 |
| Muistojen valtakunta. (Emmi Pesonen, Ella Pyhältö) |
Putoamisen taito on riipaisevan kaunis kuvaus erikoisesta äiti-tytärsuhteesta. Se kertoo elämästä, joka täyttyy enää muistoista ja kadotetuista haaveista.
Näytelmä on beckettläinen kuvaus ikääntyneistä seurapiirinaisista ja entisistä kabareetähdistä Big Edie Bealesta ja tämän tyttärestä Little Edie Bealesta. He asuvat kahdestaan rappeutuvassa kartanossa USA:n itärannikolla. Tuulenpieksemä huvila on erakoituneiden äidin ja tyttären eristäytynyt valtakunta, jossa he ovat yhä vapaita oman elämänsä tähtiä. (Teatteri Jurkka)
Runoviikko toi paikkakunnalle taas yhden mainion vierailun verran katsottavaa. Ruotsalaisen Sara Stridsbergin kirjoittama, Mayslesien mainiosta dokumentista innoituksensa saanut pienimuotoinen näytelmä oli Nitraatille mieluisinta lavameininkiä sitten Beowulfin. Viisaasti näytelmän kaari ei yritäkään dokumentin pistämistä lihaksi, vaan kattaa aikaa ennen kuuluisan dokumentin tekoa, loppuen vähän ennen Mayslesien varsinaisesti kuvaan astumista - mainiota dokumentistakin tuttua kiikarikohtausta lukuunottamatta.
 |
| Pikku Edie: tanssi. (Emmi Pesonen, Ella Pyhältö) |
Näin tiiviisti yhteen tilaan sidotun näytelmän kaksi ehdottomasti toimivinta osaa pitää olla lavastus ja näyttelijät. Molempien osalta Putoamisen taito skorettaa.
Kassialmojen ja ikääntyneiden seurapiirineitojen epäpyhät yhdistelmät, Emmi Pesosen tytär-Edie ja Ella Pyhältön äiti-Edie käyvät loputonta passivis-agressiivista teko- ja sanasotaansa menneisyyden itse luotujen haamujensa keskellä. Onnellisia onnettomuudessan, ulkopuolisen maailman mielikuvissaan vuosikymmenien taakse jäädyttäneen perheenpuoliskon keskinäinen nahistelu on lähinnä riemukasta tai traagista katsojasta riippuen, hetkittäin tietysti molempia. Pesonen ja Pyhältö vetävät lyhyesti sanottuna loistavasti.
Ella Pyhältö tuo lisäksi kehiin myös hihityttävän kalan kuivalla maalla, korkokengissään rotanpaskassa ja kissankusessa varovaisesti astelevan Jackie Kennedyn (ts. Jackie Onassiksen). Tälle Emmi Pesosen Edien pitämä riemukas esitelmä naisen käsilaukusta hänen vulvansa vertauskuvana on näytelmän huippukohta, jossa teksti ja punch linen rekvisiitta yhtyvät huutonaurun arvoisesti. Naisten sanailu ylipäätäänkin herkullisen Stridsbergin tekstin kimpussa - jonka Emmi Pesonen on muuten kääntänyt - kantaa läpi esityksen puolitoistatuntisen helposti.
 |
| Iso Edie: laulu. (Ella Pyhältö) |
Putoamisen lavastus oli ihastuttava. Vaikutelma on kuin herraskartano, klassinen hienostohotelli, lastenhuone ja kirpputori olisivat saaneet jälkeläisen. Edieiden valtakunta on herkullinen tavararyöykkiö klassisessa ympäristössä, jonka lomasta jo pelkästään oikean rekvisiitan tarpeen tullen poimimisesta pitää nostaa näyttelijöille hattua.
Putoamisen katsojalle tuottaakin mielihyvää jo pelkkä silmän lipuminen Edieiden historian kirpputorikerrostumissa. Tästä lavastaja Heidi Tsokkiselle isot kiitokset, kuten myös Pikku Edien loputtomasta räikeiden vaatteiden vaihtorumbasta, jota tämä tyylitajuton ekstrovertti lataa katsojan silmille vähän väliä - sekin Tsokkisen kädenjäljen tuotosta.
Saku Kaukiaisen ääni- ja valosuunnittelu on myös moitteeton: pehmeän kultainen hohto hengellisiin hetkiin, sininen kylmä valo harvinaisille itsetutkiskelun momenteille ja haikeat musiikkipalat Paremmilta Ajoilta toimivat hyvin.
Näytelmän ohjaajalle Sakari Kirjavaisellekaan tällaiset erikoisen dynamiikan ihmissuhteiden kuvaukset eivät ole vieras asia ja se on epäilemättä isoin juttu mitä Kirjavainen tässä pöytään tuo. Tästä toisena hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa miehen ohjaama mielenkiintoinen Hiljaisuus (2011), taatusti erilainen sotaelokuva, jossa muuten Ilkka Heiskanen tekee Nitraatin mielestä uransa parhaan roolin kuolleiden sotilaiden hevoskuiskaajana.
 |
| 'Aikamala!' Jackie ja veska. (Ella Pyhältö) |
Vähän talostakin joka paikkakunnallemme hetkellisesti laskeutui: Teatteri Jurkka - 'Suomen ainoa ammattihuoneteatteri' - on Nitraatin pienen pikagooglauksen ansiosta ehdottomasti jotain, missä jokin teos pitäisi päästä kokemaan paikan päällä. Niin teatterin historia kuin alle 60 hengen intiimi näyttämötilakin kuulostavat suht kiehtoville. Vierailun näyttämöksi sopikin hyvin teatterimme pienempi näyttämö Sissilinna.
Jos sitten mennään hetki asian vierestä, niin mitä tulee raukkoihin rajoihimme, antaa syksyn paikallinen ammattiteatteritarjonta varovaisia mahdollisuuksia optimismiin, eikä vierailujen varjoon jääminen tunnu tulevalla näytäntökaudella todennäköiseltä. Nitraatti poimii pinosta ekana ylitse muiden Heikki Törmin Joulukeikan, joka näyttäisi ruksivan aika paljon Nitraatin lempiasioita teatterin osalta.
Tarkastaa tulee myös ainakin Tarkastaja Tulee! (eli Reviisori). Vaikka sen aika vasta Yle Areenasta Nitraatin tarkastama 1970-luvun tv-teatteriversio jättikin vähän kylmäksi, on kiinnostavaa nähdä muuttuuko Gogolin teksti livelavalla mm. Nitraatin ikisuosikkien Hovilaisen ja Silvennoisen ansiosta paremmin lihaksi.
Mutta vielä hetkeksi takaisin Putoamisen Taitoon ja kitinäosastoon, kun jotain pientä jäi hampaankoloonkin. Nitraatti ei ole vakuuttunut kahden näytöksen tarpeellisuudesta tälle tarinalle - mitään vaihteen liikkumista kun ei niiden välillä tunnu tapahtuvan. Esitys myös pysähtyy kuin seinään, ilman sen kummempaa tapahtuneen koontaa tai kovinkaan mieleen jääviä loppukaneetteja. Lopulta kuitenkin vain pikkuvikoja: Putoamisen Taito kannattaa opetella, jos mahdollisuus tielle sattuu.
Arvosana: 8/10
(ei traileria)
Teatteri Jurkan kotisivut
Teatteri Jurkka Wikipediassa
