The Civil War (USA 1990, Ken Burns)

"The struggle of today is not altogether for today – it is for a vast future also." (Abraham Lincoln, 1861)

 A comprehensive survey of the American Civil War. (IMDB)

Ken Burnsin magnum opus The Civil War oli jotenkin onnistunut jäämään dokkarifanaatikko Nitraatilta tähän asti väliin, vaikka ohjaaja oli toki muista teoksista tuttu. Ken Burns (s.1953) on luultavasti Yhdysvaltain tunnetuin dokumentaristi ja iso osa hänen maineensa perustaa on juurikin tämä sarja. 

Burns oli pystyvä ohjaaja jo 1980-luvun puolivälissä, kun hän luki Michael Shaaran romaanin The Killer Angels (1974). Se kertoo Gettysburgin taistelusta, jossa sota alkoi viimeinkin kääntyä Pohjoisvaltioiden eduksi. Burns päätti että Yhdysvaltain sisällissota on hänen seuraavan dokumenttinsa aihe, eikä se tulisi olemaan yksiosainen, tunnin kestoinen dokumentti, vaan koko sodan kattava sarja.

Alun perin viisiosaiseksi - osa per sodan vuosi - ajateltu sarja venyi nopeasti lähes tuplan pituiseksi, kun jokainen sotavuosi vaati lopulta kaksi osaa, sarjan yhteiskeston ollessa massiiviset lähemmäs 12 tuntia. Sarjassa seurataan niin taisteluja kuin yksittäisten siviilien ja sotilaiden kohtaloita, samoin kuin kenraalien, presidenttien ja muiden poliitikkojen tekemisiä.  

Luonto kaunis, ihminen tappajaenkeli.

The Civil War omaa holistisen otteen vuosien 1861-1865 sisällissotaan, joka on Yhdysvaltain historian tärkein yksittäinen tapahtuma. Maasta voidaan perustellusti puhua ennen sitä ja sen jälkeen, 'jälkeen' ollessa modernin ajan airut.

Materialtaan ylivertaisten Pohjoisvaltioiden lopulta voittokuluksi kääntyneen sodan ylle loi hyvin pitkään varjonsa se, että Etelävaltioiden sodanjohto ja sen kenraalit olivat täysin ylivertaisia sotureita ja sen rivimiehet taistelivat valloittajaa vastaan, omaten näin selvästi paremman taistelumoraalin, eikä Etelävaltioiden voittokaan vaikuttanut aluksi olevan kovinkaan kaukana. 

Pohjoisvaltioiden tehtävänä oli puolestaan palauttaa Liittovaltiosta eronneet ja sodan aloittaneet Etelävaltiot takaisin Liittovaltioon, ja samalla lopettaa raaka ja epäinhimillinen orjuus, joka oli yhä Etelävaltioiden talouden perusta. Sen lopettamista eivät muuten ihan kaikki alkuun edes Pohjoisessa kannattaneet!

Sodan satoa.

Sodan hirvittävää kaatuneiden määrää - n. 750 000, jopa 1 000 000 miestä, enemmän kuin kaikissa muissa Yhdysvaltain sodissa tähän päivään mennessä kaatuneet yhteensä - selittää osaltaan se, että sodassa käytetyt taktiikat olivat niin paljon jäljessä armeijoiden käytössä olevaa, taktiikkoja paljon modernimpaa ja tappavampaa tulivoimaa.

Ken Burnsin omintakeinen, sittemmin jäljitelty ohjaustekniikka koostuu tuhansista valokuvista, joita pitkin liikutaan niin sivu- kuin pystysuunnissa, joihin välillä zoomataan ja joista poimitaan tarkasteluun yksityiskohtia. Samalla kuvia taustoittaa suunniteltu ääniraita tehosteineen, kertojaääni ja näyttelijöiden esittämä teksti. Sinänsä simppelin kuuloinen tekniikka(*) on uskomattoman toimiva ja siirtää katsojaa niin ajassa kuin paikassa. 

Muutenkin sarja on tekniseltä ja toteutuspuoleltaan erinomainen. Ääninäyttelijät, mm. Sam Waterston, Morgan Freeman, Julie Harris ja näytelmäkirjailija Arthur Miller ovat nappeja. Sopiva on myös David McCullough'n reportterimainen kertojaääni. Geoffrey C. Wardin, Ken Burnsin ja tämän veljen Ric Burnsin (yhdessä asiantuntijoiden kanssa muokkaama) teksti tenhoaa ja Allen Mooren, Ken Burnsin ja Buddy Squiresin kuvaus ja valokuvatekniikka (kts. yllä) on kerrassaan evokatiivista, samoin toimii Jay Ungarin säveltämä tai sovittama ja mm. Jacqueline Schwabin herkästi pianolla tulkitsema musiikki.

Shelby Foote, armoitettu tarinankertoja.

Yksi dokumentin suuria löytöjä oli sisällissodan historiasta laajoja kirjoja kirjoittanut ja etelävaltioista itse kotoisin ollut Shelby Foote (1916-2005). Kun Burns ja hänen tiiminsä olivat käyneet haastattelemassa miestä ensimmäisen kerran, he ajattelivat että tästä ei ehkä paljon kostuttu - ennen kuin he löivät kuvatut materiaalit leikkauskoneeseen ja näkivät totuuden. 

Kamera rakasti tätä myöhäiskeski-ikäistä tarinankertojaa. Myös hänen näkemyksellisyytensä oli tiimistä vakuuttavaa. Tavan haastatteluista käyttökelpoista lopulliseen dokumenttiin on yleensä noin 15%. Footen tapauksessa luku oli jopa 90% - ja sarjaa katsoessa on helppo ymmärtää miksi.

Amerikassa The Civil War oli ei-kaupalliselle PBS-kanavalleen supermenestys niin katsojien kuin palkintojen määrässä ja nosti Ken Burnsin uran ja arvostuksen uudelle tasolle. Aihe oli hyvin keskeinen Yhdysvaltain kansalaisille, vaikka tuolloin vähän unohduksissa. Burns onnistui koskettamaan heitä arkaan paikkaan ja herättämään uteliaisuutta haastaen, sekä henkisesti palkiten. 

Pohjoisen junttura Ulysses S. Grant ja Etelän legenda Robert E. Lee. Pitkään väännettiin, ennen kuin Lee sai edes etäisesti arvoistaan vastusta kenraalirintamalla.

Koko sarja restauroitiin 4K-tasoiseksi vuonna 2015, ja jälki on uskomattoman upeaa. Kuvien ja kuvatun filmimateriaalin yksityiskohdat ovat selvempiä ja kirkkaampia kuin koskaan. Myös liikkuvan kuvan raamattusivuston IMDB:n häkellyttävän korkea, käyttäjien sarjalle antama keskiarvo (9.0) puhuu omaa kieltään.

The Civil War on Nitraatistakin yksi kaikkien aikojen parhaita dokumenttisarjoja. Siitä voidaan puhua samaan hengenvetoon kuin esimerkiksi toisen maailmansodan magnum opuksesta The World at War (1973-1974), Carl Saganin maailmankaikkeutta uskomattoman humaanisti luotsanneesta Cosmos-sarjasta (1980), Kenneth Clarkin vetämästä länsimaiden historiaa ja taidetta käsi kädessä valottaneesta Civilisation-sarjasta (1969-1970) tai David Attenborough'n maineen perustana toimineesta lämpimästä ja darwinistisesta Life on Earthistä (1979).

Arvosana: 10/10

IMDB
Traileri

(*)The Civil Warin tulisikin olla pakollista katsottavaa laiskoille dokumentaristeille, joiden käyttämä ja Nitraatin sydämensä pohjasta inhoama näytelty rekonstruktio paljastuu Civil Warin rinnalla siksi mitä se on: epä-älylliseksi ja banaaliksi tekniikaksi.

The Long Shadow (UK 2023, George Kay & Michael Bilton)

Pelko painaa pitkää päivää.

Dramatizing one of the most infamously notorious serial killer cases, the hunt for the Yorkshire Ripper, between 1975 and 1981. The search involved over a thousand officers and changed the way the British police worked forever. (IMDB)

1970-luvun puolivälistä 1980-luvun alkupuolelle englannin Yorkshirea piti pelossa lähinnä - mutta ei pelkästään - prostituoituihin keskittynyt sarjamurhaaja, jonka jahdista ITV on tehnyt laadukkaan tositapahtumiin perustuvan minisarjan. 

Sarjamurhaajajutskat tahtovat usein vääntyä lähinnä groteskeiksi luontodokumenteiksi, joissa ollaan enemmän kiinnostunut saalistajan toiminnasta kuin uhreista tai poliisin tylsääkin rutiinia vaativista yrityksistä murhaajan pysäyttämiseksi. 

Vaarallisten töiden kärkikastia. (Dorothy Atkinson)

Tämä minisarja on kuin vastakohta niille ja esimerkiksi sinänsä mainiolle Mind Hunterille (2017-2019). The Long Shadow tekee kaiken toisin, keskittymällä lähes täysin uhrien perheisiin ja poliisin toimintaan murhaajan pysäyttämiseksi - itse murhaajaa nähdään hyvin vähän ja hänen tekojaan sitäkin vähemmän, niiden surulliset jäljetkin ilman sensationalismia tai tirkistelyn makua. 

ITV-kanavan väistämättä synkkä tuotanto kritisoi tässä, kuten toisessa viime aikojen mainiossaan, eli Mr. Bates vs. The Post Office (2024) englannin (lähi)historian naamalleen kaatuvaa, lähes rikoksen merkit täyttävää viranomaistoimintaa. 

Siinä missä Mr. Batesissa kyseessä oli toimimattoman tietokoneohjelmiston ajama katastrofi, The Long Shadow käy läpi Yorkshiren sarjamurhaajajahdin aikana tehdyt valtavat viranomaisvirheet, joiden maksajiksi päätyivät käytännössä murhaajan myöhemmät uhrit.

Palikat. (David Morrissey, Steven Waddington, Lee Ingleby)

Sarjan toteutus ei jätä minkäänlaista nokankoputtamista. Se on erittäin huolellisesti lavastettu, korkeat tuotantoarvot omaava, Yorkshiressa kuvattu ja sen näyttelijätyö on kautta linjan kerrassaan kiitettävää. 

Viimeisestä huolehtii lähinnä kovien veteraanien keski-ikäinen valiokavalkadi. Toby Jones, Lee Ingleby ja David Morrissey tekevät spiraalimaisesti heikentyvät poliisien esimiehet Dennis Hobanin, Jim Hobsonin ja George Oldfieldin, Michael McElhatton heidän teflonmaisen pomonsa Ronald Gregoryn. 

Seuraamme myös vihjeitä ja kortistoa pyörittäviä 'toimistopoliiseja', esim Chloe Harrisin tekemää Jenny Bushia ja Liz Whiten loihtimaa Meg Winterburnia, sekä osien kuluessa vaihtuvien uhrien hyvin piirrettyjä perheitä ja elossa selviytyneiden uhrien pinnistelyjä.

Rutiinien valtiatar. (Liz White)

Lewis Arnold ohjaa erinomaisesti. Sarjan pelottavinta osastoa on seurata naisia kävelemässä yksin yöllä: sen kuvaamisen onnistuminen on elintärkeää eläytymisen kannalta. Nitraatin mieleen jäi myös hyvin toteutettu ajankulun kuvaus, kun päivien eteneminen ensimmäisestä murhasta visualisoidaan numeroina milloin mihinkin pintaan. 

George Kayn älykäs ja hillitty käsikirjoituskaan ei jätä kovin paljon toivomisen varaa. Se pohjautuu Michael Biltonin tietokirjaan Wicked Beyond Belief: The Hunt for the Yorkshire Ripper (2003), sekä muihin lähteisiin, mm. poliisin kuulustelupöytäkirjoihin. 

Se esittää kuvaaman aikansa pinnan alla kyteneen naisvihan hiljaisesti mutta sitä kautta voimakkaasti, ilman moniin nykytuotantohin hiipivää luennoinnin makua. Poliisin karmivat virheet, mutta myös heidän periksiantamattomuutensa saavat tasapuolisesti tilaa.    

Sarjan mainosjulkan nokkelan ylös-alas -ominaisuuden toinen puoli: jeparit. Alaosa = tavikset.

Sarjan nimen voi nähdä moniselitteisenä. Se viitannee niin aikalaisten elämään vuosikausiksi varjon heittäneisiin tapahtumiin, kuin uhrien perheiden ikuiseen muutokseen - ja vieläkin joissain nurkissa elävään 'mitäs läksit' -uhrisyyllistämiseen.

Yhtä lailla se sopii kuvaamaan myös sitä varjoa, jonka tapahtumat heittivät viranomaisten toiminnan ylle: paljon muuttui tapauksen myötä myös englannin poliisin toimintatavoissa.

Kaupallisen ITV-kanavan viime aikojen hyvät sarjat muistuttavat myös siitä, että valtiollisen kanavan BBC:n olisi syytä petrata. BBC teki ennen järjestään tällaista laatua, mutta on nyttemmin hävinnyt oman erinomaisuutensa peräreikään, jossa ollaan enemmän kiinnostuttu siitä ketkä tekevät, kuin siitä mitä he tekevät. 

Arvosana: 8/10

IMDB
Traileri

Bugonia (IRE/UK/CAN/SK/USA 2025, Yorgos Lanthimos)

Internet-meemiä lainaten: - Kuka on oikeassa? - Kyllä. 

Two conspiracy-obsessed young men kidnap the high-powered CEO of a major company, convinced that she is an alien intent on destroying planet Earth. (IMDB)

Tuhnuisen luuserikaksikon nimellisesti älykkäämpi osapuoli on vakuuttunut, että paikallisen korkean teknologian firman toimitusjohtajatar on todellisuudessa andromedalainen alieni, jonka rodun tarkoituksena on mädättää teknologiallaan ihmisten mielet ja tuhota näiden elinmahdollisuudet. 

Salaliittoteoreetikko päättää kidnapata kyseisen toimarin luuseriserkkunsa avustuksella ja vaatia toimaria pysäyttämään ihmiskunnan tuhoamistoimet. Toimitusjohtaja näyttää sinänsä järkevästi pitävän kaksikkoa lähinnä hulluina. Onko kyseessä sekopäinen salaliittoteoria vai avaruusjännä?

Tulevat tänne ja vievät meidän ampiaiset? (Emma Stone)

Jep, Kreikan hurja poika Lanthimos rytyyttää taas täysillä, ja tekee parastaan sitten The Favouriten. 

Bugonia on raikas tuulahdus ja jänskä sekoitus trilleriä, draamaa, komediaa sekä kauhua. Se sisältää myös hyvin motivoituja ja lyhyen tehokkaita väkivallan purskauksia. Onko se myös scifiä? Siitä ei voi tietysti sanoa juuta tai jaata, se olisi spoileri. 

Bugoniaa kannattelee älykäs kässäri, jonka takana on Will Tracy. Hänen tekstinsä perustuu 2000-luvun alun etelä-korealaiseen elokuvaan, joten kyseessä on itse asiassa uusversio, tosin Bugonia kuulema menee myös omiin suuntiinsa. Tarinan tapahtumapaikka voisi olla monikin nykyisistä pallomme taantuvista pikkupaikkakunnista, joissa jokin teknologiajätti kaivaa maata lain ja syrjäytettyjen ihmistavisten jalkojen alta.

Puku ei tee miestä. (Emma Stone, Aidan Delbis, Jesse Plemons)

Pääosan trio on erinomainen. Lanthimosveteraani Emma Stone on nappivalinta toimitusjohtaja Michelle Fulleriksi. Kukapa sopisi paremmin toimariksi ja tai alieniksi suurine silmineen, jotka varsinkin puolivalossa ovat kovin epäilyttävän oloisia, kaljun pään (kaappaajien tekosia, alienien hiukset kun ovat heidän mielestään lähettimiä!) kruunatessa vaikutelman. 

Pikku hiljaa myös Lanthimoksen makuun päässyt Jesse Plemons on toinen nappi salaliittoteoreetikko Teddy Gatzina. Hän näyttää siltä, ettei ole kylpenyt kuukauteen ja kuvittelee aina olevansa askeleen edellä muita, vaikka takamatka järkevyyteen on aika ilmeinen. 

Itku pitkästä ahdistuksesta. (Jesse Plemons)

Plemons on muutenkin julkisena salaisuutena yksi sukupolvensa lahjakkaimpia ja muuntautumiskykyisimpiä näyttelijöitä, edesmenneen Philip Seymour Hoffmanin (1967-2014) malliin. Hänen läsnäolonsa ei ole vielä huonontanut ainoatakaan elokuvaa ja hän oli mm. Scorsesen muuten vähän kehnon Killers of the Flower Mooninkin (2023) paras juttu sankarillisena sheriffinä.

Uusi tulokas Aidan Delbis Teddyn surkeana ja hitaana serkkupoikana Donina on tehty asiaankuuluvan säälittävästi ja empaattisesti. Teddy kietoo tämän avuttoman kaverin salaliittoteorioihinsa, joiden kudos saattaa osoittautua kovin musertavaksi.

Jerskin Fendrixin säveltämä musiikki on myös nappivalinta: sen kreiseihin starwarsimaisiin avaruusoopperasfääreihin välillä karkaileva, välillä humoristinen ja välillä karmivampaa sävelkulkua hakeva tyyli on täysin omiaan Bugonian äkkiväärien tapahtumien mukailuun. 

Neulakäsi Ted. (Tunnistamaton Alicia Silverstone, Jesse Plemons).

Bugonia on Nitraatin Lanthimosleffoista toinen suosikki jo Nitraatin aiemmin kehuman The Favouriten (2018) ohella. Molempia yhdistää se, että Lanthimos ei ole niiden käsikirjoitusten takana. Kun hän itse on kirjoituskoneen takana, tulos on Nitraatista yleensä turhan kikkailevaa ja keimailevaa indietä. 

Bugonia on muuten muinainen kreikkalainen termi uskomukselle, joka tarkoittaa uhrieläimen (nauta) veretöntä tappamista, minkä seurauksena se voi kehittää ruumiistaan spontaanisti mehiläisiä. Mitä minä just luin? Ja kirjoitin! Ehkäpä elokuva toimii avaimena...

Bugonian nostaa parhaaseen A-ryhmään myös sen rohkeus toimia vakaumuksensa mukaisesti, loogisen epäloogiseen loppuunsa asti, jossa paha saa palkkansa - viattomien ohessa. Vuosikymmenen ehdotonta parhaimmistoa.

Arvosana: 9/10

IMDB
Traileri

PS: Ai niin, tämä oli jo kahdessadas(!) Nitraatin blogikirjoitus, aika hurja juttu. Pangalaktinen kurlauspommi tämän kunniaksi! Tänä vuonna tulee blogia vuosikymmenkin täyteen. Ei olisi osannut aloittaessa kuvitella, että kiinnostus tekemiseen säilyy - vaikka välillä häilyy. Kiitos seurastanne, jatkakaamme.