 |
| Tähän Lovejoyn tunnari mollissa, pliis. |
Tuntematon mestari kertoo ikääntyneestä helsinkiläisestä taidekauppiaasta Olavi Launiosta, jonka on aika luopua Bulevardilla sijaitsevasta liikkeestään. Taidehuutokaupassa Olavi näkee maalauksen, jota hän epäilee huomattavasti lähtöhintaansa arvokkaammaksi. (Elonet)
"Suomalaiset eivät halua maksaa palvelusta. Ammattiosaamisen arvostus on hävinnyt. Tuntematon mestari on oodi kivijalkakauppiaalle, joka osaa työnsä." (Klaus Härö)Nitraatin kynsiä taitavasti pakoillut Mestari pääsi viimeinkin tarkasteluun, eikä Härö petä tälläkään kertaa. Klaus Härö on tietysti yksi maamme eturivin ohjaajia. Tasaisen hyvää jälkeä takovan Härön omat elokuvasuosikit painottuvat yhdysvaltalaisiin 1970- ja 1980-luvun laatuelokuviin.
Tämä näkyy myös hänen omissa töissään: kamera ei viipota levottomasti, kohtauksia ei ole pilkottu kaatumatautileikkauksin, eivätkä modernit hitit rämise loputtomasti tapahtumien taustalla. Niiden sijaan teksti, näyttelijät ja - käyttäisikö Nitraatti vaikkapa termiä harras? - harras keskittyminen aiheeseen ovat aina etusijalla.
 |
| Tekisipä taide vapaaksi. (Heikki Nousiainen) |
Häröhän on erikoistunut historiallisiin aiheisiin (mm. sotalapsia käsitellyt Äideistä Parhain (2005), ruotsin pakkosterilisaatioita käsitellyt Nitraatin Härösuosikki Uusi Ihminen (2007), ja vaikkapa virolaisten elämää neuvostoliiton alla kuvannut Miekkailija (2015). Mestarissa Härö kertoo tarinaa ensimmäistä kertaa (tv-elokuviaan lukuunottamatta) nykyajassa.
Jo elokuvasta kuullessaan Nitraatilla oli mielessä yksi lempparisarjojaan eli Lovejoy, tuo velmusta antiikkikauppiaasta ja tämän lähipiiristä kertonut veijariviihdesarja 1980-luvulta: isona Nitraatti olisi tuohon aikaan halunnut ennen muuta Lovejoyksi! Jotain samaa sarjan kanssa Tuntemattoman Mestarin taidemysteerissä on - tosin noin keskimäärin selvästi seesteisempänä.
 |
| Huutokauppaosio on Mestarin minitrilleri. (Heikki Nousiainen) |
Mestari miellyttää jo Härömäisen rauhallisen muotonsa takia. Antikvariaatit ja taiteet ovat Nitraatin sydäntä lähellä, joten molempien maailmassa liikkuva Mestari on myös aiheensa puolesta harvinaisen virkistävää herkkua suomalaisessa nykyelokuvassa. Rauhallisuus tosin karisee sykähdyttävässä huutokauppakohtauksessa, jonka jännitteet tuntuvat luissa ja ytimissä.
Tuntemattoman käsikirjoituksesta vastaa Anna Heinämaa. Hän kirjoitti myös Härön edellisen, eli Miekkailijan. Heinämaan teksti tasapainoilee onnistuneesti Olavin taulujahdin ja menneisyyden tilinteon välillä. Tuomo Hutri luo selvää ja hetkittäin kaunistakin kuvaa. Benjamin Mercer leikkaa rauhallisesti ja näyttelijämyötäisesti.
 |
| Kollegojen välisestä ystävyydestä. (Heikki Nousiainen, Pertti Sveholm) |
Roolituskin miellyttää. Kansallisaarteeksemme pikku hiljaa - eikä vähiten Härön ansiota - hiipinyt Heikki Nousiainen vanhan liiton taidekauppias Olavi Launiona on pääosassa ilmiselvää 'kuka muu muka?' -osastoa. Pirjo Lonka tämän etääntyneenä ja raskaita henkisiä taakkoja kantavana tyttärenä Leana on myös mainio. Amos Brotherus tekee tarvittavan Olavin lapsenlapsena ja Lean poikana Ottona, neuvokkaana kauppiaanalkuna ja juoksupoikana.
Sivuosista mainittakoon aina taitavan Pertti Sveholmin sympaattisesti vetämä ja sympaattinen Olavin kauppiaskollega Patu. On aina huomionarvoista kun ikävämpiin rooleihin erikoistunut Sveholm saa tehdä reilun miehen roolin. Tätä Sveholmia Nitraatti näkisi mielellään enemmänkin.
 |
| Löytääkö etsivä? (Amos Brotherus, Heikki Nousiainen) |
Äinpäisesti Nitraatin mielikuvissa taas asettuu Jakob Öhrman. Hänen Eccunsa Missä Kuljimme Kerran (2011) -minisarjassa (kova suositus Nitraatilta, muuten!) oli varsin sympaattinen hahmo. Samaa ei voi sanoa Mestarin Dick Sundellista, Dubrowskin huutokauppakamarin pikkumaisesta ja ahneesta taidehuutokauppiaasta, jolla on myös kunnia toimia elokuvan pahiksena. Huutokauppakamarin esikuvana (ja kuvauspaikkana?) toimi muuten Bukowski, mutta nimivaihdoksen leffaa varten ymmärtänee.
Jos jotain kitinää on Mestarista haettava, niin mainitaan vaikkapa joidenkin kohtausten valaistus. Eräässä Olavin ja Oton neuvonpidossa 'valosakramentti' on jo häiritsevän ylimitoitettua. Se, mikä toimi humoristisesti jossain Nousukaudessa (2003) ei vakavammassa oikein ottanut Nitraatilla eteen. Vaikka kai sen Mestarissa voi nähdä sinä kolmantena eli pyhänä henkenä, kun maalauksessa on se kuuluisa poika ja Nousiaisen Olavi Lainio kipuilee isän roolinsa kanssa.
 |
| Lea ja menneisyyden taakka. (Pirjo Lonka) |
Myös Jacob Södermanin Dick Sundell oli liian karikatyyri. Pieni pehmentäminen ja inhimillistäminen olisi tehnyt hahmolle terää. Sundell erottuu tämän takia Mestarin muuten vivahteikkaista hahmoista ikävästi, tosin Södermania en tästä syytä: hän tekee Sundellin materiaaliaan mainiommin.
Lisäksi Nitraatti pohtii, oliko Amos Brotheruksen Otto tarpeellinen elokuvalle, vai olisiko Lea-tytär voinut täyttää myös Oton tehtävät. Toisaalta, olihan Lovejoyllakin Ericinsä ja mahdollistaahan poika tietysti varsin vaivattomasti isän ja tyttären lähentymisyrityksiä.
 |
| Kivistön kauneuttomuutta, ca. 2018. (Amos Brotherus, Pirjo Lonka) |
Pienehköjä ulinoita kuitenkin: Tuntematon Mestari on Härön parhaita ja puhtaalla mysteerijuonensa nautiskelutasolla Nitraatista Härön miellyttävin elokuva.
Arvosana: 8/10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti