Leffavuosi 2020: 1+3+5

Toivottavasti paremmalle (leffa)vuodelle 2021!

Vuoden vika päivä kutsuu Nitraatin taas totutusti vuosilistojen ääreen. Koska Nitraatti ei katso leffoja työkseen, hän ehtii vain raapaisemaan pintaa juuri loppuvan vuoden tarjonnasta. 

Nitraatin uudenvuodenlupaus viime vuonna tähän aikaan oli, että Nitraatti katsoo vuoden 2020 elokuvia paljon enemmän kuin oli ehtinyt katsella vuoden 2019 leffoja. Noh, me kaikki tiedämme miten lupauksille kollektiivisestikin katsoen kävi: Iso K tuli ja sivalsi kuluneen vuoden elokuvajulkaisujen määrän maailmassa minimiin.

Mutta, blogissa mennään silti lähes perinteisellä sapluunalla. Yleensä Nitraatti listaa joka vuoden lopuksi sen huonoimman ja kolme parasta, mutta listaa samalla viisi parasta elokuvaa kymmenen vuoden takaa. Siinä ajassa Nitraatti on ehtinyt nähdä jo aika ison osan kyseisen vuoden kiinnostavasta tarjonnasta, joten käsitys vuoden annistakin on tarkka. Onwards!

2020

And the winner is...

2020 huonoin: Birds of Prey: And the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinn

Ansaitusti flopannut "tehtiin itse, säästettiin" -tason supersankarileffa oli vuoden pettymys. Vaikka #metoo tuli elokuva-alalle kieltämättä vähän tarpeeseenkin, ei sen varaan laskevilla leffoilla kyllä paljon tee. Tässä Suicide Squadin spinoffissa kaikki miehet on rottii, niiden päät on pelkkii pottii ja Harley Quinnista on tullut sisäsiisti äitihahmo. Lopullisesti kakku lässähtää munattomaan pahikseen ja tuhottomaan määrään unohdettavia sivuhahmoja. 3/10.

2020 #3: Lost Boys

Joonas Neuvosen ja Sadri Cetinkayan surumielisen pohdiskeleva jatko-osa Neuvosen hienolle Reindeerspotting-dokumentille seuraa edellisen dokkarin päähenkilön Janin jalanjälkiä ja viimeistä kujanjuoksua Thaimaassa. LB oli hienoinen pettymys, varsinkin kun Nitraatista tuntui vahvasti sille, että Gaspar Noén kymmenen vuoden takainen Enter the Void -fiktioleffa teki saman - ja paremmin. 7/10.

2020 #2: Tenet

Nolanin uusimman voi heittää elokuvien 'mielenkiintoinen epäonnistuminen' -kasaan. Tästä Bondin ja scifin yhdistelmästä Nitraatti ehti blogissaan jo aiemmin tarinoimaankin. 7/10.

2020 #1: (ei voittajaa)

Nitraatin uudenvuodenlupaus 2019 katsella tulevana vuonna enemmän vuoden 2020 leffoja kuin blogin siihenastisten vuosien aikana oli tullut katseltua kuluneen vuoden elokuvia siis antitoteutui. Vuonna 2020 Nitraatti näki kuluvan vuoden leffoja vähemmän kuin yhdenkään aikaisemman vuoden kohdalla oli koskaan tapahtunut. 

Tästä johtuen vuonna 2020 ei blogissa jaeta parhaan elokuvan palkintoa ollenkaan. Palataan asiaan kymmenen vuoden kuluttua! Vuoden paras leffateatterikokemus oli muuten Nitraatin varmaan n:nettä kertaa näkemä John Carpenterin stydi Pako New Yorkista (1981). Tänä vuonnahan näitä vanhempia nähtiin kankailla varmaan ennätysmäärät, sattuneesta syystä.

2010

Eloveena pistää tuulemaan.

 
2010 #6: Tangled

Koska 2020 jäi ilman yhtä leffaa, pistää Nitraatti kompensoidakseen tähän pastissiosioon yhden ylimääräisen. Varsin tasokkaan leffavuoden - ja hyvin vahvan dokkarivuoden - 2010 kutoseksi Nitraatti rankkaa tämän Disneyn hupaisan ja viihdyttävän animaation. Prinsessa Tähkäpään tarina saa varsin modernin tulkinnan vaikka 'keskiaikaa' mennäänkin. 

Tangledia parempia piirrettyjä ei ole sen jälkeen nähty ja leffa oli myös konkreettisin esimerkki siitä, miten Disney palasi Pixariksi Pixarin paikalle. Viimeisen vuosikymmenen Pixar on tehnyt ne puuduttavat rahastusjatko-osat ja Disney ne hauskat originaalit, kun animaatioista puhutaan. Viime ajat tosin vihjaavat, että tilanne olisi taas kääntymässä äinpäin. 9/10

IMDB
Traileri

Piikki lihassa.

2010 #5: Reindeerspotting

Vitosena keikkuu tänä vuonna jatko-osansa saanut Joonas Neuvosen alkuperäinen dokkari. Rovaniemeläisten nistien - ja varsinkin yhden heistä, Janin - kerrassaan karua elämää kuvaavassa, iholle tulevassa dokkarissa huumeidenkäytöstä on ulkopuolelta nähtynä glooria ja ilo kaukana.

Aikonaan ja vieläkin Nitraattia jaksaa ärsyttää dokumentin aivan liian korkea K-18 ikäraja, joka ei tietysti ole tekijöiden, vaan tässä asiassa lyhytnäköisen KAVI:n syytä. Tämä dokkari kun pitäisi näyttää ihmisille nimenomaan iässä, jossa neula ei ole vielä tuttu juttu: tässä tulevaisuutesi jos aloitat. 9/10. 

IMDB
Elonet
Traileri

Pam pam, Aimon taikakaulin.

2010 #4: Riemuruhtinaat

Jaakko Kilpiäisen lyhytdokumentti tarjoaa lähes täydellistä ajankuvaa kertoessaan 1960- ja 1970-lukujen suomalaisissa markkinahumuissa pyörineistä hurjapäisistä sirkusviihdyttäjistä. 9/10.

IMDB
Elonet
Traileri

Täältä tullaan, toisen asteen koulutus.

2010 #3: Omaa Luokkaansa

Kolmosena keikkuu ohjaaja Iris Härmän kerrassaan onnistunut ja erinomainen dokkari Espoon Nyökkiön koulun yläasteen tarkkailuluokan opettajasta Ullasta ja tämän oppilaista näiden viimeisenä yhteisenä keväänä. 10/10.

IMDB
Elonet

Ei voi kuin likettää.

2010 #2: The Social Network

David Fincherin napakasti ohjaaman ja hyvin näytellyn teoksen Facebookin synnystä ja sen luojasta, ultranörtti Mark Zuckerbergistä nostaa lisätasoille sen hieno kässäri joka on aina luotettavan, alansa elävän legendan Aaron Sorkinin (mm. West Wing, Kunnian Miehet) käsialaa. Näin kymmenen vuotta myöhemmin teokseen tosin kaipaisi enemmän fake news- ja yksityisyydensuojanäkökulmia, mutta eivät ne tuolloin tietty olleet vielä samalla tavalla tapetillakaan. Mainitaan myös, että leffalla on varsin onnistunut traileri. 10/10.

IMDB
Traileri

Henki tai henki!

2010 #1: True Grit

Coenien tulkinta Charles Portisin kirjasta hakkaa John Waynen tähdittämän 1960-luvun lopun kankeahkon version 10-0, ja on yksi parhaita Nitraatin näkemiä länkkäreitä ikinä(*). Teinitytön kostoretki on täydellistä viihdettä, jonka kerrassaan upean näyttelijäkaartin helmi on Hailee Steinfeldin tomera Mattie Ross - sekin yksi parhaita lasten näyttelijäsuorituksia mitä Nitraatti on nähnyt(**). 10/10.

IMDB
Traileri

Lopuksi Nitraatin toimitus toivottaa - todennäköisyyksistä huolimatta - kaikille oikein hyvää leffavuotta 2021!

(*) Okei, parhaat westernit top 5: 1. Etsijät (1956) 2. Huuliharppukostaja (1968) 3. Armoton (1992) 4. Hyökkäys Erämaassa (1939) 5. Kova Kuin Kivi (2010). Kaikki 10/10, tietysti.
(**) Ne muut löytyvät täältä.

Itsepäisyyspäivän suomalainen: Jari Halosen elokuvat

Maestro itse. (s. 1962)

Nitraatti tuppaa kirjoittamaan yhdestä elokuvasta noin 50-100 näkemänsä väliltä. Kun suomessa tehdään parhaimmillaankin vain kolmisenkymmentä elokuvaa vuodessa, eikä Nitraatin kiinnostusmittari värähdä niistä puolillekaan ja kun lähes kaikki wanhempi mielenkiintoinen suomikama on tullut jo nähtyä, on omien filmiemme vuoro Nitraatin blogissa harmittavan harvinaista.

Ratkaisu onkin kirjoitella näin itsenäisyyspäivänämme aina muutama rivi yhdestä suomileffasta. Täten oman mansikkamaammekin leffoja tulee joka vuosi pomminvarmasti käsiteltyä. Tähän mennessä on koettu Kuutamosonaatti ja eletty Nousukautta. Tällä kertaa keskitytään yhden elokuvan sijasta yhden ohjaajan omaperäiseen tuotantoon.

Surullisenkuuluisan Jumalan Teatterin ja verevän Turkan koulun oikeus- ja julkisuusliemissä marinoitunut Jari Halonen vetäisi vuosituhannen vaihteen molemmin puolin hihastaan sarjan elokuvia, joiden tarmoa ja intensiivisyyttä ei voi edelleenkään kuin ihailla.

Vaivattomasti genrestä toiseen elokuvissaan liikkuneen Halosen leffojen päärolissa nähdään usein tämän ystävä ja kollega Jorma Tommilla, jonka presenssi puskee elokuvissa läpi ihan yhtä selvästi kuin Halosen ohjauskin. Elokuvat käsitellään kronologisessa järjestyksessä.

Kenen joukoissa imet?

1. Back to the USSR - Takaisin Ryssiin (1992)

Suomen kovin korpikommunisti Reima Elo (Jorma Tommila) saa hoteilleen venäjältä maahamme harhailleen Lenin-vampyyrin (Taisto Reimaluoto). Neuvostoliiton romahdusta leikin ja vakavan välimaastossa - asiaankuuluvalla taistolaisella soundtrackilla - käsittelevä Halosen superenerginen ja intensiivinen esikoispitkä komediakauhari sai kriitikoilta vastaanottoa ihan laidasta laitaan.

Yksi suurimpia puolestapuhujia oli Hesarin Helena Ylönen, joka julisti epäilemättä, että nyt kankailla nähdään jotain ihan uutta. Ylöseen oli Nitraatin jo tuolloinkin helppo yhtyä. Halosen opettaja Jouko Turkka nähdään sivuosan sadistina.

Arvosana: 8/10
IMDB
(ei traileria)

Kaikki raiteet johtavat Vladivostokiin.

2. Lipton Cockton in the Shadows of Sodoma (1995)

Bladerunnermaisessa maailmassa etenevä, syvällisiä monologeja vuodattava yksityisetsivä Lipton Cockton (Jorma Tommila) jäljittää marilynmonroemaista naista (Outi Mäenpää). Tämä Virossa ja Helsingissä kuvattu tarkovskimainen tieteisleffa vakuuttaa ennen kaikkea uskottavalla miljööllään.

Liptonin lavastus, rekvisiitta, puvustus, pienoismallityö ja vaikkapa musiikki (Tuomas Kantelinen) ovat sitä vaikuttavampia kun tietää, että koko elokuva tehtiin äärimmäisen vaatimattomalla kolmen miljoonan markan (n. 500 000€) budjetilla. Harrison Ford tosin onnistui pitämään takaluukustaan parempaa huolta kuin teoissaan varomaton Lipton!

Arvosana: 8/10
IMDB
Traileri

Kyllä rakenteet saunaveden imee!

 3. Joulubileet (1996)

Rikollisköörin jäsen Mike (Antti Reini) on pääsemässä vankilasta vapauteen. Hänen veljensä Bona (Jorma Tommila) päättää järkätä Mikelle joulubileet, 'kun niin monta on siellä kiven sisällä jäänyt väliin'. Sillä, että joulun ajankohta on nyt keskikesä ei ole Bonalle mitään väliä.

Aikoinaan hersyvän hauskalle tuntunut elokuva ei tämän kerran uusintakatselussa tuntunutkaan Nitraatista ihan yhtä mainiolle. Ehkä Halosen kaoottisuus karkasi tässä liikaa käsistä, eikä ollut niinkään elokuvan polttoaine, ennemminkin palo-onnettomuuden syy.

Paljon mielenkiintoista Joulubileisiinkin kuitenkin mahtuu: vaatehuoneeseen tehty unohtumaton pikasauna, Oiva Lohtanderin sivuosa, joka nosti miestä taas enemmän kartalle ja Nitraatista elokuvan ilahduttavin roolisuoritus / juonirihma: Jari Halosen esittämä kerrostalokyylääjien kruunaamaton kuningas naapuri Dahlgren, joka kohtaa vessasaarnaajan(?!).

Arvosana: 6/10
IMDB
(ei traileria)

Stranger in a homeland.

 
4. Aleksis Kiven Elämä (2001)

Aikoinaan 'ihan jees' -ajattelua Nitraatissa aiheuttanut AKE on nyt, säällisen ajan jälkeen uudelleen tarkastettuna, hienoimpia suomalaisia historiallisia epookkeja. Suomen kirjallisuuden isän Aleksis Kiven ruttuista elämää intensiivisesti seuraavan elokuvan teko oli Haloselle intohimoprojekti, jossa tekijä ja materiaali ovat kohdanneet täydellisesti. Käsikirjoitusparina hääri muuten itse Kauko Röyhkä!

Marko Tiusanen on hyvä Kivi, Jari Salmi ilahduttaa tämän uskollisena seuralaisena Emil Nervanderina ja ohjaaja itse tekee perkeleellisen August Ahlqvistin. Tuomas Kantelisen iso ja romanttinen sävellystyö tuntuu elokuvaan ensin oudolta valinnalta. Pian selviää, että sekin sopii elokuvaan erinomaisesti. Musiikki auttaa luomaan vastapainoa Kiven karulle todellisuudelle, olemalla hänen pakahduttavan ajattelunsa ilmentymä. 

Ehkä elokuvan suurin saavutus on sen kuvaus ihmisestä vieraana omana maassaan: Halonen raamittaa eläväisesti ja erehtymättömästi ajan suomessa, jolloin älymystölle ei kelvannut kuin ruotsinkieli, eikä suomea sopinut paremmissa piireissä haastaa. Jopa komediallisia elementtejä rohkeasti käyttävä kohtaus, jossa Finlandiaa tapaillaan ensimmäisiä kertoja, muodostuu Halosen käsissä myös liikuttavaksi.

Arvosana: 10/10
IMDB
Traileri

Kun äly(puhelin) ei riitä.

 
5. Kalevala - Uusi aika (2013)

Pitkän tauon jälkeen ohjaajan pallille palanneen Halosen toistaiseksi viimeisin teos oli Nitraatille pettymys. Kalevalaa ja it-alaa yhteen älypuhelinten kautta kieputtava fantasialeffa jätti Nitraatin kylmäksi ja raaputtelemaan päätään. Uudelleenkatseluun ei ole tosin vielä löytynyt innostusta. Ehkä teoksesta avautuisi nyt jotain oleellista - vaikkapa tuona YLE:n tv-versiona - näin puolen vuosikymmenen tauon jälkeen? Ehkäpä ei.

Arvosana: 4/10
IMDB
Traileri

Loppusanat: Nitraatti toteaa, että Jari Halosen tuotanto on kaikkineen omaperäisimpiä kotimaamme elokuvahistoriassa. Jälkeen tulleilta nuoremmilta sukupolvilta kaipaisi myös enemmän samaa ehdottomuutta ja massasta erottumista sen sijaan, että teosten sisällön määrittelee hellyyskonsensuksen suomat tukieurot tai säälittävä trendikäs jenkkiapinointi.

Toki joitain poikkeuksiakin ilmaantuu aina välillä ilahduttamaan, esimerkiksi Nitraatinkin käsittelemät Samurai Rauni (2016), Likainen Pommi (2011), Juoppohullun Päiväkirja (2012), J-P Valkeapään ohjaukset kuten Koirat Eivät Käytä Housuja (2019) tai vaikkapa Teemu Nikin Armomurhaaja (2017). Mutta kyllä tuo pieni joukko aina uutta verta kaipaa.