torstai 14. syyskuuta 2017

Kelly's Heroes / Kellyn sankarit (USA 1970, Brian G. Hutton)

1) Nikkelinhuuruinen huviajelu natsilandiaan 2) ??? 3) Profit!

A group of U.S. soldiers sneaks across enemy lines to get their hands on a secret stash of Nazi treasure. (IMDB)

Nitraatti oli nähnyt Kellyn viimeksi reippaasti yli 30 vuotta sitten. Muistikuvat olivat että nassikkana leffa viihdytti kovasti vaan miten on iso-Nitraatin laita. Vieläkö vanhassa vara parempi? Leffan tarina kertoo joukosta jermuja joka saa sattumalta selville että himottavan lähellä eturintamaa mutta kuitenkin vihollisen linjojen takana odottaa kultaomaisuus ottajaansa.

Nitraatti ei voi sanoa 'puhtaan' sotaelokuvan kuuluvan omiin suosikkigenreihinsä. Isot linjat tuppaavat turruttamaan, eikä silloin asiaan luonnollisesti kuuluva patsastelu jaksa oikein innostaa. Vaan kun joukkoon lisätään joitain mielenkiintoista - vaikkapa ryöstö/rikoselokuvaa kuten Kellyssä, niin ääni kellossa muuttuu. Kun keitokseen on lisätty vielä roimasti komediamaustettakin niin jo alkaa kelvata.

Kärkikolmikko, v-o: Donald Sutherland (Oddball), Clint Eastwood (Kelly), Telly Savalas (Big Joe).

Clint Eastwood ja Telly Savalas ovat elokuvan kärkimiehet. Kumpikaan ei joudu osaamisensa äärirajoille mutta piirtää hahmoilleen ne tarvittavat luonteenpiirteet: jäyhää ja kyynistä, keskimmäisenä nimenään ironia.

Kakkosrivissä stand-up koomikko Don Rickles, joka Nitraatille on aina ollut liika on liikaa -osastoa, sopii kuitenkin Kellyyn kuin nyrkki silmään. Hänen silmienpyörittelynsä hippi-Sutherlandin kanssa on komediakultaa. Niin, Donald Sutherland... Raivokkaan anakronistinen hyviä viboja rakastava ja pahoja vihaava hippendaaleri tankkikomentaja on taatusti erikoisimpia sotaleffojen hahmoja ikinä. Taustatukea tarjoavat mm. Harry Dean Stanton, Carrol O'Connor, Gavin McLeod ja Stuart Margolin. Naisrooleja Kelly tarjoaa pyöreät nolla, mutta turhia ne tällä kertaa olisivatkin.

Miehet taistelevat, taustan romut kertovat - että budjetissa ei ole pihistelty.

Työmies Brian G. Hutton (Where Eagles Dare / Kotkat kuuntelevat) on sopiva ohjaaja tämän tyyliselle ja hoitaakin tonttinsa onnistuneesti. Toiminta on tiukkaa, siitä saa selvän ja tätä edeltää hyvää kohtausten ajan kanssa herutusta, asioita mitkä eivät enää nykyään ole itsestäänselvyyksiä. Aikaa ei myöskään tuhlata turhaan taustoitukseen vaan ukkeleihin saa tutustua pääasiassa tekemisen kautta, siinäkin yksi oppi jonka toivoisi palaavaan muotiin. Livauttaapa Hutton mukaan myös pienen parodiakohtauksen Eastwoodin italowesterneistä; good show!

Toki tämän aikakauden spektaakkeleissa myös miellyttää nähdä paljon ukkeleita ja kalustoa, muikeasta kylän kokoisesta loppuleffan taistelukentästä kissalisillä puhumattakaan. Pre-CGI goodness. Jugoslaviassa tehty Kelly muuten löysi sen verran siihen aikaan takapajuisen maan kuvauspaikakseen, että WW2-kalustoa löytyi yllin kyllin elokuvaan hyvässä kunnossa käytettäväksi (ja modattavaksi).

Jos Kellyssä haluaa nähdä puhtaiden viihdearvojen lisäksi myös viitteitä 60-luvun hippiunelman luhistumisesta kapitalismin jyrätessä idealismin, tai kritiikkiä Vietnamin sodan clusterfuckista, niin tuskin kumpikaan ihan väärin on. Toimintaa ja komediaa sopivassa suhteessa, ripaus modernia kyynisyyttä. Juu, kelpaa myös isolle Nitraatille.

Arvosana: 8/10

IMDB
Traileri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti