Nitraatin Leffavuosi 2022

Leffavuodelle 2023!

Vuoden vikana päivänä Nitraatti tarjoaa taas sekä uutta että tuttua. Hyväksi havaittuun edellisvuoden tapaan ja tästä eteenpäinkin vuodet häntivät, eli esimerkiksi tänä vuonna parhaiden ja huonoimpien leffojen palkinnoista kisaavat sekä vuoden 2021 että vuoden 2022 elokuvat.

Syy muutokseen oli ja on, että kuluvan vuoden mielenkiintoisimmat ehtivät harvemmin raukoille rajoillemme kautta Nitraatin silmämuniin ennen vuoden loppua. Toki tämä voi aheuttaa vähän toistoa, mutta on välttämätöntä, jotta nämä varsin tuoreet listoille kuuluvat saadaan mukaan ennen kymmenen vuoden viivettäkin.

Viiveestä puheen ollen, näin vuoden vikana päivänä Nitraatti katsastaa myös vuosikymmenen takaisten leffojen viisi parasta. Ne tosin ovat aina vain kyseiseltä yhdeltä vuodelta: tässä ajassa Nitra on ehtinyt jo nähdä tarpeeksi kiinnostaneita listaehdokkaita.

Sitten perinteiseen: Alla viimeisten kahden vuoden huonoin ja kolme parasta, sekä vuosikymmenen takaisen vuoden viisi parasta.

2021-2022

And the winner is...

Huonoin: Fantastic Beasts: The Secrets of Dumbledore (2022) / Rakkaani Merikapteeni (2022)

Nitraatilla oli ensimmäistä kertaa bloginsa historiassa kaksi tasavahvaa pettymystä. Uusin Dumbledore oli sekava melukone ilman sydäntä ja Klaus Härö teki viimeinkin jotain, johon Nitraatti epäili hänen olevan kykenemätön, eli heikon elokuvan. Merikapteeni oli puuduttavan tavanomainen ja jankkaava draama, eivätkä sitä pelastaneet edes Irlannin alikäytetyt kuvauspaikat. 6/10 molemmille.

#3: Kultainen maa (2022)

Kultainen Maa valloittaa raikkaalla kotimaisella näkökulmallaan maahanmuuttokysymyksiin, kun suomalainen somaliperhe muuttaa Somaliaan perustamaan kaivosta. Tarjosipa se Nitralle myös tähän astisen 2021-2022 rupeaman muistettavimman ja hykerryttävimmän kohtauksen, kun Suomessa syntynyt ja kasvanut esiteini katselee epäuskoisena auton ikkunasta tulevan kotimaansa heikkoa infraa.

KM oli muuten aika tasoissa suht mainion ja peittelemättömän Tina Turner-dokkarin (Tina, 2021) kanssa, mutta Tina ei ehkä kuitenkaan keskittynyt aivan tarpeeksi itse musiikkiin. 8/10.

#2: Everything Everywhere All at Once (2022)

Ylpeät vanhemmat julistavat: Matrix (1999) ja Being John Malkovich (1999) ovat saaneet lapsen. Scifidraamatoimintakomedian ja pari muutakin genreä mukaansa kahmaiseva pläjäys väsyneen pesulaa pyörittävän aasialais-amerikkalaisen perheen kaikkien aikojen oudoimmasta päivästä potenssiin miljoona oli kerrassaan virkistävää vaihtelua, vaikka välillä räminän ja eksposition määrä uhkasikin hukuttaa Nitraatin alleen. 8/10.

#1: Val (2021)

Peittelemättömän rankka ja rehellinen taiteilijan henkilökuvadokkari oli tällä kertaa aika selkeä voittaja. Vuosikymmenen valioita, uskaltaa Nitraatti luvata jo nyt. Valista Nitra kirjoittelikin jo laajemmin. 9/10.

2012

Tanssi yli pillerikasojen.

2012 #5: Silver Linings Playbook / Unelmien Pelikirja

Hullun ja varttihullun epätavallinen rakkaustarina on romcom vaativampaan draamamakuun. Bradley Cooperin ja Jennifer Lawrencen mainio kemia sekä ohjaaja Russellin erinomainen kässäri (Matthew Quickin kirjasta) ovat elokuvaa vahvasti kannattelevia peruspilareita. 9/10.
IMDB
Traileri

Tom of Gotham.

2012 #4: The Dark Knight Rises / Yön Ritarin Paluu

Kolmas ja vika Nolanin lepakkoleffa on tuosta trilogiasta Nitraatin suosikki. Alun lentsikkakohtaus ajaa Bondit ja Cliffhangerit nyyhkyttämään nurkkiinsa, hahmogalleria sisältää kaiken Kissanaisesta (mreow!) Ra's al Ghulin (boo!) kautta Robiniin (jee!) ja Tom Hardy tekee sarjisleffojen parhaan pahiksen hyytävänä maailmanlopun kuriirina Banena. DKR on ison ja rahaisan näköistä ja tuntuista superviihdettä, joka kestää varsin vaivattomasti uusintakatseluja. 9/10.
IMDB
Traileri

Iso Vee.

2012 #3: Korsoteoria

Ohjaaja-käsikirjoittaja Antti Heikki Pesonen osoitti hallitsevansa lähiöangstin draaman ja mustan huumorin täydellisesti jo tässä puolituntisessa, tyylipuhtaassa varastonaisen ja teinipojan rakkausodysseija-lyhärissään, jota kivikasvoinen Armi Toivanen tähdittää rakastettavan lakonisesti. Sama parivaljakko paalutti myös edellisen vuosikymmenen parhaimmistoon kuuluvan Päin Seinää -kokoillan leffan pari vuotta myöhemmin. 10/10.
Elonet
Traileri

Leikitäänkö piilosta?

2012 #2: Zero Dark Thirty

Bigelowin älykäs tiedustelu- ja sotaleffan teknotrilleriristeymä on alallaan kepoisesti edellisen vuosikymmenen tyydyttävin. Osama Bin Ladenin jahdista kerrotaan huolella ja yksityiskohtaisesti, kaiken huipentuessa erinomaiseen puolituntiseen varsinaisesta tappo-operaatiosta. Erikoismaininta Alexander Desplatin maailmanlopun musiikeille. Ohjaaja Kathryn Bigelow tekee parempaa ja tiukempaa äijäleffaa kuin useimmat miehet. 10/10.
IMDB
Traileri

Suvullinen mustia lampaita.

2012 #1: Dark Shadows

Uudelleenkatselua erinomaisesti kestävä kauhukomedia on tutun parivaljakon eli goottimies Tim Burtonin ja Johnny Deppin aika mones - ja toistaiseksi viimeinen - yhteinen viritys. Tässä muikean nautittavassa tekeleessä 1700-luvulla vangittu vampyyri palailee 1970-luvulla pistämään salaisuuksia pursuvan perheensä röksähtänyttä olemista uuteen uskoon. Tämäkään ei pelkästään vuotensa, vaan myös vuosikymmenensä parhaimmistoa. 10/10.
IMDB
Traileri

Lopuksi Nitraatin toimitus toivottaa kaikille oikein hyvää leffavuotta 2023!

Itsepäisyyspäivän suomalainen: Jäniksen Vuosi (Suomi 1977, Risto Jarva)

Mene ja löydä.

Mainosmies Kaarlo Vatasen suhde vaimoon on kriisissä ja työelämä turhauttaa. Mainospäällikkö Huhtinen määrää Vatasen ja valokuvaaja Miettisen työmatkalle ja tiellä Kouvolaan he törmäävät autollaan pieneen jäniksenpoikaan. Vatanen katoaa metsään hoitamaan vammautunutta eläintä, kuulee sisäisen erämiehensä kutsun ja päätyy jänis mukanaan kiertämään ympäri Suomea. Onnistuuko Vatanen pyristelemään ulos yhteiskunnan oravanpyörästä? (Elonet)

Nitraatin oli tarkoitus käsitellä tänä itsenäisyyspänä Komisario Palmu-elokuvasarja ja ensi vuonna Jänis, mutta Antti Litjan (1938-2022) kesäinen poismeno kääntää järjestyksen. Tänä vuonna Nitraatti siis kunnioittaa - hienon elokuvan lisäksi - myös vasta lähteneen Jäniksen Vuoden pääosan esittäjän Antti Litjan muistoa.

Jäniksen Vuoden ohjaajan Risto Jarvan ura oli jo kehittynyt varsin mukavasti alun ylitaiteellisista elokuvista (Bensaa Suonissa, Ruusujen Aika) ja raadollisista työläiskuvauksista (Yhden Miehen Sota, Kun Taivas Putoaa) kohti suurempien yleisöjen elokuvaa.

Matkailumaniaa. Antti Litja, Heikki Nousiainen, Eija Pokkinen.

Todellinen tähtiin kirjoitettu kohtaaminen tapahtui, kun Jarvan ja näyttelijä Antti Litjan tiet kohtasivat vuoden 1975 yleisömenestyskomediassa Mies Joka Ei Osannut Sanoa EI. Vaikka se ei ole millään muotoa Nitraatin suosikki Jarvan tuotannosta ja sen komediaelementit tuntuvat vanhentuneen käsiin, oli se silti ohjaajalleen selvä tyylinmuutos ja kauan janottu jymy-yleisömenestys.

Sitä seuranneessa mainiossa Jarvan, Kullervo Kukkasjärven ja Jussi Kylätaskun kirjoittamassa Lomassa (1976), jossa Antti Litjan esittämä suomalainen stiff upper lip-tyyppi ajautuu aurinkolomalle pelkillä talvikamppeilla varustettuna ja tässä Jäniksen Vuodessa (1977) huumorikin on säilyttänyt tehonsa.

Tuo JKK-kolmikko väänsi Jäniksen Vuodessa käsikirjoitusmuotoon vuonna 1975 - joka kiinalaisen horoskoopin mukaan muuten oli jäniksen vuosi - julkaistun ja yhden Paasilinnan rakastetuimmista kirjoista.

Siinä kylmään moderniin sivilisaatioon yhtäkkiä kyllästyvä reportteri (elokuvaversiossa mainosmies) Kaarlo Vatanen kaappaa kainaloonsa loukkaantuneen jäniksen ja lähtee odysseialle kohti omaa Shangri-la:taan: koskematonta, puhdasta Lapin korpea ja hyviä ihmisiä.

Vatasen kujatonta kävelyä, ei juoksua halki suomen.

Jäniksen Vuodessa on vain yksi suuri rooli, ja koko homma lepää paljolti Antti Litjan harteilla. Tämän Vataseen syöttämä rauhallinen olemus ja pinnan alla pyyhkivät suuret kuohut ovat elinehto Jäniksen toimivuudelle. Toki Nitraatin pitää mainita myös Vatasen hellyttävä jänö (oik. jänöt, lue alta).

Parivaljakkoa vastaantuleva hahmokavalkadikin on anteliasta sorttia. Juha Kandolin on Vatasen työkaveri, illuusioton valokuvaaja Miettinen. Kauko Helovirta tekee suomalaisen reilun poliisin perikuvan, Hannu Lauri inhan mainospomo Huhtisen ja Eija Pokkinen on italialainen luksusturisti.

Muistettavin sivuhahmo on kuitenkin niin elokuvassa kuin kirjassakin Kekkosen ympärille vaihdokas-salaaliittoteorian rakentanut erakko, entinen nimismies Hannikainen, jonka leffassa tekee hykerryttävästi Martti Kuningas. Sivuhahmojen tekijöiksi löytyy lisäksi Ahti Kuoppalaa, Markku Huhtamoa, Esa Pakarinen Jr:ää, Rita Polsteria, Heikki Nousiaista, Jukka Sipilää jne.

Nimismieskin heltyy karvaisen kaverin kanssa. (Kauko Helovirta, Antti Litja)

Hupaisaa triviaa oli elokuvan toisen päätähden, eli jäniksen etsintä. Kysehän oli oikeasti tietty jäniksistä monikossa, kun ainakin 11 suippokorvaa jänönpentua elokuvassa jänöilee samana jänönä.

Jarvan silloinen rakastettu ja satunnainen näyttelijä, valokuvamallina euroopassa ja sittemmin kääntäjänä suomessa uran tehnyt Eija Pokkinen muisteli hauskasti tuoreehkossa elämänkerrassaan sitä, miten Jarva, hän ja kourallinen työryhmää yritti saalistaa jäniksiä joltain saarelta verkoilla.

Homma jäi lopulta enimmäkseen ammattilaisten tehtäväksi, vaikka Jarva itsekin kesytti ja kasvatti niistä muutaman kotonaan. Pokkinen myös kertoi, että muutama jäniksistä kesyyntyi hyvin ja viihtyi Jarvan sylissä. Onpa jälkipolville nyt säästynyt parhaan jänönäyttelijän nimikin: Luttana. Kuvausten aikana osa jänöistä teki omat vatasensa, eli karkasi Lapin luontoon. Loput palautettiin kuvausten päätyttyä Ähtärin eläinpuistoon.

Metsä ja mies suojana.

Joulukuussa 1977 Jäniksen Vuoden ensi-ilta ja elokuvan vastaanotto jännittivät ohjaaja Jarvaa. Kutsuvierasnäytännössä elokuva sai vahvat suosionsoitukset ja Jarva onnittelut. Illan päättänyt taksimatka päätti myös Risto Jarvan elämän, kun Kuusisaaressa tapahtui kohtalokas onnettomuus. Vastaan tullut sanomalehtien jakeluauto oli lähtenyt mutkassa luisumaan poikittain taksia kohti. Etupenkillä istunut ohjaaja sekä taksikuksi kuolivat välittömästi.

Eija Pokkinen kertoi kirjassaan koskettavasti tuosta poismenosta: kuvausten aikaan Pokkinenkin yritti kesyttää ja kasvattaa yhden jäniksistä, mutta luovutti kun häntä kävi niin sääliksi hätäpäissään ja paniikissa kohti ikkunaa ja vapautta pomppimalla yrittänyt jänis. Hän samaistui onnettomuuden ja menetyksensä jälkeen jäniskasvattiinsa.

Nitraatin vaihtoehtomaailmassa Jarva olisi elänyt ja ohjannut Litjaa Nitraatin suosikkipaasiilinnan Hirtettyjen Kettujen Metsä filmatisoinnissa. Mutta aina ei käy niin kuin haaveiltiin. Jäniksen Vuosi on muuten yksi harvoja suomikirjoja, joista ulkomaillakin on tehty oma elokuvasovituksensa. Ranskikset pitävät Paasilinnasta, joten sieltä kajahti.

Ohjaaja Risto Jarva (vas.) ja näyttelijä Jukka Sipilä Jäniksen kuvauksissa.

Arto Paasilinnasta (1942-2018) puheen ollen: hänen kirjoissaanhan on mukavan tutunomainen kaava: oman pillinsä mukaan tanssiva ammattimies kohtaa kirjan lopussa kakofonian. Jäniksen Vuoden elokuvaversio sekä säilyttää että rikkoo tuota kaavaa.

Elokuvassa ei ole - ehkä onneksikin - kirjan päättävää rajaselkkausta ja hulluja hiihtoja. Samaa virkaa leffassa toimittaa lapin luksuslomailijoiden vyöryminen Vatasen elinpiiriin. Tosin, jos jonkun asian kirjasta Nitraatti saisi elokuvaan lisätä, olisi se ehdottomasti Vatasen katkera kamppailu metsäsavotalla ruokaa varastelevan korpin kanssa. Sen tekeminen kuviksi olisi kuitenkin ollut liian vaikeaa, vaivalloista ja kallista.

Jäniksen loppu on suomielokuvan unohtumattomimpia, mystisimpiä ja koskettavimpia, kun elokuvan ja kirjan läpäissyt teema, eli itse-ehtoisesti kahlitun ihmisen ruumiin ja mielen vapautuminen hakee lopullisen kuvallisen ja lyyrisen muotonsa kääntämällä kirjan lopun periaatteessa nurinpäin ja tekemällä siitä vielä unohtumattomamman version. Tavanomaisen loppuhimmennyksenkin sijaan elokuva päättyy loppukirkastukseen.

Paasilinnan parhaimmistoa.

Paasilinnalle tyypillinen kohkausloppu, joka siis kirjaversiosta löytyy, kohtasi Jarvan elokuvaversiossa selvän voittajansa. Myös Markku Kopiston pienimuotoinen musiikki sopii elokuvaan kuin nyrkki silmään: tyyli olikin ohjaajan ehdottama. Jäniksen Vuosi oli yleisömenestys ja ohjaaja Risto Jarva sai elokuvasta postuumin Jussin. Toinen pysti meni käsikirjoitusryhmälle.

Jäniksen Vuosi on Nitraatin vahva ehdokas parhaaksi suomalaiseksi elokuvaksi ikinä. Ainakin se on paras suomalainen road movie. Jäniksen vuosi on myös elokuva heikomman puolelle asettumisesta ja kertomus siitä, miten hyvyys tekee elämän mielekkääksi - tänäkin päivänä. Ajatonta filosofiaa.

Jäniksiä ja ihmisiä, sekä ajatonta empatiaa.

Risto Jarva 1934-1977
Antti Litja 1938-2022

Arvosana: 10/10

Elonet
IMDB
Traileri (no ei oikeastaan, mutta kohtauksia elokuvasta)