Miami Vice (USA 1984-1989, Anthony Yerkovich & Michael Mann)

Kuuletko jo mielessäsi ikonisen alkumusiikin? Niin Nitraattikin!

Miami Vice follows undercover detectives Sonny Crockett and Ricardo Tubbs as they infiltrate and combat the drug trade and other criminal elements in South Florida. (IMDB)

Yksi kahdeksankymmentäluvun tunnistettavimpia aikamerkintöjä oli poliisisarja Miami Vice, jossa seurattiin kahden peiterooleissa toimivan huoltopoliisin - tai ehkä vetävämmin atarin (ammatti- ja taparikollisuus) - rikostutkimuksia Miamin paahtavan auringon alla. 

Sarjan ideoi Anthony Yerkovich, jonka silmiin sattuivat uutiset hänen työskennellessään Hill Street Blues -sarjan (1981-1987) parissa Miamin lähes merirosvorannikkomaisesta rikollisesta varjotaloudesta. Mies näki tässä aiheen uuteen ja erilaiseen poliisisarjaan. Vastikään ilmestynyt Brian De Palman Miamiin sijoittuva uusversio Arpinaamastakin (1983) oli osoittanut, että alueesta voisi kertoa rikollisen hyviä tarinoita.

Also starring: Miami

Yerkovich oli hiukan leipääntynyt sosiaalisesti tiedostaviin ja vähän homssuisen näköisiin aikansa jeparisarjoihin (esimerkiksi juuri sinänsä mainio Hill Street Blues) ja mietiskeli, että aika oli kypsä kovalle, aikaansa nähden varsin väkivaltaiselle ja pinta edellä etenevälle rikossarjalle. 

Noin puoli vuotta pilotin kässärin jälkeen kuvioihin ilmaantui sarjan toinen tärkeä ydintekijä, eli ohjaaja Michael Mann. Hänen ansioitaan on Miami Vicen ikoninen(*) 'look' ja muoto: "elokuva joka viikko" oli yksi Mannin teesejä - sarja todellakin kiinnittää vieläkin huomion huolitellulla ja kalliin oloisella ulkonäöllään. 

Kuumaa, kuumaa. Pojat ja Arielle Dombasle.

Miami Vicen budjetti oli selvästi kilpailijoita korkeampi: puvustus, runsaat musiikkioikeudet, sarjan säveltäjän Jan Hammerin ikoinen elektroninen musiikki ja isot toimintakohtaukset nielivät dollareita. Nauttipa Miami Vice myös stereoäänestä, yhtenä ensimmäisistä tv-sarjoista.

"Väripalettiin ei maavärejä tai punaista" oli toinen teesi. Myös itse Miami ja tarkemmin sen South Beach ovat erottamaton osa Vicea: art deco, latinovaikutteet, kuumuuden tuntua luovat pastellit ja turkoosi vesi, öiset neonvaloiset puolityhjät kadut... Itse sarja kuvattiin onneksi kokonaan Miamissa ja Floridassa, sisäkuvat mukaan lukien - kuluja nostanut mutta tärkeä teko autenttisuuden nimissä sekin.

Nähdä Miami ja...

Kun sarjaa oltiin pistämässä pystyyn, Miamin kaupungin kauppakamari ja matkailunedistäminen eivät olleet kovin ilahtuneita sen enempää sarjan sisällöstä kuin sen nimestä. Miamin South Beach johon sarja sijoittuu, oli tuolloin myös ränsistynyttä ja rikostiheää aluetta ja monasti Miami Vicen tekijät joutuivat fiksaamaan rakennusten julkisivuja vähän kuvattavampaan kuntoon. 

Sarjan menestyksen ansiosta Miami sai lisää turistidollareita ja South Beachin alueellakin alkoi kova kehitys- ja kaavoitustahti, eikä se enää 90-luvulle tultaessa ollut millään mittarilla läävä.

Miehen paras ystävä, joka tuo mieleen Nitraatin oman kissan. Nitraatin Miami-kaava: mitä vähemmän Elvis-alligaattori on kuvioissa, sitä vaisumpi meininki. (Don Johson ja paha kaveri)

Sarjan 1980-luvun tyyli-ikoni pääpari on castattu taivaallisesti. Don Johnson ei ollut mikään automaattinen ykkösvalinta. Miehellä oli tuolloin takanaan nautintoaine-ongelmia ja monta epäonnistunutta tv-pilottia, eivätkä tv-kanavan johtomiehet enää uskoneet 35-vuotiaan Johnsonin vetovoimaan. 

Onneksi sarjan tekijät saivat pidettyä päänsä. Don Johnsonin Sonny Crockett on yksi tv-jeparien tunnistettavimpia ja ikonisimpia ilmestyksiä parransänkineen sekä huolittelemattomine, sukattomine ja vyöttömine asuineen. 

Hällä väliä oli Crockettin modus operandi muutenkin: lukion jalistähti ja Vietnam-veteraani oli vähän 'elämäm koulun' jokamies, asusteli purjeveneessä lemmikkikrokotiilinsa - anteeksi, alligaattorinsa! - kanssa, operoi järeää Bren Ten -käsiasetta ja ajeli muikealla mustalla Ferrari Daytona Spiderillaan (myöhemmin valkealla ja sutjakalla Testarossallaan).

Sirpaleet eivät tuo onnea. (Philip Michael Thomas, Don Johnson)

Täydentävänä vastakohtana nähtiin Philip Michael Thomasin (niin ikään 35-vee, muuten) nappi Ricardo Tubbs, joka oli New Yorkin intellektuelli, huolitellusti ja tarkkaan mietitysti pukeutuva ja puhuva, sujuvan kaksikielinen aisapari holtittomammalle Crocketille. Haulikkoihin ja sivistyneisiin pieniin revolvereihin mieltyneen tyyliniekan kulkupelinä toimi makea sininen 60-luvun Cadillac. 

Kummankin hahmon varakkaan habituksen takana oli Miamin poliisivoimien rikollisilta takavarikoima roipe, joka kaksikolla oli vain lainassa. Heidän piti tietysti näyttää pelureilta, että pääsivät soluttautumaan huumeveikkojen peleihin. Kaksikolla oli ja on yksi pienen ruudun suurimpia kemioita kautta aikojen. Sarjan ulkonäön ohella tuo oli sen kantava voima.

Pomo ja pojat. (Edward James Olmos, Don Johnson, Philip Michael Thomas)

Muu ensemblekin oli toimiva ja sarjan aikana lähes muuttumaton: Heti sarjan pilotin otettua tulta alleen ja kun tv-kanava tilasi kokonaisen sarjan, Tubbsin ja Crockettin pomoa näyttelevä näyttelijä sanoi ettei halua muuttaa Miamiin, joten onnenpotkuna tilalle - hyvin sisään kirjoitetuksi eri hahmoksi - valikoitui erinomainen Edward James Olmos, jonka tyly, hautausurakoitsijan mieleen tuova Martin Castillo oli myös erottamaton osa sarjan viehätystä. 

Yksiköstä löytyivät myös komediapari Ohukaisen ja Paksukaisen mieleen tuonut etsiväpari Zito (John Diehl) ja Switek (Michael Talbott), sekä pari naista, eli etsivät Gina (Saundra Santiago) ja Trudy (Olivia Williams). Tämän nelikon roolit tuppasivat jäämään yksittäisiä - yleensä heikkoja - nosto-osia lukuun ottamatta suht pieniksi, eikä siinä ole oikeastaan nokan koputtamista. Johnson, Thomas ja Olmos kantavat, eikä avustavista irtoa kovin usein ikimuistoista, vaikka tyyppeinä tietysti toimivatkin ja ajan kanssa vähän parantavat. 

Asiallinen ensemble. (John Diehl, Michael Talbott, Edward James Olmos, Saundra Santiago, Don Johnson, Pihilip Michael Thomas, Olivia Williams)

John Diehl kyllästyi roolinsa pienuuteen sarjan puolivälin aikoihin ja kirjoitettiin ulos sarjasta. Muuten vakihahmot pysyivät samana. Sivuosista voi heittää sarjan alkuaikojen ilopillerin, sähläävän pikkuvaras Noogien (Charlie Barnett) ja Kuubanpakolaisen, pikkurikollisen ja sarjan komediaosastosta välillä liiankin kanssa huolehtivan Izzy Morenon (Martin Ferrero).

Niin, Miami Vice oli yksi Nitraatin suuria suosikkeja lähes 40 vuotta sitten, joten oli korkea aika tarkastaa, miten sarja on kestänyt aikaa. Nitraattia mietytti ennen urakan alkua lähinnä se, että miten hän muisti parhaiksi osiksi ainoastaan sarjan alkupään osia. Syy selvisi ennen pitkää.

Vicen ikonisinta deco-kuvastoa.

Sarjan alku olikin kerrassaan mainiota kamaa. Yerkovichin ideat ja Mannin luoma maailma muistuttivat ikonisuudellaan ja leffatason huolitellulla audiovisuaalisella annillaan. Ensimmäinen kausi on sarjan kirkkaasti paras ja pääsyy sille, miksi sarja vieläkin muistetaan. Toinen kausikin on vielä ihan katsottavaa tavaraa, vaikka huippukohtia alkaa olla jo selvästi vähemmän. Mutta sitten aletaan korpitaipaleelle.

Michael Mann jätti sarjan kahden ensimmäisen kauden jälkeen ja otti tilalleen tulevan tv-veteraani Dick Wolfin, jonka käsialaa on mm. legendaarinen ikuisuussarja Kova Laki (1990-). Ongelmallista oli, että Miami Vice on tuollaisten elämänmakuisten rikossarjojen täydellinen vastakohta.

Vehkeet parani, meno ei.

Kolmoskauden realismia tavoittelevat ajankohtaiset tarinat alkoivat ajaa katsojia ruutujen äärestä, eikä asiaa auttanut uusi lähetysaikakaan - Miami Vice joutui nyt kilpailemaan katsojista samaan aikaan eri kanavalla pyörivän megasuosikki Dallasin kanssa. Myös sarjan suurin vahvuus, eli Crockettin ja Tubbsin parivaljakointi alkoi jäädä käsittämättömästi taka-alalle, kun kumpikin puuhasi enemmän ja enemmän soolona. Alamäkeä rakennettiin kaksin käsin ja apukäsin.

Neloskaudella yritettiin rajua suunnanmuutosta takaisin kevyempään, Crockettin absurdilla avioliittojuonella ja vielä absurdimmalla, saippusarjoista tutulla muistinmenetyksellä. Tuloksena ei ollut juuri muuta kuin katsojien jatkuva kaikkoaminen, sekä sarjan kaksi surkeinta rimanalitusosaa (kts. alla). 

Kölin alta olisi joutanut loppua kohti.

Myös Jan Hammer jätti uppoavan laivan kokonaan, kolmoskaudellakaan hän ei ollut enää tehnyt musaa yksin. Sarjan budjetti pieneni myös, joten näyttävyys alkoi kärsiä ja musiikkibudjettiakin leikattiin kovalla kädellä. 

Siinä missä aikaisemmin osissa soi useita - jopa lähemmäs kymmenkunta - biisejä, nyt oli onnekasta jos niitä kuultiin enemmän kuin yksi. Vitoskausi olikin sitten saattajainen, kun osaa osista ei vaivauduttu edes esittämään ennen kesän uusintakierrosta, eikä Michael Mannilla ollut enää juuri edes nimellistä roolia sarjan tekemiseen.  

Nitraatti ei voi välttyä ajatukselta, että Miami Vice oli aikaansa harmittavasti edellä siten, että jos sitä tehtäisiin nyt, se olisi sensuurivapaampi kaapelikanavasarja ja kaudessa olisi vain kymmenen osaa ja ehkä pari-kolme tapausta. Sellaiseen se olisi ollut omiaan, ei jatkuvaan monikymmenosaiseen vuosinylkytykseen, jossa joka viikko tulisi ylittää itsensä että taso säilyisi.

We'll always have Miami - the early seasons.

Joka tapauksessa vahva ensimmäinen kausi sarjasta on se mikä tulee ja kannattaa muistaa. Pastellit muodikkaiksi tehneet Crockett ja Tubbs kiitämässä ruuti kuivana Miamin öisillä neonvalokaduilla jonkun hyvän poppiksen tahtiin tai Jan Hammerin elektronisen synamaton kannattamina. Cool, calm and collected, vaikka pinnan alla kiehuu.

Arvosana: 6/10

IMDB
Traileri
Ikoninen osien avaus ja tunnari
Jan Hammer: Crockett's Theme

Bonus: 5+2 = Parhaat ja huonoimmat osat (nouseva järjestys)
K = Kausi, O = Osa, OH = Ohjaus, KK = Käsikirjoitus

#5: Definitely Miami (K2 O12)
OH: Rob Cohen KK: Michael Ahnemann & Daniel Pyne

Charlie Bassett on tuhma huumehemmo, jonka vaimossa ei Crockettin mielestä ole tosin mitään valittamista. Jos pitäisi pistää yhden osan muotoiseen pähkinänkuoreen mistä Miami Vicessa on kyse, niin tässä hyvä esimerkki: meneviä biisejä, pastellia, kuumaa, turkoosia, kauniita mimmejä, rokkitähti vierailevana näyttelijänä, hitunen huumoria ja rivakkaa toimintaa. 

#4: Smuggler's Blues (K1 O15)
OH: Paul Michael Glaser KK: Miguel Pinero

Joku niittaa systemaattisesti huumehemmoja, joten Crockett ja Tubbs matkaavat Kolumbiaan rennon pilotin (Eaglesin Glenn Frey) avustuksella. Miami Vicen potentiaaliset sudenkuopat eli muusikkotähdet rooleissa ja ulkomaanmatkat toimivat kerrankin erinomaisesti.

#3: Calderone's Return [K1 O4 & O5]
OH: Richard A. Colla, KK: Joel Surnow & Alfonse Ruggierio Jr.

Pilotin tuhmurin tarina saatetaan veriseen päätökseensä tässä mainiossa kaksiosaisessa. Jim Zubienan tekemä vaisu mutta tehokas ammattitappaja Ludovici Armstrong on yksi sarjan vaikuttavimpia vierailevia pahiksia.

#2: Brother's Keeper [K1 O1]
OH: Thomas Carter KK: Anthony Yerkovich

Sarjan aloituksessa kova Nykin jepari tulee Miamiin kostamaan veljensä kuolemaa kurjan huumepomo Calderonen käsissä ja saa apukäsikseen ruokottoman miamilaispollarin. Sarjan teesit naulataan luthermaisesti telkun ruutuun tässä parituntisessa. Ja kyllä, tässä osassa on se kuuluisa, ikoninen kohtaus. 

#1: Evan [K1 O21]
OH: Rob Cohen KK: Paul Diamond

Miamiin saapuu Crocketille liiankin tuttu asekauppias, joka hämmentää menneisyyden ikävät pohjamujut pintaan. Sarjan apeksi ja edelleen tyylikäs, upea ja koskettava paketti, jossa käsitellään myös homofobiaa yllättävän fiksusti ajan ja genren huomioon ottaen. Rob Cohen ohjaa kerrassaan väkevästi ja William Russ on mainio Evan.

Kakka #2: Missing Hours [K4 O7]
OH: Ate de Jong KK: Thomas M. Disch

James Brown on alieni ja alienit vievät Trudyn muistin. Tässä suossa oltiin neloskaudella. Tehosteet harrastelijatasoa - jotenkin sopivaa. Tämä ja alla oleva molemmat täysin Viceen sopimatonta scifiä, ja molempien aikaan Vicen tuotantotiimissä vaikutti Star Trekissä myöhemmin laakerinlehtensä ansainnut Michael Piller. Sattumaako? Tuskin!

Kakka #1: The Big Thaw [K4 O4]
OH: Richard Compton KK: Michael Duggan

Syväjäädytetty reggae-tähti tulee Miamiin ja Switek ja Izzy yrittävät tämän sulatusta. Kyllä, luit oikein. Suu auki sai tätä sarjan pahinta rimanalitusta Nitraatti katsoa. Ehkä olisi mennyt hubana seuraavan vuosikymmenen Salaisissa Kansioissa, mutta Miamissa kyseessä on lähinnä epäuskoista ja vahingoniloista kolarin tuijottelua.

Sarjan mainittavan arvoiset hyvät osat (esitysjärjestyksessä):

Kausi 1: Brother's Keeper, Heart of Darkness, Cool Runnin', Calderone's Return, One Eyed Jack, No Exit, Milk Run, Smuggler's Blues, Made for Each Other, The Home Invaders, Evan

Kausi 2: Out Where the Buses Don't Run, Tale of the Goat, Definitely Miami, Yankee Dollar, Payback, Son and Lovers

Kausi 3: When Irish Eyes are Crying, Walk-Alone, Shadow in the Dark, El Viejo, Forgive Us Our Debts, Lend Me an Ear

Kausi 4: Deliver Us from Evil

Kausi 5: Freefall (aika kakka, mutta viimeinen 18-20 minuuttinen eli sarjan päätös on tunnelmallista kamaa)

(*) Esim. jokainen Grand Theft Autoa pelannut tietänee heti mistä puhutaan!