 |
| Nimeni on Noir. Film Noir. |
The rise and fall of Stanton Carlisle, a mentalist whose lies and deceit prove to be his downfall. (IMDB)
Stanton Carlisle on huomattavasti keskimääräistä komeampi ja jonkin verran keskimääräistä älykkäämpi kiertävän sirkuksen hanslankari, joka ei kaihda ikäviäkään tempauksia. Saatuaan vihiä erään sirkusparin mentalistitempuista hän hankkiutuu näiden suosioon varastaakseen tempun salaisuuden.
Saalis plus yksi ruumis jäljessään ja nuori lapsivaimo peesissään Stanton pakenee sirkuksesta suureen maailmaan. Siellä vielä kovempi, koulutetumpi ja ennen kaikkea menneisyyden taakoista vapaa silmänkääntäjä Lilith Ritter (Helen Walker) odottelee häntä huuliaan lipoen. Mutta kai mikä vain luvassa oleva tulevaisuus päihittää sirkuksen eläviä kanoja syövän alkkisfriikin elämän?
Painajaiskuja on film noiria komeimmillaan ja koruttomimmillaan. Vaikka vastoin tuon rikosleffojen alagenren perinteitä elokuvassa ei (kankaan ulkopuolella friikin hengiltä repimien kanojen lisäksi) murhia nähdäkään, kaikki muu löytyy: varsin moraalittomien hahmojen kavalkadi, joista Tyrone Powerin pääosan lurjus Stanton Carlisle ei ole edes pahin. Petollisia naisia. Jyrkkä mustavalkoinen kuvaus (Lee Garmes) ja pahaenteinen musiikki (Cyril J. Mockridge), sekä lohduton maailmankuva (Jules Furthmanin käsikirjoitus William Greshamin kirjasta), jossa yrittänyttä totisesti laitetaan.
 |
| Highway to hell. Tuherostaan ei niin turhan tarkka silmänkääntäjä Zeena (Joan Blondell) ja saman alan nuori pyrkyri Stanton (Tyrone Power). |
Tyrone Power on Nitraatille vähän vähemmän tutuksi jäänyt Hollywood-tähti. Nitraatti on silti aika varma, että Painajaiskuja on ennen aikojaan kesken Salomo ja Saban kuningatar -leffan kuvauksia vuonna 1958 kuolleen Powerin paras hetki kameroiden edessä. Vastenmielisen Stantonin roolia Power jahtasi oikein tosissaan ja on helppo nähdä miksi. Rooli sopii hänelle kuin valettu. Jos Nitraatin pitäisi miettiä että kuka tämän olisi voinut tehdä nykyaikana, niin George Clooney tulee nopeasti mieleen.
Elokuva herätti Nitraatissa myös varsin miellyttäviä yhtymäkohtia kun se rinnasti sirkuksen kylmiltään lukemis -huijaukset, väärin käytetyn psykologian sekä uskonnot yhdeksi suureksi ihmisten nenästäveto-aparaatiksi. Viimeisintä se tietysti vesittää parilla tekstinpätkällä - tekoajankohdan huomioiden varsin ymmärrettävää. Vesitys ei silti onnistunut hämärtämään tekijöiden inehmojen osalta huomioimaa kovin oivaltavaa ja kyynistä otetta.
 |
| Sirkuksen haulikkohäihin mieltynyt voimamies Bruno (Mike Mazurki) ja salamatyttö Molly (Coleen Gray). |
Painajaiskujalla on elokuvahistoriassa jännä nousujen ja laskujen historia. Leffan tuottaneen 20th Century Foxin studion johtaja Darryl F. Zanuck piti elokuvaa sen valmistuttua yksiselitteisesti luotaantyöntävänä. Kun elokuva ei lisäksi menestynyt - film noirille poikkeuksellisen kovasta budjetista ja tuotanto-arvoista huolimatta - kovin kaksisesti leffateattereissa, antoi hän vetää elokuvan aika nopeaan pois kierrosta.
Kymmenisen vuotta myöhemmin leffa julkaistiin uudelleen, ja möikin ihan mukavasti lippuja. Samoihin aikoihin seurannut Powerin poismeno teki elokuvasta aikansa vankan tv-suosikin. Sen jälkeen elokuva suoritti melkoisen, lähes 50-vuotisen katoamistempun julkisuudesta, kunnes 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälin DVD-julkaisu palautti elokuvan ainakin film noir-fanien tietoisuuteen. Sittemmin (joulukuussa 2017) Benicio del Toro on ilmaissut harkitsevansa elokuvan / elokuvan lähteenä olleen kirjan uudelleenfilmatisointia.
Lyhyestä virsi kaunis: Nightmare Alley on oiva, synkkä ja kyyninen, lähes tyylipuhdas film noir, jota ei kohdalle sattuessa kannata ohittaa. Kot kot!
Arvosana: 8/10
IMDB
Traileri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti