei löytynyt. Odotan myös toivekkaana että muu maailma alkaa diggailla tätä pätkää kuten minä; sen huono menestys arvosteluissa ja lippuluukuilla oli surullista seurattavaa.

Kun olin pieni, minä olin: The Addams Family Values
Mukana koska: genreleffat, uudelleenkatselupotentiaali, flopit



Passi vai hammasharja? (Petri Luukkainen)
#9 Tavarataivas, Suomi 2013, ohjaus: Petri Luukkainen

Petri Luukkainen conducts an experiment with his own life. He packs all his things and puts them in storage. At first naked in an empty apartment, he only allows himself to retrieve one item per day. ”

Hyville dokkareille on aina tilaa katselulistallani. Sidney Lumet, tuo monien erinomaisten yhteiskunnallista sanomaa saarnaavien leffojen tekijä, sanoi elämänsä loppupuolella että kaikesta huolimatta elokuva ei voi muuttaa maailmaa. Ehkä niin, mutta sanoisin että ainakin yhden ihmisen joskus. Luin Luukkaisen projektista aikoinaan Hesarista ja sekä artikkeli että itse dokkari olivat minulle varsin transformatiivinen kokemus. Mihin tavaraa tarvitsee ja mitä tarvitsee... Ei oikeastaan kovin paljon, olen huomannut.

Kun olin pieni, minä olin: Salesman
Mukana koska: dokkarit, lifechanging



"Noh? Kerro!"
#10 Mikä on sinun kaikkien aikojen lempparileffasi?

Vähän xiit, I know. Mutta listan viimeinen entry on tuo ylläoleva kysymys. Uusien leffojen näkeminen - varsinkin jollekulle toiselle tärkeän - on usein varsin antoisaa ja kannattavaa puuhaa.

Kun olin pieni, minä olin: Pekka ja Pätkä Sammakkomiehinä
Mukana koska: uutta verta, uusia ajatuksia, uusia näkökulmia, uusia leffoja nähtäväksi
 
PS: Jos joskus väkisellä kädestä väännetään että 'eikun on *pakko* olla kymmenen!11!', niin alla ehdokkaita. Niistä voisi sitten valita yhden vaikka päivän ja tunnelman mukaan. Mutta aikuisten oikeasti, lista päättyy tähän!


Fah Lo See (Myrna Loy) miettimässä lisäisikö waterboardingin päivän virikevalikoimaan.
The Mask of Fu Manchu (Fu Manchun naamio), USA 1932, ohjaus: Charles Brabin & Charles Vidor

Englishmen race to find the tomb of Genghis Khan. They have to get there fast, as the evil genius Dr. Fu Manchu is also searching, and if he gets the mysteriously powerful relics, he and his diabolical daughter will enslave the world!”

Seikkailuleffat on hauskoja; joku totesi että ne ovat vähän kuin toimintaleffat, mutta niissä oppii monesti jotain uuttakin - mytologiaa, maantiedettä tjms asiaan liittyvää - siinä sivussa.

Kieltämättä välillä vähän kömpelönä ja varsinkin tämän päivän valossa joiltain aspekteiltaan kulmia väärästä syystä kohottavana etenevässä Fu Manchussa on myös paljon ilonaiheita, kuten Boris Karloffin Fu, lavastus ja rapsakka tahti (elokuva kestää ruhtinaalliset 68 minuuttia). Mutta erityisesti ja ennen kaikkea Myrna Loyn kiihkoileva ja kiero Fu'n tytär Fah Lo See vie tämän rainan listalleni. Hänen huiman riemukas camp, over the top -roolirepäisynsä on kaikkien aikojen suosikkejani. Kun Fah Lo See hekumoi kiihkoissaan ruoskituttaessaan leffan sankaria (tuota länsimaista pirua!) niin savuke olisi suorituksen jälkeen sallittu!

Samaa kai ajattelivat - mutta valitettavasti hyvin negatiivisessa hengessä - tietyt ikävät voimat Hollywoodin ulkopuolellakin. Parin vuoden sisään Hollywoodissa otettiin käyttöön oma sisäinen elokuvasensuurinsa, josta amerikkalainen elokuva sai kärsiä vuosikymmeniä ennen kuin nykyinen - sekin ennakkosensuurisysteemi mutta sentään sallivampi - otettiin käyttöön 70-luvun taitteessa. Siksi yksi mielenkiintoisia aikoja jolta katsastella Hollywood-leffoja on juuri tämä äänielokuva pre-code - yhtä rajua meininkiä saatiin sitten odotella uudestaan vuosikymmeniä.

Kun kasvan isoksi, minusta tulee: Indiana Jones ja Tuomion Temppeli
Mukana koska: golden age hollywood: the talkies era, pre-code, seikkailuleffat



Puolangan Pessimistien Juntusrannan haaraosaston risteilytunnelmia.
Kainuu 39, Suomi 1979, ohjaus: Pirjo Honkasalo & Pekka Lehto

Pieni kainuulainen Juntusrannan kylä joutui erikoisen tapahtumasarjan näyttämöksi talvisodan aikana. Puna-armeija miehitti Juntusrannan yllättäen sodan ensimmäisinä päivinä syksyllä 1939, kun vasta osa Kainuun kylistä oli ehditty evakuoida. Suomalaisjoukot vetäytyivät, ja kylän asukkaat jäivät eristyksiin venäläisten kanssa. Yksin jätetyt kyläläiset päättivät tehdä yhteistyötä miehittäjien kanssa, sillä miehittäjien mukana oli tullut suomenkielisiä propagandatyöläisiä.” (Synopsis: YLE)

Kerrassaan erikoinen tekele. Kainuu 39:ään valittiin näyttelijöiksi tarinasta kertovan alueen ihmisiä. Tämä valintaprosessi näytetään elokuvan alussa ja luodaan heti tällainen jännä etäännyttämiskeino. Itse leffa etenee sen jälkeen mielenkiintoisesti: kuin taikatemppuna nämä välistä kömpelötkin amatöörit jotenkin ajan kanssa liukuvat hahmoihinsa, ja heidän kohtaloistaan kiinnostuu kuin huomaamattaan. Magic, I calls it! Varsin ainutlaatuinen suomipätkä, ja taatusti erikoisin 'sotaleffa' mitä tässä maassa on ikinä tehty.

Kun kasvan isoksi, minusta tulee: Dogville
Mukana koska: erikoisuus^2, vaietumpi historia, olimme siellä mekin, korsuhomot

Traileri (ei ole)


'First we take Manhattan. Sori lol eikun siis tarkotin maailman.'
Alexander (Aleksanteri), Saksa / USA / Hollanti / Ranska / Englanti / Italia 2004, ohjaus: Oliver Stone

Alexander, the King of Macedonia and one of the greatest military leaders in the history of warfare, conquers much of the known world.”

Yksi näitä modernin länsimaisen maailman arkkitehtejä. Maailmanvalloittaja, nerokas sotilas, kansojen yhdistäjä, murhaaja, despootti, rakastava viisas hallitsija ja minua ehkäpä kiehtovin historiallinen hahmo.

Minusta Aleksanteri itse hahmona kantaa elokuvan hetkittäisten suvantojensa läpi vaivatta, mutteivät Angelina Jolie tai Val Kilmerkaan huonosti vedä. Pragmaattisesti valitsen myös kaikista Stonen leffasta työstämistä versioista Final Cutin, koska se on pisin (214 minuuttia) - kun katsotaan, niin katsotaan huolella. 'More is more', tietää Yngwiekin.

Kun olin pieni, minä olin: Lawrence of Arabia
Mukana koska: historia elää, pitkä harvoin hyvä, onni suosii rohkeaa, pönötysvaaran onnistunut luovinta



Muita mieltymyksiä: nimeni ei ole Tapani, mutta tulette ne tuntemaan.


Puhuppa vaikka tuolle TR:n kädelle jos ei miellytä. (Aina hyvä Theresa Russell)

Näyttelijät (all time): Theresa Russell ja Errol Flynn. Kauneutta/komeutta ja karismaa eikä juuri ollenkaan sysipaskoja filmejä. Hyvä triplakombo. 

Näyttelijät (nykyiset): Saoirse Ronan. Mukava nähdä jonkun lahjakkaan aikuistuvan näyttelijänhommassa. Mielenkiintoisia rooleja. Osui silmiin jo aikoinaan Atonementissa. 
Johnny Depp. Paljon genreleffoja ja melkein aina pilke silmäkulmassa = asiaa. FI: Leea Klemola, Ville Virtanen.

Ohjaajat (all time): Stanley Kubrick, John Carpenter

Ohjaajat (nykyiset): Coenit, Lars Von Trier, Tim Burton, David Fincher, FI: Aki Kaurismäki

Käsikirjoittajat (all time): Paddy Chayefsky, William Goldman

Käsikirjoittajat (nykyiset): Aaron Sorkin, Coenit, FI: Aki Kaurismäki

Kriitikot (all time): Roger Ebert. FI: Peter von Bagh, Helena Ylänen

Kriitikot (nykyiset): Richard Scheib (genreleffat), Mark Kermode. FI: Film-O-Holicin poppoo

Lopuksi: Eniten haluan kiittää itseäni, sillä ilman minua tämä ei olisi ollut mahdollista. Ei haittaa jos ei osaa, kunhan on intoa! (Depp Ed Woodina, 1994)