The Sopranos (USA 1999-2007, David Chase)

"Cunnilingus and psychiatry brought us to this."

New Jersey mob boss Tony Soprano deals with personal and professional issues in his home and business life that affect his mental state, leading him to seek professional psychiatric counseling. (IMDB)

The Sopranos oli ja on kaikkien aikojen paras yhdysvaltalalainen draamasarja. Sarjojen kultakauden avainteos kertoo Sopranosin mafiaperheen tarinaa hiukan vajaan vuosikymmenen ajanjaksolta. Sen tarinankerrontatyylistä tuli myös vaikutusvaltaisinta tämän vuosituhannen tv-viihteessä. Alla Nitraatin tajunnanvirrasta kahmittua tekstimuotoista ja heittelehtivää tilitystä tästä kultakimpaleesta; selväpäisempää löytynee esimerkiksi täältä.

The Sopranos (noin) A:sta Ö:hön

Amerikka. The Sopranos käsittelee italialais-amerikkalaisten taittaman "american experiencen" yhden polun nykyhetkeä. Lukutaidottomat maahanmuuttajat jotka eivät olleet tottuneet saamaan ongelmiinsa apuja virallisilta tahoilta loivat itselleen vahvan jalansijan: italialaisravintolat, pizzeriat, taiteentekijät ja niin pois päin. Ja tietysti he toivat mukanaan myös mafian, jonka nykyisyydestä The Sopranos kertoo.

Sarja, kuten muutkin mafiaa käsittelevät fiktiot, joutui tietysti useiden italian-amerikkalaisten asioita ajavien järjestöjen kynsiin negatiivisten stereotyyppien esittämisen johdosta. Sarjan luoja David Chase totesi osuvasti, että jos tämä yksi pieni ryhmä ihmisiä joista tehdään elokuvia ja sarjoja (useat klassikkoja) harmittaa näitä järjestöjä noin vietävän paljon kaiken positiivisen keskellä, niin pitää kysyä että miksi? Välillä huvittavan tekopyhät ja alhaista itsetuntoaan potevat Sopranosin gangsterit sujahtaisivat noiden järjestöjen riveihin vaivatta.

Adriana & Chris (Drea de Matteo, Michael Imperioli)

Adriana La Cerva. Sarjan pilotissa muutaman sekunnin vilahtava, Drea de Matteon esittämä tarjoilijaneito jäi David Chasen mieleen, kun Chrisille piti alkaa roolittaa tyttöystävää. Varsin samalla eli ei kovin korkealla aaltopituudella Chris Moltisantin kanssa seilannut tyrmäävän upean näköinen Adriana oli yksi sarjan lukuisista erinomaisesti tulkituista vakkarihahmoista. Adrianaa seurattin myös yhdessä The Sopranosin tylyimmistä storylineistä - ja kohtauksista. (Huom! Alla oleva video spoilaa!)

Artie Bucco (John Ventimiglia). Sopranojen vakkariravintolan hermoheikko kokki, jonka elämässä on aina jotain vialla.

Bobby 'Bacala' Baccalieri (Steve Schirripa). Sopranojen nallekarhumainen 'kiltti' sotilas. Lapset ja lapsenomaiset puuhastelut aina sydäntä lähellä.

Carmela Soprano (Edie Falco). Tonyn itseäänpettävä vaimo, joka jollain tasolla kuitenkin tietää kaiken siitä, mikä perheen elättää.

Chris Moltisanti. Pahansisuinen ja vähän simppeli, mutta kosolti henkistä elämää proosan ja pirin seireenikutsujen väleillä huokunut Tonyn manttelinperijä oli yksi Nitraatin lemppareita. Michael Imperioli teki paitsi hyvää jälkeä roolissaan, myös kirjoitti sarjaan kourallisen osia.

Commendatori. Tämä Italiaan sijoittunut episodi meni vähän vihkoon, eikä David Chasekaan tykkää. "We didnt really know what the hell we were doing."

James Gandolfini, David Chase

David Chase, syntyjään David DeCesare. Sarjan italianamerikkalainen luoja ja ennen tätä jo monessa tv-proggiksessa marinoitunut tekijä halusi murtaa The Sopranosilla niin perhesarjojen kuin mafiadraamankin rajoja. Chase kirjoitti muiden sarjan kirjoittajien käsiksiä uudestaan sarjan alkuaikoina, myöhemmin kaikki kirjoittajat olivat jo synkassa sarjan kanssa ja tarve uudellenkirjoittamiseen väheni. David Chase myös leikkasi koko sarjan ja sai näinkin pidettyä lankoja käsissään ja kerrontaa yhtenäisenä.

Dwight Harris (Matt Servitto). FBI-agentti Harris on Tonyn vastapuolen ruumiillistuma ja sarjan jatkuessa myös pieni ikkuna nine-elevenin jälkeiseen muuttuvaan mielipideilmastoon.

Elliot Kupferberg (tri). Ohjaaja ja elokuvateoreetikko Peter Bogdanovich teki psykiatrin psykiatrin ja samalla yhden Nitraatin suosikkirooleista sarjassa. Kupferberg oli kuin sarjan kommenttiraita Tonya sarjan läpi hoitaneen tohtori Jennifer Melfin (Lorraine Bracco) luottolääkärinä, jonka kaikkinäkevän terävä, mutta välillä ylimielinen suhtautuminen Melfiin oli sarjan peruskamaa.

Gangsterit. The Sopranosin gangsterit ovat monesti joviaaleja ja kilttejä kavereita, mutta joiden räjähtelevien väkivallan purskausten kohtaukset kertovat aivan toista sosiopaattitarinaa. Sarjan gangsterihahmoissa kiteytyy The Sopranosin syvin olemus: draaman ja komedian yhteentörmäys.

Sopranosien sukupolven gangstereilla huumeet ovat alkaneet sotkea tekemistä jo 1970-80 luvulta asti. Vaikenemisen laki alkoi ottaa kovia kolauksia, kun vanhojen aikojen viiden vuoden tuomiot rekkaryöstöistä vaihtuivat 30 vuoden huumetuomioihin: ilmiantaminen alkoi kuulostaa paljon houkuttelevammalta vaihtoehdolta. Kunnia ja kunnioitus ovat Sopranosin kuvaamassa maailmassa jäämässä paitsioon, kuten muussakin amerikkalaisessa elämässä.

Sopranosin gangsterit valehtelevat melkein koko ajan, usein silloinkin kun luulevat puhuvansa totta - rikollisen toinen luonto. Sarjan gangsterihahmoja kohtaan voi tuntea empatiaa, mutta ei sympatiaa.

Janice Soprano (mainio Aida Turturro). Toisella kaudella kuvioihin ilmestyvä, hipahtava tilan haltuun ottava drama queen on Tony Sopranon sisko ja piikki Tonyn lihassa.

Jennifer Melfi (tri). Tonyn luottopsykiatri läpi sarjan keston. Näiden kahden välisissä sessioissa käydyt keskustelut olivat yksi sarjan tunnusmerkkejä ja sen vahvimpia elementtejä.

Johnny "Sack" Sacramoni. Tonyn ainakin paperilla liikekumppani, käytännössä vastapeluri New Yorkista. Vincent Curatola tekee hienon roolityön Johnnyna, jolla on - aivan kuten Tonyllakin - pistää pöytään omatkin työn ulkopuoliset koettelemusvuorensa.

Junior Soprano (Dominic Chianese). Tonyn iäkäs, yksinäinen ja vmäinen eno on myös yksi Tonyn lukuisista murheenkryyneistä.

Kausi. David Chasen mukaan yksittäisen kauden suunnittelu sujui suunnillen näin: 1) Chase miettii kauden iskukohdat 2) Sarjan käsikirjoittajat miettivät yhdessä kauden rakenteen 3) Osat kirjoitetaan noin kolmen blokeissa 4) kässäreihin lisätään osat yhdistävät tekijät.

A.J., Meadow & Tony (Robert Iler, Jamie-Lynn Sigler, James Gandolfini)

Lapset, eli Meadow Soprano (Jamie-Lynn Sigler) ja Anthony "A.J." Soprano Jr. (Robert Iler) David Chase ei halunnut nähdä sarjassa tyypillisiä tv-sarjojen nokkelia ja voimaantuneita lapsia. Paljon realistisemmat ja tutummat, välillä ihan hukassa olevat ja sijaansa pohtivat Sopranosin naperot ovat selvästi tunnistettavampia otuksia, niin Meadowin maailmaa parantava pappa betalar, kuin Anthony Juniorin teinitollokin. Lapset ovat ainoa normaali asia Tonyn elämässä. David Chase sanoi, että hänestä piti tulla ensin vanhempi (ts. isä) ennen kuin pystyi luomaan The Sopranosin.

Little Carmine, eli Pikku-Carmine eli Carmine Lupertazzi Jr. Nitraatin suosikkihahmoja sarjassa. Sarjan loppupuolella vakkarihahmoksi siirtynyt mafian New Yorkin pään rauhallinen sovittelija, josta olisi toisessa elämässä tullut jokin mainio YK-rauhanneuvottelija. Ray Abruzzo tekee komean roolityön. Pääpomon roolikaan ei Carminea kiinnostanut, ja tämä klippi kertoo miksi.

Mafiaveljet eli Martin Scorsesen Goodfellas oli yksi sarjan templaatteja. Kuten The Sopranosissa, Mafiaveljissäkään ei ollut sävellettyä musiikkia, vain biisiraita. Näin musiikki ei yleensä kommentoi tapahtumia suoraan, vaan toimii eräänlaisena kreikkalaisen teatterin kuorona. Sävelletyn musiikin puute antaa tapahtumiin myös oman pienen realismilisänsä. Väkivallan käsittelykin on The Sopranosissa hyvin samanlaista kuin Mafiavelijssä: suoraviivaista, ilman tyylittelyä.

New Jersey ja New York. Sarjan tapahtumapaikat. Erityisesti New Jerseyn aakea laakea ehtii tulla tutuksi.

Paulie "Walnuts" Gualtieri (Tony Sirico). Yksi Tonyn kapuja ja sarjan päähahmoja. Yksinäinen iäkäs taikauskoinen dandy ja isolta osaltaan vastuussa sarjan huumoriarvojen noususta.

Paniikkikohtausten runtelema perheenpää.

Perhe. Tony Sopranon, kuten muidenkin sarjan gangsteriperheiden tarina säilyy mielenkiintoisena ja väljähtymättä niiden kohtaaman jatkuvan väkivaltaisen tuhon uhan vuoksi. Samalla se myös inhimillistää ja arkipäiväistää sarjan tarinan rikollista puolta, koska katsojat tuntevat myös kaikkien hahmojen yksityiselämää.

Phil Leotardo (Frank Vincent). Kuolemakasvoinen sarjan loppupuolella kuvioihin ilmaantuva gangsteri. New Yorkin mafian pään ikävin ilmentymä. Katsojille varmaan tutuin yhden elokuvahistorian pahimman hakkauksen kohteeksi joutujana Scorsesen Mafiaveljissä.

Pilotti. Sarjan pilotti kuvattiin Foxin kaapelikanavalle. Kun kävi selväksi, että David Chase haluaa tehdä sarjaa New Jerseyssä (autenttisuus) paikallisilla näyttelijöillä (autenttisuus), paikallisilla ohjaajilla (kulusäästö) ja omintakeiseen tyyliinsä, alkoi "vade retro, satana!" paeta niin Foxin kuin useiden muidenkin tv-yhtiöiden päällystöjen huulilta.

Pilotin materiaalista suunniteltiinkin jo lisäkuvausmateriaalin avulla pelkkää tv-leffaa. Puolen vuoden päästä pilotista HBO-kanava kuitenkin sanoi "notta mikäettei!". Network-televisio jäi Chasen mukaan tosin jälkeen jo pilotissa. Kun Chris puhuu länsirannikolle muuttamisesta ja elämäntarinansa elokuville myymisestä, ei tätä seurannutkaan Tonyn taholta hyväksyttävä ja rakastettava pieni hyväntahtoinen perusmafiapomon alaiselleen antama luunappi, vaan luvassa oli Gandolfinin kanavoima räjähtävä vihanpurkaus. Loppu on historiaa.

Ralph keskellä. (Joe Pantoliano)

Ralph Cifaretto (Joe Pantoliano). Sarjan gangstereista iljettävimmän väkivallanteon suorittava kuvatus kantaa tekoaan katsojan mielissä loppuunsa asti. Karma korjaa asiaa ja eittämättä katarsis on katsojalle mieluinen.

Rikollisuus. Sopranos kuvaa rikollisuutta joka on jäämässä paitsioon. Liikkuvat rahamäärät ovat joskus hämmästyttävän pieniä, vaikka niiden vaalimiseen ja kahmimiseen käytetään välillä hirvittävää väkivaltaa. Veroja kiertävien laillisten valkokaulusrikollisten kiristysyritys kertoo eron: kun ketjukahvilan jokainen kahvinpapukin on kirjanpidossa ja johtoporras pilvenpiirtäjien torneissa, jäävät suojelurahat keräämättä.

"Moi!?" Rosalie Aprile (Sharon Angela)

Rosalie Aprile (Sharon Angela). Carmelan luottokavereita, joka pitää mainita lähinnä koska leidin habitus on niin kovasti Nitraatin mieleen!

Silvio Dante (Steven Van Zandt). Kuka olisi osannut arvata, että Bruce Springsteenin E-Street Bandin luottomies olisi myös mainio näyttelijä? Onneksi David Chase arvasi. Yksi Tonyn kapuja, jonka hiljainen, mietiskelevä ja kumara tyyli toimii oivana rauhoittavana tekijänä Tonylle ja - yhdessä Paulien kanssa - ehtymättömän huumorin lähteenä katsojille.

Sopranos (The). Elokuva joka viikko. Ei historiallista ajankuvaa. Ei mafiamytiikkaa. Draama ja komedialliset elementit kohtaavat. Koska sarjaa ei tehty perinteisille tv-kanaville, ei sarjaa tarvinnut tahdittaa normaaliin nelinäytöksiseen muottiin, jossa jokaiselle mainostauolle mennään cliffhangerissä.

Jo tämä tarkoitti paljon vapaampia käsiä kertoa tarinaa erilaiseen tahtiin. Kaapelikanava tarjosi myös areenan tarinoille, joissa kaikkea ei tarvitse selittää ja katsojalta vaaditaan enemmän. Tarkkana on oltava. Joskus hutiloitukin tarinankerronta loi sarjalle lisäarvoa. Eka kauden "missä Pussy on?" cliffhanger = David Chasella itselläänkään ei ollut harmainta aavistustakaan ennen kakkoskauden suunnittelun aloittamista.

Tony Soprano (James Gandolfini)

Tony (Anthony) Soprano. James Gandolfinin uran huippu on jo pelkillä eleillään ja fysiikallaan enemmän ilmaisemaan pystyvä Tony, kuin mihin moni muu pystyisi tunnin monologeilla. Gandolfini halusi sarjasta sen lopulla jo pysyvästi eroon. Hänen mielestään kirjoittajat olivat jo muuttuneet vampyyreiksi, jotka repivät näyttelijöiden elämästä haluamiaan palasia ja survoivat ne heidän näyttelemiinsä hahmoihin. Mitenkään tämä ei näy hänen roolisuorituksessaan, joka on priimaa aivan sarjan loppuun asti. Kun David Chasellakin alkoi lopussa olla The Sopranosin kanssa jo mitta täynnä, ei sarja jäänyt ikinä huonontamaan itseään vähenevien tuottojen ylivenytettyyn spiraaliin.

Ulkopuolisuus. Sarja on parhaimmillaan kun hahmot ovat ulkona elementistään. David Chasen omia suosikkeja on "College", ykköskauden osa jossa Tony kuljettaa Meadowia collegetutustumireissuilla samalla kun hän itsee murhaa FBI-vasikan. Siinä korostuu myös Chasen sarjalle havittelema "leffa joka viikko" -idea, samoin kuin tarinan itsenäisyys muista sarjan tapahtumista.

Toinen sarjan kehutuimpia on kolmoskauden "Pine Barrens". Vaikea väittää vastaan: Chrisin ja Paulien huolella ryssimä velankeruureissu johtaa kaksikon venäläisen ex-erikoisjoukkojen miehen surkuhupaisaan jahtiin hyytävän kylmässä newjerseyläismetsikössä.

 
Mainitaan vielä erikseen vaikkapa "Employee of the month". Raiskausta käsittelevä osa, jonka suurin hienous on, ettei se anna katsojille sitä mitä he odottavat. Sama pätee muuten sarjan kiisteltyihin viimeisiin minuutteihinkin.

Unikuvasto. Tuosta Melfi-klipistä päästäänkin sujuvasti yhteen sarjan originaaleimmista vedoista, joka oli ottaa osaksi tarinansa kerrontaa hahmojen näkemiä hallusinaatioita ja unia. Puhuvat kalanpäät ja Tonyn elämän ja kuoleman välillä kokema toinen elämä limbossa tulevat heti mieleen. Majakanvalo, ja yhä kauemmas siitä johtava matka... Ei kikkailua, vaan lisäarvoa ja uusia tarinan kerronnan tasoja.

Vitoskauden alun uusien hahmojen vyöry oli Nitraatista sarjan arveluttavin hetki. Pari hahmoista osoittautuikin ihan turhiksi lisiksi, mutta toisaalta sarjaan saatiin myös sen loppuun asti kantanutta uutta verta.

Vito Spatafore (Joseph R. Gannascoli). Viton tarinan kaari kertoo meille sen, miten tämä mafian kaksinaamaisten vanhoillisten ukkojen joukko suhtautuu sateenkaari-ihmisiin. Voinette arvata ettei kovin hyvin. Viton tarinan tiettyä kaavamaisuutta maustaa huomattavasti se väkivaltainen ympäristö, missä Vito seksuaalisuutensa kanssa kipuilee.

Ziti. Hah, luulitteko että tämä jää nitraatilta väliin? Ei! Ruotsalainen å ja pari muuta tosin jäi, kun Nitraatti lopulta kohtasi oman kikkailunsa jaksamisen rajat. Mukavan pienoisjuna-hanslankari Bobby-rukan edesmenneen Karen-vaimon Ziti saa olla pakkasessa Bobbyn tehdessä pitkää surutyötä, ennen kuin Tonyn kaiken ilman ympäriltään vievä tilanvarastajasisko Janice sen Bobbylle viimein tarjoilee. Ruokahan näyttelee muutenkin isoa roolia Sopranosin hahmojen elämässä. Zitin resepti löytyy vaikkapa täältä!

Krokotiili ja kyyneleet. (Nancy Marchand, Edie Falco)

Äiti. Tonyn Livia-äiti (Nancy Marchandin loistavasti vetämä) on tv:n pirullisin mami ikinä. Poikaansa jatkuvasti alentava ja panetteleva, jopa tämän murhaa järjestelevä Livia oli kaiken pahan alku ja juuri, ja jonka aiheuttamia osumia psyykeeseensä Tony sai korjata psykiatrinsa penkillä sarjan loppuun asti.

Alun perin Chase ajatteli tapattaa Livian suht pian, mutta Marchandin roolityö ja hahmon suomat mahdollisuudet saivat hänet muuttamaan nopeasti mieltään. Suureksi suruksi näyttelijä Nancy Marchand menehtyi toisen ja kolmannen kauden välillä, joten hänet jouduttiin sittenkin pakosta kirjoittamaan sarjasta ulos. Noh, sekin saatiin kantamaan lisää vettä Tonyn ongelmamyllyyn.

Ölinä. "Less yaking! More whacking!" oli joidenkin Sopranos-fanien suurin toive, kun tappamista ei ollut heidän mielestään tarpeeksi ja pulinaa aivan liikaa. David Chase vastasi huutoon näyttämällä vertauskuvallista persettään kirjoittamalla jatkossa sarjaan vieläkin enemmän sitä yakingia eli pulinaa. Bless him.

Loppusanat: Nitraatista oli aika ärsyttävää se, että Nitraatti oli kirjoittanut esimerkiksi ruttuisesta Sorjosesta, muttei sanaakaan kaikkien aikojen parhaasta yhdysvaltalaisesta draamasarjasta eli The Sopranosista. Vasta suoritetun Sopranosin uudelleenkatselukerran jälkeen oli korkea aika korjata tuo virhe. Suurin osa lukijoista on tähän tajuttoman hienoon sarjaan jo varmasti tutustunutkin. Muille Nitraatti ei voisi enempää tätä teosta täydestä sydämestään suositella. 

R.I.P. James Gandolfini (1961-2013)

Arvosana: 10/10

IMDB
Traileri