 |
| Get your bear on. |
In a parallel universe, young Lyra Belacqua journeys to the far North to save her best friend and other kidnapped children from terrible experiments by a mysterious organization. (IMDB)
Tänään Nitraatti aikamatkasi kymmenen vuotta taaksepäin. Viimeksi elokuvatetterissa tarkastettua tullut fantsupätkä The Golden Compass jätti silloin vähän kylmäksi. Miten kävi nyt?
Kultainen kompassi sijoittuu rinnakkaismaailmaan joka on hiukan kuten Maa / Englanti noin Viktoriaanisen / 1900-luvun alkuvuosikymmenten aikoihin ja johon on ripoteltu lisäksi aimo annos magiaa [*]. Tässä rinnakkaismaailmassa kaikilla ihmisillä on oma henkiolentonsa (daemon), joka omaksuu omistajansa luonteenpiirteitä kuvaavan eläimen muodon ja kulkee hänen rinnallaan. Tämä olento on itse asiassa osa omistajansa sielua ja sen menetys tekee karmeaa jälkeä.
Maailmaa hallitsee ajatuspoliisi Magisterium, joka pyrkii kaksin käsin kuristamaan kaikenlaisen itsenäiseen vapaa-ajatteluun viittaavankin, ja tieteen harjoittajat ovat tietysti vihollinen numero yksi. Ihan kaikille kyseinen meno ei passaa, ja siinä kohtaa tarinaan heitetäänkin yksi utelias pikkutyttö nimeltä Lyra, mystinen maaginen kompassi, outo pohjoisnavan maaginen pöly ja sekalainen seurakunta avustajia sekä vastustajia.
 |
| Aivan valloittavat daemonit. Kuvassa Lyran (Dakota Blue Richards) daemoni Pantalaimon (Freddie Highmore) kissamoodissa. |
|
Suurimmiksi plussiksi Compassissa Nitraatti nimeää maailmanrakennuksen, daemonit ja näyttelytyön. Compass on ison rahan fantasiatarina jolla oli polttoaineenaan trilogiallinen kirjoja. Luotu maailma on komeaa katsottavaa mietittyine yksityiskohtineen, maineen ja mantuineen sekä kaikenkarvaisine asukkaineen.
Daemonit ovat valloittavia ja kuvastavat ihmistensä luonteita ja heidän suhdettaan toisiin ihmisiin ihanasti. Jos esimerkiksi kaksi ihmistä kohtaa agressiivisissa merkeissä, heidän daemoninsa ovat ensimmäisinä ottamassa matsia. Jos daemon ottaa osumaa, se näkyy myös hänen ihmisessään ja toisinpäin. Yksi elokuvan muikeimpia understated sense of wonder -hetkiä onkin erään henkilön kylmissä suutuspäissään daemonilleen läväyttämä litsari joka näkyy hetimiten läimäisijän omassa poskessa. Mahtavimmin toimii Lyran daemon Pantalaimon joka muuttaa muotoaan usein ja kekseliään hauskasti. Todellinen tietsikka-animaation pieni riemuvoitto. Samaan liittyvä mukava pieni yksityiskohta on ihmisen menehtymisen hetkellä hänen daemoninsa tuprahtaminen valokipinäpilvenä olemattomiin.
Näyttelijöistä Nitraatti nostaa esiin pääosan ensikertalaisen Dakota Blue Richardsin, joka vetää määrätietoisen ja neuvokkaan Lyran roolin onnistuneesti. Tosin Lyran aina enemmän tai vähemmän isojen ruumiskasojen keskeltä suht iloisena esiin kömpiminen kyllä nosteli silloin tällöin vähän Nitraatin kulmakarvoja - kai Aryaakin sentään vähän enemmän hirvittäisi! Parasta settiä ovat Lyran suorastaan Bilbo vs. Klonkku -tason koijaukset erästä tuhmaa nallea vastaan. Kohtaus saa paljon voimastaan nimenomaan luodun maailmansa erikoisuuksista johtuen - tämä käyttövoima lämmittää.
 |
| Compassin jääkarhutkin ovat muikeita ilmestyksiä. Kuvassa Lyra Ja Byrnison (Ian McKellen). Mutta miksi Nitraatilla tekee niitä nähdessä aina mieli kokista? Hmm. |
Nicole Kidman rouva Coulterina (Ann?) kantaa hienostorouvan pahisviittansa oikein hyvin. Koskaan ei voi olla varma onko kohta luvassa keppiä vai porkkanaa. Ian McKellen veteraanisotakarhu Byrnisonina jylisee hyvin ja Sam Elliott tekee sen sadannen reilun lännenmiehensä vakuuttavalla ammattitaidolla. Freddie Highmoren suoritus Pantalaimonin äänenä on hyvä lisä animaattorien antiin. Ai niin ja tietty genrekuningatar Eva Greenin osaaminen & silmäkarkki plus hänen tapansa käyttää ääntään antavat Nitraatille aina väristyksiä.
Mainitaan myös Ian McShanen Karhuherra Paddington from Hell -suoritus ilkeänä sotakarhupäällikkö Ragnarina. Kuten varmaan arvaattekin niin luvassa on vähemmän Lovejoyta ja enemmän Al Swearengenia. Daniel Craigin Lordi Asrielin ja hänen kauniin lumileopardinsa Stelmarian (Kristin Scott Thomas) arpa on olla harmittavan pienissä rooleissa. Elokuvan jatko-osat olisivat nostaneet heitäkin varmaan enemmän keskiöön, mutta tätä ei tietystikään ehtinyt ikinä tapahtua.
 |
| Eva
Greenin tulkkaama noita. *Tirsk* Ei voi mitään, sama hihitys pääsi nyt
kuin 10 vuotta sitten teatterissakin (Nitraatti ei ollut ainoa). Noh, Philip
Pullman sai nimi-idean selatessaan suomalaista puhelinluetteloa! |
Niin, miksi sitten jatkoa ei seurannut? Avataan syitä. New Line Cinema tuotti
Golden Compassia Klonkkumainen rahankiilto silmissään. Heidän
jättimenestyksensä Sormusten Herran parissa sai firman satsaamaan 180
miljoona dollaria (saman verran kuin 2/3 koko LotR-trilogian budjetista!) Kompassiin. Tuollaisen
tuohimäärän peliin lyöminen sai firman ylivarovaiseksi.
Kirjan pahiksen nimeämistä käytännössä katoliseksi kirkoksi
pehmennettiin elokuvaa varten paljon epämääräisemmäksi. Tämä ei juurikaan vaikuttanut kyseisen instanssin
Yhdysvalloissa johtamaan vihakampanjaan elokuvaa kohtaan, mutta se sai kyllä kirjojen fanit takajaloilleen kirjojen vesittämisen takia.
Katolisen kirkon hyökkäys elokuvaa kohtaan tuo tietysti säälittävän huvittavasti mieleen elokuvan ja kirjan Magisteriumin: kansa on liian
tyhmää ajattelemaan itse joten ylempien instanssien tulee sensuroida
alamaistensa näkemiset etteivät he vain saisi 'vaarallisia' ideoita.
Ohjaajaksi palkattiin firman mielestä oletettavasti helposti suitsittava
komediaohjaaja Chris Weitz, jolla oli käytännössä olematon kokemus
fantasia- ja tehoste-elokuvien tekemisestä. Tämä näkyy varsinkin isojen
taistelukohtausten lievänä energiattomuutena. Weitzin varpaille
asteltiin surutta mm. leikkaamalla leffa uusiksi ennen ensi-iltaa ilman
häntä. Tämäkään tempoilu ei voi olla näkymättä lopputuloksessa
levottomana liian monen kokin syndroomana. Kansalle uutena LotRina
markkinoitu [**], tuntematonta ja monimutkaista maailmaansa hiukan
töksähdellen esittelevä Compass ei ollut esikuvansa sujuvuutta ja
kulttuuritunnettavuutta nähnytkään.
 |
| Lyran tsemppiohje kaikui New Line Cinemassa kuuuroille korville. |
Suurin yksittäinen syy trilogian amputaatioon yhden elokuvan mittaiseksi on tietysti kuitenkin raha. Vaikka elokuva oli kokonaisuutena menestys maailmanlaajuisine 350 miljoonan dollarin tuloineen, New Line Cinema oli hölmöyksissään kaupannut ulkomaan levitysoikeudet pois - 2000-luvun puolivälissä maailmanlaajuisen box-officen arvoa ei ihan vielä tajuttu. Niinpä ulkomaiden 280 miljoonan tuloista New Line ei päässyt nauttimaan, vaan taskuun jäi pelkästään yhdysvaltojen 70 miljoonaa, joten firman tappioksi jäi jättimäisesti lähemmäs sata miljoona dollaria. Tämä oli yksi iso syy siihen että New Line Cinema ajautui konkurssiin ja Warner Bros osti firman pois kuljeksimasta vuoden 2008 alkupuolella.
Summa summarum: Nitraatti pitää elokuvasta, nyt enemmän kuin aikoinaan. Miinukset eivät tunnu enää niin isoilta - paljon huonompaakin ja paljon varmemman päälle tehtyä pliisua isoa fantsua on tullut välissä nähtyä. Kompassin maailma on vetoavan mietitty ja erilainen daemoneineen päivineen, ei fantsujen perusosaston miekkaa, magiaa ja örkkejä.
Yksi Nitraatin alla antamista pisteistä tulee osaksi potentiaalista. 'What could have been' on mukava ajatusleikki Kompassin katselun jälkeistä teekupposta siemaillessa. Nitraatti myös muistuttaa taas itseään että elokuvan pohjana oleva Philip Pullmanin kirjasarja on nyt luettava pikimmiten. Jotain huhuja on liikkunut Nitraatin tietoon siitä että tarina näkisi tulevaisuudessa ehkä päivänvalon minisarjana. Jäämme odottamaan.
 |
| Pääosan esittäjä jouduttaneen kuitenkin vaihtamaan koska valloittava Dakota Blue Richards ehti aikuistua. Kuva vuoden 2017 alusta, jossa hän on teatterilavan valloituspuuhissa. Aika on varkaista suurin. |
Arvosana: 8/10
IMDB
Traileri
[*]
Itse asiassa maailmasta tuli vanhalle crpg-Nitraatille mieleen vähän menneiden aikojen mainio klasaripeli Arcanum. Ehkä kirjat olivat jonkinlainen inspiraatio pelillekin.
[**]
Katso esimerkiksi linkitetyn trailerin alku...
