torstai 10. kesäkuuta 2021

The French Lieutenant's Woman / Ranskalaisen Luutnantin Nainen (UK 1981, Karel Reisz)

Myrskymuurin Maija.
 
Anna and Mike portray two characters in a film set in 19th century England who fall in love despite the fact that Mike's character is engaged.
(IMDB)

1800-luvun jäykköjen käytösroolien Englannissa nuori Sarah Woodruff (Meryl Streep) on käytöksensä vuoksi ajautunut sosiaaliseksi hylkiöksi. Herrasmiestutkija Charles Smithson (Jeremy Irons) ihastuu häneen tahtomattaan, asettaen siten uransa ja tulevaisuutensa vaakalaudalle. Sata vuotta ja risat myöhemmin aiheesta tehdään elokuvaa. Pääosien Miken (Jeremy Irons) ja Annan (Meryl Streep) kaipuu omista suhteistaan toistensa pariin on näennäisesti kovin paljon vaivattomampaa.

Ranskalaisen Luutnantin Nainen on virkistävän kunnianhimoista draamaa. Fowles käytti vuoden 1969 postmodernissa historiallisessa romaanissaan etäännyttämistekniikkana tarinan kerronnan pysäyttämistä, jolloin hän luennoi 1800-luvun elämästä ja kutsui lukijansakin tarkkailemaan tarinan tapahtumia ulkopuolisena. Fowles tarjosi myös kolme erilaista loppua, jotka muuttivat tarinaa perustavanlaatuisesti ja joista lukija saattoi valita mieleisensä. 

Luonnoksista luontoon.

Elokuvaversiota ei meinattu noista seikoista johtuen saada millään aikaiseksi. 'Unfilmable' oli kirjan yhteydessä käytetty adjektiivi. Elokuva ottaa kuitenkin härkää rohkeasti sarvista. Luutnantin ohjannut tsekkoslovakiasyntyinen, mutta englannissa varttunut Karel Reisz löysi yhdessä käsikirjoittajansa, tunnetun näytelmäkirjailija Harold Pinterin kanssa onnistuneen ja vastaavan, mutta filmaattisemman etäännytystavan. 

Elokuva kertoo noin 3/4 kestostaan Sarahin ja Charlesin rakkaustarinaa ja 1/4 saman tarinan elokuvan kuvauksista, Sarahin ja Charlesin näyttelijöiden Miken ja Annan omasta suhteesta, sekä sen peilautumisesta Sarahin ja Charlesin tarinaan. Reisz pystyy täten tarjoamaan kirjan kolmen lopun sijasta niitä kuitenkin kaksi kappaletta, samalla kirjan etäännyttämistekniikan säilyttäen.

Sarah, o.g. Hankala Akka? (Meryl Streep)

Roolitus on sujuvaa. Meryl Streep tekee englantilaisen Sarahinsa vaivattoman oloisesti, joka tietysti viittaa valtavaan työmäärään. Hän muun muassa saapui englantiin kolme kuukautta ennen kuvausten alkua viktoriaanista englantilaista ääntämistä opetellakseen. 

Sarahin roolissa on varmasti ollut hänelle mukavasti purtavaa. Onko Sarah nykyaikaisen naisen airut? Manipulaattori? Mielisairas? Langennut? Itsenäinen? Itsepäinen? Vaihtoehtojen kirjo ja yhdistelymahdollisuudet miellyttävät. Itse asiassa se, että normeja rikkovan Sarahin näyttelijäksi valkoitui amerikkalainen miellytti kovasti kirjailija Fowlesia, joka näki päähahmossaan amerikkalaisia luonteenpiirteitä. 

Streep sai Sarahistaan ihan ansaitusti ensimmäisen tähänastisista seitsemästätoista(!) parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuudestaan. Muut ehdokkuudet elokuva sai sovitetusta kärikirjoituksesta, lavastuksesta, puvustuksesta ja leikkauksesta. Ainoakaan pysti ei Luutnantin kainaloon ajautunut.

Nykyaikaa etsimässä. (Meryl Streep, Jeremy Irons)

Streep tekee roolissaan täydellistä jälkeä, mutta Nitraatti ymmärtää myös häntä liiasta täydellisyydestä syyttäviä: 1930-luvulla uransa aloittanut näyttelijä Katharine Hepburn sanoi kuulevansa kellopelin hampaiden raksutusta, kun katsoi Streepin näyttelyä.

Jeremy Ironsille 1981 oli läpilyönnin vuosi. Luutnantti oli hänen ensimmäinen iso pääosaroolinsa elokuvissa, ja samana vuonna hän myös pääositti pystyyn kehuttua minisarjaa Mennyt Maailma (Brideshead Revisited, Nitraatin vahva suositus sillekin). Harva pystyy esittämään ahdistunutta yläluokkaista yhtä sujuvasti, ja tämä vuoden 1981 parivaljakko onkin aika edustava esimerkki miehen myöhemmästäkin tuotannosta.

Kolmas isompi rooli on Charlesin mielitietyksi tarkoitettu, mutta karvaaseen pettymykseen kapsahtava Ernestina Freeman, jonka tekee varsin riittävästi Lynsey Baxter. Neljäntenä mainittakoon Charlesin pirullista miespalvelijaa Samia esittävä Hilton McRae ja viidentenä Patience Collierin työstämä Rouva Poulteney, Sarahin työnantaja helvetistä. Muut sivuroolit on miehitetty luotettavalla brittithespiaanien kaaderilla. 

Tarkoilla nuolilla sydämiä halki. (Jeremy Irons, Lynsey Baxter)

Tämänkertaisessa katselussa Nitraatin silmää miellytti myös veteraani Freddie Francisin kameratyö, joka ottaa Englannin Dorsetista ja eritoten sen kuulusta satamamuurista The Cobbista paljon irti. Mainitaan myös Tom Randin puvustus, joka varsinkin eräässä tietyssä metsäkohtauksessaan miellytti kovasti Nitraatin silmää: Ironsin ja Streepin roolihahmot tuntuvat siinä kuin sulautuvan ympäristöönsä. Mainitaan myös Carl Davisin elokuvan aiheeseen sopivan läpitunteellinen sävellystyö.

Tämä syyttä vähän unohduksiin jäänyt kunnianhimoinen ja kerrassaan onnistunut draama uskaltaa vaatia katsojiltaankin vähän normaalia enemmän. Nitraatti ei pistäisi pahakseen, että näkisi useammin samaa näin 40 vuotta myöhemminkin tehtävissä draamaelokuvissa.

Arvosana: 9/10

IMDB
Traileri