Tom of Finland (Suomi 2017, ohjaus: Dome Karukoski)

Keltainen on nynnyjen väri. (Taisto Oksanen, Pekka Strang)

Touko Laaksonen, a decorated officer, returns home after a harrowing and heroic experience serving his country in World War II, but life in Finland during peacetime proves equally distressing. He finds peace-time Helsinki rampant with persecution of the homosexual and men around him even being pressured to marry women and have children. Touko finds refuge in his liberating art, specializing in homoerotic drawings of muscular men, free of inhibitions. His work - made famous by his signature 'Tom of Finland' - became the emblem of a generation of men and fanned the flames of a gay revolution. (synopsis: IMDB)

Karukosken ToF-elämäkertaleffa toimii suht asiallisesti. Sodanjälkeinen moraalisesti ahdistava ajankuva vangitaan oikein hyvin: huolellinen lavastus ja puvustus yhdessä toimivan käsivarakuvauksen ja hyvällä tavalla jäykän vanhan mustavalkoisen suomifilmin mieleen tuovan replikoinnin kanssa auttavat tässä mainiosti.

Pekka Strang joutuu tietysti kantamaan elokuvan niskassaan ja suoriutuu ihailtavasti. Sankarin viittaa kartteleva nuori ja epävarma kaveri piirtyy kankaalle hyvin samoin kuin myllyn läpi mennyt tyytyväisempi vanha mieskin. Elokuva nojaa sen verran vahvasti Strangin habitukseen, että on luultavasti ihan oikein ettei elokuva koukkaa myös lapsuuden kautta mitä ehkä olisin muuten jäänyt kaipaamaan.

Tilkanen ja Grabowsky komppaavat Strangia onnistuneesti ja kolmikon teerenpelistä irtoaa paljon varsin vaivatonta komediaa, jota Karukoski on onnistuneesti tajunnut leffan myös muutenkin tarvitsevan: Touko Laaksosen töissä on isot määrät huumoria, hyvä että sitä on päätynyt myös kankaalle. Taisto Oksasen Kapteeni Alijoki yllätti myös positiivisesti - tarkasti piirretty sympaattinen sivuhahmo, jolla on myös Toukoon hyvää vipuvoimaa.

Jotain pientä kitinääkin. Ekaksi Karukosken jänishommeleista: mihin Dome tällä symboliikallaan tähtää jää edelleen hämäräksi, plus jatkuva kehotus Karukosken ja kässäröijä Bardyn vertaamiseen Jarvaan ja Paasilinnaan ei kyllä ensimmäiselle kaksikolle pääty välttämättä mitenkään mieltä ylentävästi. Joko narskuttelijat olisi Karukoskelta nähty? Loppupuolen nuotiokuoro WW kakkosessa oli myös vähän turhan oloinen 'Suomi 100v nevör förget' -hetki. Silti silti, hyvien joukkoon päädytään ja vaikkei varsinaisesti mitään kovin maata järisyttävää tarjotakaan niin kyllä tällekin biopicille tila löytyy.

Ai niin, Tompassa on  muuten leffahistorian paras verhojen ostokohtaus. Koskettava ja yllättävä tuokio joka nostaa leffan hetkeksi vielä itseään paljon parempaan seuraan.

Arvosana: 8/10

Vuoden paras tähän mennessä: Toivon Tuolla Puolen (8/10)
Vuoden huonoin tähän mennessä: - 

IMDB
Traileri