Kekkonen Tulee! (Suomi 2013, Marja Pyykkö)

Arktista anarkiaa.

Kun 1970-luvulla pieneen lappilaiseen kylään leviää tieto, että presidentti piipahtaa matkallaan Allin baarissa, koko kylä sekoaa. Allin 15-vuotias tytär Sylvi koettaa pitää päänsä kylmänä ja hankkiutua kylästä mahdollisimman pikaisesti pois. (Elonet)

”Marjatertut alkavat kasvaa, eläimet kumartavat, sairaat parantuvat, köyhät saavat kultakolikon ja naiset hedelmöittyvät. Kaikki unelmat risteytyvät toisiinsa siellä, missä Kekkonen käy.”

Kekkonen Tulee! On virkistävä pulahdus arktisen hysterian kirkkaankuohuviin vesiin. Elokuvassa seurataan 1970-luvulla pienen lappilaiskylän kiihkeää valmistautumista epäjumalansa, tasavallan presidentin Urho Kaleva Kekkosen vierailuun. 

Enontekiöllä kuvatun Kekkosen etupäässä naisista koostuva hahmokavalkadi on mainio. Tarinan keskiössä kameralle tilittävänä kertojana, pikkukyläänsä perin juurin kyllästyneenä Sylvinä nähdään raikas nuori tulokas, sittemmin ilmeisesti näyttelemisen vähemmälle jättänyt Wilma Rosenqvist.

Peräkylän Romeo ja Julia. (Ilmari Järvenpää, Wilma Rosenqvist)

Sylvin sulkeutuneena poikaystävänä, mielestään Kekkosen aviottomana ja isomunaisena poikana Jussina vetää Ilmari Järvenpää. Sylvin äksy Alli-äiti pyörittää kylän tapahtumakeskusta (lue: rähjäistä baaria). Allina nähdään melkein tunnistamaton Merja Larivaara. 

Marjaana Maijala vetää hienon Maija Kellinsalmen, kylän mahtimiehen takakireän itsemurhakandidaattivaimon, jonka elämän huojuvia tukipilareita ovat monimutkainen krumeluuripuheenparsi ja haavemaailma-elo, jossa Kekkonen vie pois tästä kaikesta. Konsta Mäkelä on hänen hiljaa kärsivä aviomiehensä, kylän insinööri-valtuustopomo Martti.

Iina 'nätti kuin sika pienenä' Kuustonen on Sinikka, hupaisa langennut uskovainen, joka maha pystyssä levittää kylällä Jeesuksen ilosanomaa. Tämän ja hänen Viikossa Aikuiseksi (2015) langenneen uskovaisensa perusteella voisi kuvitella Kuustosen tuolloin työstäneen joitain uskismuusikko-isänsä Mikko Kuustosen haamuja.

Poltetun maan praktiikka. (Miina Turunen, Marjaana Maijala)

Nitraatti muistaa kotikulmiltaan kasarin ajoilta mielisairaitten puhelinkoppeihin kirjemuodossa kirjoittelemat ja jättämät pitkät, päämärättömät tarinat. Kristiina Elstelän Kaarin-Annen innokas erilaisia listoja laativa sekopäänainen on noiden puhelinkoppihörhöjen henki muuttuneena kuvaksi ja lihaksi. 

Mainitaan vielä Miina Turusen viikatemiesmäinen, maastosta vanhoja Lapin sodan aikaisia saksalaiskranaatteja keräilevä 'helvetinlotta', ikiroudaksi katkeroitunut paikallinen Liisa sekä hänen mielikuvitusmurhiensa kohde, Marja Myllylän esittämä vaativa ja liikuntarajoitteinen sisko Fanni.

Eikä unohdeta susiparia, jolla ei ole asiaa istua paikallisessa kirkossa vierekkäin. Olavi-lausuja (Aake Kalliala) ja Anneli-manageri (Jukka Puotila) ovat sen verran köysissä, että jopa Kainuun korpimaat siintävät haaveissa leveämmän taitelijapöydän ääreen pääsemisenä. Olavin Nälkämään Laulu tosin kaipaa vielä hiomista.

Sinikka Magdalena. (Iina Kuustonen, Tomi Salmela)

Kekkonen Tulee on ohjaajansa Marja Pyykön ja tuotantoyhtiönsä Solar Filmsin paras elokuva. Pyykkö on elokuva-alalla vaikuttaneen Nadja Pyykön (1946-2007) tytär. Nadja Pyykkö oli naimisissa kirjailija Arto Mellerin (1956-2005) kanssa. 

Marja Pyykkö aloitti leffauransa ysärin puolivälissä tekemällä pääosan Raimo O. Niemen Kissan Kuolemassa. Pyykkö siirtyi kameran taakse 2000-luvun alkupuolella ja ehti jo ennen Kekkosta ohjata yhden Solarin parhaita, suht katsottavan nuorisokuvauksen Sisko Tahtoisin Jäädä (2010). Marja Pyykkö muuten ohjasi siinä toisessa pääosassa Arto Mellerin tytärtä Sara Melleriä. Pienet piirit. Sittemmin Pyykön näpeistä on irronnut mm. komedia Yösyöttö (2017).

Kekkosen suuri vahvuus on sen vinksahtanut näkökulma, joka seisoo ainakin neljällä kivijalalla: Ensinnäkin on Pia Pesosen novellikokelma Urho Kekkonen Strasse (2011), jonka kertomus Allin Baari on ollut pohjana elokuvakäsikirjoitukselle. Mukana on myös hahmoja ja tilanteita muista kokoelman kertomuksista.

Mitäpä se hyvejää? (Merja Larivaara)

Toisena on Marja Pyykön oivaltava ohjaus ja henkilöohjaus, kolmantena erinomaiset näyttelijäsuoritukset ja neljäntenä muttei vähäisimpänä Elias Koskimiehen hervoton käsikirjoitus. Koskimiehen äkkiväärä tyyli on uponnut Nitraattiin ennenkin kuin veitsi sulaan voihin: Likainen Pommi (2011) on yksi Nitraatin suosikkileffoja tämän vuosituhannen suomalaisista.

Kuten Pommikin, myös Kekkonen jakoi kriitikoiden mielipiteet jyrkästi kahtia: enemmistö inhosi, vähemmistö ylisti. Myös yleisömenestys oli - varsinkin Solarin rahanteko-sylttytehtaan odotukset huomioon ottaen - vaatimaton.

Elokuvan erikoisena triviana mainittakoon, että suomessa varsin poikkeuksellisena leffajutskana yksi Kekkosen iso sivuosa jäi kokonaan leikkauspöydän lattialle. Leffan lopputeksteissä kiitetään Ville Virtasta, jonka sadistinen kylän peruskoulunopettaja Lonkka-Esko koki tuon kohtalon.

Äidin aikamerkki. (Marjaana Maijala)

Varsinaista syytä ohjaaja ei ole julkisesti kertonut, mutta dvd:llä lisämatskuna olevien Eskon kohtausten perusteella Virtasen hahmo oli ehkä liian intensiivinen (ja vähemmän hauska) elokuvan muiden hahmojen muotteihin verrattuna. Poisjättö paransi lopullista elokuvaa, vaikka Nitraatti Virtasen kova fani muuten onkin.  

Jos jotain napinaa, niin Nitraatti mietti, että menikö eräs kirveenheilautus liian pitkälle ja rikkoiko se elokuvan aikaisemman tyylin, vaikka komedia toki musta olikin ja mustana jatkui. Toisaalta Kekkosessa myös räjähdetään tuusannuuskaksi, ja pyydettiinhän Likaisessa Pommissa hihittelemään pedofilialle.

Silti, se tekee Nitraatin mielestä kirveen kohteesta hahmona ehkä vähän tollomman kuin luultavasti oli tarkoitus. Joka tapauksessa: Kekkonen Tulee! on siinä määrin ilahduttavan omaperäinen komedia, ettei niitä tehdä ikinä liikaa. Vahva suositus Nitraatilta!

Arvosana: 8/10

IMDB
Elonet
Traileri