The General's Daughter / Kenraalin tytär (USA/GER 1999, Simon West)

Kättä lippaan alagenrelle.

When the daughter of a well-known and well-respected base commander is murdered, an undercover detective is summoned to look into the matter and finds a slew of cover-ups at West Point. (IMDB)

Sotilastukikohdassa tapahtuu raaka murha. Tapausta tutkimaan määrätään vääpeli Brenner (Travolta). Kuten arvata saattaa, vähän jokaisella tuntuu olevan vähemmän , enemmän - tai paljon enemmän - peiteltävää.

Kenraalin tytär lukeutuu Nitraatin diggailemaan suht pieneen rikosfilmien alagenreen, eli jonkinlaista tutkimusta (yleensä henkirikosta) suoritetaan sotilasympäristössä jossa vaihteleva määrä siviilejäkin joskus pörräilee tapahtuneen takia mukana. Genressä on erittäin onnistuneita (Kunnian Miehet, 1992), onnistuneita (In the Valley of Elah, 2007) ja nippa nappa kerran katsottavia (Rikospaikkana Presidio, 1988) (Basic, 2003). Varsinaista kalkkunaa ei ainakaan heti tule mieleen. Ehkä tuo mielenkiintoinen kahden maailman kohtaaminen on sen luokan bonuskirsikka kakussa, mistä Nitraatti on jo alusta vähän normaalia enemmän kyseisen elokuvan puolella.

Kyllä, niitä elokuvia missä puhutaan paljon, pöydän yli ja ilman pöytää. (v-o: John Travolta, Clarence Williams III, James Cromwell)

Kenraalin tyttäressä on erinomainen näyttelijäkaarti. Muiden muassa James Woods, Timothy Hutton ja James Cromwell sivurooleissa sekä John Travolta ja Madeleine Stowe pääroleissa tietävät tehtävänsä. Hyvissä käsissä, ammattilaisten päivä.

Nelson DeMillen romaaniin perustuva elokuva on myös suht mainiosti kirjoitettu. Murhamysteeri heruttaa hyviä dialogisparrauksia ja suht jouhevaa johtolankavyyhdin purkua. Käsikirjoittajakaksikosta hoksaakin William Goldmanin nimen. Miehen tilillä on muutamia Hollywoodin kautta aikain parhaiten kässäröityjä pätkiä (Butch Cassidy and the Sundance Kid (1969), All the President's Men (1976), The Princess Bride (1987)). Pyörää ei tosin nyt keksitä uudelleen, mutta aina ei tarvitsekaan.

Edellisestä Kenraalin tyttären katselukerrasta olikin Nitraatilla vierähtänyt lähemmäs parikymmentä vuotta. Kenraalin tytär näyttää kalliille ja huolitellulle, mitä se tietysti onkin. Kun on pari päivää tuijoitellut lähinnä sutaisten tehtyjä huonoja pennibudjettipätkiä, niin jo pelkän huolella (l. aikaavievästi l. rahaavievästi) valaistun kohtauksen näkeminen miellyttää enemmän kuin olisi oikeastaan järjellistä. Ja on tietysti mahdollista että pari päivää surkeiden tekeleiden tuijottelua antoi Kenraalin tyttärelle myös muuta ansaitsematonta lisäarvoa. Vaan tuskinpa.

Salutea myös 'R ja sadan (150 nykyarvossa) miljoonan dollarin budjetti' -kombolle.

Nitraattia miellyttää myös Kenraalin tyttären nykyaikana erittäin harvinainen R-rating yhdistettynä isoon budjettiin. Jos Kenraalin tytär tehtäisiin nyt, lähes varmasti jommasta kummasta tingittäisiin. Budjetin tippuminen olisi näin raflaavalle ja ison näköiselle leffalle kova miinus. Ikärajan alentaminen taas olisi murhaa (krhm) nimenomaan aikuisille tehdylle ja kirjoitetulle, yllättävänkin epämiellyttäviä (mutta Nitraatista kohtalaisen perusteltuja) hetkiä visuaalisesti tarjoilevalle elokuvalle. Juu, ei tästä paketista halua antaa kumpaakaan pois. Jos muuten kaipaatte suht nykyaikaista esimerkkiä siitä miten äärimmäisen epäsopiva ikäraja työnnettiin väkisin elokuvaan jonka iso budjetti muuten tuottajia hirvitti, voitte tarkastaa Peter Jacksonin 'Pieni taivas' (2009) -kalkkunan.

Jotain pientä kitinääkin: käänteissä on ehkä yksi tai kaksi liian kätevää sattumaa ja aivan lopun olisi voinut paketoida hiukan joutuisammin. Plus sitten vielä ihan pieni varoituksen sanakin: elokuvan yleismaine ei aikuisten R -oikeasti ole kovin korkea. Vaan, Nitraatti nautti kyllä täysin rinnoin. Onnistunut tapaus. Suositellaan.

Arvosana: 8/10

IMDB
Traileri