Conan the Barbarian (USA/BGR/GER/IND 2011, Marcus Nispel)

"I live, I love, I slay, and I am content." No okei, ei se ihan Arskan, Miliuksen ja Oliver Stonen vastaavalle eetokselle pärjää. (*)

A vengeful barbarian warrior sets off to get his revenge on the evil warlord who attacked his village and murdered his father when he was a boy. (IMDB)

Barbaariskidin kylä yh-isineen päivineen pyyhkäistään kartalta tuhman sotapäällikön ja tämän ilkeän velhotyttären ansiosta. Vuosia myöhemmin nyt mieheksi varttunut barbaari saa mahdollisuuden tasata tilit.

Kun tämä Conanin vuoden 2011 ulkoilu haukuttiin lyttyyn ihan luotetuissakin lähteissä, esitettiin Nitraatin inhoamana 3D:nä, päätähti ja ohjaajakin haukkuivat sen (myöhemmin) paskaksi ja kaiken kukkuraksi se floppasi kuin pieni eläin, jätti Nitraattikin elokuvan väliin. Katseltavaa oli tuolloin jo muutenkin enemmän kuin ehti.

Barbaarit pitävät tummaveriköistä. (Rachel Nichols, Jason Momoa)

Harmillinen virhe. Vuoden 2011 Conan osoittautui nyt nähtynä vauhdikkaaksi ja ihan kelvoksi miekka & magiaksi. Elokuva on virkistävän R-rated eli veri roiskuu, (harmillisen vähäiset!) tisut heiluvat ja muutenkin meininki on raisumpaa. Alku tosin kurtisti kulmakarvat huolesta: äänensä osalta parasta ennen päiväyksensä jo tuolloin ohittanut Morgan Freeman höpöttää kertojana minuutin jostain maskista ja sitten toteaa että 'oh btw, Conankin syntyi'. Hmm. Onneksi vauhti paranee nopeasti.

Bulgaria stunttasi Conanin Hyboria-ajan maailmaa. Conanissa mennäänkin ympäri Hyborian karttaa kuin viitapiru, eikä laakereilla lepäillä. Conan 2011 onkin lähinnä ketju toimintakohtauksia, joista parhaina Nitraatti piti Conanin tokavikaa vääntöä pääpahiskaksikon kanssa, kun sotalordi Khalar viuhuttelee sapeliaan ja tämän velhotytär Marique luo taioillaan hiekkaihmisiä ja myrkyttelee, sekä vankiluolarymistely varaskaverin, jättimäisen vanginvartijan ja karmivan kalmarin kanssa.

Kelpaisi Mustanaamiollekin!

Conanin budjetti mahdollisti muikeat lavasteet ja toimivat tehosteet. Ainoa vika sitä katsellessa on sama kuin monesti nykyleffoissa muutenkin, eli värejä on häivytetty liikaa ja kaikki on lisäksi kummaa seepiaa. Onni että tuon päälle ei tarvinnut kotiteatterissa kärsiä vielä 3D:n aiheuttamaa pimeyden lisäkiroakin.

Itävaltalaiset kehonrakentajat loppuivat kesken, joten uusi Conan piti hankkia toiselta puolelta maailmaa, Havaijilta. Toki uudessakin Conanissa virtaa sakemanniverta - samoalaisen, irlantilaisen ja intiaaniveren lisäksi! Jason Momoa on ihan passeli Conan, vaikka vetää varsin eri tyyliin, kevymmällä otteella ja atleettisemmin kuin Arska aikoinaan. Momoa on suht karismaattinen näyttelijä, joka muistetaan heti Conanin jälkeen väkertämästään Game of Thronesin Khal Drogosta ja tietysti DC-leffojen Vesimiehestä.

Muutkin kangastelijat ovat ihan mukiinmeneviä. Pääpahiksena Khalar Zymina heiluu Avatarin pääpahiksen tehtyään samanlaisia rooleja liukuhihnaillut Stephen Lang. Hänen tyttärenään, semi-insestisenä velho Mariquena ilkeilee hauskasti Rose McGowan. Harmillisesti studio pelokkaana vähensi tuota insestiaspektia tekstin osalta, mutta McGowan jätti roolisuoritukseensa siitä silti selvät merkit.

Tuhmurit. (Stephen Lang, Rose McGowan)

McGowan halusi muuten pitkään tehdä Howardin Red Sonjan (kts. alla) yhdessä ex-miesystävänsä, ohjaaja Robert Rodriguezin kanssa, mutta ero ja aika kuoppasivat haaveet. Nyttemmin asialle ovat yhtyneet Solomon Kanen (kts. alla) ohjaaja ja joku uusi löytö Sonjana. Nitraatti jää mielenkiinnolla odottamaan lopputulosta.

Rachel Nichols on Conanin semipasseli morsmaikku ja pahisten jahtaama Tamara, Leo Howard on intensiivinen nuori Conan, Ron Perlman heittää Conanin jämyn isukin ja myös GoT:ista tuttu Nonso Anozie on Conanin reteä merirosvokaiffari. Turhan pienissä rooleissa ovat Saïd Taghmaoui Conanin hovivaras Ela-Shanina, Ivana Staneva nuorena Mariquena ja Diana Lyubenova pahisten (ainoana) soturinaisena, jolle ei ole raskittu antaa edes vuorosanoja!

John Miliuksen huolellinen, myyttinen, Oliver Stonen kässäröimä ja Arskan ison karisman sivelemä eka Conan-leffa on ylittämätön, mutta tässä meillä on heittämällä toiseksi paras tuon miekkamiehen seikkailuista. Yhtäläisyyksiä John Miliuksen klassisen vuoden 1982 leffan kanssa löytyy ainakin perusjuonesta, eli kylän tuhoaminen ja kosto sen takana ollutta velhoa/soturia vastaan.

Nuorena miekka taottava. (Ron Perlman, Leo Howard)

Uusi Conan-leffa ei sinänsä ole sen uskollisempi tai uskottomampi Conanin luojalle Robert E. Howardille kuin muutkaan Conan-elokuvat: yhtään varsinaista Howardin kirjoittamaa Conan-tarinaa kun ei vielä ole näyteltyyn leffamuotoon tehty, eikä kummankaan elokuvan juonta Conanin lapsuudesta löydy yhdestäkään Howardin tarinasta.

Hahmon taustoista sen verran, että Conanin luoja, pulp-kirjailija Robert E. Howard (1906-1936) oli o.g. peräkammarin poika Teksasista, kauhukirjailija H.P. Lovecraftin (1890-1937) aikalaisia ja kirjekavereita. Molemmat loivat hyviä ja kestäviä pohjia tulevalle fantsulle ja kauhulle - Teksasilainen Howard lihaisampaa ja itärannikon itseoppinut intellektuelli Howard älyllisempää.

Howardin Conanin suurin suosio 1930-luvun tarinoiden jälkeen sijoittui 1970- ja 1980-luvuille, Marvelin sarjakuvaversion ja Schwarzeneggerin leffojen aikoihin. Howardista Nitraatin tulee mainita myös mainio elämäkertaleffa Whole Wide World (1996), joka on tutustumisen arvoinen. Howardia on väkerretty leffamuotoon Conanina, Red Sonjana, Kullina (aina pakollinen *tirsk*) ja Solomon Kanena. Kane, Miliuksen Conan ja tämä uusin kannattaa satunnaisen katselijan tarkastaa, muut ovat lähinnä alan harrastajille viistoa huvitusta tarjoavia tekeleitä.

Seuraavaa inkarnaatiota odotellessa.

Kuten Nitra jo mainitsi, Conan 2011 oli myös melkoinen floppi. Jatko-osat jäivät tekemättä, kun 90 millin budjetilla elokuva kiinnosti jenkkejä vain 20 millin edestä lipputuloina, ja koko maailmassakin leffa meni vain 60 millin edestä. Ehkä aika Conanin uudelle tulemiselle ei ollut vielä kypsä. Jos se olisi tullut pari vuotta kauempana Harry Pottereista ja pari vuotta lisää Game of Thronesia kansan populaarikulttuuritajuntaan tihkutettua, olisi vastaanottokin voinut ollut suopeampi.

Toisaalta miekka ja magia on vähän alavireessä vieläkin, eikä oikein pop näinä aikoina. GoT:in ja Witcherin menestys tuntuu enemmän poikkeukselta, kun nykyaika on enemmän teryleenipukuisten, lentävien ja lasersäteitä silmistään ampuvien koko perheen suosikkien aikaa. Nykywokeilmastossakaan Conanilla ei luultavasti ole tilausta eikä toivoa, mutta Nitraatti uskoo että kuten Lovecraftin uinuvat muinaiset, Howardin kimmerialainenkin on vain vetäytynyt elokuvan hurmekentiltä joksikin aikaa, palatakseen varmasti, ennemmin tai myöhemmin.

Arvosana: 7/10

IMDB
Traileri

(*) Mutta on melkeinpä sanasta sanaan Robert E. Howardin Conan-tarinasta Queen of the Black Coast (1934).

The Ninth Gate / Yhdeksäs Portti (FRA/SPA/USA 1999, Roman Polanski)

Yv! Av? Yp! LCF!

A rare book dealer, while seeking out the last two copies of a demon text, gets drawn into a conspiracy with supernatural overtones. (IMDB)

Dean Corso on seminuhjuinen ja semirehellinen vanhojen ja arvokkaiden kirjojen kauppias, joka saa kutsun ökyrikkaan kustantaja Boris Balkanin juttusille. Tämä palkkaa Corson jäljittämään kerrassaan ainutlaatuista kirjakolmikkoa, jota etsitään niin New Yorkista(*), Toledosta ja Pariisista kuin Ranskan maaseudulta että Portugalin perukoiltakin.

Nitraatille antikvariaatti- ja keräilyaiheet ovat aina kissanminttua, hän kun on itsekin melko raskaan sarjan (liikkuvan kuvan) keräilijä. Pienenä Nitraatti halusi olla Lovejoy ja edelleen toive on sama; kun antikvariaattihommiin Portissa lisätään vielä seikkailua ja kauhua Wanhan Kehnon muodossa, niin kyllä kelpaa.

Pomon lukaali. (Frank Langella, Johnny Depp)

Kuten Umberto Econ loisteliaaseen kirjaan perustunut Ruusun Nimi (1986), jättää myös Yhdeksäs Portti ison osan lähdekirjastaan pois elokuvaversiosta. Jo kirjan alkuperäinen nimi - Club Dumas - viittaa tähän: Arturo Pérez-Reverten mainion teoksen yksi pääjuonista kun on Alexandre Dumasin Kolmen Muskettisoturin kadonneen luvun jäljitys ja samanlaisista jatkotarinoista intoileva seura. Tätä on elokuvaversiosta turha etsiä.

Rajusta karsinnasta huolimatta Nitraatti lukee Portin yhdessä Ruusun kanssa onnistuneiden elokuvasovitusten joukkoon. Vaikka raakkaus on molemmissa tehty kovalla kädellä, on kirjoista tislattu onnistuneesti toimivan jännärin juoni. John Brownjohn, Enrique Urbizu ja Roman Polanski väkersivät Porttikirjan tekstin kässärimuotoon. Elokuvan loppua ei puolestaan kirjasta löydy.

"Unelmajobi" totesi Nitraatin parempi puolisko. Vaikea väittää vastaan.

Kuten parhaat kauharit, luottaa Yhdeksäs Porttikin jatkuvaan tunnelmaan ja ilmapiiriin, eikä pelkkiin 'pöö!'-hetkiin. Elokuvan harkitut ja pienet efektitkin hätkähdyttävät turruttavaa tehostevyörytystä paremmin.

Portti on roolitettu hyvin. Nitraatin suosikkinäyttelijä Johnny Depp, joka ei tunnu ottavan itseään ikinä turhan vakavasti vaikka työn jälki kantaakin(**), on oiva antikvaarirenttu Corso. Hänen työnantajansa Boris Balkanin roolivalinta on myös iso onnistuminen: Frank Langella tuo aina mieleen mainiolla kehräävällä äänellä varustetun, isokokoisen ja vaarallisen kissaeläimen.

Babylonian asialla. (Emmanuelle Seigner)

Naispuolellakaan ei tarvitse tuskailla. Lena Olin - yksi monista Ruotsin naislahjoista Hollywoodille - vetää ammattitaidolla rikkaan miehen tuhman lesken Liana Telferin ja Roman Polanskin vaimo Emmanuelle Seigner on Corson nimetön, pätevä ja arvoituksellinen matkakumppani. Kaikissa sivuosissakin on niin hahmojen kuin näyttelijöiden ansioista mukavaa väriä ja tekstuuria.

Tekniseltä puolelta tulee mainita Dean Tavoulariksen lavastustyö, jossa kodikkaat antikvariaatit, paheiden pesät ja Balkanin ultramoderni kirjasto pääsevät oikeuksiinsa. Elokuvan säveltäjän, puolalaisen Wojciech Kilarin (1932-2013) musiikki on varmasti monelle tuttua myös Coppolan Draculasta (1992). Porttiin Kilar on säveltänyt voimakkaan ja upean pääteeman, mutta ihan yhtä varma Nitra ei ole hänen 'nuuskijateemastaan', joka on ehkä turhan leikkisä elokuvan käänteitä ajatellen.

Saatanalliset säkeet.

Mikään suurmenestys elokuva ei ollut - lähempänä floppia kuin hittiä - eivätkä kriitikotkaan juuri hurraata huutaneet. Nitra ei jaa konsensuksen nuivaa näkemystä. Leffa on Nitraatin mielestä ajan mittaan parantunut jokaisella uusintakatselullaan. Yhdeksäs Portti oli myös todennäköisesti viimeinen kerta, kun Roman Polanski (s. 1933) tekee kauhua. Poistumisen aiheen parista voi todeta tapahtuneen kunniakkaasti.

Arvosana: 9/10

IMDB
Traileri (joka kylläkin vääristelee elokuvan tunnelmaa)
Kilarin pääteema

(*) New York on tietysti lavastusta ja tehostetta: Polanskilla ei sattuneesta syystä ole Yhdysvaltoihin enää elinaikanaan mitään asiaa.
(**) Kaikkien aikojen Nitrasuosikki on Errol Flynn, aika pitkälle samoista ansioista.