 |
| Rakkauden puoliammattilainen. |
Juice Leskinen oli laulaja, lauluntekijä, runoilija, sanoittaja, kansantaiteilija – suomenkielisen rock-lyriikan isähahmo. Juicen elämää leimasi kuitenkin hänen rakkauselämänsä. Kaikki muu; viina, sanoitukset ja maine tulivat sen sivutuotteena. (Leffatykki.com)
Aika monen taiteilijakuvauksen nähneenä veteraanina Nitraatti (ja epäilemättä suurin osa lukijoistakin) tietää kaavan: taiteilijan kompasteleva alku, nousu ja kiito. Ja sitten se päräyttävä pakkolasku, jossa kone tulee nippa nappa yhdellä moottorilla ja puhjenneilla renkailla ilman kapteenia onnistuneesti alas, tai grandempana finalena hajoaa pillunpäreiksi kiitoradan täyttävänä tulipallona.
Jyrääkö siis tälläkin kertaa Heinolassa, ja soiko Pieksämäen asemalla blues? Kyllä. Nitraatin tietotoimisto ilmoittaa että tutuilla vesillä ollaan. Taas kerran. On kuitenkin yllätys, miten katsottava elokuva Juice on - ihan kaikkien merkkien mukaan tämän ei pitänyt olla odotettavissa.
 |
| Paperitähdet J ❤ M. (Iida-Maria Heinonen, Riku Nieminen) |
Tällä kertaa näyttelytyö saa parhaat pisteet. Aloitetaan huipulta: Riku Niemisellä ei olisi uskonut olevan heittää peliin mitään näin hyvää. Kiva olla väärässä. Juice ei ehkä ole ihan näköinen ja kuuloinen, mutta tärkein eli tuntu on vahvana läsnä. Häpeän puna kasvoillaan (jotenkin erityisen miellyttävänä mieleen jäänyt yksityiskohta, muuten) soperteleva epävarma artisti, vittumaisuuksia sutkautteleva laskuhumalainen ja itseensä käpertynyt juoppo onnistuvat kaikki ihan yhtä hyvin. Kajaani fuckin' represent!
Toinen iso rooli on Nitraatille uudella tuttavuudella Iida-Maria Heinosella Juicen tyttöystävänä ja vaimona Marjana, joka on komposiitti useista Juicen elämän naisista. Raikas ja varman oloinen työ. Tästä naisesta kuullaan varmasti vielä lisää.
Sivuosien kunkkuna häärii aina luotettava ja karismaattinen Pekka Strang, joka vetää tietysti tälläkin kertaa homman pieteetillä himaan. Hänen semimulkero Harri Rinteensä asettelee kapulaa Juicen elämän rattaisiin, minkä muilta tekemisiltään ehtii. Antti Heikkinen Mikko Alatalona vetää varsin luontevan tuntuisesti, mutta kuva-ajan jäädessä vaatimattomaksi enempää hänestä on vaikea sanoa. Pidetään tulevaisuudessa Heikkistäkin silmällä.
 |
| Keskeytyneen yhdynnän pimpparauta. (v-o: Pekka Strang / Harri Rinne, Antti Heikkinen / Mikko Alatalo, Riku Nieminen / Juice Leskinen) |
Elokuvan toinen onnistunut piirre on dialogi: jokainen näyttelijöistä pääsee heittämään herkullista matskua. Tekstin takana onkin Nitraatin kovasti lovettaman Korsoteoria-lyhärin ja Päin Seinää -pitkän kirjoittanut ja ohjannut Antti Heikki Pesonen, joka kirjoittaa Antti Heikkisen Juice-elämäkertaan Risainen Elämä perustuen. Ja tuo Antti Heikkinen ei ole sama kuin elokuvan Mikko Alatalon näyttelijä Antti Heikkinen. Kaikki yhtä aikaa Yoda-äänellä: most confusing this is!
Ohjaaja Teppo Airaksinen aloittaa stoorin hyvin: Juicen nousu on kerrottu räväkän energisesti ja makealla huumorilla, kun eka keikka ja levytys, pikkupaikkakunnat, Suosikki-lehti ja vaikkapa monen tutun Juice-biisin taustatarinat (vessassa syntyvä Marilyn kohokohtana) heitellään kankaalle.
Myös elokuvassa näytettävät live-vedot on valittu hyvin ja ohjattu mainiolla meiningillä. Juicen ajankuva on kerrassaan uskottava läpi leffan: niin väripaletti, lavastus kuin vaatetuskin tavoittavat aikojensa henkeä enemmän kuin tarpeeksi elokuvan vaatimuksia varten.
Epäilemättä uskottavuuden tuntuun oman osansa on tuonut myös filmille kuvaaminen, joka on nykyaikana melkein yhtä sukupuuttoon kuollutta kuin neandertaaliit. Oiva ratkaisu. Puolivälissä elokuvaa Nitraatti miettikin, että on ihme jos Juice ei Queen-leffan vanavedessä tule raksuttelemaan tiuhaan tahtiin tämän maan lippuluukkuja.
 |
| Anna Miehen Murjottaa. |
Vaan sitten. Elokuvan toinen puolikas tuntuu pelkälle mollille, dokaamiselle ja pikkuvittuilulle. Laskuhumalaisen oloinen kakkososio junnaa paikallaan samaa kelanauhaa ympäri ja ympäri. Kun Juicen petetyt lupaukset läheisilleen ja viinan veto toistuvat jo ties kuinka monetta kertaa, alkoi Nitraatin mielenkiinto kyllä hiipua. Maaliin vähemmällä Les Miserablesilla olisi tehnyt leffalle hyvää. Ainakin kolmasosa elokuvan B-puolesta olisi saanut jäädä leikkaamon lattialle, asia kun olisi tullut selväksi vähemmälläkin.
Mainitaan nyt kuitenkin senkin sisältävän onnistuneita hetkiä, muuten leffan arvosana ei oikein selittyisi. Kohtaus vanhempien tappelusta pienen skidin näkövinkkelistä oli Nitraatin mielestä toteutettu mainiosti: kirkkaassa huoneessa omiaan piirtelevä piltti samaan aikaan kun oven takaa vyöryy vaimennettua huutokiroilua toimi oikein hyvin. Myöskin kohtaus, jossa Juice tapailee Rakkauden Haudalla eka kertaa livenä ei kyllä oikeassa seurassa nähtynä voi jättää kylmäksi.
Juice Leskinen on jäänyt Nitraatille vähän etäiseksi. Miehen nokkeluudelle ja (pikku)tuhmuuksille tuli naureskeltua samoihin teiniaikoihin kun Spede Showlle, mutta kummankaan pariin ei ole tehnyt myöhemmin mieli palata. Elokuvan ansioksi Nitraatti laskeekin myös sen, että kiinnostus sahata miehen ura läpi Spotifyn avulla saatiin tänään sytytettyä.
Spede Show saa tosin odottaa vuoroaan.
Arvosana: 8/10
Elonet
IMDB
Traileri
Vuoden paras tähän mennessä: First Man (9/10)
Vuoden huonoin tähän mennessä: Operation Finale (4/10)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti