Star Trek: Voyager (USA 1995-2001, Rick Berman, Michael Piller & Jeri Taylor)

To treknobabbly go where no Trek has gone before!

Pulled to the far side of the galaxy, where the Federation is seventy-five years away at maximum warp speed, the crew of the Starfleet star-ship Voyager must forge a truce with a group of Maquis rebels in order to find a way home. (IMDB)

Star Trek: Voyager oli scifisarja, joka kertoi Tähtiliiton tutkimusalus Voyagerin tarinaa. Alus tempautui madonreiän läpi kauas Tähtiliiton ja muun tunnetun sivilisaation alueilta, ja alkoi tehdä monikymmenvuotista matkaansa takaisin kohti kotia. Matkallaan se kohtasi uusia sivilisaatioita, ihmeitä ja vaaroja.

Star Trek: Voyager oli - ja on - 'vanhojen trekkien' äpärälapsi, sarjoista selvästi heikompana pidetty. Nitraatti ei ihan yhdy arvosteluun. Viime aikoina suoritettujen uusintakatselujen jälkeen on ST: DS9 osoittautunut kököimmäksi, sen viimeisten vuosien heikkojen pitkien juonien ja suoranaisen saippuaoopperoinnin takia. DS Ysistä sekä koko Trekin puoleksi vuosikymmeneksi kuopanneesta Enterprisestä Nitraatti on ehtinytkin jo kirjoittelemaan (kts. edelliset linkit).

Ei klingoneja, ei romulaaneja, ei nats... eikun mitä? Holokansi auttoi tuttuuden puutteeseen. 

Voyagerin alkutaival oli sen heikointa aikaa. Pari-kolme ekaa vuotta Trekkimaailmaan yritettiin keksiä uusia mielenkiintoisia rotuja ja siinä epäonnistuttiin aika pahoin. Neljänteen kauteen tekijät saivat kuningasidean, kun Voyager vietiin yhden trekkimaailman kuuluisimman vihulaisen, eli Borgien alueelle. Siitä eteenpäin sarja parani selvästi, mutta johti myös melkoiseen skismaan. 

Kun sarjasta haluttiin tehdä Borgeilla kaupallisempi - se ei ollut siihen asti ollut mikään iso menestys - pääosan keski-ikäinen tätikapu sai rinnalleen myös puolta nuoremman seksipommin. Kapteenin näyttelijälle ja sarjan siihen astiselle päähenkilölle tämä aiheutti kovasti vitutusta ja välit - sittemmin korjatut - nuoremman uuden näyttelijän kanssa olivat loppuun asti kireitä. 

Kapteeni! Deflektorimme ei kestä reflektorimme resonaatiofrekvenssin modulaatioita!

Voyagerin suurin kompastuskivi on sen hirvittävä määrä treknobabblea, eli mukatieteellistä termistöä viljelevää dialogia. On tunnettu tosiasia, että sarjan käsikirjoittajat merkkasivat tekstiin tyyliin TREKNOBABBLEA TÄHÄN KOHTAAN ja sarjan omat babble-ekspertit sitten suolsivat siihen sitä itseään. Jos tuota höpötystä oli osassa vähän, sen osakkeet nousivat melkein automaattisesti. Niin tapahtui valitettavan harvoin.

Voyagerin(kin) pidemmät juonikaaret ja isot tehosteosat jättivät Nitraatin nyt aika kylmäksi. Sen sijaan sarjan pienet filosofiset päkerrykset ja kevyemmät huumoripalat olivat edelleen ihan hyvän oldskool-trekkikaman veroisia. Juuri samoista syistä Nitraatti ei voi sietää uusia trekkisarjoja. Ne ovat hyvin matalaotsaisesti kirjoitettuja tehostapläjäyksiä. Ensimmäinen niistä, elokuva Star Trek (2009) oli vielä lupauksia herättävä, lähinnä erinomaisen roolituksensa vuoksi. Mutta siitä eteenpäin trekki on muuttunut Nitraatille aika yhdentekeväksi.

Ylärivi: Garret Wang, Jennifer Lien. Keskellä: Ethan Phillips, Robert Duncan McNeill, Robert Picardo. Alhaalla: Robert Beltran, Kate Mulgrew, Tim Russ, Roxann Dawson. Kolmasosa Robertteja!

Voyagerin miehistö oli - aikaansa aina edellä olleeseen trekkityyliin - hyvin monenkirjava ja inklusiivinen. Kapteeni Kathryn Janeway (Kate Mulgrew) oli nainen ja pätevä keski-ikäinen tieteentekijä - varsinkin aikanaan suht harvinainen valkkaus sarjan pääosaan. Tämä tosin johti muutamaan melkoiseen herttasarja-osaan, koska sellaisen sisällön ajateltiin houkuttelevan sarjalle enemmän naiskatsojia. 

Försti Chakotay (Robert Beltran) oli intiaaniverinen ex-kapinallinen. Harmillisesti Beltran antoi ymmärtää olevansa trekkimateriaalin yläpuolella, ja tämä ikävä asenne varmasti resonoi käsikirjoittajissa, koska Chakotayn hahmo jäi aika mitättömäksi. 

Nuorempaa polvea edustivat aluksen lyhytpinnainen insinööri, puoli-klingon B'Elanna Torres (Roxann Dawson), kirkasotsainen aliluti Harry Kim (Garrett Wang) ja nuorehko kapinallinen, luutnantti Tom Paris (Robert Duncan McNeill). Sarjaan liittyi neloskaudella entinen(!) Borg, Jeri Ryanin esittämä seksipommi(!) Seven of Nine.

*Swoon* (Jennifer Lien)

Sarjan lempparihahmot Nitraatilla ovat pysyneet samoina sen 30 vuotta. Vulkanilaista on vaikea tehdä täysin metsään, eikä Tim Russkaan siinä onnistu; hän vetää turvallisuusupseeri Tuvokinsa mainiosti. Muut suosikit ovat aluksen nokkelan kyyninen, nimetön holotohtori l. Tohtori (Robert Picardo) ja eritoten ASMR-prinsessa, alukselle pelastautuva söpö alieni Kes (Jennifer Lien). 

Inhokkikin on aina ollut yhtä helppo nimetä: Kesiä piirittävä ahdisteleva kehdonryöstäjä ja sarjan kuvottava 'comic relief', Neelix (Ethan Phillips). Kes poistui sarjasta neloskaudella monen asian (mm. Jennifer Lienin mielenterveysongelmat) summana, mutta Neelix pilasi sarjaa olemassaolollaan käytännössä sen loppun asti. Maailma ei todellakaan ole reilu paikka!

Taiteilijan näkemys sarjan AI-upscale -projektista VAI joku Voyagerin vierailemista planeetoista?

Voyagerista ei ole hintansa vuoksi lupa odottaa virallista HD-versiota ehkä koskaan, mutta innokkaat harrastajat ovat käyttäneet apunaan tekoälyä ja skaalanneet koko sarjan sen avulla ylöspäin vuonna 2025. Voyager on nyt niin hyvän näköinen kuin se luultavasti tulee ikinä olemaan. Sarjalla on muuten trekkisarjojen paras tunnari (kts. alla), leffasäveltäjämestari Jerry Goldsmithin (1929-2004) kätösistä lähtöisin. Se tuo hakematta erinomaisesti mieleen sarjan etsimisteeman.

Toiseksi huonoimman orggissarjan paras tusina

Alla Nitraatti listaa paremmuusjärjestyksessä tusinan sarjan parhaita osia. Ne ovat varsin vapaita sarjan suuremmista juonikuluista, joten spoilereita ei tarvitse pelätä, jos sarjaan haluaisi tutustua vaikkapa juuri tällä setillä. 

Useat näistä ovat bottle show - tyylisiä. Se tarkoittaa osaa joka on tehty pienellä budjetilla, ilman suuria uusia lavasteita tai vierailevia näyttelijöitä ja keskittyy yleensä sarjan vakkareiden tekemisiin Voyagerilla. Jotta tälläiset osat toimivat, tulee ne olla hyvin kirjoitettu. Juuri nämä bottle show't ovat monesti trekkifanien lemppareita. 

Osat ovat nousevassa paremmuusjärjestyksessä, suluissa kausi ja osan numero, O = ohjaus, K = käsikirjoitus, T = tarina. *B* = Bottle show (kts. yllä)

12. Live Fast and Prosper (6x21)

O: LeVar Burton K: Robin Burger

Konnakolmikko esiintyy kapteeni Janewayna, Tvokina ja Chakotayna huijatakseen rahaa ja muuta kivaa pahaa-aavistamattomilta uhreilta. Puhdasta hubaosastoa, kun homssuiset huijarit vetävät hykerryttäviä versioita tutuista hahmoista. 7/10.

11. Body and Soul (7x07)

O: Robert Duncan McNeill T: Michael Taylor K: Eric Morris, Phyllis Strong & Mike Sussman 

Kun Voyagerin Delta Flyer II -sukkula joutuu hyökkäyksen kohteeksi, Tohtorin on piilotettava ohjelmansa Sevenin Borg-implantteihin. Tuvok käy läpi pon farria. Osan kehonvaltausidea on sama kuin vaikkapa Steve Martinin tähdittämässa Rob Reiner -komediassa All of Me:ssä (1984). Puhdasta hubaosastoa tämäkin! 7/10.

10. Thirty Days (5x09)
 
O: Winrich Kolbe T: Scott Miller K: Kenneth Biller

Tom paris saa arvonalennuksen ja tuomitaan 30 päiväksi putkaan niskoittelusta. Näppärä takaumatarina, joka tapahtui sarjan toiseksi mielenkiintoisimmalla (6x12 vie voiton) planeetalla, vesiplaneetalla. Virkistävää vaihtelua normiympäristöille. Osassa on myös sympaattinen luonnon puolesta -viesti ja mielenkiintoista mietintää prime directiven, eli Tähtiliiton puuttumattomuussäännön mielekkyydestä. 7/10

09. Fury (6x23) *B*

O: John Bruno T: Rick Berman & Brannon Braga K: Michael Taylor & Bryan Fuller

Kes palaa, mielessään kosto Voyagerille ja Janewaylle. Tuo varmaan jo selittää että miksi tämä listalla mukana. Sarjan suurin rikos oli, että yököttävä kehdonryöstäjä ja 'komedia'hahmo Neelix jäi roikkumaan sarjaan käytännössä loppuun asti, mutta Kes kirjoitettiin ulos jo puolivälissä. No, onneksi hän sai sitten lähteä näin ryminällä. Tim Russillekin mukavasti mysteeripähkinän näyttelemistä purtavaksi, kun Tuvokillakin riittää tekemistä ja pähkäilyä. Kaksi suosikkiani sarjasta samassa paketissa, kätevää! 7/10.

08. Warlord (3x10)

O: David Livingston T: Andrew Price & Mark Gaberman K: Lisa Klink

Kesin ottaa valtaansa pakkomielteisen kapinallisen mieli. Lempeä Kes (Jennifer Lien) pääsi tässä revittelemään hiton hauskasti. Kes-fanin sarjan paras nanna, vaikka sitä ei kyllä ennen alkutekstejä tapahtuvasta Neelix -holokansikidutuksesta uskoisi. Melkein Semihoopo avruusooppera, tämäkin vähän kuin Voyagerin Mirror Universe -osa (kts. alla), jonka magic jarin mieleen tuova macguffin hykerryttää wanhaa dunkkisnörtti-nitraattia. 7/10.

07. Bride of Chaotica! (5x12)

O: Allan Kroeker T: Bryan Fuller story by K: Bryan Fuller teleplay & Michael Taylor

Ulottuvuuksien välissä elävät fotonioliot törmäävät Tom Parisin holokansiohjelmaan ja luulevat sen Kapteeni Protoni-seikkailua oikeaksi maailmaksi. Jälleen puhdasta hubaosastoa. STV ei päässyt kvadranttinsa takia vetämään kertaakaan Trekkien perinteistä Mirror Universe -tarinaa, mutta keksi onneksi omat hubansa. Holokansi sekoaa 1930-luvun mustavalkoiseen Buck Rogers -sarjaelokuva-tyyliin. 8/10.

06. Pathfinder (6x10)

O: Michael Vejar T: David Zabel K: David Zabel & Kenneth Biller

Kun Enterprise palaa Maahan, luutnantti Barclay hakee terapia-apua Deanna Troilta, koska uskoo olevansa liikaa kadonneen Voyagerin mysteerin pauloissa. Tuttu nörttiluti Barclay tekee paluun Trekkiin / Voyageriin, hengaillen sarjassa silloin tällöin koko sen loppuajan.

Fanisuosikki Dwight Schultz vetää herkimmän ja parhaan Barclaynsa. Myös Deanna Troin (Marina Sirtis) läsnäolo ilahduttaa oldskool -trekkifanin sydäntä. Jos osassa on massiivisesti treknobabblea, Schultz tekee siitä melkein siedettävää. Osan loppuratkaisukin on todella yleisöä miellyttävää lajia. 8/10.

05. Meld (2x16) *B*

O: Cliff Bole T: Michael Sussman K: Michael Piller

Tuvok selvittää aluksella tapahtuvaa järjetöntä murhaa. Trekiksi varsin rajussa murhatarinassa oli sarjan paras vieraileva näyttelijä, eli Brad Dourif (mm. Yksi Lensi Yli Käenpesän). Hurjilla kontaktilinsseillä vedetty mielenvikainen betazoidi ja kuolemantuomion käsittelyä... raskaan sarjan trekkiä, siis. Hyvä Tuvokin soolokin samalla, Russin parhaita - ellei paras - veto Voyagerissa. 8/10.

04. Eye of the Needle (1x07) *B*

O: Winrich Kolbe T: Hilary Bader K: Bill Dial & Jeri Taylor

Voyager saa madonreiän läpi yhteyden Romulanien alukseen Alfa-kvadrantissa. Nitraatin Trekin lempparirotua Romulaaneja (Vulcanit ilman varmistinta) ei paljon tietenkään STV:ssä nähty, koska oltiin huitsin nevadassa. Tämä oli niitä harvoja kertoja. Hyvä tarinakin. Kakkosjuoni Tohtorin asianmukaisesta kohtelusta oli myös... noh, asiallinen. 8/10.

03. Timeless (5x06)

O: LeVar Burton T: Rick Berman, Brannon Braga & Joe Menosky K: Brannon Braga & Joe Menosky

Voyagerin epäonnistunut yritys päästä nopeasti kotiin aiheuttaa haaksirikon jääplaneetalle ja koko miehistön menehtymisen, Chakotayta ja Harry Kimia lukuunottamatta. 15 vuotta myöhemmin Tähtilaivastosta eronnut kaksikko yrittää muuttaa historiaa pelastaakseen Voyagerin, mutta Tähtiliitto on parin kintereillä estääkseen näiden aikeet.

Yksi sarjan parhaita. Toteutus, näyttely ja impakti huippuluokkaa. Ei ollut edes ehdolla vuoden 1999 Hugoissa. Nitraatti olisi surutta pistänyt tämän ainakin Dark Cityn, Pleasantvillen ja Star Trek: Insurrectionin edelle tuona vuonna. Varmaan sarjan huono maine vaikutti siihen, ettei ainoatakaan Voyager-osaa ikinä edes nimetty Hugo-ehdokkaaksi, voitosta nyt puhumattakaan. Vain musertava määrä treknobabblea ja vähän liian perusteellisesti taputeltu loppu tiputtavat pisteitä. 8/10.

02. Course: Oblivion (5x17) *B*

O: Anson Williams T: Bryan Fuller K: Bryan Fuller & Nick Sagan

Kun Voyagerin miehistö sairastuu kuolettavasti, se joutuu rajuun kamppailuun olemassaolostaan. Sarjan lohduttomin, tylyin ja synkin osa, josta puuttuu kaikenlainen makea trekkikuorrutus tai onnellisen lopun pakko. 43 minsaa pidetään ikävää ja lopputekstit päälle. 9/10.

01. Blink of an Eye (6x12)

O: Gabrielle Beaumont T: Michael Taylor K: Joe Menosky.

Sukupolvien saatossa erään maailman sivilisaatiot yrittävät selvittää oudon taivaankappaleensa mysteeriä. Blink on laimentamatonta scifiä. Tälle Nitraatti olisi lyönyt vuoden 2001 Hugo-pystin kouraan, mutta osa ei tietenkään ollut edes ehdokkaana. Niin älyä kuin tunnetta erittäin tyydyttävästi hivelevä, ja Trekin prime directiveä haastava Blink on sarjan kirkkaasti paras osa, sekä yksi Trekkien parhaimmistoa ylipäätään. Hieno loppukuvakin. 10/10.

* * *

Loppuun vielä Nitraatin nykyinen trekkisarjojen paremmuusjärjestys. Huonoimmatkin ovat ihan hyvää ajanhukkaa!

Oldskool Trek-sarjat paremmuusjärjestyksessä (nouseva):

06: Deep Space Nine 7/10
05. Voyager 7/10
04: The Animated series 7/10
03. The Next Generation 8/10
02. Enterprise 8/10
01. Star Trek 10/10

Arvosana: 7/10

IMDB
Traileri (fanmade)
Jerry Goldsmithin upea tunnari

The Civil War (USA 1990, Ken Burns)

"The struggle of today is not altogether for today – it is for a vast future also." (Abraham Lincoln, 1861)

 A comprehensive survey of the American Civil War. (IMDB)

Ken Burnsin magnum opus The Civil War oli jotenkin onnistunut jäämään dokkarifanaatikko Nitraatilta tähän asti väliin, vaikka ohjaaja oli toki muista teoksista tuttu. Ken Burns (s.1953) on luultavasti Yhdysvaltain tunnetuin dokumentaristi ja iso osa hänen maineensa perustaa on juurikin tämä sarja. 

Burns oli pystyvä ohjaaja jo 1980-luvun puolivälissä, kun hän luki Michael Shaaran romaanin The Killer Angels (1974). Se kertoo Gettysburgin taistelusta, jossa sota alkoi viimeinkin kääntyä Pohjoisvaltioiden eduksi. Burns päätti että Yhdysvaltain sisällissota on hänen seuraavan dokumenttinsa aihe, eikä se tulisi olemaan yksiosainen, tunnin kestoinen dokumentti, vaan koko sodan kattava sarja.

Alun perin viisiosaiseksi - osa per sodan vuosi - ajateltu sarja venyi nopeasti lähes tuplan pituiseksi, kun jokainen sotavuosi vaati lopulta kaksi osaa, sarjan yhteiskeston ollessa massiiviset lähemmäs 12 tuntia. Sarjassa seurataan niin taisteluja kuin yksittäisten siviilien ja sotilaiden kohtaloita, samoin kuin kenraalien, presidenttien ja muiden poliitikkojen tekemisiä.  

Luonto kaunis, ihminen tappajaenkeli.

The Civil War omaa holistisen otteen vuosien 1861-1865 sisällissotaan, joka on Yhdysvaltain historian tärkein yksittäinen tapahtuma. Maasta voidaan perustellusti puhua ennen sitä ja sen jälkeen, 'jälkeen' ollessa modernin ajan airut.

Materialtaan ylivertaisten Pohjoisvaltioiden lopulta voittokuluksi kääntyneen sodan ylle loi hyvin pitkään varjonsa se, että Etelävaltioiden sodanjohto ja sen kenraalit olivat täysin ylivertaisia sotureita ja sen rivimiehet taistelivat valloittajaa vastaan, omaten näin selvästi paremman taistelumoraalin, eikä Etelävaltioiden voittokaan vaikuttanut aluksi olevan kovinkaan kaukana. 

Pohjoisvaltioiden tehtävänä oli puolestaan palauttaa Liittovaltiosta eronneet ja sodan aloittaneet Etelävaltiot takaisin Liittovaltioon, ja samalla lopettaa raaka ja epäinhimillinen orjuus, joka oli yhä Etelävaltioiden talouden perusta. Sen lopettamista eivät muuten ihan kaikki alkuun edes Pohjoisessa kannattaneet!

Sodan satoa.

Sodan hirvittävää kaatuneiden määrää - n. 750 000, jopa 1 000 000 miestä, enemmän kuin kaikissa muissa Yhdysvaltain sodissa tähän päivään mennessä kaatuneet yhteensä - selittää osaltaan se, että sodassa käytetyt taktiikat olivat niin paljon jäljessä armeijoiden käytössä olevaa, taktiikkoja paljon modernimpaa ja tappavampaa tulivoimaa.

Ken Burnsin omintakeinen, sittemmin jäljitelty ohjaustekniikka koostuu tuhansista valokuvista, joita pitkin liikutaan niin sivu- kuin pystysuunnissa, joihin välillä zoomataan ja joista poimitaan tarkasteluun yksityiskohtia. Samalla kuvia taustoittaa suunniteltu ääniraita tehosteineen, kertojaääni ja näyttelijöiden esittämä teksti. Sinänsä simppelin kuuloinen tekniikka(*) on uskomattoman toimiva ja siirtää katsojaa niin ajassa kuin paikassa. 

Muutenkin sarja on tekniseltä ja toteutuspuoleltaan erinomainen. Ääninäyttelijät, mm. Sam Waterston, Morgan Freeman, Julie Harris ja näytelmäkirjailija Arthur Miller ovat nappeja. Sopiva on myös David McCullough'n reportterimainen kertojaääni. Geoffrey C. Wardin, Ken Burnsin ja tämän veljen Ric Burnsin (yhdessä asiantuntijoiden kanssa muokkaama) teksti tenhoaa ja Allen Mooren, Ken Burnsin ja Buddy Squiresin kuvaus ja valokuvatekniikka (kts. yllä) on kerrassaan evokatiivista, samoin toimii Jay Ungarin säveltämä tai sovittama ja mm. Jacqueline Schwabin herkästi pianolla tulkitsema musiikki.

Shelby Foote, armoitettu tarinankertoja.

Yksi dokumentin suuria löytöjä oli sisällissodan historiasta laajoja kirjoja kirjoittanut ja etelävaltioista itse kotoisin ollut Shelby Foote (1916-2005). Kun Burns ja hänen tiiminsä olivat käyneet haastattelemassa miestä ensimmäisen kerran, he ajattelivat että tästä ei ehkä paljon kostuttu - ennen kuin he löivät kuvatut materiaalit leikkauskoneeseen ja näkivät totuuden. 

Kamera rakasti tätä myöhäiskeski-ikäistä tarinankertojaa. Myös hänen näkemyksellisyytensä oli tiimistä vakuuttavaa. Tavan haastatteluista käyttökelpoista lopulliseen dokumenttiin on yleensä noin 15%. Footen tapauksessa luku oli jopa 90% - ja sarjaa katsoessa on helppo ymmärtää miksi.

Amerikassa The Civil War oli ei-kaupalliselle PBS-kanavalleen supermenestys niin katsojien kuin palkintojen määrässä ja nosti Ken Burnsin uran ja arvostuksen uudelle tasolle. Aihe oli hyvin keskeinen Yhdysvaltain kansalaisille, vaikka tuolloin vähän unohduksissa. Burns onnistui koskettamaan heitä arkaan paikkaan ja herättämään uteliaisuutta haastaen, sekä henkisesti palkiten. 

Pohjoisen junttura Ulysses S. Grant ja Etelän legenda Robert E. Lee. Pitkään väännettiin, ennen kuin Lee sai edes etäisesti arvoistaan vastusta kenraalirintamalla.

Koko sarja restauroitiin 4K-tasoiseksi vuonna 2015, ja jälki on uskomattoman upeaa. Kuvien ja kuvatun filmimateriaalin yksityiskohdat ovat selvempiä ja kirkkaampia kuin koskaan. Myös liikkuvan kuvan raamattusivuston IMDB:n häkellyttävän korkea, käyttäjien sarjalle antama keskiarvo (9.0) puhuu omaa kieltään.

The Civil War on Nitraatistakin yksi kaikkien aikojen parhaita dokumenttisarjoja. Siitä voidaan puhua samaan hengenvetoon kuin esimerkiksi toisen maailmansodan magnum opuksesta The World at War (1973-1974), Carl Saganin maailmankaikkeutta uskomattoman humaanisti luotsanneesta Cosmos-sarjasta (1980), Kenneth Clarkin vetämästä länsimaiden historiaa ja taidetta käsi kädessä valottaneesta Civilisation-sarjasta (1969-1970) tai David Attenborough'n maineen perustana toimineesta lämpimästä ja darwinistisesta Life on Earthistä (1979).

Arvosana: 10/10

IMDB
Traileri

(*)The Civil Warin tulisikin olla pakollista katsottavaa laiskoille dokumentaristeille, joiden käyttämä ja Nitraatin sydämensä pohjasta inhoama näytelty rekonstruktio paljastuu Civil Warin rinnalla siksi mitä se on: epä-älylliseksi ja banaaliksi tekniikaksi.

The Long Shadow (UK 2023, George Kay & Michael Bilton)

Pelko painaa pitkää päivää.

Dramatizing one of the most infamously notorious serial killer cases, the hunt for the Yorkshire Ripper, between 1975 and 1981. The search involved over a thousand officers and changed the way the British police worked forever. (IMDB)

1970-luvun puolivälistä 1980-luvun alkupuolelle englannin Yorkshirea piti pelossa lähinnä - mutta ei pelkästään - prostituoituihin keskittynyt sarjamurhaaja, jonka jahdista ITV on tehnyt laadukkaan tositapahtumiin perustuvan minisarjan. 

Sarjamurhaajajutskat tahtovat usein vääntyä lähinnä groteskeiksi luontodokumenteiksi, joissa ollaan enemmän kiinnostunut saalistajan toiminnasta kuin uhreista tai poliisin tylsääkin rutiinia vaativista yrityksistä murhaajan pysäyttämiseksi. 

Vaarallisten töiden kärkikastia. (Dorothy Atkinson)

Tämä minisarja on kuin vastakohta niille ja esimerkiksi sinänsä mainiolle Mind Hunterille (2017-2019). The Long Shadow tekee kaiken toisin, keskittymällä lähes täysin uhrien perheisiin ja poliisin toimintaan murhaajan pysäyttämiseksi - itse murhaajaa nähdään hyvin vähän ja hänen tekojaan sitäkin vähemmän, niiden surulliset jäljetkin ilman sensationalismia tai tirkistelyn makua. 

ITV-kanavan väistämättä synkkä tuotanto kritisoi tässä, kuten toisessa viime aikojen mainiossaan, eli Mr. Bates vs. The Post Office (2024) englannin (lähi)historian naamalleen kaatuvaa, lähes rikoksen merkit täyttävää viranomaistoimintaa. 

Siinä missä Mr. Batesissa kyseessä oli toimimattoman tietokoneohjelmiston ajama katastrofi, The Long Shadow käy läpi Yorkshiren sarjamurhaajajahdin aikana tehdyt valtavat viranomaisvirheet, joiden maksajiksi päätyivät käytännössä murhaajan myöhemmät uhrit.

Palikat. (David Morrissey, Steven Waddington, Lee Ingleby)

Sarjan toteutus ei jätä minkäänlaista nokankoputtamista. Se on erittäin huolellisesti lavastettu, korkeat tuotantoarvot omaava, Yorkshiressa kuvattu ja sen näyttelijätyö on kautta linjan kerrassaan kiitettävää. 

Viimeisestä huolehtii lähinnä kovien veteraanien keski-ikäinen valiokavalkadi. Toby Jones, Lee Ingleby ja David Morrissey tekevät spiraalimaisesti heikentyvät poliisien esimiehet Dennis Hobanin, Jim Hobsonin ja George Oldfieldin, Michael McElhatton heidän teflonmaisen pomonsa Ronald Gregoryn. 

Seuraamme myös vihjeitä ja kortistoa pyörittäviä 'toimistopoliiseja', esim Chloe Harrisin tekemää Jenny Bushia ja Liz Whiten loihtimaa Meg Winterburnia, sekä osien kuluessa vaihtuvien uhrien hyvin piirrettyjä perheitä ja elossa selviytyneiden uhrien pinnistelyjä.

Rutiinien valtiatar. (Liz White)

Lewis Arnold ohjaa erinomaisesti. Sarjan pelottavinta osastoa on seurata naisia kävelemässä yksin yöllä: sen kuvaamisen onnistuminen on elintärkeää eläytymisen kannalta. Nitraatin mieleen jäi myös hyvin toteutettu ajankulun kuvaus, kun päivien eteneminen ensimmäisestä murhasta visualisoidaan numeroina milloin mihinkin pintaan. 

George Kayn älykäs ja hillitty käsikirjoituskaan ei jätä kovin paljon toivomisen varaa. Se pohjautuu Michael Biltonin tietokirjaan Wicked Beyond Belief: The Hunt for the Yorkshire Ripper (2003), sekä muihin lähteisiin, mm. poliisin kuulustelupöytäkirjoihin. 

Se esittää kuvaaman aikansa pinnan alla kyteneen naisvihan hiljaisesti mutta sitä kautta voimakkaasti, ilman moniin nykytuotantohin hiipivää luennoinnin makua. Poliisin karmivat virheet, mutta myös heidän periksiantamattomuutensa saavat tasapuolisesti tilaa.    

Sarjan mainosjulkan nokkelan ylös-alas -ominaisuuden toinen puoli: jeparit. Alaosa = tavikset.

Sarjan nimen voi nähdä moniselitteisenä. Se viitannee niin aikalaisten elämään vuosikausiksi varjon heittäneisiin tapahtumiin, kuin uhrien perheiden ikuiseen muutokseen - ja vieläkin joissain nurkissa elävään 'mitäs läksit' -uhrisyyllistämiseen.

Yhtä lailla se sopii kuvaamaan myös sitä varjoa, jonka tapahtumat heittivät viranomaisten toiminnan ylle: paljon muuttui tapauksen myötä myös englannin poliisin toimintatavoissa.

Kaupallisen ITV-kanavan viime aikojen hyvät sarjat muistuttavat myös siitä, että valtiollisen kanavan BBC:n olisi syytä petrata. BBC teki ennen järjestään tällaista laatua, mutta on nyttemmin hävinnyt oman erinomaisuutensa peräreikään, jossa ollaan enemmän kiinnostuttu siitä ketkä tekevät, kuin siitä mitä he tekevät. 

Arvosana: 8/10

IMDB
Traileri

Bugonia (IRE/UK/CAN/SK/USA 2025, Yorgos Lanthimos)

Internet-meemiä lainaten: - Kuka on oikeassa? - Kyllä. 

Two conspiracy-obsessed young men kidnap the high-powered CEO of a major company, convinced that she is an alien intent on destroying planet Earth. (IMDB)

Tuhnuisen luuserikaksikon nimellisesti älykkäämpi osapuoli on vakuuttunut, että paikallisen korkean teknologian firman toimitusjohtajatar on todellisuudessa andromedalainen alieni, jonka rodun tarkoituksena on mädättää teknologiallaan ihmisten mielet ja tuhota näiden elinmahdollisuudet. 

Salaliittoteoreetikko päättää kidnapata kyseisen toimarin luuseriserkkunsa avustuksella ja vaatia toimaria pysäyttämään ihmiskunnan tuhoamistoimet. Toimitusjohtaja näyttää sinänsä järkevästi pitävän kaksikkoa lähinnä hulluina. Onko kyseessä sekopäinen salaliittoteoria vai avaruusjännä?

Tulevat tänne ja vievät meidän ampiaiset? (Emma Stone)

Jep, Kreikan hurja poika Lanthimos rytyyttää taas täysillä, ja tekee parastaan sitten The Favouriten. 

Bugonia on raikas tuulahdus ja jänskä sekoitus trilleriä, draamaa, komediaa sekä kauhua. Se sisältää myös hyvin motivoituja ja lyhyen tehokkaita väkivallan purskauksia. Onko se myös scifiä? Siitä ei voi tietysti sanoa juuta tai jaata, se olisi spoileri. 

Bugoniaa kannattelee älykäs kässäri, jonka takana on Will Tracy. Hänen tekstinsä perustuu 2000-luvun alun etelä-korealaiseen elokuvaan, joten kyseessä on itse asiassa uusversio, tosin Bugonia kuulema menee myös omiin suuntiinsa. Tarinan tapahtumapaikka voisi olla monikin nykyisistä pallomme taantuvista pikkupaikkakunnista, joissa jokin teknologiajätti kaivaa maata lain ja syrjäytettyjen ihmistavisten jalkojen alta.

Puku ei tee miestä. (Emma Stone, Aidan Delbis, Jesse Plemons)

Pääosan trio on erinomainen. Lanthimosveteraani Emma Stone on nappivalinta toimitusjohtaja Michelle Fulleriksi. Kukapa sopisi paremmin toimariksi ja tai alieniksi suurine silmineen, jotka varsinkin puolivalossa ovat kovin epäilyttävän oloisia, kaljun pään (kaappaajien tekosia, alienien hiukset kun ovat heidän mielestään lähettimiä!) kruunatessa vaikutelman. 

Pikku hiljaa myös Lanthimoksen makuun päässyt Jesse Plemons on toinen nappi salaliittoteoreetikko Teddy Gatzina. Hän näyttää siltä, ettei ole kylpenyt kuukauteen ja kuvittelee aina olevansa askeleen edellä muita, vaikka takamatka järkevyyteen on aika ilmeinen. 

Itku pitkästä ahdistuksesta. (Jesse Plemons)

Plemons on muutenkin julkisena salaisuutena yksi sukupolvensa lahjakkaimpia ja muuntautumiskykyisimpiä näyttelijöitä, edesmenneen Philip Seymour Hoffmanin (1967-2014) malliin. Hänen läsnäolonsa ei ole vielä huonontanut ainoatakaan elokuvaa ja hän oli mm. Scorsesen muuten vähän kehnon Killers of the Flower Mooninkin (2023) paras juttu sankarillisena sheriffinä.

Uusi tulokas Aidan Delbis Teddyn surkeana ja hitaana serkkupoikana Donina on tehty asiaankuuluvan säälittävästi ja empaattisesti. Teddy kietoo tämän avuttoman kaverin salaliittoteorioihinsa, joiden kudos saattaa osoittautua kovin musertavaksi.

Jerskin Fendrixin säveltämä musiikki on myös nappivalinta: sen kreiseihin starwarsimaisiin avaruusoopperasfääreihin välillä karkaileva, välillä humoristinen ja välillä karmivampaa sävelkulkua hakeva tyyli on täysin omiaan Bugonian äkkiväärien tapahtumien mukailuun. 

Neulakäsi Ted. (Tunnistamaton Alicia Silverstone, Jesse Plemons).

Bugonia on Nitraatin Lanthimosleffoista toinen suosikki jo Nitraatin aiemmin kehuman The Favouriten (2018) ohella. Molempia yhdistää se, että Lanthimos ei ole niiden käsikirjoitusten takana. Kun hän itse on kirjoituskoneen takana, tulos on Nitraatista yleensä turhan kikkailevaa ja keimailevaa indietä. 

Bugonia on muuten muinainen kreikkalainen termi uskomukselle, joka tarkoittaa uhrieläimen (nauta) veretöntä tappamista, minkä seurauksena se voi kehittää ruumiistaan spontaanisti mehiläisiä. Mitä minä just luin? Ja kirjoitin! Ehkäpä elokuva toimii avaimena...

Bugonian nostaa parhaaseen A-ryhmään myös sen rohkeus toimia vakaumuksensa mukaisesti, loogisen epäloogiseen loppuunsa asti, jossa paha saa palkkansa - viattomien ohessa. Vuosikymmenen ehdotonta parhaimmistoa.

Arvosana: 9/10

IMDB
Traileri

PS: Ai niin, tämä oli jo kahdessadas(!) Nitraatin blogikirjoitus, aika hurja juttu. Pangalaktinen kurlauspommi tämän kunniaksi! Tänä vuonna tulee blogia vuosikymmenkin täyteen. Ei olisi osannut aloittaessa kuvitella, että kiinnostus tekemiseen säilyy - vaikka välillä häilyy. Kiitos seurastanne, jatkakaamme.