lauantai 21. maaliskuuta 2026

The Long Shadow (UK 2023, George Kay & Michael Bilton)

Pelko painaa pitkää päivää.

Dramatizing one of the most infamously notorious serial killer cases, the hunt for the Yorkshire Ripper, between 1975 and 1981. The search involved over a thousand officers and changed the way the British police worked forever.
(IMDB)

1970-luvun puolivälistä 1980-luvun alkupuolelle englannin Yorkshirea piti pelossa lähinnä - mutta ei pelkästään - prostituoituihin keskittynyt sarjamurhaaja, jonka jahdista ITV on tehnyt laadukkaan tositapahtumiin perustuvan minisarjan. 

Sarjamurhaajajutskat tahtovat usein vääntyä lähinnä groteskeiksi luontodokumenteiksi, joissa ollaan enemmän kiinnostunut saalistajan toiminnasta kuin uhreista tai poliisin tylsääkin rutiinia vaativista yrityksistä murhaajan pysäyttämiseksi. 

Vaarallisten töiden kärkikastia. (Dorothy Atkinson)

Tämä minisarja on kuin vastakohta niille ja esimerkiksi sinänsä mainiolle Mind Hunterille (2017-2019). The Long Shadow tekee kaiken toisin, keskittymällä lähes täysin uhrien perheisiin ja poliisin toimintaan murhaajan pysäyttämiseksi - itse murhaajaa nähdään hyvin vähän ja hänen tekojaan sitäkin vähemmän, niiden surulliset jäljetkin ilman sensationalismia tai tirkistelyn makua. 

ITV-kanavan väistämättä synkkä tuotanto kritisoi tässä, kuten toisessa viime aikojen mainiossaan, eli Mr. Bates vs. The Post Office (2024) englannin (lähi)historian naamalleen kaatuvaa, lähes rikoksen merkit täyttävää viranomaistoimintaa. 

Siinä missä Mr. Batesissa kyseessä oli toimimattoman tietokoneohjelmiston ajama katastrofi, The Long Shadow käy läpi Yorkshiren sarjamurhaajajahdin aikana tehdyt valtavat viranomaisvirheet, joiden maksajiksi päätyivät käytännössä murhaajan myöhemmät uhrit.

Palikat. (David Morrissey, Steven Waddington, Lee Ingleby)

Sarjan toteutus ei jätä minkäänlaista nokankoputtamista. Se on erittäin huolellisesti lavastettu, korkeat tuotantoarvot omaava, Yorkshiressa kuvattu ja sen näyttelijätyö on kautta linjan kerrassaan kiitettävää. 

Viimeisestä huolehtii lähinnä kovien veteraanien keski-ikäinen valiokavalkadi. Toby Jones, Lee Ingleby ja David Morrissey tekevät spiraalimaisesti heikentyvät poliisien esimiehet Dennis Hobanin, Jim Hobsonin ja George Oldfieldin, Michael McElhatton heidän teflonmaisen pomonsa Ronald Gregoryn. 

Seuraamme myös vihjeitä ja kortistoa pyörittäviä 'toimistopoliiseja', esim Chloe Harrisin tekemää Jenny Bushia ja Liz Whiten loihtimaa Meg Winterburnia, sekä osien kuluessa vaihtuvien uhrien hyvin piirrettyjä perheitä ja elossa selviytyneiden uhrien pinnistelyjä.

Rutiinien valtiatar. (Liz White)

Lewis Arnold ohjaa erinomaisesti. Sarjan pelottavinta osastoa on seurata naisia kävelemässä yksin yöllä: sen kuvaamisen onnistuminen on elintärkeää eläytymisen kannalta. Nitraatin mieleen jäi myös hyvin toteutettu ajankulun kuvaus, kun päivien eteneminen ensimmäisestä murhasta visualisoidaan numeroina milloin mihinkin pintaan. 

George Kayn älykäs ja hillitty käsikirjoituskaan ei jätä kovin paljon toivomisen varaa. Se pohjautuu Michael Biltonin tietokirjaan Wicked Beyond Belief: The Hunt for the Yorkshire Ripper (2003), sekä muihin lähteisiin, mm. poliisin kuulustelupöytäkirjoihin. 

Se esittää kuvaaman aikansa pinnan alla kyteneen naisvihan hiljaisesti mutta sitä kautta voimakkaasti, ilman moniin nykytuotantohin hiipivää luennoinnin makua. Poliisin karmivat virheet, mutta myös heidän periksiantamattomuutensa saavat tasapuolisesti tilaa.    

Sarjan mainosjulkan nokkelan ylös-alas -ominaisuuden toinen puoli: jeparit. Alaosa = tavikset.

Sarjan nimen voi nähdä moniselitteisenä. Se viitannnee niin aikalaisten elämään vuosikausiksi varjon heittäneisiin tapahtumiin, kuin uhrien perheiden ikuiseen muutokseen - ja vieläkin joissain nurkissa elävään 'mitäs läksit' -uhrisyyllistämiseen.

Yhtä lailla se sopii kuvaamaan myös sitä varjoa, jonka tapahtumat heittivät viranomaisten toiminnan ylle: paljon muuttui tapauksen myötä myös englannin poliisin toimintatavoissa.

Kaupallisen ITV:-kanavan viime aikojen hyvät sarjat muistuttavat myös siitä, että valtiollisen kanavan BBC:n olisi syytä petrata. BBC teki ennen järjestään tällaista laatua, mutta on nyttemmin hävinnyt oman erinomaisuutensa peräreikään, jossa ollaan enemmän kiinnostuttu siitä ketkä tekevät, kuin siitä mitä he tekevät. 

Arvosana: 8/10

IMDB
Traileri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti