keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Seom / The Isle / Saari (Etelä-Korea 2000, Kim Ki-duk)

Halki synkän veen...
Working at a fishing resort in an idyllic location, but surrounded by various facets of human unpleasantness, a young mute woman falls in love with a man on the run from the law for committing murder. (IMDB)

Juuri kun Nitraatti luuli, että olisi taas verrattain turvallista sukeltaa hieman syvemmälle etelä-korealaisen elokuvan arvaamattomiin vesiin, lipuu hänen verkkokalvoilleen... tämä.

Kim Ki-dukin Seom eli Saari kertoo mykän vihan ja itseinhon käyttövoimalla puksuttavasta Hee-Jinistä. Nuori mykkä Hee-Jin asustelee äkkiseltään idylliseltä vaikuttavan järvenrannan rantahökkelissä, josta käsin hän vuokraa järvellä kelluvia kalastusmajoja, kuskaa mieleltään usein alhaisia vuokralaisia niille ja takaisin, sekä myy näille kaikkea syöteistä sekä kahvista huoriin ja omaan tuheroonsa asti. 

...vene hiljalleen... (Yu-seok Kim)

Yhdelle lautoista asettuu vaimonsa ja poliisikollegansa mustasukkaisuuspäissään murhannut, karkumatkalla oleva itsemurhakandidaatti Hyun-Shik. Jotain hengenheimolaisuutta tähän toiseen ihmisen raatoon tunteva Hee-Jin ryhtyy Hyun-Shikin kanssa omintakeisiin riiausrituaaleihin. 

Elokuvan kuluessa myös akut kokevat painavaa käyttöä, ulostusluukuista on moneksi, ongenkoukut osoittautuvat kerrassaan irvokkaan mieltäalentaviksi esineiksi ja sushi saa ihan uuden merkityksen.

Vakkarilukijoille ei tulle yllätyksenä, että Nitraatista Etelä-Korea on ollut yksi tämän vuosituhannen mielenkiintoisimpia leffakolkkia. Noiden länkkäreistä poikkeavien ja usein sadomasokismia tunteiden vapauttajana viljelevien leffateosten joukossa Saari on (no daa!) kuin kotonaan.

...lipuu saareen syrjäiseen...

Kim Ki-duk sekä ohjasi että käsikirjoitti Saaren. Ohjauspuoli on erinomaista. Elokuvalle ei tunnu tulevan missään vaiheessa kiirus vaikka kesto on vain ekonomiset 90 minuuttia, kuvaaja Seo-shik Hwangin otokset ovat usein kauniita ja elokuvan tapahtumapaikka kerrassaan originaali.

Käsikirjoitus on myös aika helmi, jossa dialogia on varsin säästeliäästi. Juonikuvio tuo hiukan mieleen noir-klassikkoja kuten Postimies Soittaa Aina Kahdesti, Hitchcockit ja vaikkapa Ranskalaisen Luutnantin Naisenkin, kaikki tietysti SM-myllyn läpi jauhettuna. Ei suomenmestaruus, vaan sadomasokismi.

...halki synkän veen...(Jung Suh)

Jung Suh on erinomainen pääosan Hee-Jininä. Ohjaaja-käsikirjoittaja Kim Ki-duk ei ole antanut hänelle turhia apuja: Hee-Jinillä ei ole ainoatakaan vuorosanaa, eikä elokuvassa myöskään kuulla tätä kiertävänä huijauksena mitään xiittiä pään sisäistä monologia kertojaäänenä. 

Jung Suhilla on käytössä kuitenkin sellainen ilmeiden ja eleiden harkittu paletti, että sanat olisivat turhia. Loistosuoritus, joka vetää vertoja Nitraatin yhtä lailla ihailemalle So-ri Moonin päkistykselle upeassa Oasiksessa (2002).

Yu-seok Kimin rooli kärsivänä pollariukkelina vedetään myös rautaisesti, mutta elokuva on ensisijaisesti naispääosansa varassa. Jae-Hyun Cho nörttikalastajana, Kim Yeo-Jin pissisprostituoituna ja Song Seung-heon tämän ilkeänä parittajana ovat selvimmin erottuvat sivuosahahmot.

...lipuu hiljalleen... (Yu-seok Kim, Jung Suh)

Ikävänä asiana muuten mainittakoon, että ohjaaja Kim Ki-dukin ohjailut on nyttemmin ohjattu. Mies menehtyi ikävän ajankohtaiseen koronavirukseen joulukuussa 2020. Rip hra Kim, 1960-2020.

Lopuksi pari varoituksen sanaa: Saari joutui länsimaissa vaikeuksiin sisältämästään oikean väkivallan kohdistumisesta eläimiin. Koiraa piestään, lintu hukutetaan, kalaa silvotaan ja pistetään takaisin uimaan - siis muutenkin oksettava catch and release potenssissa. 

EK-leffaleiritysten karaisema Nitraatti tyytyi huokaisemaan syvään ja ajattelemaan, että onneksi koiraa ei sentään tapettu ja syöty kameran edessä...

Arvosana: 9/10

IMDB
Traileri #1
Traileri #2

kuvatekstit: Jenni Vartiainen - Seili, san. Mariska

maanantai 17. tammikuuta 2022

Soylent Green / Maailma Vuonna 2022 (USA 1973, Richard Fleischer)

Vihreää voimaa.
A nightmarish futuristic fantasy about the controlling power of big corporations and an innocent cop who stumbles on the truth. (IMDB)

Vuosi 2022: maailma on hukkumassa ihmisiin ja saasteisiin. Viimeisen päälle väbä newyorkilaisetsivä Thorn nakitetaan selvittämään ryöstömurhaa, joka näyttäisi asiaan perehtymättömille olevan ihan peruskauraa. Puolivahingossa Thorn perehtyy.

Nitraatti aloittaa vuoden uusintakatselemalla ja blogittelemalla tämän scifiklasarin. Sopivasti kuluvaan vuoteen sijoittuvassa ja lähes 50 vuotta vanhassa elokuvassa hintavien leffojen kokenut ohjaaja Richard Fleischer (animaattori Max Fleischerin poika) tekee välttävää työtä. 

"Hei! Onks kellään Rexonaa?!"

Leffan budjetti oli aikalaisekseen, ennen Tähtien Sotaa tehdylle tieteiselokuvalle, varsin kunnioitettava 4 miljonaa dollaria. Ilmeisesti elokuva ei ihan onnistunut tienaamaan isoa budjettiaan takaisin. Palkinnoistakaan elokuvan ei tarvinnut kantaa huolta, mutta scifialalla arvostettu Hugo-ehdokkuus sille kuitenkin heltisi.

Soylentin käsikirjoituskaan (Stanley R. Greenberg) ei sinänsä ole kovin kummoinen. Elokuva perustuu Harry Harrisonin vuoteen 1999 sijoituvaan tieteiskirjaan Tilaa! Tilaa! (1966). Kirjan rikostarinaa on elokuvassa selvästi buustattu, sekä viritelty sille sen varsin legendaarinen juonenkäänne, jota kirjassa ei ole ensinkään.

Asunto kaikilla mukavuuksilla. (Charlton Heston, Leigh Taylor-Young)

Soylentin näyttelytyö on asiansa ajavaa. Charlton Heston teki useita tulevaisuuden miehen kärsiviä kristushahmoja scifileffoihin tuossa 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa, tässä niistä yksi. Etsivä Thorn on harvinaisen epämiellyttävä päähahmo tämän kokoluokan elokuvaan ja Heston selvästi nauttii hahmonsa sikailun kuvittamisesta. 

Leigh Taylor-Young on naispääosa, murhatun pohatan Huonekalu(!) Shirl, johon etsivä Thorn ihastuu. Taylor-Young on tässä nätti ja suunmyötäinen - sillä hänen osansa vaatimukset jo aika pitkälle täyttyvätkin.

Sivuosissa on kokenutta kaartia. Edward G. Robinson oli lähes täyskuuro ja kuolemassa syöpään kuvausten aikaan. Viimeisessä roolissaan hän vastaa elokuvan parhaasta näyttelytyöstä etsivä Thornin nostalgisena Kirjana(!) Sol Rothina.

Lukeminen kannattaa aina. Kaksi Kirjaa. (John Barclay, Celia Lovsky)

Wanha stara Joseph Cotten heittää kameon murhattuna, hontelon jäntevä Brock Peters on epämiellyttävän Thornin yhtä epämiellyttävä esimies ja Chuck Connors nähdään murhatun pohatan henkivartijana. Paula Kelly on tämän Huonekalu ja Stephen Young nuori salamurhaajanilkki.

Mikä nostaa Soylentin Nitraatin blogitekstin aiheeksi on sen paras puoli, eli ensiluokkainen maailmanrakentaminen. Soylentin ylikansoituksesta(*), saastumisesta ja aliravitsemuksesta kärsivä vuoden 2022 maailma on ilmeisesti tekovuotensa 1973 jälkeen vaivihkaa hajonnut seuraavan puoli vuosisataa. Futurismista ei ole juurikaan tietoa, vaan aika näyttää melkein pysähtyneen, jopa menneen takaperin.

Käytävänturvajoukot. (Charlton Heston, Pat Houtchens)

Tuon konkreettista esittämistä auttoi se, että Soylent kuvattiin MGM-studioiden pitkään käytössä olleella backlotilla, ulkoilmassa sijaitsevalla lavastekeskittymällä, joka tuhottiin kun Soylentin oli saatu purkkiin. 

Fleischer otti kuviin myös lavasteiden rakenteita itse lavasteiden lisäksi ja tämä lisäsi osaltaan kuvissa näkyvää ränsistyneisyyden tuntua. Edward C. Carfagnon, George W. Davisin ja Robert R. Bentonin lavastustyöskentely avitti myös asiaa. Chevron-yhtiön öljynjalostamo kaliforniassa sai kunnian esittää Soylent-tehdasta.

Myös ihmisten valtava määrä tässä tulevaisuuden maailmassa tulee selväksi: asunnot ja väestösuojat ovat käytäviään myöten täynnä asukkaita, virkamiehen asunto on pienen pieni rämä koppero ja rikkaallaakin neliöt ovat vain about 1970-luvun keskiluokkaa käsiin hajoavassa luksuspilvenpiirtäjässä.

Tulevaisuuden sote-ratkaisuja. (Forrest Wood, Faith Quabius, Edward G. Robinson)

Noissa viimeiseksi mainituissa asunnoissa voi lisävarusteluna vuokraan kuulua maksullinen nainen, jotka tunnetaan Huonekaluina, ja voipa asunnoista myös löytyä vaikkapa uutuuttaan uhkuva Computer Space -videopeli vuodelta 1971! Kukaan arvonsa tunteva rikas ei myöskään elä ilman palkattua henkivartijaa. 

Ruoka on hirvittävän hintaista, kansanruoka soylentia (soy=soija, lent=linssi) lukuunottamatta. Poliiseja avittaa protogooglena legioona Kirjoiksi kutsuttuja ihmisiä, joiden tehtävä on etsiä ja koostaa tietoja. Itse poliisi on hiuksenhienosti korruptoituneen varaslauman yläpuolella. Poliisi ja sossukin näyttävät yhdistyneen - loogista! Lopullisesti kurjaan elämäänsä kyllästyneille on tarjolla valtion ylläpitämiä elämänpäättämiskeskuksia.

Nitraatin ja paremman puoliskon katseluprojekti on parin viikon ajan 1970-luvun scifielokuvat. Innoituksena sarjalle toimikin itse asiassa juuri Soylent Green. "Jumala on yksityiskohdissa" totesi aikoinaan arkkitehti Ludwig Mies van der Rohe. Se sopii Nitraatista tämänkertaiseen elokuvaankin.

Arvosana: 8/10

IMDB
Traileri

(*) Mielenkiintoisena piirteenä nykyajan ilmastonmuutoskeskusteluissa ei ylikansoitusta tupata näkemään ongelmana, kun se näissä iäkkäämmissä dystopioissa on monesti kaiken pahan alku ja juuri. Eikö asioista enää uskalleta puhua niiden oikeilla nimillä?

perjantai 31. joulukuuta 2021

Nitraatin Leffavuosi 2021

Leffavuodelle 2022!
Vuoden vikana päivänä Nitraatti tarjoaa vähän uutta ja paljon tuttua. Nitraatti muuttaa tästä eteenpäin hieman vuosikatsauksensa sisältöä. Tästä lähtien vuodet häntivät, eli esimerkiksi tänä vuonna parhaiden ja huonoimpien leffojen palkinnoista kisaavat sekä vuoden 2021 että vuoden 2020 elokuvat.

Syy muutokseen on se, että kuluvan vuoden mielenkiintoisimmat ehtivät harvemmin raukoille rajoillemme kautta Nitraatin silmämuniin ennen vuoden loppua. Näin nämä tuoreet listalle kuuluvat saadaan mukaan ennen kymmenen vuoden (kts. alla) viivettäkin. Tietysti tämä aiheuttaa jonkin verran toistoa, mutta parempi näin.

Sitten perinteiseen. Alla (kahden) viime vuoden huonoin ja kolme parasta, sekä vuosikymmenen takaisen vuoden viisi parasta. 

2020 - 2021

And the winner is...
 
Huonoin: Birds of Prey: And the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinn (2020)

Ansaitusti flopannut "tehtiin itse, säästettiin" -tason supersankarileffa oli pettymys. Vaikka #metoo tuli elokuva-alalle kieltämättä vähän tarpeeseenkin, ei sen varaan laskevilla leffoilla kyllä paljon tee. Tässä Suicide Squadin spinoffissa kaikki miehet on rottii, niiden päät on pelkkii pottii ja Harley Quinnista on tullut sisäsiisti äitihahmo. Lopullisesti kakku lässähtää munattomaan pahikseen ja tuhottomaan määrään unohdettavia sivuhahmoja. 3/10.

#3: Livet Efter Döden / Elämää Kuoleman Jälkeen (2020)

Klaus Härön uusin on mustan huumorin rosolaitainen pieni kukka, jossa yrmy maalaisisäntä ja tämän poika käsittelevät suruaan ja suhdettaan. Jos esimerkiksi klassikkosarja Mullan Alla (2001-2005) uppoaa otolliseen maaperään, ei tätäkään tule jättää väliin. Ymmärtäväinen ja hyväntahtoinen Härö on ilmeisen kykenemätön tekemään huonoa elokuvaa. Tämä ei ole poikkeus. 8/10.

#2: The Trial of Chicago 7 (2020)

Oikeusmurhan yrityksestä 1960-luvun lopun kiehuvassa Yhdysvalloissa Aaron Sorkin keitti kokoon tyylilleen uskollisen oikeussalidraaman, jota naseva dialogi ja erinomaiset näyttelijäsuoritukset kantavat pienten heikkouksien yli. Tästä leffasta Nitraatti ehti jo tarinoimaan enemmänkin. 8/10

#1: Aalto (2020)

Kokeneen ohjaajansa Virpi Suutarin hyvä dokumentti arkkitehtipariskunta Alvar ja Aino Aallosta on paitsi informatiivinen, myös poikkeuksellisen kaunis katsoa (kuvaus: Heikki Färm & Jani Kumpulainen). Oli muuten suuri vääryys, että Aalto hävisi dokumentti-Jussin paljon heikommalleen, ylisubjektiiviselle ja asioita vääristelleelle Neiti Ajalle, mutta sellaista se joskus on. 8/10.

2011

Peräkylän pervo.

2011 #5: Få Meg På, for Faen / Turn Me On, Dammit!

Todella kovatasoisen ja pohjoismaisten tekijöiden hallitseman leffavuoden 2011 top-listan aloittaa rajanaapurimme Norja. Ohjaaja Jannicke Systad Jacobsenin elokuva on kerrassaan rohkea ja raikas nuorisokuvaus, jonka luoma ahdistava peräkylä ja siellä kipuileva nuori Alma (Helene Bergsholm) ovat varmasti tuttuja trooppeja meilläkin. 10/10.

IMDB

Traileri

Miten meni, noin niin kuin omasta mielestä?
2011 #4: Likainen Pommi

Pohjoismailla jatketaan, kun Elias Koskimiehen omintakeinen ja varmasti katsojia jakava kreisikomedia PR-henkilö Mircun koettelemuksien täyttämästä elämästä vie nelossijan. Tästä leffasta Nitraatti on jo kertoillut enemmänkin. 10/10.

Elonet

IMDB

Traileri

Kumi palaa, mies ei.

2011 #3: Drive

Ryöstökeikkojen vähäpuheisesta autokuskista (erinomainen Ryan Gosling) kertova rikoselokuva Drive on paitsi hurmeinen väkivaltabaletti, myös villevallaton-tanskalaisohjaajansa Nicolas Winding Refnin toistaiseksi paras elokuva ja jokaisen näyttelijänsä parhaita suorituksia urallaan. 10/10.

IMDB
Traileri

Hey boy, take a walk on the time side.
2011 #2: Midnight in Paris

New Yorkin miehen paras leffa sitten vuoden 1995 Mighty Aphroditen on nokkela ja kepeä aikamatkailuromanssi(!), jolla on paljon sanottavaa nostalgian voimasta. Owen Wilson Allenin alter egona toimii kaikista Allenin sitä pakottamaan yrittäneistä parhaiten. Erikoismaininta Corey Stollin hienolle vedolle Ernest Hemingwayna! 10/10.

IMDB
Traileri

Going to hell in a wedding dress.
2011 #1: Melancholia

Pohjoismaita on luvassa ykköspallillekin. Tanskan kauhukakaran ehjin leffa viimeisen viidentoista plus vuoden ajalta - ja samalla hänen varmasti helpoiten lähestyttävä teoksensa kautta ohjaushistorian - yhdistelee mielisairauden ja maailmanlopun tarinan kauniiksi ja painostavaksi paketiksi, jossa Kirsten Dunst tekee elämänsä roolityön. 10/10.

IMDB
Traileri

Lopuksi Nitraatin toimitus toivottaa kaikille oikein hyvää leffavuotta 2022!

lauantai 25. joulukuuta 2021

Kekkonen Tulee! (Suomi 2013, Marja Pyykkö)

Arktista anarkiaa.
Kun 1970-luvulla pieneen lappilaiseen kylään leviää tieto, että presidentti piipahtaa matkallaan Allin baarissa, koko kylä sekoaa. Allin 15-vuotias tytär Sylvi koettaa pitää päänsä kylmänä ja hankkiutua kylästä mahdollisimman pikaisesti pois. (Elonet)

”Marjatertut alkavat kasvaa, eläimet kumartavat, sairaat parantuvat, köyhät saavat kultakolikon ja naiset hedelmöittyvät. Kaikki unelmat risteytyvät toisiinsa siellä, missä Kekkonen käy.”
Kekkonen Tulee! On virkistävä pulahdus arktisen hysterian kirkkaankuohuviin vesiin. Elokuvassa seurataan 1970-luvulla pienen lappilaiskylän kiihkeää valmistautumista epäjumalansa, tasavallan presidentin Urho Kaleva Kekkosen vierailuun. 

Enontekiöllä kuvatun Kekkosen etupäässä naisista koostuva hahmokavalkadi on mainio. Tarinan keskiössä kameralle tilittävänä kertojana, pikkukyläänsä perin juurin kyllästyneenä Sylvinä nähdään raikas nuori tulokas, sittemmin ilmeisesti näyttelemisen vähemmälle jättänyt Wilma Rosenqvist.

Peräkylän Romeo ja Julia. (Ilmari Järvenpää, Wilma Rosenqvist)

Sylvin sulkeutuneena poikaystävänä, mielestään Kekkosen aviottomana ja isomunaisena poikana Jussina vetää Ilmari Järvenpää. Sylvin äksy Alli-äiti pyörittää kylän tapahtumakeskusta (lue: rähjäistä baaria). Allina nähdään melkein tunnistamaton Merja Larivaara. 

Marjaana Maijala vetää hienon Maija Kellinsalmen, kylän mahtimiehen takakireän itsemurhakandidaattivaimon, jonka elämän huojuvia tukipilareita ovat monimutkainen krumeluuripuheenparsi ja haavemaailma-elo, jossa Kekkonen vie pois tästä kaikesta. Konsta Mäkelä on hänen hiljaa kärsivä aviomiehensä, kylän insinööri-valtuustopomo Martti.

Iina 'nätti kuin sika pienenä' Kuustonen on Sinikka, hupaisa langennut uskovainen, joka maha pystyssä levittää kylällä Jeesuksen ilosanomaa. Tämän ja hänen Viikossa Aikuiseksi (2015) langenneen uskovaisensa perusteella voisi kuvitella Kuustosen tuolloin työstäneen joitain uskismuusikko-isänsä Mikko Kuustosen haamuja.

Poltetun maan praktiikka. (Miina Turunen, Marjaana Maijala)

Nitraatti muistaa kotikulmiltaan kasarin ajoilta mielisairaitten puhelinkoppeihin kirjemuodossa kirjoittelemat ja jättämät pitkät, päämärättömät tarinat. Kristiina Elstelän Kaarin-Annen innokas erilaisia listoja laativa sekopäänainen on noiden puhelinkoppihörhöjen henki muuttuneena kuvaksi ja lihaksi. 

Mainitaan vielä Miina Turusen viikatemiesmäinen, maastosta vanhoja Lapin sodan aikaisia saksalaiskranaatteja keräilevä 'helvetinlotta', ikiroudaksi katkeroitunut paikallinen Liisa sekä hänen mielikuvitusmurhiensa kohde, Marja Myllylän esittämä vaativa ja liikuntarajoitteinen sisko Fanni.

Eikä unohdeta susiparia, jolla ei ole asiaa istua paikallisessa kirkossa vierekkäin. Olavi-lausuja (Aake Kalliala) ja Anneli-manageri (Jukka Puotila) ovat sen verran köysissä, että jopa Kainuun korpimaat siintävät haaveissa leveämmän taitelijapöydän ääreen pääsemisenä. Olavin Nälkämään Laulu tosin kaipaa vielä hiomista.

Sinikka Magdalena. (Iina Kuustonen, Tomi Salmela)

Kekkonen Tulee on ohjaajansa Marja Pyykön ja tuotantoyhtiönsä Solar Filmsin paras elokuva. Pyykkö on elokuva-alalla vaikuttaneen Nadja Pyykön (1946-2007) tytär. Nadja Pyykkö oli naimisissa kirjailija Arto Mellerin (1956-2005) kanssa. 

Marja Pyykkö aloitti leffauransa ysärin puolivälissä tekemällä pääosan Raimo O. Niemen Kissan Kuolemassa. Pyykkö siirtyi kameran taakse 2000-luvun alkupuolella ja ehti jo ennen Kekkosta ohjata yhden Solarin parhaita, suht katsottavan nuorisokuvauksen Sisko Tahtoisin Jäädä (2010). Marja Pyykkö muuten ohjasi siinä toisessa pääosassa Arto Mellerin tytärtä Sara Melleriä. Pienet piirit. Sittemmin Pyykön näpeistä on irronnut mm. komedia Yösyöttö (2017).

Kekkosen suuri vahvuus on sen vinksahtanut näkökulma, joka seisoo ainakin neljällä kivijalalla: Ensinnäkin on Pia Pesosen novellikokelma Urho Kekkonen Strasse (2011), jonka kertomus Allin Baari on ollut pohjana elokuvakäsikirjoitukselle. Mukana on myös hahmoja ja tilanteita muista kokoelman kertomuksista.

Mitäpä se hyvejää? (Merja Larivaara)

Toisena on Marja Pyykön oivaltava ohjaus ja henkilöohjaus, kolmantena erinomaiset näyttelijäsuoritukset ja neljäntenä muttei vähäisimpänä Elias Koskimiehen hervoton käsikirjoitus. Koskimiehen äkkiväärä tyyli on uponnut Nitraattiin ennenkin kuin veitsi sulaan voihin: Likainen Pommi (2011) on yksi Nitraatin suosikkileffoja tämän vuosituhannen suomalaisista.

Kuten Pommikin, myös Kekkonen jakoi kriitikoiden mielipiteet jyrkästi kahtia: enemmistö inhosi, vähemmistö ylisti. Myös yleisömenestys oli - varsinkin Solarin rahanteko-sylttytehtaan odotukset huomioon ottaen - vaatimaton.

Elokuvan erikoisena triviana mainittakoon, että suomessa varsin poikkeuksellisena leffajutskana yksi Kekkosen iso sivuosa jäi kokonaan leikkauspöydän lattialle. Leffan lopputeksteissä kiitetään Ville Virtasta, jonka sadistinen kylän peruskoulunopettaja Lonkka-Esko koki tuon kohtalon.

Äidin aikamerkki. (Marjaana Maijala)

Varsinaista syytä ohjaaja ei ole julkisesti kertonut, mutta dvd:llä lisämatskuna olevien Eskon kohtausten perusteella Virtasen hahmo oli ehkä liian intensiivinen (ja vähemmän hauska) elokuvan muiden hahmojen muotteihin verrattuna. Poisjättö paransi lopullista elokuvaa, vaikka Nitraatti Virtasen kova fani muuten onkin.  

Jos jotain napinaa, niin Nitraatti mietti, että menikö eräs kirveenheilautus liian pitkälle ja rikkoiko se elokuvan aikaisemman tyylin, vaikka komedia toki musta olikin ja mustana jatkui. Toisaalta Kekkosessa myös räjähdetään tuusannuuskaksi, ja pyydettiinhän Likaisessa Pommissa hihittelemään pedofilialle.

Silti, se tekee Nitraatin mielestä kirveen kohteesta hahmona ehkä vähän tollomman kuin luultavasti oli tarkoitus. Joka tapauksessa: Kekkonen Tulee! on siinä määrin ilahduttavan omaperäinen komedia, ettei niitä tehdä ikinä liikaa. Vahva suositus Nitraatilta!

Arvosana: 8/10

IMDB
Elonet
Traileri

sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Star Trek: Deep Space Nine (USA 1993-1999, Rick Berman & Michael Piller)

Rohkeasti eteenpäin pysymällä paikallaan!
In the vicinity of the liberated planet of Bajor, the Federation space station Deep Space Nine guards the opening of a stable wormhole to the far side of the galaxy. (IMDB)

Star Trek-sarjat saivat neljännen tulokkaansa, 173-osaisen ja seitsenkautisen Deep Space Ninen vuonna 1993. Alkuperäinen Kirkin ja kumppanien sarja tehtiin 1960-luvulla, 1970-luvulla sama porukka huiteli animaatiomuodossa ja 1980-luvulla mentiin Picardin ja kumppanien menestyksekkään Next Generationin tahdissa. 

Sittemminhän Trekki jatkui vielä ysärin aikaan Voyagerilla, jossa naiskapteeni Janeway ja hänen miehistönsä menivät sinne, minne Trekissä ei ollut ennen menty ja 2000-luvun alussa prequel-sarja Enterprisella, jonka siivet taittuivat huonon menestyksen vuoksi ennen aikojaan. Enterprisenhän Nitraatti on jo aiemmin ehtinyt käsittelemäänkin. Kuten tuolloin, ei tälläkään kertaa ole luvassa blogeista lyhintä, päinvastoin. Pitkä sarja vaatii luonnollisesti pidemmän paneutumisen.

USS Defiant telakoitumassa DS9:ään. Defiant on asemalaisten päristelyalus kolmoskaudesta eteenpäin.
Mutta siis, Enterprisen mahalasku ja viimeisten elokuvien floppaaminen pistivät koko Trekin jäähylle melkein vuosikymmeneksi, ennen kuin J.J. Abrams puhalsi franchiseen taas eloa, ensin elokuvilla ja sitten sarjoilla. Abramsin ja kumppaneiden tuotannot on syytä laskea ihan omaksi universekseen, sen verran huolettomasti ne Trekin kaanonia kohtelevat.

Sitten takaisin Deep Space Ninen alkuun. 1990-luvulla päätettiin väkertää vähän synkempää ja staattisempaa Trekkiä kuin siihen astiset sarjat. DS9 sijoittuu Tähtiliiton takapajulaan, vuosikymmeniä raakojen Cardassialaisten miehittämänä olleen Bajorin läheiseen avaruuteen, tarkemmin entisten miehittäjien hylkäämälle avaruusasemalle, jonne Tähtiliitto tulee vähän YK-tyyliin pitämään järjestystä, kun Cardassit ovat Bajorista häippäisseet.

Vaksihommiin tulee ihan eri kierre, jahka Bajorin avaruuteen aukeaa yllättäen vakaa madonreikä toiselle puolelle galaksia ja madonreiässä itsessään asustelevat toisen jumalat ja toisen alienit alkavat aktivoitua. Luonnollisesti DS9-asemakin alkaa kiinnostaa matkaajia ihan eri tavalla kuin aiemmin.

Hahmoja sarjan alussa: O'Brien, Dax, Ben Sisko, Jake Sisko (edessä), Odo, Kira, Bashir, Quark
Hahmot

Komentaja Benjamin Sisko (Avery Brooks)
Vaimonsa hiljattain menettänyt Sisko kasvattaa nuorta poikaansa Jakea yksin ja menee minne Tähtiliitto käskee. Nyt on vuorossa DS9, josta tulee perusnakkia mielenkiintoisempi palvelupaikka madonreiän ansiosta. Lisäkapulaa Siskon rattaisiin heittää Bajorilaisten muinainen ennustus, joka kivenkovaan väittää että vastentahtoinen Sisko on heidän jumaliensa lähettiläs. Sisko edustaa aseman ihmis-osastoa yhdessä poikansa kanssa.

Trekkisarjojen ja äkkiseltään mietittynä myös scifisarjojen ensimmäinen musta pääosanesittäjä  Avery Brooks omaa todella erikoisen ja teatraalisen näyttelytyylin, joka vaatii totuttelua: outoja pitkiä pausseja ja ihme kiekaisuja puheessa, väärän aikaan tapahtuvaa hymyilyä, kovaäänistä ulosantia ja vaeltelevia käsiä. Siskon suhde Jaken kanssa etenee pitkään kuin alien joka ei ole ikinä tavannut ihmislasta, opettelisi tulemaan sellaisen kanssa toimeen. 

Siskon puheenparsi tuppaa menemään jotensakin näin: "MINÄ. EN. TIEDÄ. MISTÄ. SINÄ. OIKENNYTPUHUT!!!". Tästä kaikesta huolimatta Siskosta ei voi olla pitämättä, koska hahmo on hyvä ja näyttelijä jotenkin symppis. Aikoinaan Kovaa Peliä Bostonissa ja Hawk -sarjoistakin kovana ja tyylikkäänä Hawkina tuttu Brooks lopetti näyttelemisen DS9:n päätyttyä ja keskittyi suureen rakkauteensa eli jazzmusisointiin. Jotain samaa tyylilajia oli hänen DS9-ajan näyttelemisessäänkin.

Hahmoja sarjan lopussa. Ylärivi: Quark, Worf, Bashir. Keskirivi: O'Brien, Odo, Jake. Alarivi: Kira, Sisko, Ezri Dax.

Luutnantti Jadzia Dax (Terry Farrell) suosikkihahmo
Joviaali mutta elämänkokemusta rutkasti omaava tiedeupseeri Jadzia Dax on aseman kissamainen, kaikkiruokainen ja hirtehisen huumorintajuinen ilopilleri. Li Andersson oli eräässä kyselyssä ylivoimainen voittaja kun kysyttiin, kenen poliitikon kanssa lähtisit mieluiten kaljalle. Jadzia on samassa mielessä aseman Li Andersson. 

Jadzian Trill-rodun erikoisuus ovat symbiontit, matomaiset masuasukkioliot, jotka elävät paljon pidempään kuin yhden trillielämän. Symbiontit isäntineen ovat SETA:n märkä uni - vähän kuin kahta sukupuolta ja bi kaupan päälle! Vaikka Dax on nykyään kiinni naispuolisessa Jadziassa, tuntevat Benjamin ja Dax toisensa jo Daxin edellisestä 'elämästä', miespuolisen Curzon-symbiontin ajoilta.

Majuri Kira Nerys (Nana Visitor)
Bajorilainen huumorintajuton drama-queen ja välillä aika lapsellinen riivinrauta Nerys on asemalla Bajorin ja Liiton yhdysupseeri. Syvästi uskonnollinen ja yhtä syvästi äkkipikainen Nerys on viettänyt suurimman osan elämäänsä terroristihommissa (Cardassien mielestä) tai siis vapaustaistelijana (Bajorilaisten mielestä). Daxin vastakohta vähän kaikessa. Triviana mainittakoon, että yhdelläkään muulla hahmolla ei ollut yhtä montaa 'lookia' l. tyyliä sarjan aikana.

Nitraatti mainitsee myös erään suht vasta tietoon tulleen, Nana Visitorin itse kertoman karmean jutun: vuoden 1995 alkupuolella kesken kolmoskauden kuvausten (3x14 Heart of Stone), Nana Visitor kidnapattiin kahden henkilön toimesta aseella uhaten vuorokaudeksi ja raiskattiin useaan kertaan. Tekijöille rapsahti oikeutetut elinkautiset. Nitraatin täytyy vain ihmetellä Visitorin henkisiä voimavaroja, kun hän silti jaksoi painaa eteenpäin tv-sarjassa.

Onnellisempana DS9:n aikaisena Visitor-jutskana Nitraatti kertoo, että Visitor ja sarjan tohtori Bashiria näytellyt Alexander Siddig saivat lapsen ja menivät naimisiin sarjan tekemisen loppupuolen aikaan. Scifi-sarjan mahdollistamana Visitorin oikea raskaus kirjoitettiin transporter- l. teleportti-onnettomuuden Kiralle aiheuttamaksi pakkoraskaudeksi! Visitor ja Siddig erosivat pari vuotta sarjan loppumisen jälkeen.

Tuhmat pojat: Gul Dukat & Damar. (Marc Alaimo, Casey Biggs)

Konstaapeli Odo (René Auberjonois, 1940-2019) suosikkihahmo
Aseman yrmyn semisadistinen poliisimestari, työhönsä kätevän sopivasti muodonmuuttaja, joka ainakin sarjan alussa on tiettävästi ainoa rotuaan.

Luutnantti Julian Bashir (Alexander Siddig)
Ärsyttävän pätevä nuori ja humaani ihmislääkäri Bashir pitää peleistä ja leikeistä, ehkä liiankin kanssa. Hyvää pataa O'Brienin kanssa. Alun perin Siddig käytti nimenään Siddig El Fadilia, mutta muutti sen parin kauden jälkeen Alexander Siddigiksi. Nana Visitorin ex-aviomies ja heidän lapsensa isä (kts. yllä).

Päällikkö Miles O'Brien (Colm Meaney)
Next Generationistakin tuttu reilu ja konstailematon ihmisinsinööri saa sarjan alussa asemakomennuksen. Mukana liikkuvat Keiko-vaimo ja nuori tytär, mutta Julian Bashir on O'Brienille myös kuin perheenjäsen.

Komentajakapteeni Worf (Michael Dorn)
Toinen tuttu Next Gen-kasvo, joka saa komennuksen asemalle neloskauden alussa. Klingonien Tähtiliittoversio, kunniallinen ja huumorintajuttuomaksi tituleerattu turvaosaston suorittaja, joka alta aikayksikön iskee silmänsä Jadziaan.

Kovat pojat: Martok & Gowron. (J.G. Hertzler, Robert O'Reilly)

Luutnantti Ezri Dax (Nicole de Boer) suosikkihahmo
Seiskakaudeksi sarjaan kiitävä uusi söpö Trilli, joka ei ole ollenkaan valmis symbionttiaan varten ja saa sen hoteikseen ilman normaalia pitkää koulutusta, koska syyt. Hyvänä ideana Ezri on Jadzian täydellinen vastakohta eli pieni, hermostunut ja sekaisin. Ironisesti hän on tietysti myös aseman neuvonantaja / psykologi.

Jake Sisko (Cirroc Lofton)
Ben Siskon poika, joka ehtii sarjan aikana kasvamaan nuoreksi mieheksi. Kiinnostuu kirjoittamisesta ja reportterin hommista.

Quark (Armin Shireman) suosikkihahmo
Rahanahneen Ferengirodun pääedustaja asemalla. Pyörittää aseman suosituinta baaria, jossa kaikki käyvät. Sivubisneksinä hämärähommia, joiden kyttääminen on puolestaan Odon pääbisnes.

Hupaisana kautta älyttömänä triviana Nitraatin pitää mainita yksi salaliittoteoria: rahanahneet, ison karikatyyrimäisen kehon-osan (korvat tässä, nenä niillä toisilla) ja lähinnä juutalaisista koostuvan Ferengi-näyttelijäkatraan takia ferengejä pidettiin joissain piireissä juutalaiskarikatyyreinä. 

Naamapalmunsa takaa voi naurusta hytkyvä Nitraatti kertoa, että rodun tarkoitus oli tekijöiden mielestä noiden huuruisten teorioiden sijaan aivan ilmiselvä: koska Tähtiliitto on niin paljon henkisesti edistyneempi ihmismuoto, jolle ahneus ei enää ole ominaista, ovat Ferengit me, maan ihmiset, juuri tällä hetkellä.

Sivuosien hahmoja

Gul Dukat (Marc Alaimo) suosikkihahmo
Sarjan hieno pahistyylin edustaja, ylpeä Gul Dukat on Cardassi joka oli Deep Space Ninen komentaja valloitusaikaan, ja joka miellään vieläkin kutsuu asemaa silloisella nimellään Terok Nor. Erikoisen kiinnostunut Majuri Kiran ärsyttämisestä - ei tietysti mikään vaikea tehtävä.

Nog (Aron Eisenberg, 1969-2019)
Quarkin nuori veljenpoika, jota ura Liitossa sen ensimmäisenä Ferenginä alkaa ennen pitkää kiinnostaa.

Winn siunaa sinut niin *maan perusteellisesti*, lapsoseni. (Louise Fletcher)
Rom (Max Grodénchik)
Quarkin veli. Kauniisti sanottuna ei penaalin terävin kynä, mutta iso sydän, sekä insinööri- ja hilavitkutinhommissa etevä kuin mikä.

Elim Garak (Andrew J. Robinson) suosikkihahmo
Aseman ainoa Cardassi, ja saa osakseen aika viistoja katseita. Hyväluontoinen ja kepeä Garak väittää itsepintaisesti olevansa pelkkä räätäli, mutta taidot ja taipumukset viittaavat myös paljon synkempään taitosettiin...

Winn Adami (Louise Fletcher) suosikkihahmo
Sarjan mainio inhokki on bajorilainen Winn, joka ainakin esittää syvällisesti uskonnollista, mutta käyttää uskontoa lähinnä edistääkseen omia poliittisia etujaan. Käenpesän hoitaja Ratchedistä Oscarin aikoinaan napannut Fletcher on nappivalinta vähän samoilla taajuuksilla operoivaksi Winniksi.

Brunt / Weyoun (Jeffrey Combs)
Jeffrey Combs tekee tasaisesti läpi sarjan kahden eri rodun hahmoja: ferengien tilintarkastajien niljakasta herra Bruntia ja Dominion klooni-vortien samoin niljakasta ja neitimäistä herra Weyounia.

Dominion päädominatrix. (Salome Jens)
Leeta (Chase Masterson)
Quarkin baarin työntekijä. Valot päällä eikä ketään kotona, mutta suuri sydän. Useammankin aseman miespuolisen ihastuksen kohde.

Kasidy Yates (Penny Johnson Jerald)
Vähän ennen sarjan puoliväliä kuviin ilmestyvä rahtialuskapteeni Yates on omapäinen immeinen ja Siskon morsmaikku.

Keiko O'Brien (Rosalind Chao)
O'Brienin botanistivaimo, joka tuppaa perheessä määräämään sen kaapin paikan.

Kenraali Martok (J.G. Hertzler) suosikkihahmo
Klingoni isolla K:lla: Martokin kuva olisi syytä olla rotunsa kohdalla sanakirjassa. Martok ilmestyy sarjaan suunnilleen Worfin aikoihin. Alussa häväisty vanha sotaraakki alkaa pikimmiten korjata kurssiaan.

Garak tarjoaa enemmän neuloja kuin lankoja. (Andrew Robinson)

Liittokansleri Gowron (Robert O'Reilly)
Klingonien ärmy Next Generationistakin tuttu johtaja, joka alkaa olla rikkana Siskon ja Tähtiliiton rokassa joskus neloskaudesta eteenpäin.

Damar (Casey Biggs)
Alussa Gul Dukatin lähes sanaton yessir-kakkosmies-cardassi muuttuu paljon muuksikin sarjan edetessä, kun tekijät huomasivat että näyttelijä oli paljon alun perin pientä osaansa parempi.

Morn (Mark Allen Shepherd) suosikkihahmo
Quarkin baarin virallinen baarikärpänen, Lurian-rodun edustaja joka muiden hahmojen mielestä puhua puputtaa kuin papupata. Katsojat eivät puolestaan kuule Mornin puhuvan sarjan aikana tavuakaan.

Johtaja (Salome Jens)
Dominion johtajarodun pomotar, jolta ei suurta rakkautta rotunsa ulkopuolelle juuri liikene.

Ympäri mennään, loppuun tullaan.
Deep Space Nine: Kaudet ja parhaat osat

Alla Nitraatti käy viimeisen kuukauden puolentoista aikana - parin vuosikymmenen tauon jälkeen - uudelleenkatselemansa sarjan kaudet läpi yksitellen ja spoilerivapaasti. Jokaisen kauden yleiskuvauksen lisäksi luvassa on kauden parhaiden osien spoileriton esittely. Allaoleva lista ei mahdollista sarjan varsinaisen pääjuonen seuraamista, sitä varten löytyy lista esimerkiksi täältä.

Nitraatin mielestä sarjaan väkisellä sen noin puolivälistä eteenpäin väännetty yhä enemmän jatkuva juoni ei ole kovin mielenkiintoinen, eikä Nitraatti suosittele katsomaan sarjaa sen vuoksi. Vaikka sarjan juonikaaressa on paljon yleisesti kehuttuja pumpum-osia, eivät ne Nitraattia juurikaan vakuuta. Yleensäkin sarjan aikoinaan ylistetty näkemys sen loppupuolella kovasti framille nostamasta rankemmasta ja synkemmästä sotimisesta on näin post 9/11 -maailmassa vanhentunut aika huonosti.

Ds Ysin kauppakassit, eli Danube luokan runaboutit. Nämä sukkulan ja kunnon avaruusaluksen epäpyhät äpärät saivat kelvata aseman ainoina matopurkkimenopeleinä pari ekaa vuotta. Maapallon jokien mukaan nimettyjä aluksia meni mäsäksi niin monta, että Maasta meinasivat loppua joet kesken!

Vaikka Nitraatti onkin vannoutunut trekkie, niin hänkin myöntää, että DS9:n kanssa samaan aikaan pyörinyt, Nitraatin lempparisarja kautta aikain, eli Babylon 5 - josta DS9 kauniisti sanottuna lainasi - teki tehosteetkin paremmin. B-5:ssä oli jo laivastotaisteluja, kun DS9:ssä kaksi muovin- ja styroksinpalasta vielä jahtasi toisiaan.

Syy B-5:n ylivoimaan tällä saralla olivat tietokoneet. B5 otti cgi:n eli tietokonetehosteet käyttöönsä tv-puolella paljon kilpailijoitaan aiemmin. Sinänsähän tehosteet eivät ole Nitraatille pääasia, muovi ja mielikuvitus riittävät jos muu on hyvää, mutta yleensä nuo DS9:n pumpum-osat olivat Nitraatista myös heikosti kirjoitettuja ja tunnetasollaan ohuita.

Aseman räpätäti Morn. (Mark Allen Shepherd)
Nitraatista Deep Space Ninen paras puoli on sama kuin muissakin Trek-sarjoissa, eli sen hyvät, hauskat, mielenkiintoiset ja / tai erinomaiset irralliset osat, joilla ei monesti ole juurikaan tekemistä pääjuonen kanssa. Ainoa vaatimus tämän listan osista nauttimiseksi on se, että pitää tästä pre-Abrams oldskool-trekkimeiningistä.

Deep Space Nine on myös eniten saippuasarja kaikista Trekeistä ja vaikka sarja sinänsä paranee edetessään, tämä saippuavaiva tahtoo ajan kuluessa vain paheta, lähes rampauttaviin mittoihin. Lisäksi ajoittain on selvästi nähtävissä se, että luovuus on ollut kortilla ja tekijöiden väsymys on käsinkosketeltavaa. Osaksi tuon ymmärtää: 26 osan takomisen per vuosi on täytynyt olla aika raskasta.

Kausilistauksessa on kauden numero ja suluissa montako osaa kauden kokonaismäärän osista Nitraatti pitää erikoisen hyvinä, eli monestako on kirjoittanut alle lyhyen arvostelun. Osalistauksessa on osan nimi, osan järjestysnumero (kausi x osan numero) ja osan käsikirjoittaja(t) ja mahdollinen erillinen osan tarinan laatija(t).

Sitten seuraa osan kuvaus ja arvostelu. Osaan liittyvä kuva on kyseisestä osasta ja sen kuvateksti on lainaus kyseisen osan dialogista, tosin ei todennäköisesti kuvan kohtauksesta. Osat arvostellaan esitysjärjestyksessään. Lopuksi Nitraatti valitsee kymmenen parasta osaa, muun statistiikan ohella.

Kausi 1 (3/19)

Ykköskausi on heikko. Melkein puolet osista ovat juoneltaan 'DS9 tapaa ärsyttäviä muukalaisia gamma-kvadrantista'. Pääjuoni etenee vain ekassa ja vikassa jaksossa.

Vortex (1x11, Sam Rolfe)

"Home? Where is it? Some day we'll know... cousin."

Pikkurikollinen nimeltä Croden sanoo Odolle voivansa kertoa tälle lisää tämän omasta, kadonneesta rodustaan. Asiallinen Odo / changeling- l. muodonmuuttaja-osa. Ensimmäinen laatuaan ja hyvää sense of wonderia.

Vortex hyötyy myös hyvästä vierailevasta näyttelijästä (Cliff De Young) rikollisen roolissa. Sisältää pikkuisen harmaan sävyjäkin, piirre josta sittemmin tuli DS9:n tavaramerkki.

Dramatis Personae (1x17, Joe Menosky)

"Spare me from beings who think pain is pleasure."

Odoa lukuunottamatta aseman päällystö alkaa potea piilevää paranoiaa ja vallanhimoa. Hauska osa, jossa kaikki saavat vetää näyttelyhatustaan jotain erilaista. Pienenä ongelmana ehkä se, että sen enempää katsojat kuin näyttelijätkään eivät vielä tunne hahmoja(an) tarpeeksi hyvin nauttiakseen tekemisestä täysillä.

Listan ensimmäinen, muttei viimeinen hyvä tai parempi bottle show, eli osa jossa on vain vähän näyttelijöitä vakkareiden lisäksi, ja joita varten ei ole rakennettu paljon lavasteita jne. Idea on säästää rahaa niitä kauden isompia osia varten. Monista näistä bottle show -osista, jotka luottavat etupäässä tekstiin ja näyttelijöihin spektaakkelin sijaan, on tullut Trek-sarjojen fanien lemppariosia.

 Duet (1x18, Lisa Rich & Jeanne Carrigan Fauci (t.), Peter Allan Fields (kk.)

"What you call genocide, I call a day's work."

Cardassialainen joka kärsii harvinaisesta sairaudesta jota on tavattu vain yhdellä Bajorilaisella keskitysleirillä vierailee DS9:llä. Kira on varma että kyseessä on sotarikollinen ja aikoo tämän myös todistaa.

Ykköskauden kakan seassa Duet loistaa kauden kevyesti kirkkaimpana ja yhtenä koko sarjan kirkkaimmista timanteista. Hyvin vahva Kira-osa, joka osoittaa minkä luokan diplomatia- ja uudelleenrakennustyö Tähtiliitolla on tässä galaksin kulmassa käsissään.

Tarjolla on myös kypsää syyllisyyden, rikoksen ja rangaistuksen käsittelyä, sekä kerrassaan erinomainen vieraileva näyttelijä Harris Yulin, joka saa hyvää taustatukea sarjan vakkarivierailija Marc Alaimolta (Gul Dukat). Erinomainen bottle show, myös.

Kausi 2 (4/26)

Kakkoskausi on vähän enemmän juonikaarta, kun listalla on Bajorien sisäistä valtakamppailua. Harmittavasti sarjan tästä aspektista ei koskaan saatu täysiä tehoja irti. Kun myös katsojaluvut kyykkäsivät aina noiden osien aikaan, alkoi tuo juonirihma sarjassa jäädä nopeasti enemmän taka-alalle.

Kausi on tasapaksu keskinkertaisuus, mikä on itse asiassa pahempaa kuin ykköskauden ykkösestä kymppiin -vuoristorata. Luvassa on myös huonoa osien järjestyssuunnitelua, kun esimerkiksi 3 kappaletta O'Brien-osia on peräkkäin. Jäyhää toistoa ja kivaa jos pitää O'Brienista, mutta tuskin kukaan ihan noin paljon. Myös 'autetaan ruttuisia kyläläisiä' -tarinoista saa viimeistään tällä kaudella jo lähes kohtalokkaan yliannostuksen.

Invasive Procedures (2x04, John Whelpley (t.), John Whelpley & Robert Hewitt Wolfe (kk.)

 "...they reduced my entire life... to one word: "un-suitable"."

Katkera Trilli joka raakattiin aikoinaan symbionttikisasta ottaa yhdessä morsmaikkunsa ja palkkasoturiensa kanssa Jadzian tähtäimiinsä, Dax mielessään. Hyvää Trilli- ja Symbionttikamaa, jota on avittamassa yksi sarjan parhaita vierailijoita, John Glover Verad-trillinä. Katsokaapa vaikkapa vain miehen habitusta ennen ja jälkeen sen - noh, invasive proceduren.

Mielenkiintoisena kautta harmillisena piirteenä Daxin isännistä tunnuttiin jostain höhlästä syystä myöhemmin aina unohdettavan mainita tämän episodin Verad. Vajaamiehisen näyttelijäkatraan ja peruslavasteiden käyttö tekee tästä osasta myös selvän bottle show:n. Kuten niistä monet, myös tämä on hyvälaatuinen.

Rules of Acquisition (2x07, Hilary Bader (t.), Ira Steven Behr (kk.)

"When it comes to business, my brother has the weak little lobes of a female."

Pel-niminen naisferengi uhmaa rotunsa tapoja haluamalla tehdä työtä eli bisnestä - ja vieläpä vaatteet päällä! Hupaisa, uskaltaisiko Nitraatti sanoa jopa feministinen rymistely, josta nauttiminen edellyttää myös ferengeistä - noista World of Warcraftin hiisien esikuvista - pitämisestä. Bonuksena Brian 'klink-klink' -mies Thompson (Cobra) nolaa itseään punaisessa meikissä ja rengashaarniskassa.

Osan feminismiaspektia tosin haittaa se, että tässä pyydetään hekottelemaan takapuolen läpsyttelyllekin, aijjai... ajat ovat totisesti muuttuneet! Mukana on jopa hiukan juonikaartakin, kun tulevien kausien mörkö eli Dominio esitellään nimitasolla.

Necessary Evil (2x08, Peter Allan Fields)

"My own very adequate memory not being good enough for Starfleet, I am pleased to put my voice to this official record of this day. Everything's under control. End log."

Uusvanha rikos saa Odon muistelemaan kinkkistä rikostapausta ajalta, jona Deep Space Nine tunnettin Terok Norina, koska Cardassia miehitti Bajoria. Vaikka osan juoni on b-luokan agentti- / Agatha Christie -osastoa, on kyseessä silti muikea Odo-osa.

Necessary Evil kertoo hänen konstaapeliuransa synnyn Gul Dukatin (aina mainio Marc Alaimo) käsissä ja esittelee elämää asemalla Cardassia-aikaan, proto-Kiran ja -Quarkin säestyksellä. Poikkeuksellisen hyvin ohjattukin (James L. Conway), muuten.

Blood Oath (2x19, Peter Allan Fields & Andrea Moore Alton (t.), Peter Allan Fields (kk.)

"Look upon your executioners, killer of children!"

Jadzia Dax jauhaa kolmen vanhan muikean fanservice-klingonin kanssa pientä verivalan velvoittamaa tappokeikkaa. Mainio Dax- / Trill- / Symbiontti-osa, kivaa klingonfaneille ja tervetullutta vaihtelua kakkoskauden mieltäkalvavaan keskinkertaisuuteen. Jos osasta tulee mieleen Kurosawan Seitsemän Samuraita ja kuusnepan Laser Squad, niin pakkohan sen on tällä listalla olla.

Kausi 3 (4/26)

Edellisen kauden lopussa esiteltiin hyvin laimeat uudet Dominio-viholliset Gamma-kvadrantista, eli Jem'Hadarit ja Vortat. Odon poppoo Founderit on sentään mielenkiintoisempi uusi tuttavuus. epäonnistuneen vihollisrodun esittelyn mallia tarjosi muuten Star Trek: Voyager kohta perään, kun Kazonit osoittautui niin ruttuiseksi vastukseksi, että heistä hankkiuduttiin myöhemmin eroon vähin äänin.

Voyagerille operaatio oli helppo, heidän aluksensa kun pystyi ennen pitkää jättämään Kazon-alueet taakseen. Toisin oli DS9:n laita, joka kärsii heikoista pahiksistaan sarjan loppuun asti. Asema saa myös oman taistelualuksensa Defiantin, jolla päästään päristelemään vähän rapsakammin kuin entisillä aluksenkuvakkeilla eli runabouteilla.

Dominion kanssa viritellään kylmää sotaa, josta ei ihan heti tule sen kummempaa. Cardassien kanssa ohjelmassa on Bajor-liennytystä = aika borea. Vika kausi, jossa Bajorin sisäiset kahinat ovat enemmän esillä.

Ira Steven Behr tuli näillä paikkeilla toiseksi sarjapomoksi Michael Pillerin paikalle, kun Piller lähti luotsaamaan uutta Trek-sarjaa Voyageria. Luvassa on taas hiukan enemmän jatkumoa normitrekkisarjoihin verrattuna. Kiran hiustyyli tuo tällä kaudella mieleen Paavo Väyrysen.

The House of Quark (3x03, Tom Benko (t.), Ronald D. Moore (kk.)

"I am Quark, son of Keldar, and I have come to answer the challenge of D'Ghor, son of... whatever."
Sano 'klingonit' DS9:ssä, ja luvassa on yleensä hyvää. Quarkin baarissa kupsahtava klingoni ja Quarkin voiton motivoima hätävalhe aiheuttavat huban Quark-osan, jossa pohditaan tarinan voimaa ja käväistään klingonien kotiplaneetallakin väkertämässä (hyvässä mielessä!) Dynastia / Dallasia.

Mary Kay Adams on erinomainen ja hauska Quarkin arkkityyppitason Klingon-morsmaikkuna Grilkana. Lisäbonuksena yllättävän asialliseksi muodostuvassa b-juonessa O'Brien yrittää viritellä uransa uhranneelle Keiko-vaimolleen parempaa elämää.

Visionary (3x17, Ethan H. Calk (t.), John Shirley (kk.)

"I hate temporal mechanics."

Turruttavan treknobabble-määrän läpi siivilöityy asiallinen mysteeriscifijuoni, jossa O'Brien hyppii ajassa tulevaisuuteen ympäri yhä pahenevaa katastrofia kohtaavaa DS9:ää. Menossa mukana myös Nitraatin lemppari Trek-rotu, eli romulaanit. Muikea yllätys ja lopetus, jotka pohjustavat tulevien kausien tapahtumia, kääntävät osan vaa'an lopullisesti ja selvästi plussan puolelle.

Facets (3x25, René Echevarria)

"There's nothing quite like holding a child to your breast, nursing it. (pause) The entity which lent me this body wishes to speak!" "How much longer am I gonna have to do this?!"

Jadzialla on joku trillien hölöpölö-seremonia, jossa hänen Dax-symbionttinsa entiset isännät siirtyvät telepaattisesti vähäksi aikaa hänen kaiffaraidensa ruumiisiin. Jokseenkin heikolta kuulostava juoni osoittautuu kuitenkin osana mukavaksi yllätykseksi, kun kaikki päähenkilöt (ja vähän ylikin) pääsevät irroittelemaan eri hahmoina. 

Muikean vahva Daxin scifi- / fantsu -kikkareosa, tukevalla Odo-supportilla. Vähän kuin ykköskauden Dramatis Personae (kts. yllä), mutta ilmavampi - lukuunottamatta kylmäävää herra Siskoa! B-juonessa Nog-Ferengi väkertää Tähtilaivaston pääsykokeidensa kanssa, isä Romin hilluessa taustatukena.

The Adversary (3x26, Ira Steven Behr & Robert Hewitt Wolfe)

"He said..."You're too late. We are everywhere.""

Defiant ja sarjan pumpum-osasto saavat vihdoinkin kunnollisen ja tunnelmallisen, älynystyröitäkin hyväilevän käsittelyn, kun alus uhkaa karata Siskon ja kumppaneiden käsistä ikävän wihulaisen kaappauksessa tässä kauden jouhevassa päätösosassa. Tuo tosin vähän liikaa mieleen Alienit ja The Thingit, mutta menkööt, näin piilevän paranoian nimissä.

Kausi 4 (3/25)

Sarjan kausien välien paras asia tapahtuu tässä, kun Siskon (nyt kapteeniksi korotettu) pliisu kuontalo on ajeltu pois ja wanha kunnon Kovaa Peliä Bostonissa Hawk-style palaa kunnolla kuviin! Parranhan mies jo saikin kolmoskauden loppupuolella. Tältähän Siskon olisi pitänyt näyttää jo alusta lähtien, mutta tekijöillä meni tuolloin sisu kaulaan.

Vakkariksi mukaan joukkoon liittyy myös STTNG-tuttu klingon Worf (Michael Dorn), jolle tosin pitää väkisellä vääntää asemalle jonkunnäköinen suojatyöpaikka. Klingonit ylipäätänsäkin liittyvät kuvioihin enemmän mukaan, kun Dominio alkaa hämmentää sotasoppaa. Klingonit tulivat ehkä mukaan katsojien kalastelusyistä, mutta ihan jees. Harmillisesti Bajorin oma sisäinen valtakamppailu alkaa kuitenkin samasta syystä jäädä taka-alalle.

Kiran hiukset eivät enää ole Paavo Väyrynen, vaan nyt on luvassa Ami Aspelund. Jem'Hadarit ovat yhtä tylsiä kuin ennenkin: mitä muuta voi odottaa, kun rotu on suunniteltu sellaisen näköiseksi, ettei rodun edustajia voi erottaa toisistaan juuri mitenkään. Tämä aivopierurotu alettiin pikku hiljaa siirtää sarjassa ihan viisaasti tapahtumien keskiöstä takavasemmalle, aluksiaan lukuunottamatta. DS9 alkaa myös välillä haiskahtaa vähän liikaa saippuasarjalle.

The Visitor (4x02, Michael Taylor)

"It begins many years ago. I was eighteen. And the worst thing that could happen to a young man happened to me. My father died."

Kapteeni Sisko joutuu onnettomuuteen, jonka tuloksena hän näyttää menehtyvän. Seuraamme surevaa Jakea, jonka elämä kuihtuu isän heittämässä pitkässä varjossa, turhien toivonpilkahdusten saattelemana. Samaan aikaan Benjamin Siskon menetys muuttaa tulevaisuuden historiankulkua. 

Hugo-ehdokas The Visitor on mainiota, syvältä kouraisevaa scifidraamaa. Cirroc Loftonin Jake - joka on ollut vähän ohut hahmo - saa kerrankin mehukasta tekemistä. Nuoren Jaken osuus olisi tässä saanut itse asiassa olla hieman pidempikin, vaikka Tony Todd hahmon vanhempana versiona hienosti vetääkin. Sarjan kirkkaasti parhaita osia.

Little Green Men (4x07, Toni Marberry & Jack Treviño (t.), Ira Steven Behr & Robert Hewitt Wolfe (kk.)

"They irradiated their own planet?!"

Quark kuskaa veljensä kanssa uudella aluksellaan veljenpoikaansa maahan Tähtilaivaston akatemiaan, kun tapahtumaketju ja kasa treknobabblea viskaa koko porukan maan menneisyyteen, 1940-luvun yhdysvaltojen New Mexicon Roswelliin ja armeijan salaiseen tukikohtaan. Alien-ja salaliittoteoriat tuntevat arvannevatkin, mitä on luvassa - tosin Ferengit näkevät enemmän bisnesmahdollisuuksia kuin salaliittoja!

Ferengi-osat ovat yleensä joko kurjinta scheissea tai sarjan parhaimmistoa. Tämä jälkimmäistä. Sarjakuvamainen vierailevien hahmojen katras kelpaa mainiosti, kun mm. veteraani Charles Napier hyvittää karmean STOG-hippiosansa päinvastaisella ärmyllä kenraalilla. Hieno Ferengi-komediapala ja yksi sarjan hauskimpia osia.

The Sword of Kahless (4x08, Richard Danus (t.), Hans Beimler (kk.)

"Hard to pass up on a good quest!"

Wanha legendaarinen klingonjäärä Kor (osassaan aina mainio John Colicos) saa vihiä klingonien suurimman pyhäinjäännöksen olinpaikasta ja värvää vanhan kaiffarinsa Daxin (Jadzia) ja uuden kaiffarinsa Worfin esineen etsintäretkelle.

Tällaista varten Worf kannatti sarjaan raahata, ei ahdistuneena Defiantin tai aseman komentokeskuksen kannelle kähisemään. Kiitettävä Dunkkis- / Traveller- / LOTR-fantsuscifimeininki. Osan tehoja heikentää jonkin verran sen flegmaattinen ohjauspuoli (LeVar Burton), kun toimintaan ja jännitykseen ei ole saatu kunnolla kierteitä.

KAUSI 5 (4/26)

Sarja jatkaa enemmän sotamoodissa. Sotahommissa on tässä sarjassa tosin vähän sellainen tuntu, että lottokoneesta vedetään kaksi rotupalloa ja ne ovat sitten sodassa vähän aikaa, ennen kuin arvotaan lisää. Kira näyttää nyt tummahiuksiselta Brian Setzeriltä. Toimintaakin tuntuu olevan entistä enemmän, mutta hyvää sellaista? No jaa... Tällä kaudella on luvassa myös melkoisia aivopieruja: saippuan määräkin alkaa olla hyvin lähellä sietämätöntä.

The Assignment (5x05, David R. Long & Robert Lederman (t.), David Weddle & Bradley Thompson (kk.)

"No Miles, you're not telling anyone. If you do, I'll stop her heart forever."

O'Brienin botanistivaimo Keiko joutuu Bajorin reissullaan paikallisen eliömuodon, uuden metafyysisen sarjapahiksen Pah-wraithien (Pah-haamut?) riivaamaksi ja palatessaan asemalle alkaa kiristää Milesia tekemään salassa asemalla jotain ikävää, uhaten tämän kieltäytyessä vahingoittaa tämän vaimoa.

Muikean ilkeä bottle show-episodi Hitchcock-mausteilla, jossa Rosalind Chao pääsee Keikona kerrankin kunnolla irroittelemaan isommassa roolissa, samalla kun Colm Meaney komppaa taustalla Milesin perusahdistumisella ja Rom säätää mainiona uudessa hommassaan. Sisältää myös yhden DS9:n hätkähdyttävimpiä hetkiä. Kauden "O'Brienin tulee kärsiä!" -osa.

Trials and Tribble-ations (5x06, David Gerrold (The Trouble With Tribbles), Ira Steven Behr, Hans Beimler & Robert Hewitt Wolfe (t.), Ronald D. Moore & René Echevarria (kk.)

"Tell me, do they still sing songs of the Great Tribble Hunt?"

Alkuperäinen Enterprisen miehistö joutuu kamppailemaan DS9:n porukan salaa avittamana aikamatkaavaa Klingon-agenttia vastaan - hellyttävistä hallitsemattomasti lisääntyvistä karvapallero-Tribbleistä puhumattakaan. 

Rapsakoiden tehosteiden, uskollisen lavastuksen ja puvustuksen sekä hienon ohjauksen (Jonathan West) ja erinomaisen leikkauksen avulla Sisko kertaa Tähtilaivaston aika-avaruusagenteille, kuinka DS9:n miehistö joutui keskelle 1960-luvun Trekin Tribble-osan tapahtumia.

Tribble-ations on sarjan hauskimpia vetoja. Trekin 30-juhlavuotis-osa on hyväntahtoisen nostalgisesti alkuperäiselle naljaileva, aikansa kalleimpia tunteja televisiota ja ansaittu Hugo-ehdokas, melkein voittajan (B5: Severed Dreams) tasoinen. DS9:n parhaimmistoa, ilman muuta.

Soldiers of the Empire (5x21, Ronald D. Moore)

"To hell with prudence! This isn't a Federation starship. This is a Klingon Bird of Prey."

Tällä kakkakaudella hyvät hetket ovat vähissä. Yksi niistä on tässä, vähän Likaisen Tusinan ja Kapinan Laivalla mieleen tuovassa vedossa, kun Worf, Dax ja kenraali Martok (aina mainio J.G. Hertzler) lähtevät känittämään Klingonaluksella piggu tiedustelusotaretkelle, jolla arkojen veri punnitaan.

Muikea Klingon-osa, joka pumppaa rodun kulttuuriinkiin asiallisia lisiä vain vahvistaa näkemystä siitä, että DS9:n omat pahiskeksinnöt (köh jem'hadarit) olivat unohdettavia pzkoja. bonuksena myös hyvä Dax & Worf -osa. Kun muukin vieraileva näyttelykatras on juonessa innolla mukana, on kyseessä kauden parhaita osakkeita. Ainoa naamapalmun arvoinen asia on se, että loppumatsia alusten kesken ei näytetä, vaikka se olisi kerrankin ollut lähes ehdottomasti näytettävää pum-pum tavaraa!

Empok Nor (5x24, Bryan Fuller(t.), Hans Beimler(kk.)

"Secure is such a relative term, wouldn't you agree?"

O'Brien johtaa Nogin, Garakin ja kourallisen mosuja hylätylle cardassialaiselle Deep Space Ninen (entiseltä nimeltään Terok Nor) sisarasemalle Empok Norille, josta olisi tarkoitus keikata vähän varaosia.

Kaikki ei mene ihan putkeen, kun joukkio onnistuu herättämään stasiksesta muutaman cardassialaisen supersoturin, eikä Garakikaan tunnu olevan ihan oma joviaali itsensä. Hyvää paranoiaa asiallisessa bottle show -osassa, joka saa ekstraa hyödyntäessään O'Brienin sotataustaa. Random-jannutkin saavat yllättävän paljon ruutuaikaa, vähän STTNG:n yhtä asiallisen Lower Decks -osan tyyliin.

KAUSI 6 (5/26)

Sodan lottokone jatkaa pyörimistään ja sarjan juonen suurista linjoista välittäminen on yhtä työn takana kuin aina. Saippuan määrä jatkaa kauden alun vääristä lupauksista huolimatta valitettavasti kasvamistaan. Jatkuvuus on epäilemättä Babylon 5:n innoittamana myös lisääntymässä DS9:kin, kun kutoskauden ekat kuusi osaa ovat yhtä tarinaa. Sarjan tekijät myönsivät itsekin, ettei DS9:iä ollut tarkoitettu tuollaiseen, ja toteutus onkin melko kiikkerää.

Tällä kaudella tuntuu olevan myös aivan yletön määrä hahmojen soolo-osia, joista melkein kaikki ovat heikkoja. Mainitaan myös yksi sarjan pahimpia aivopieruja, eli tässä vaiheessa menoon mukaan änkeytyvä holohahmo Vic Valentine, tuo vara-Sinatra ja boomerien märkä paskauni. Tästä kaikesta huolimatta tällä kaudella on myös tämän listan lukumääräisesti eniten hyviä osia. Go figure. Kiran hiustyyli on palannut ykköskauden new romantic -virtaviivaisuuteen, Conan O'Brien vivahteilla.

Favor the Bold (6x05, Hans Beimler & Ira Steven Behr)

"Gods don't make mistakes!"

Lähinnä DS9:lle sijoittuva Maanalainen Armeija -tyylinen väkerrys aseman hallinnasta, sivujuonena Tähtiliitto kokoaa laivastoaan DS9:n hallintakamppailua varten. Tähän asti aika tylsän juonikokonaisuuden loppu on asiallisempaa kamaa. Muutama yllättävän hyvin kirjoitettu pätkäkin löytyy, kun Vortatkin saavat vähän lihaa luidensa ympärille ja palaset liikahtelevat loppurytinää varten kohdilleen.

Mainitaan myös että tämä ja seuraava osa tulivat nitraatille aikoinaan hyvin tutuiksi, kun Nelonen lopetti sarjan esittämisen suomessa neloskauden jälkeen ja loppusarjaa piti tuolloin ennen digiaikaa pitkään nauttia kalliiden import-myyntivideonauhojen avulla, eikä niitä raaskinut hommata muutamaa sarjan oletettua tärkeää huippukohtaa enempää.

Sacrifice of Angels (6x06, Ira Steven Behr & Hans Beimler)

"Time to start packing!"

Sarjan kepoisasti isoin - ja komein - rytinäosa tähän mennessä, ja oikeastaan sen loppuun asti. Kyseessä on kamppailu DS9:n hallinnasta isossa laivastotaistelussa, samalla kun silmukka aseman salaliittolaisten ympärillä kiristyy. Tarjolla on myös hyvää Gul Dukat -kamaa.

DS9 on tässä vaiheessaan viimeinkin ottanut Babylon-5 -lusikan kauniiseen käteensä ja vetää avaruustaistelunsa cgi:nä l. tietokonetehosteina, parin styroksinkappaleen sijaan. Jälki on komeaa, myönnetään. Ei silti; styroksikin riittää jos muu tekeminen on onnistuneella tasolla.

Karmeana kiviriippana tälle osakaksikolle tosin voi pitää sitä, että vaikka deus ex machinan (käytännössä) ystäville on tarjolla mannaa taivaalta, me muut voimme vain naureskella ontosti ja pyöritellä silmiämme epäuskoisina lopun tapahtumille. Plussan puolelle tässä osakaksikossa kuitenkin jäädään, hyvinkin tälle listalle pääsyn verran.

The Magnificent Ferengi (6x10, Hans Beimler & Ira Steven Behr)

"A child... a moron... a failure... and a psychopath. Quite a little team you've put together."

Dominio kaappaa Quarkin ja Romin äidin. Nagus nakittaa Quarkin kokoamaan iskujoukon joka vapauttaisi äitylin, ja lupaa palkkioksi ison kasan latinumia. Kaikki selvää, paitsi että Quark päättää koota kommandojoukkonsa pelkistä ferengeistä! Mukaan kelpuutetaan niin vanhoja tuttuja kuin uusia psykopaattejakin.

Luvassa laimentamatonta Ferengi-hupia Seitsemän Samuraita / Likainen Tusina -pastissin muodossa tässä bottle show-osassa, jossa bonuksena tehdään toka vierailu Empok Norille, DS9:n hyljätylle sisarasemalle. Pistetään vielä Iggy Popp kaupan päälle!

Far Beyond the Stars (6x13, Marc Scott Zicree (t.), Ira Steven Behr & Hans Beimler (kk.)

"For all we know, at this very moment, somewhere far beyond all those distant stars, Benny Russell is dreaming of us."

Sisko saa sairaskohtauksen ja uneksii 1950-luvun yhdysvalloista, jossa scifi-kirjailija Benny Russell saa idean kirjoittaa mustasta kapteenista ja hänen avaruusasemastaan. Maailma vain ei tunnu oikein valmiilta sitä vastaanottamaan.

Mainio, koskettavakin tarina, jossa sarjan vakkarit pääsevät esittämään hiukan omien hahmojensa heijastumia ilman meikkausta ja Avery Brooksin (joka osan myös ohjasi) nykivä ilmaisu kautta opittu mieltymys on kerrankin täysin paikallaan: Bennyn murtumiskohtaus on parasta jälkeä, mitä Brooks teki koko sarjan aikana.

Toki tässä ollaan aika lähellä pelkästään tribuuttia Star Trekiltä itselleen. Mutta fakta on, että Star Trek antoi tv-maailmalle sekä mustan scifi-päähenkilön (DS9) että naispuolisen scifi-päähenkilön (Voyager) aikana, jolloin molemmat olivat melkoisia harvinaisuuksia. Kuten jossain sanottiin, tämä osa näyttää miksi kyseessä on iso asia ja pitkän matkan tuotos, koska se ei enää nykyään tunnu niin isolle asialle. Osassa on myös vahva klassikon tuntu, vaikka metataso onkin melkoinen.

In the Pale Moonlight (6x19, Peter Allan Fields (t.), Michael Taylor (kk.)

"Because I can live with it... I can live with it..."
Toinen vahva Sisko-osa edellisen perään. Takautumana kerrotussa jaksossa Kapteeni Sisko tilittää suoraan kameralle henkilökohtaista lokiaan. Häntä ottaa pattiin, että Romulaanien hyökkäämättömyyssopimus Dominion kanssa haittaa vakavasti sitä vastaan sotivaa liittoumaa - jopa lopullisen tappion vakavasti.

Sisko päättääkin yrittää vetää Romulaanit mukaan konfliktiin vaikka väkisin, Garakin (Andrew Robinsonin tähtihetki!) taustatuella ja hinnalla millä hyvänsä - päätös jota hän tulee katumaan. Kun Sisko luopuu periaatteistaan hitaasti yksi kerrallaan saadakseen suunnitelmansa toimimaan, katsoja odottaa että Trekin simppelit moraalireleet naksahtavat päälle. On kylmäävää, kun niin ei tapahdu.

Nitraatti huomasi katsoessaan, että Siskon parrassa on jo hiukan harmaata. Tämän osan tapahtumien perusteella ei ihme. Tällaista harmaasävyistä (heh) osaa olisi ollut turha odottaa muissa Trek-sarjoissa. Onko se hyvä vai paha asia riippuu katsojasta. Ehkä kymmenen vuotta Game of Thronesin selkäänpuukotuksia on vienyt tästä sen ihan viiltävimmän terän, mutta oldskool-Trek mittarilla ollaan Red Wedding-tunnelmissa.

KAUSI 7 (4/25)

Mukaan viimeisen kauden alussa liittyy yksi söpö uusvanha vakkari, kun yksi parhaita entisiä näyttelijöitä (ja samalla hahmoja) sai tarpeekseen omasta alikäytöstään. Fantasia-aspektit nousevat tällä kaudella enemmän esille scifin rinnalle.

Luvassa on jumalallisia siittämisiä, baseball-osia, skaalojen laulu -osia, gangsteritarinoita, naamanvaihtoja jne jne... Huomaa, että ollaan vikalla kaudella, kun katsojaluvuilla ei enää ole niin väliä ja pöljimmätkin pahnanpohjaideat voi huoletta tuutata eetteriin.

Luvassa on myös jonkinlainen loppupeli, jossa kauden vikat yhdeksän osaa, noin kymmenen tuntia - The Final Chapter - muodostavat jatkuvajuonisen kokonaisuuden, joka on venytetty puolet liian pitkäksi kaiken maailman turhuuksilla: esim. Ezrin mieshuolet ja Ben Siskon Cosby-show, eikä juonikaan ole kovin kummoinen: esim. naurettavan perustelematon ja tyhjästä temmattu Breen-rodun ilmaantuminen loppukahinoihin.

Loppupelissä on joitain puoliksi onnistuneitakin juonirihmoja, kuten Damar tai Dukat-Winn-Pah-wraithit. Päällimmäinen tunne vikan kauden päättyessä on kuitenkin helpotus. Tuskin enää tulee katsottua kaikkia sarjan 173:a osaa uudestaan - sen verran heikkoja ja yhdentekeviä vetoja tuohon joukkoon mahtui. Kira näyttää nyt Sueden Brett Andersonilta.

Afterimage (7x03, René Echevarria)

"And as for Dax, that symbiont had eight amazing lives. So what if the ninth was a waste?"

Edellisen kauden lopun ja tämän alun voi draamansa puolesta ohittaa olankohautuksella. Ainoa hyvä asia mikä niistä seurasi on tämä episodi heti niiden jälkeen, kun sarjan uusin (uusvanha?) vakkaritulokas, piristysruiske Ezri Dax saa heti oman hahmonrakennus-soolonsa.

Ezrin harjoittaman Garakin klaustrofobian horjuvan terapoinnin kautta peilataan herkullisesti myös muiden hahmojen suhtautumista ystävänsä menetykseen, samalla kun vedetään Ezrin hahmon omat suuntaviivat. Plussana herkullinen metataso, kun De Boer onnistuu heti saamaan ainakin Nitraatin sympatiat puolelleen circle the wagons-hengessä. Garakillekin luvassa hyvää.

It's only a paper moon (7x10, David Mack & John J. Ordover (t.), Ronald D. Moore (kk.)

"Compared to you, I'm hollow as a snare drum."

Nog toipuu taisteluvammoistaan fyysisesti, mutta henkisellä puolella on vielä paljon töitä tehtävänä. Julian Bashirin 1960-luvun alun Las Vegas -holokansiohjelma tuntuu tarjoavan sille puolelle oivaa lääkitystä. 

Osa asettaa yhden holo-ajan Trekkien parhaita kysymyksiä: mitä tapahtuisi, jos joku menisi holokannelle, eikä enää haluaisi sieltä pois? Entä uneksiiko holohahmo silloin, kun se on pois päältä? Hyvää scifikamaa, joka on osassa kääritty yllättävän koskettavaan ja realistiseen veteraanitrauma-pakettiin.

On varsin vahvaa ironiaa, että Nitraatin sarjan loppupuolen inhokkihahmo Vic Fontaine (James Darren) on Paper Moonin toinen päätähti. Vic melkein oikeuttaa olemassaolonsa pelkästään tällä yhdellä seiskakauden - ja sarjan - parhaista jaksoista. Nitraatti myöntää: Darren ja Fontaine ovat potensseihin edistyneenä Kalle Kotipsykiatrina tässä osassa erinomaisia.

Tarinan toinen päätähti on myös sarjan sivuhahmoja, eli Nog (Aron Eisenberg). Kyseessä on myös hänen paras ja koskettavin vetonsa sarjassa. Vaikka kaksikolla on myös marginaalinen Ezri-komppaus, on osa todellinen harvinaisuus Trek-sarjojen joukossa: sen molemmat pääosat ovat normaalisti sivuhahmoja, eikä siinä ole ollenkaan kakkosjuonta. Bottle show for the win, jälleen kerran.

The Emperor's New Cloak (7x12, Ira Steven Behr & Hans Beimler)

"I suppose a cargo bay is a cargo bay, no matter what universe you're in."

Ferengien suurkeisari Zek haistaa Peilimaailman bisnesmahdollisuudet ja onnistuu siellä nopeasti tulemaan kidnapatuksi. Quark ja Rom lähtevät pelastusmatkalle vähän erilaisen Ezrin siivellä. Trek lyö näissä Peilimaailma-osissaan siis pulp-vaihteen silmään, ja DS9:ssä hahmoilla voi olla vastassaan mitä tahansa natsi-Odosta ja natsi-Garakista rikolliseen Siskoon, lepakko-Kiraan, psykopaatti-Worfiin jne.

Nitraatti ei tällä katselukerralla oikein lämmennyt DS9:n Peilimaailma-osille ennen tätä viimeistä. Yksi syy on varmasti ekan kauden hyvä, tälläkin listalla aikaisemmin mainittu Dramatis Personae -osa, joka toteutti periaatteessa saman, mutta vähemmän sarjakuvamaisesti ja halpahintaisesti.

Tämänkertaisessa Peilimaailmatarinassa on kuitenkin onneksi tavallista paljon enemmän (meta)komediaa, Ferengi-pääosat ja nahka-asussa kiemurteleva söpö kovanaama, ilmetty Pat Benatar -Ezri, joka hauskana yksityiskohtana on muuten yhtä lyhyt kuin ferengitkin. Sarjan vika Ferengi-osakin, periaatteessa. Jos nämä kiinnostavat, tämä on ilman muuta näkemisen arvoinen. Jos eivät, niin... ei.

Inter Arma Enim Silent Leges (7x16, Ronald D. Moore)

"Let's make a deal, Doctor: I'll spare you the 'ends justify the means'-speech and you spare me the 'we must do what's right'-speech."

Julian Bashiriin otetaan yhteyttä ikävän vanhan tutun, Liiton tiedustelusiiven ääriryhmätyyppi Sloanin toimesta, kun lääketietellisessä konferenssissa sotaliittolaisten romulanien planeetalla olisi tarvetta tohtorin kyvyille pienessä vakoilutehtävässä.

Peleistä, leikeistä ja strategioista pitävä Bashir saa alojen oppitunnin, muttei sellaista minkä tilasi, sekä sivuaineena tutkinnon reaalipolitiikasta. Le Carrémaisen lakoninen vakoiluosa, muutama kelpo monologinpoikanen, romulaneja ja aina kelvot Bill Sadler & Adrienne Barbeau guest stareina. Kelpaa.

STATISTIIKKAA

Nitraatin kymmenen DS9-suosikkiosaa, nousevassa järjestyksessä:

10. In the Pale Moonlight (6x19)
09. Blood Oath (2x19)
08. Little Green Men (4x07)
07. The Magnificent Ferengi (6x10)
06. The House of Quark (3x03)
05. Duet (1x18)
04. Far Beyond the Stars (6x13)
03. It's Only a Paper Moon (7x10)
02. Trials and Tribble-ations (5x06)
01. The Visitor (4x02)

Top viiden välillä on Nitraatin mielestä hyvin vähän ilmaa. Niiden järjestys voisi olla osittain toinenkin, mutta mennään nyt tällä.

Hyvien osien osuus per kausi per kokonaisosamäärä:

K1 3/19(*) K2 4/26 K3 4/26 K4 3/25(*) K5 4/26 K6 5/26 K7 4/25(*)
Vähiten hyviä osia: Kausi 4 (3 osaa 25:stä)
Eniten hyviä osia: Kausi 6 (5 osaa 26:sta)
Yhteensä hyviä: 27 osaa 173:stä (15.6%)

(*) Sarjassa on laskutavan mukaan 173 tai 176 osaa: Kauden 1 avausosa Emissary, Kauden 4 avausosa The Way of the Warrior ja kauden 7 päätösosa What You Leave Behind esitettiin alunperin 'elokuvapituisina', mutta myöhemmissä esityksissä jokainen niistä pilkottiin kahdeksi erilliseksi osaksi. Nitraatti käyttää blogissaan 173 osan pituutta.

Oldskool Trek-sarjat paremmuusjärjestyksessä (nouseva):

06: Deep Space Nine 7/10
05: The Animated series 7/10
04. Voyager 7/10
03. The Next Generation 8/10
02. Enterprise 8/10
01. Star Trek 10/10

Ei mahda mitään, DS9 valahtaa Nitraatilla alimmas. Vaikka siinä on myös loistavia osia, jotka ovat Trek-sarjojen parhaiden joukossa, on heikkojen osien osuus kokonaismäärästä liian suuri.

Arvosana: 7/10

IMDB
Memory Alpha (mainio Trek-resurssi)
Traileri (fanmade)
Sarjan intro (kausien 4-7 versio)