 |
| Kerran sotureita. |
Charting the rise of the 1990s Chicago Bulls, led by Michael Jordan, one of the most notable dynasties in sports history. (IMDB)
Yksi kaikkien aikojen urheilujoukkueista, eli koripalloilija Michael Jordanin ympärille rakennettu ja kuusi NBA-mestaruutta tuona aikana (1984-1998) voittanut Chicago Bulls saa aika pitkälle arvoisensa dokumenttisarjan. Sen kymmenessä osassa kameroiden eteen marssitetaan lähemmäs satakunta pelaajaa ja muuta asiaan liittynyttä henkilöstöä.
Tuon NBA-ajan loppupuoli on Nitraatillekin tuttua, kun edesmenneeltä Super Sport-kanavalta tuli töllättyä peli jos toinenkin. Koripallo on tapahtumarikasta ja joukkuelajien vauhdikkaimmasta päästä: kuten joku jalispelien nolla-nolliin kyllästynyt koripallosta osuvasti totesi: no matter who wins, I know my team will score!
 |
| 1998 ja legendaarinen upotus. |
Vaikka Nitraattikin (wanha Miami Heat-fani) ymmärsi Bullsin jo tuolloin yhdeksi kovimmista ikinä ja tajusi että nyt tehdään historiaa, avaa sarja uusia arvostuksen tasoja: jumala on tässä sarjassa todellakin yksityiskohdissa, ja niitä riittää.
Tekijöiden käytettävissä on ollut tietysti kaikki vanhojen pelien tv-matsku ja lähes kaikkien relevanttien aikalaisten nykyisen habituksen lisäksi Bullsia kaudella 1997-1998 seuranneen tv-ryhmän videomatsku. Tuo kausi oli myös omalla tavallaan dynastian vaikein, toimitusjohtajan kaivaessa maata ikääntyvien supertähtien ja valmentajan jalkojen alta sekä palkkaerimielisyyksien johdoista lakkoilevan pelaajan vuoksi.
 |
| Legendaarinen tutkapari Pippen ja Jordan, kuin Kurri ja Gretzky. |
Sarja on rakennettu aikajanalle jota pitkin liikutaan edestakaisin varsin vaivattomasti Bullsin superjoukkueen pelaajien syntymästä nykyaikaan, tukipilarin ollessa joukkueen viimeinen kausi 1997-1998. Koko sarja on tietysti täysin oikeutetustikin rakennettu sen suurimman tähden, ehkä NBA:n parhaan ja urheiluhistorian parhaiden pelaajien, eli Michael Jordanin varaan.
Vaikka niin empaattinen hippivalmentaja Phil Jackson - josta kenelläkään ei ymmärrettävästi ole pahaa sanaa - kireä tutkapari Scottie Pippen, joukkueen tavispyhimys Steve Kerr, kuin joukkueen paha poika Dennis Rodmankin saavat omat osanpuolikkaansa ja vaikka esimerkiksi Indiana Pacersin aikalaistähti Reggie Milleriä on pirun hauska kuunnella, palataan lopulta aina Michael Jordanin heittämien valojen ja varjojen pariin.
 |
| Painovoiman taakseen jättänyt Jordan leijumassa ylös Knicksien Ewing-vuorta. |
Lähes yliluonnollisen kilpailuvietin sekä lähes loputtoman kaunaisuuden polttoaineiksiin muuttanut ja lähes äärettömän taidon omaava Jordan toi muuten sarjaa seuratessa hetkittäin Nitraatin mieleen koripallon Jouko Turkan! Selväksi tulee, että Jordan oli hyvinkin hankala joukkuetoveri, mutta jokainen pelikaveri myös myöntää, että he eivät olisi voittaneet yhtä paljon, ellei Jordan olisi ollut heitä piiskaamassa.
Perinpohjaisessa sarjassa käydään läpi myös Jordanin perheen tragedia, hänen ensimmäinen eläköitymisensä, lyhytaikainen outo pesisura ja paluu, hänen uhkapeliviettinsä ja syvä epäpoliittisuutensa: mitään Muhammad Alia kun ei miljardööri-Jordanista saa hyvällä tahdollakaan aikaiseksi.
 |
| Sarjan muistettavinta kuvamatskua: paha poika Rodman ja hippivalmentaja Jacksonin ymmärtävä läheisyys. |
Miinuspuolina sarjasta puuttuu mm. Luc Langley, luotettava pelimies joka sarjan epäonneksi oli ensimmäinen NBA:ssa pelannut australialainen. Langley palasi uransa jälkeen kotimaahansa, eikä sarjan tekijöilllä ollut massia käydä visiitillä. Osiakin olisi piisannut ehkä yksi tai puolitoista vähemmän, tosin kyllästymistä ei sinänsä pääse tapahtumaan sarjan mielenkiintoisen ja onnistuneen rakenteen ansiosta.
Myös Michael Jordanin toimiminen yhtenä sarjan tuottajista arveluttaa. Mitään kovin siloteltua kuvaa sarja ei hänestä anna, mutta silti: olisiko joitain valintoja tehty toisin ilman hänen läsnäoloaan? Esimerkiksi talo, jossa Jordanin haastattelut on tehty, ei ole hänen omansa. Pieni yksityiskohta, ehkä kokoaan suurempi. Syvimmät tasotkin sarjasta jäävät puuttumaan: mikään O.J: Made in American tasoinen mestariteos The Last Dance ei ole, mutta harva tietysti on.
 |
| "I never lost a game, I just ran out of time." |
Eikä kokonaan voi unohtaa sitäkään, että Chicagolla oli tuuriakin: 1990-luvun vastustajat eivät olleet mitään 1980-luvun Celticsejä tai Pistonseja, nykyisistä dynastioista puhumattakaan.
Tuosta huolimatta kuusi NBA-mestaruutta alle kymmenen vuoden sisään on järkyttävän kova suoritus, ja sen päätähti yksi suurimpia urheilijoita kautta aikojen. Hänen ja aikalaistensa seurassa yhdeksisen tuntia Nitraatin mökkikesää kului hujauksessa. Hyvin vahva suositus.
Arvosana: 9/10
IMDB
Traileri #1
Traileri #2
The Alan Parsons Project: Sirius (Bullsin sisäänsoittobiisi, mus.vid.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti