Itsepäisyyspäivän suomalainen: Komisario Palmu -elokuvat (Suomi 1960-1969, Matti Kassila)

Syytettyjen rivi.

Kuten viime vuonna tuli luvattua, tänä itsenäisyyspäivänä Nitraatti käsittelee Palmu-elokuvat. Komisario Palmut ovat suomen vastine Agatha Christielle. Mika Waltarin kynästä 1930 ja 1940-lukujen vaihteessa syntyneet rikosromaanit saivat elokuvamuotonsa suomalaisen leffateollisuuden aallonpohjassa 1960-luvun alussa, kun ohjaaja Matti Kassila ryhtyi toimeen.

Palmuissa viehättävät ennen kaikkea niiden mainiot hahmot jotka on roolitettu nappiin. Joel Rinne komisario Palmuna on erinomainen karhumaisena ja joviaalina pomona, jonka apuna häärivä virkaintoinen ja idealisti poliisimies Toivo Virta löysi hyvin muotonsa Matti Raninin käsissä.

Kolmikon täydentää vähän hönön oloinen, mutta tarvittaessa terävästi leikkaava etsivä Väinö Kokki, jonka Leo Jokela heittää suvereenilla tyylillään. Palmu-elokuvissa myös huumorin ja rikoksen yhdistely toimii mainiosti.

Armoitettu trio. (Joel Rinne, Leo Jokela, Matti Ranin)

1. Komisario Palmun Erehdys (1960)

Leffasarjan aloitti Waltarin toiseen Palmu-kirjaan perustuva elokuva, joka rullaa hyvin agathachristiemäisenä salonkidekkarina. Seurapiirikeikari Bruno Rygseck (Jussi Jurkan herkullinen veto) löydetään kuolleena uima-altaasta ja etsiville tarjoutuu töitä kaupunkikartanossa. Erehdys on kamarimysteeri ja leffasarjan tasaisin, ihan sujuva katsottava. Elina Salo ja Pentti Siimes komppaavat nuorisona kivasti. 7/10

IMDB
Traileri

2. Kaasua, Komisario Palmu (1961)

Leffoista toinen perustui Waltarin ekaan Palmuun eli Kuka murhasi rouva Skrofiin?, joka sai vähän elokuvamaisemman nimen. Rouva Skrof (Henny Valjus) menehtyy epäilyttävissä olosuhteissa ja perintöä odottelevien epäiltyjen joukko käydään kolmikon tiheällä kammalla läpi.

Tämä toinen on maineensa veroinen, sarjan kirkkaasti onnistunein ja elokuvallisin. Joskus parhaaksi suomalaiseksi elokuvaksikin tituleerattu Kaasu näytti, miten suomessakin osattiin tämä genre ottaa haltuun varsin tyydyttävästi. Elina Salo ja Pentti Siimes heittävät taas mukavat nuorisoroolit. 8/10.

IMDB
Traileri

Kolmannessa alkaa mennä jo hevostelun puolelle.

3. Tähdet Kertovat, Komisario Palmu (1962)

Kolmannessa Helsingin Tähtitorninmäeltä löytyy murhatun miehen ruumis. Nyt jo tuomariksi edennyt Matti Raninin Virta kokoaa vanhan jengin tutkimaan tapausta. Pentti Siimes ei leffasarjasta lähde kulumallakaan, nyt vuorossa on ärsyttävä toimittajahahmo. Harmiksi katsojille Elina Salo oli jo ymmärtänyt jättää uppoavan laivan...

Niin: kun Waltarin alkuperäiset kirjat oli filmattu, leffasarjan alamäki alkoi. Waltari teki elokuvaan kässärin yhdessä Matti Kassilan kanssa ja julkaisi sen myös romaanimuodossa. Kolmas elokuva on kahta aikaisempaa selvästi heikompi ja ikävän itsetyytyväinen.

Komisario Palmu on sivuhahmo omassa elokuvassaan ja Helge Heralan ylilyövää roolisuoritusta Kotkanpesässään majailevana, hitlermäisenä Carl Gustaf Vadenblickinä olisi pitänyt suitsia rajuin ottein. Lisäksi Tähtitorninmäen tirkistelyhetki naisten suihkutiloihin herättää lähinnä häpeää tekijöitä kohtaan. Kolmannen leffan alkuperäisen käsikirjoituksen nimi oli Lepäisit Jo Rauhassa, Komisario Palmu. Jospa vain olisikin käynyt niin... 6/10.

IMDB
Traileri

Punaisia ajatuksia.

4. Vodkaa, Komisario Palmu (1968)

Matti Kassilan ja Georg Korkmanin kässäröimässä nelosessa vasemmistolainen tv-toimittaja murhataan hänen paljastettuaan Suomen ja Neuvostoliiton väliset salaiset sopimusneuvottelut. Eläkkeeltä raahattu Palmu ja muut tutut ryhtyvät tutkimaan. 

Viimeisessä Palmussa tekijöiden päät tuntuvat sijaitsevan syvällä kommunistien perslävessä. Kieroutuneesta ajankuvasta kertoo, että suomalainen sotaveteraani on Hitleriä ja Mannerheimia palvova hermorauniomurhaaja ja suomalainen yrityspomo läpimätä; KGB:n naisagentti ja radikalisoitunut vasemmisto-YLE ovat puolestaan sankareita.

Elokuvan lopussa lauletaan, miten viisas pysähtyy aina kunnioittamaan punaista nähdessään, samalla kun isoveli (ts. isosisko, KGB:n agenttitar) valvoo laulua yläpöydästä. Kylmäävää kautta hirtehishuumorimielessä ratkiriemukasta ajankuvaa!

Matti Kassila (1924-2018), keskimäärin ammattimies ja yksi suuria suomalaisia ohjaajia.

Plussina kuitenkin 60-luvun lopun silmähyvä (tarpeisto, Marimekko, Helsinki) ja yllättävän moderni sidekick, Anna-Leena Mäki Penttilä vähän Goldie Hawnin mieleen tuovana YLE:n Riitta-skriptana. Pilaantuneena kirsikkana kakussa taas itse Viktor Klimenko käy elokuvassa nolaamassa itsensä.

Voihan elokuvaa tietty katsoa nyt jo jonkinlaisena satiirina: ehkä yritys oli vain kömpelösti jo alun perinkin sellainen. Matti Kassila myönsi elokuvan tekemisen myöhemmin virheeksi, joten siitä hänelle pisteet. Ainakin se vauhdikkuudessaan voittaa sukupolven koululaisia traumatisoineen Edvin Laineen Luottamus-pökäleen  5/10.

IMDB
Ei traileria, mutta tässäpä elokuvan puistattava loppubiisi!

Renny Harlinhan on muuten tarttunut / tarttumassa Palmuun ja ehkäpä jo ensi vuonna on lupa odotella tulosta valkokankaille. Jäämme joltisella mielenkiinnolla kautta pahaenteisyydellä odottamaan.

Nitraatti ei myös enää suoralta kädeltä lupaa, että tulevina vuosina Halloween- ja Itsepäisyyspäiväspessut tulevat jatkumaan. Blogitekstejä syntyy suuren katselulistan katselu-urakan päätyttyä nyt vähän harvemmin muutenkin. Mutta vuoden loppukatsaus tulee säilymään.