Judas and the Black Messiah (USA 2021, Shaka King)

Sudet susien vaatteissa.

Offered a plea deal by the FBI, William O'Neal infiltrates the Illinois chapter of the Black Panther Party to gather intelligence on Chairman Fred Hampton. (IMDB)

Vasikka on rikosyhteydessä ikävä sana, mutta juuri sellainen nuoresta pikkurikollisesta ja autovarkaasta William O'Neilistä tulee, kun FBI tarvitsee tietolähteen vallankumouksellisten Mustien Panttereiden sisäpiiriin, lähelle sen Chicagon alueen johtajaa Fred Hamptonia 1960-luvun kihisevän käymistilaisessa Yhdysvalloissa.

Loneliness of the long distance runner. (Lakeith Stanfield)

Tositapahtumiin perustuva rikosdraama on kerrassaan napakkaa tavaraa ja vähemmän kuluneesta näkokulmasta tarjoiltuna. Tietysti pääosat on miehitetty jo aiheestakin johtuen mustalla, mutta kameran takanakin tarjoillaan paljon samaa. Messiah on myös jälleen todiste siitä, että historiallisista tapahtumista voi kertoa missä leffagenressä tahansa, eikä paranoiatrilleri ole poikkeus.

Pääosat tulee kehua heti alkuun pystyyn: roolista sivuosa-Oscarin napannut brittinäyttelijä Daniel Kaluuya palavasieluisena ja valmissanaisena Fred Hamptonina on mainio. Yhtään hänestä jälkeen ei jää Lakeith Stanfieldin serpicomaisena tekemisestään vakuuttuvana, mutta omantunnontuskaisena kujanjuoksijana heittämä William O'Neil, joka on myös elokuvan varsinainen näkökulmahahmo.

Tietäjät käännyttää. (Lakeith Stanfield, Jesse Plemons)

Sivuosatkin ovat lähes kautta linjan priimaa: Mefistomaisen FBI-agentin ja O'Neilin kontaktihenkilö Roy Mitchellin - jonka omat motiivitkin liikkuvat miellyttävän pitkään häilyvinä - tekee Jesse Plemons. Näyttelijänä mies paikallaan ja vakuuttaa nykyään tekemisellään tasaisesti: yksi parhaita asioita esmes Scorsesen muuten ei niin vakuuttaneessa uutukaisessa. Dominique Thronen kovapintainen Pantteri Judy Harmon - jossa ei ole paljon harmoniaa - on naispuolisista rainan paras.

Pienet napinat tosin isoimman naisosan Dominique Fishbackistä Hamptonin mielitiettynä Deborah Johnsonina: hänen hahmonsa on aivan liian pliisu tähän kokonaisuuteen, eikä roolisuoritus oikein muutenkaan vakuuta. Ukkopuolella tekemistä haittaa Martin Sheenin sivuosan J. Edgar Hoover, joka on kuin jonkun sarjakuvaelokuvan konna, ja tärvelee omalta osaltaan hiukan elokuvan fiilistä.

Täällä vartioin minä. (Dominique Throne)

Ohjaaja Shaka King tekee dynaamista työtä. Elokuva liikkuu hyvin, ei kärsi tällaisiin leffoihin joskus hiipivästä ylipituudesta ja toimintakohtauksissa on voimaa. Will Personin, Shaka Kingin ja Kenneth Lucasin kässäri naittaa informatiivisuuden ja departedmaisen ilmiantajateemansa hyvin.

Sitten muu napinaosasto: Nitraatti jäi vähän kaipaamaan kuviin itse tapahtumapaikkaa eli Chicagoa yhtenä elementtinä: elokuva kun kuvattiin Ohion Clevelandissa. Ajankuva on tästä huolimatta miellyttävän vahva. Huomautettavaa löytyy myös elokuvan hetkittäisistä luennointitunnelmista ja alan leffoihin - eli historiallisiin dramatisointeihin - lähes järjestään kuuluvasta pienestä kaunistelusta ja faktoista lipsumisista.

Fred Hampton: mies jolle ei sanota ei. (Daniel Kaluuya)

Mutta kokonaisuuden kannalta kuitenkin pikkuvikoja: tässä on nyt tarjolla amerikkalaisen 1970-luvun paranoialeffan fiilistä 2020-luvun kuosissa. Kerrassaan tervetullut tapaus, vahva suositus ja hyvä pari Nitran aikaisemmin kehuman The Trial of Chicago 7 (2020) -leffan kaveriksi pieneen amerikkalaisen lähihistorian teemaleffailtaan.

Arvosana: 8/10

IMDB
Traileri