 |
| "I tried to capture the spirit of the thing." |
A failing ice hockey team finds success with outrageously violent hockey goonery. (IMDB)
Yhden ison työnantajatehtaan pikkukaupungin ainolla ja surkealla lätkäjoukkueella ei pelitä. Takkiin tulee tämän tästä, eikä parhaat päivänsä nähnyt kehäraakki valmentaja-pelaaja Reggie Dunlop (Paul Newman) tunnu saavan kurssia kääntymään. Toimarikin tuntuu olevan kiinnostuneempi pistämään joukkueen pillit kauden jälkeen pussiin ja myymään sen pussin.
Reggie saa kuitenkin pari neronleimausta. Ensinnäkin hän puhuu palturia paikalliselle hövelille urheilutoimittajalle ja kertoo että joukkuetta ollaan lopettamisen sijaan kauppaamassa Floridaan. Toisekseen ja tärkeimpänä hän päättää, että joukkue ryhtyy pelaamaan mahdollisimman törkeästi ja huijaten - ja tulosta alkaa syntyä.
Mitä pienempi kaupunki ja mitättömämpi jäkisseura katsojaa normaalisti viihdyttää, sitä paremmin Lämäri luultavasti iskee. Varsin helppoa samaistuminen ainakin Nitraatin kotimantujen paikkeilla on: pikkukaupunki, jossa on (ollut) yksi megaiso työnantaja, ja yksi niin ja näin pärjäilevä jäkisjoukkue.
Pennsylvanian Johnstown sai Lämärissä esittää
elokuvan fiktiivistä Charlestownia, ja Johnstown Jetsin pelaajia nähdään leffassa kentällä niin Charlestown Chiefsin kuin muidenkin joukkueiden paidoissa tarjoilemassa tosielämässä jo onneksi historiaan jäänyttä väkivalta- ja verikekkeriversiota jäkiksestä.
 |
| "Hey Hanrahan! Hanrahan! Hanrahan - Suzanne sucks pussy! Hey Hanrahan she's a dyke! I know, I know! She's a lesbian, a lesbian, a lesbian!" |
Lämärin roolitus on kauttaaltaan nappiosastoa. Paul Newman kauan sitten parhaat päivänsä nähneenä joukkueenpäänä Reggie Dunlopina on mainio. Newman kertoi nauttineensa tämän roolin tekemisestä yli muiden, ja se on helppo uskoa: niin rennosti Newman Dunlopinsa tiputtelee.
Tämän vastapoolina
nähdään Michael Ontkeanin esittämä Ned Braden joukkueen nuorena älykkönä ja
idealistina, jonka toimeentulo ei ole jäkiksestä kiinni ja joka ei
alkuunkaan lämpene joukkueen uuden linjan yleisöön uppoaville ja tulosta
takoville koville otteille.
Paria peesaa joukkueellinen mainioita vetoja. Brad Sullivan on joukkueen pornotörkysuu Wanchuk ja Yvon Barrette nähdään lyhyenä ja lyhytpinnaisena kanadanranskismolari Denis Lemieux'na. Jerry Hauserin Killer Carlson on joukkueen vaikutteille altis yksinkertaisuus ja Guido Tenesi tekee mykän (ainakin vuorosanojen määrää katsottaessa) naisiin menevän nuoren pelaajahurmuri Billy Charlebois'n.
 |
| Hansonien käsissä yleisökin saa osansa. Liekö ollut Eric Cantonan lempileffoja? |
Joukkueen sivuosista täytyy tietysti erikseen mainita jo legendaariset Hansonin veljekset.
Steve Carlson, Jeff Carlson ja Dave Hanson esittävät lapsellisen
yksinkertaista ja hyvin väkivaltaista ketjua helvetistä. Jokainen
kolmikosta - kuten iso osa avustajistakin - pelaili jääkiekkoa
ammattimaisesti tai puoliammattimaisesti, joten pelikohtauksiin on saatu
tarvittavaa imua.
Naisia Lämärissä on tietty vähemmän ja he ovat järjestään sivurooleissa, mutta heillekin on kirjoitettu hyvää. Lindsay Crouse esittää teräväkielistä Lilyä, Ned-miehelleen unohtumattomasti tämän pelimatkojen matkalukemisiin pornokohdat kirjoista alleviivaavaa vaimoa. Brad Sullivanin tulevaa exää Francinea esittää puolestaan Jennifer Warren. Hänen hahmonsa ja roolisuoritus ovat elokuvan 'aikuisinta' osastoa.
 |
| "I only drink in the afternoon. Or before a game. Or when Johnny's away." (Swoosie Kurtz, kesk.) |
Peesistä löytyy myös joukko hauskoja, vain muutamilla kohtauksilla ja vuorosanoilla terävästi piirrettyjä jäkisvaimoja. Näiden johtohahmon, hauskan käytännöllisen Shirleyn tekee Swoosie Kurtz. Joukkueen mystistä ja pragmaattista omistajaa Kathryn Walkeria tulkkaa
Anita McCambridge.
Lämärin suurin ja mieluisin yllätys löytyy tekstipuolelta. Tämän yhden kaikkien aikojen urheiluleffoista, leffan joka laukoo härskin huvittavia törkeyksiä sarjatulella ja jonka suu tulisi pestä rekkalastillisella saippuaa, on kirjoittanut nainen. Käsikirjoittaja Nancy Dowdin veli muuten pelasi ammattilaisjääkiekkoa, joten ehkä sieltäkin jokunen totuuden murunen on tekstiin kaavittu. Lämärin soundtrack on hauskaa 1960-luvun Motownia, sekä tekoaikansa suuruuksia (Fleetwood Mac, Harry Nilsson).
Näin vuosikymmenten jälkeenkin Lämäri on muuten edelleen esimerkki jostain, mitä Nitraatti näkisi mielellään paljon enemmän elokuvissa: naiskirjoittajia jotka kirjoittavat kamaa, joka kiinnostaa muitakin kuin toisia naisia ja jotka kirjoittaisivat muutakin kuin sitä iänikuista kaloja tynnyriin- komedia-/draamaosastoa. Kun tuli puheeksi, myös toimintaohjaaja Kathryn Bigelow kaipaisi samanmoisia ruudinhajuisia kanssasisaria, velttoja nuorten naisten kasvutarinoita tusinoittain takovien naiskollegojensa sijaan.
 |
| Alasarjojen pelimatkojen syvin olemus. |
Lämärin ihmettelyosastoon kuuluu myös Michael Ontkeanin Bradenin häviäminen kuvioista välillä pitkäksikin aikaa. Olisiko yksi mahdollinen syy se, että jos ohjaaja George Roy Hill ja Paul Newman olisivat saaneet mukaan kolmannen pyöränsä eli Robert Redfordin, olisi Bradenin rooli ollut Redfordin ja siten tietysti isompi? Ehkä ohjaajan edellisen, eli Waldo Pepperin heikko menestys sai Redfordin jättämään Lämärin väliin? No, rapsakka leffa sekin ainakin Nitraatista oli.
Vaikka Lämäri ottaakin ilon irti väkivallasta, verestä ja suolenpätkistä, kääntyy se lopuksi kuitenkin reilun pelin puolelle. Tekopyhää? Ehkä. Vanha totuushan on myös se, että missään elokuvissa ei lahdata porukkaa yhtä paljon kuin 'sodanvastaisissa' elokuvissa. Joka tapauksessa unohtumaton lopetus, kun tarjolla on - väkivallan lisäksi - erotiikkaa!
Arvosana: 8/10
IMDB
Traileri
PS: Vielä kun osaisi selittää, miksi Nitraatille hiipii aina tätä katsoessa mieleen Maso Hockey Manager 1997!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti