Juurakon Hulda (Suomi 1937, Valentin Vaala)

Hulda presidentiksi!

Valentin Vaalan ohjaaman yhteiskunnallisen komedian tapahtumat sijoittuvat 1930-luvun Helsinkiin, jonne torpan tyttö Hulda Juurakko (Irma Seikkula) saapuu työnhakuun. Hän pääsee tuomari Soratien (Tauno Palo) sisäköksi, mutta ryhtyy pian opiskelemaan kyllästyttyään työväestön huonoon kohteluun ja asemaan. Huldan sisukkuutta ihaillaan, mutta häntä myös kadehditaan ja yritetään häväistä. (Elonet)

Nitraatin taloudessa on menossa suurimmaksi osaksi ennennäkemättömien 1920-1980 lukujen suomalaisten elokuvien katseluprojekti, tietysti aikajärjestyksessä. Huldaan astisissa teoksissa on ollut todella kestämistä. Jos mukana katselussa ei olisi hyvin vahvaa kulttuurihistoriallista kiinnostusta, olisi moni teos jäänyt varmasti kesken.

P niin kuin patriarkka. (Hugo Hytönen, Tauno Palo, Ossi Elstelä, Valter Tuomi, Irma Seikkula)

Juurakon Huldassa kaikki tuntuu muuttuvan: Suomileffa aikuistuu alle puolessatoista tunnissa. Yhtäkkiä poissa ovat ylipituus, hirvittävä yleinen jäykkyys, vuorosanojen juhlallisen kankea ja hidas lausunta, laahava kerronta, hapuileva ohjaus ja paikoin silmiinpistävä tekninen tökeryys.

Lähdetään tekstistä. Hella Wuolijoen luokkakomedian teatteritekstin ovat kerrassaan onnistuneesti elokuvakäsikirjoitukseksi (ja kulttuurihistorialliseksi aarreaitaksi) muokanneet Jaakko Huttunen ja ohjaaja Vaala. Vieläkin uskomattoman freesille tuntuva teksti piikittelee niin kaksilahkeiset vallanpitäjät kuin Huldan vanhoillisiin rooleihin jämähtäneet kanssasisaretkin. 

Ikkunanpesun jälkeiset. (Tauno Palo, Irma Seikkula, Topo Leistelä)

Hulda itse pääsee syöttämään sarjatulella ilahduttavaa piikkiä piikin perään. Toisin kuin Pygmalionissa, Hulda ei tarvitse - muuten kuin varoittavana esimerkkinä ja motivaattorina - miestä tökkimään itseään kohti sivistystä, vaan etenee opintielle ihan omasta tahdostaan. Sori George Bernard Shaw ja My Fair Lady, Wuolijoki-Vaala pieksee teidät kevyesti.

Entäpä ohjaus? Teatteriteosten filmaus jää monesti teatterin vangiksi. Ohjaaja Valentin Vaala ei jää. Teatteriversion seitsemän tuomarin asuntoon sijoittuvan kohtauksen rakennetta lavennetaan viemällä katsojat Keimolan maalaismaisemiin, Esplanadille, Kaivopuistoon, Tähtitornin vuorelle, Börsin ravintolaan ja muualle ympäri Helsinkiä. Teksti saa tehdä työtään Vaalan varmassa ja sujuvasti etenevässä ohjauksessa, jota on miellyttävä katsoa. 

Pettävän hempeä hetki. (Irma Seikkula, Tauno Palo)

Näyttelytyökään ei harmita. Tauno Palo alkaa tässä olla loppu-uransa kuosissa ja iskussa edistystä vastaan rimpuilevana semimyrkyllisenä tuomari Kaarlo Soratienä, jonka annetaan hahmona monesti olla ihastuttavan epämiellyttävä. Kaikesta näkee että Palo viihtyy roolissaan. 

Pääosassa Hulda Juurakkona Irma Seikkula (joka tuo mieleen vaikkapa Krista Kososen tai Sigourney Weaverin!) vetää hyvin. Alku tosin hieman arveluttaa: Seikkulan Hulda ei tunnu oikein maalaistytöltä, mutta kun elokuvassa Huldan päämoodi onkin ihan jotain muuta, tasoittuu työ varsin nopeasti säätypakoa suorittavalle hahmolle sopiviin mittoihin.

Soratien emännät. (Anni Hämäläinen, Irma Seikkula, Aino Lohikoski)

Tässäkin yhteydessä täytyy hämmästellä, kuinka moderneja Huldan hahmo ja Seikkulan työ edelleen ovat. Mikään Nitraatin Huldaan asti näkemissä suomalaisissa ei osannut valmistaa siihen, minkä jättiloikan tämä elokuva tälläkin alueellaan ottaa.

Nitraatti ei myöskään väheksy Seikkulan naiskollegoiden työtä. Erityisesti Anni Hämäläinen iäkkäänä tsaarinajan kuvana Conny-tätinä on mainio. Hämäläisellä on myös yksi elokuvan hienoja kohtauksia, kun sydämellisenä mutta vähän hassahtaneena ja ajastaan jääneenä nähty Conny-täti pääsee elokuvan lopulla avautumaan elämänmittaisesta häkkilintuelämästään.

Kahden portaikon väkeä. (Irma Seikkula, Tauno Palo)

Myös komppaajat ovat asiallisia. Kanssasisäkkö Aino Lohikoski säätynsä tyytyväisenä ja säikkynä vankina Miinana, amatööri Urho Kuusisto huvittavan seipäännielleenä, mutta hienon kohtauksen häpäistyn Huldan kanssa tekevänä opettaja Norkona ja ukkokööri Topo Leistelä, Hugo Hytönen, Ossi Elstelä & Valter Tuomi välillä yllättävän tsemppaavanakin bättrefolkina sekä Vappu Elo, Elsa Rantalainen ja Kerstin Nylander huikentelevaisina sosialiittimyrkkykäärmeinä maalaavaat riittävin vedoin.

Taloudellisesti Juurakon Hulda oli supermenestys. Suuri yleisö tunsi elokuvaan ennennäkemätöntä vetoa. Siitä tuli ja se jäi tuottajayhtiönsä Suomi-Filmin kaikkien aikojen katsotuimmaksi noin miljoonaan katsojaan nousseilla katsojaluvuillaan. Vasta Suomen Filmiteollisuuden (Nitraatin hiljattain uudelleentarkastama, varsin mainio) Kulkurin Valssi rikkoi vuonna 1941 Huldan katsojamäärän.

Itsekin ihan leffatähden naaman omannut ohjaaja Valentin Vaala keskellä, Espan kuvauksissa.

Epäuskoisena Nitraatti tosin lueskeli aikalaiskritiikkejä, jotka olivat kaikkea muuta kuin varauksettoman ylistäviä. Kritisoitavaa nähtiin niin ohjauksessa, näyttelytössä kuin tekstissäkin. Epäuskoisuutta lisäsi samojen kriitikoiden ylistys edellisten vuosien nyt täysin katselukelvottomille elokuville. Vielä 1970-luvun tv-esitysten aikaankin kritiikki oli negatiivista, kunnes 1990-luvulla Hulda alettiin nähdä sen nykyisessä arvossa: 'ällistyttävä esifeministinen komedia' kehui mm. Hesari.

Jonkun aikalaispoikkeuksenkin Nitraatti tosin löysi: Hollywood-suunnitelmiin viitaten Etelä-Suomen Sanomissa todettiin vuonna 1937, että "Juurakon Hulda onkin epäilemättä elokuva, joka 'menee maailmaan'. Tässä suhteessa se täyttää mitat paremmin kuin kenties mikään ennen sitä valmistunut suomalainen elokuva.". Tuohon oikeaan osuneeseen arvioon on Nitraatinkin helppo yhtyä.

Hulda Gump. (Irma Seikkula)

Amerikkalaiset muuten näkivät myös suomalaisia selvemmin Huldan potentiaalin. Hulda oli ensimmäinen ja edelleen yksi hyvin harvoja suomitekstejä, josta Yhdysvalloissa on tehty oma leffaversio. Vuoden 1947 Farmer's Daughter on ihan mukiinmenevä jenkkileffa (sanotaan vaikka 7/10), jonka pääosasta Loretta Young nappasi Oscarin.

Jenkkiversio kuitenkin sortuu jenkkimäisyyksiin: Tuomarin roolia on pehmennetty sietämättömästi ja pahimpana häpäisynä hänestä on tehty Huldan pygmalionmainen opettaja. Mukaan on sotkettu myös turhia gangstereita ja paksua jenkkipaatosta. Farmerista ei tulisi puhua samana päivänäkään kuin Vaalan Huldasta, jolle se häviää kaikilla osa-alueillaan aika kirkkaasti 10-0.

Tieto on ase. (Irma Seikkula)

Hulda ottikin Nitraatin mielestä myös kerralla kiinni amerikkalaisen elokuvan järkyttävän etumatkan, eikä kalpene aikansa tapakuvauksena, näyttelytyössään, ohjauksessaan tai tekstillään tippaakaan Hollywoodin unelmatehtaan samanaikaiselle ulosannille.

On aina harvinainen etuoikeus päästä näkemään, kun elokuvahistoriassa suoritetaan konkreettinen tasoloikka: Huldassa se tapahtuu. Juurakon Hulda on aito elokuvaklassikko ja yksi Nitraatin suosikkisuomileffoja kautta aikojen. Vahva suositus.

Arvosana: 9/10

Elonet (elokuvan voi myös katsoa tästä linkistä)
IMDB
(ei traileria)