 |
| Tältä näyttää blogin historian ensimmäisen aikalaistäysosuman julkka. |
A mother personally challenges the local authorities to solve her daughter's murder when they fail to catch the culprit. (IMDB)
Pikkukaupungissa keskellä ei mitään kulkee eräs nainen murheiden laaksossa. Mildredin (Frances McDormand) lapsi on tapettu kuukausia sitten, eikä murhaajaa ole saatu vieläkään kiinni. Nainen syyttää tahimisesta paikkakunnan saamatonta poliisivoimaa, lähinnä päällikkö Willoughbya (Woody Harrelson) ja poliisimies Dixonia (Sam Rockwell). Mildred keksii oivan keinon herättää asiasta huomiota vuokraamalla kolme ilmoitustaulua kaupungin lähitien varrelta. Niiden viesti iskee vasten kaupungin kasvoja kuin sangollinen märkiä rättejä...
Juuri kun Nitraatti alkoi epäillä että upeiden elokuvien tekeminen päätettiin jostain syystä lopettaa keväällä 2015, salakavalasti asiasta Nitraatille kertomatta, pääsi hän ensimmäistä kertaa bloginsa aloittamisen jälkeen ensi-iltansa saaneiden elokuvien osalta saman kastin teoksen äärelle.
Three Billboards on englantilaisohjaaja / käsikirjoittaja Martin McDonaghin hiukan modernin westernin tuntuinen rikosdraama, tuikeilla mustan huumorin mausteilla. McDonagh on ohjannut mm. In Bruges / Kukkoilijat -elokuvan, ja tuon hyvän tekeleen nähneet ovatkin tämän elokuvan tyylin osalta jo heti vähän muita katsojia paremmin kartalla.
 |
| Kyltti ajatuksistasi. (Frances McDormand) |
Ajoittain aavistuksen coenmainen fiilis elokuvalle muodostunee tietysti Joel Coenin aviovaimon Frances McDormandin läsnäolosta, pikkukaupungista tapahtumapaikkana ja Coenienkin usein käyttämän säveltäjä Carter Burwellin tapahtumia pakahduttavan koskettavasti tukevasta musiikista, jota myös erinomainen biisisoundtrack avittaa.
Vaikka elokuva sisältää myös hienoa kuvaustyötä - eräs kohtaus jossa seurataan yhden hahmon tuhoretkeä on upeasti kuvattu ja toteutettu shokkihetki, rajuudessaan Mafiaveljien inhan kapakkatapon mieleen tuova - sen kaksi tukevinta peruskiveä ovat käsikirjoitus ja näyttelijätyö.
Three Billboards ei ole murhamysteeri kuten voisi luulla. Se ei ole niinkään 'who did it?', ennemmin 'why do they do it?'. Hahmojen esittelyn aikaan katsoja luulee nopeasti tietävänsä missä mennään. Sen jälkeen ohjaaja McDonagh käyttää loppuelokuvan vetämällä mattoa suloisesti katsojan jalkojen alta, kun kukaan ei ole niin puhtoinen tai niin paha mitä ensi näkemältä voisi luulla.
 |
| Katse voi vain tappaa, mutta sanoista saa ikuisen häpeän. (Sam Rockwell, Frances McDormand) |
Näyttelytyö on parhautta. Frances McDormand surun, häpeän ja vihan parkitsemana rääväsuisena Mildred Hayesina jota ei koskaan tulla näkemään Kotilieden kannessa, Woody Harrelsonin aluksi vain laiskanhivakan tuntuinen perheenisä / poliisipäällikkö Bill Willoughby, rasistisesta ja tyhmän oloisesta poliisimies Jason Dixonista (Sam Rockwell) puhumattakaan.
McDormand ja Rockwell nappasivat viime viikonloppuna täysin oikeutetusti Oscarit, mutta roolityöskentely kautta elokuvan (sivuosissa mm. Caleb Landry Jones, Lucas Hedges, Zeljko Ivanek, Peter Dinklage ja John Hawkes) on ensiluokkaista. Nitraatti olisi antanut Three Billboardsille myös ainakin käsikirjoituksen, parhaan ohjauksen ja parhaan elokuvan pystit, mutta hyvä näinkin.
 |
| Kirjekaveri. (Woody Harrelson) |
Three Billboards sisältää myös ison tukun pakahduttavan koskettavia kohtauksia. Mildred miettimässä kylttien lähelle tepastellutta peuraa lapsensa reinkarnaationa, Willoughbyn(*) liikuttavat, menneisyydestä nykyiseen katsovat kirjeet, ja vaikkapa erään henkilön odottamattoman sankarilliset itsensä täysin likoon pistämisen hetket, vaikkei kukaan ole mitään palkintoa ojentamassakaan.
Yllämainitut ja monet muut voimakkaat kohtaukset tuntuvat useimmiten höyhenenkevyiltä moukariniskuilta - jos tiedätte mitä Nitraatti tarkoittaa - jotka vielä tätä kirjoittaessakin iskevät palaa kurkkuun ja saavat epäilemään että huoneessa on liikaa pölyä tjms, kun silmissä hiukankin elokuvaa muistellessa alkaa sumentua.
 |
| Kukkia Angelalle. (Frances McDormand) |
Hyvä elokuva lämmittää näin kylminä kevättalven iltoina leffateatterista kotiin talsiessa. Three Billboardsin jälkeen olisi voinut astella kotiin vaikka t-paidassa. Yksi kirsikoista kakussa on, että Three Billboards on ollut myös kassamenestys. Se jos mikä palauttaa uskoa laatuelokuvan nälkään katsojien keskuudessa. Nitraatti kehottaakin juoksemaan (ei kävelemään) kohti lähintä kinemateekkia, Three Billboardsin äärelle.
Sattumalta muuten Spottanin random play arpoi kotimatkalla korviin Mozartin Lux Aeternan, eikä se tuntunut vasta nähdyn taideteoksen rinnalla mitenkään ristiriitaiselle hetkelle.
Moderni elokuvaklassikko.
Arvosana: 10/10
IMDB
Traileri
(*) Olisiko nimi jopa pieni viittaus Twilight Zonen 'A Stop at Willoughby' -osaan? Sopivaa jos olisi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti