Dracula (UK 2020, Mark Gatiss & Steven Moffat)

- One can have too much of a good thing. - Ah, on the contrary. I have always found that too much is exactly enough.

In 1897 Transylvania, the blood-drinking Count draws his plans against Victorian London. (IMDB)

Nitraatin suurprojektin (kts. Post Scriptum -osio alla) lopussa palataan sopivasti ajassa leffojen keksimisen alkuaikoihin, kun wanha kunnon Bram Stokerin 1800-luvun lopun Dracula tuuletetaan perinpohjin uudessa BBC:n ja Netflixin minisarjaversiossa. Muikeasti ja suurimmaksi osin älykkäästi tässä tuodaan aiheeseen uutta verta ja tarjotaan yllätyksiä tarinan läpikotaisin tunteville. Yksi yhteen uusversio Stokerin kirjan kanssa olisikin jo aika turhaa, niin perustavanlaatuisen ja komennäköisen työn Coppola aikoinaan teki.

Minisarjan luojista sen verran, että Mark Gatiss on hyvä genrekirjoittaja (kauhukomediasarja League of Gentlemen, Dr. Who, Sherlock...) ja hauska näyttelijä (samat plus GoT:in kameo Bravosin pankkiirina). Pakkipari Steven Moffat on tuttu Dr. Who'n pitkäaikaisena showrunnerina ja yhdessä Gatissin kanssa uuden Sherlockin luojana. Molemmilla brittimiehillä on hyvä genretausta, dialogintaju ja mustan huumorin taito, joihin perusteet on arvatenkin ammennettu jo kotosaaren äidinmaidossa.

- Ah, the beast revealed. Ravenous for blood and stinking of grave dirt, the sophisticated gentleman nothing more than a veneer.- The sophistication of a gentleman, Agatha, is always a veneer.

Draculassa on kosolti mustaa huumoria. Sarja on myös varsin nykyaikaan kallellaan, vaikka sijoittuukin suurimmaksi osaksi 1800-luvun lopulle. Vaikka tässä piilee oiva mahdollisuus pilata koko juttu, sitä ei juuri pääse tapahtumaan, kun kirjoittajien lajituntemus on tyydyttävän vahvaa. Muuten 1800-luvulla lauotut lakimiesvitsit tai aina hupaisasti toistuva, Draculan sääntöjä kommentoiva "Why? No idea why, it doesn't make a lot of sense" saattaisivat karahtaa kiville.

Draculalla näyttää olleen varsin suunmyötäinen rahoitus ja sarjan lavaste- ja tehostetyö on ihan keskibudjetin filmien tasolla. Muutenkin sarja on tuotantoarvojensa puolesta suht huoliteltu. Musapuolella häärivät leffasäveltäjinäkin tunnetut David Arnold ja Michael Price. Tarjolla on hyvin asiaan sopivasti vahvaa goottisromanttista jousivetoista klasaria. Draculalla ovat myös minisarjan edut: leffaa isompi pituus, mutta ei varsinaisen sarjamuodon tyhjäkäyntiä ja toistoja.

- I love science. Science is the future, Agatha.- And yet you still fear the cross? - Of course I do. Everyone does, that's the problem. It's not a symbol of virtue and kindness, it's a mark of horror and oppression.

Uusi Dracula kertoo myös paljon monia muita aiheversioita enemmän miesten välisestä... kröhm, ystävyydestä. Gatissin ja Moffatin Dracula joka seikkailee läpi Stokerin kirjan ja muotopuoleksi väännetyn perustarinan, on tässä kaikkiruokainen Bi-cula. Avoimesti homoseksuaali Gatiss esimerkiksi virittää Jonathan Harkerin ja Draculan tarinan tasolle, jossa Harker on yksi ja rakkain Draculan morsiamista(!).

Ei siinä mitään, toimii hyvin ja loogisesti. Harker on esiintymisensä ajan oikeastaan Stokerin tarinasta tuttu klassinen orjuutettu palvelija Renfield ja Harker samassa paketissa. Kakkososan Demeter-aluksellakin kuhisee pinnan alla, kun Draculan matkaseurasta löytyy kiellettyä rakkauttaan riutuva miespari.

- I knew the future would bring wonders. I did not know it would make them ordinary.

Gatissin ja Moffatin Dracula kääntää myös moton 'blood is life' monikkoon. Nyt blood is lives, ja veri opettaakin Draculalle tässä versiossa uusia jekkuja, niinkuin esimerkiksi kieliä ja käyttäytymistä - ja nerokkaasti myös syyn - tai ainakin teorian - eräälle vampyyrien heikkoudelle. Gatissin ja Moffatin Dracula on myös melkoinen addikti, tosin tätä yhtäläisyyttä on vampyyrileffoissa tietty käsitelty aiemminkin.

Tanskalainen Claes Bang on hyvä Dracula. Alun tarkoituksellisen teatraalinen Rakkula asettuu nopeasti hillittyyn ja sulavampaan, jopa leikkisään loppumuotoonsa. Jos hänen työstään jää jotain kaipaamaan, niin se tietty ylemmyydentunto jota Draculan hahmo yleensä säteilee jää vähän vajaaksi.

- Then why are you here (in a nunnery)? - Like many women of my age, I'm trapped in a loveless marriage, maintaining appearances for the sake of a roof over my head.

Draculan vastapeluri on tietysti Van Helsing. Tällä kertaa hahmo on väännetty varsin toimivasti naispuoliseksi Agatha Von Helsingiksi. Dolly Wellsin tulkkaama pisteliäs Agatha ei jää hopeamitaleille Draculaa vastaan. Näinhän sen pitääkin mennä. 

Sarjassa on myös muikeita kunnianosoituksia aikaisemmille pitkähammasleffoille. Täysvampyyri-moodissa Draculan maskeeraus ja ilmeet ovat erittäin Hammer-filmien christopherleemäisiä. Anne Ricen Interviewkin saa osansa, kun iso D näkee auringon eka kertaa liikkuvan kuvan kautta (tai ainakin näin oli leffaversiossa, Nitraatti ei enää muista tapahtuiko sama myös kirjassa).

Ensimmäiseksi draculatarinaksi tästä minisarjasta ei (toivottavasti) ole kenellekään, mutta sarjan Draculan tapainen kokenut erikoistuntija saa (suurimmaksi osaksi) vastinetta ajalleen. Sarja koostuu kolmesta puolentoistatunnin osasta:

- Finding you wasn't difficult. A man of your breeding and ego is temperamentally incapable of hiding. One just looks for an unnecessarily tall building, multiple exits, and no view of a church.

1. The Rules of The Beast

Ekassa osassa riutunut Jonathan Harker tilittää linnareissuaan nunnaluostarissa. Luvassa on muun muassa hieno muutosprosessi Harkerille ja Draculalle, kun vierastaan kuppaava herrasmies imee niin kielitaitoa kuin elinvoimaa toiseen suuntaan matkaavalta Harkerilta. Harkerin tarinaa kuunteleva sisar on hupaisa anarkistinunna.

Osassa esitellään myös hauska mytologialisä eli kärpäset. Nämä inhat paskansyöjät kun ovat tässä versiossa Draculan hengenheimolaisia ja hänen airueitaan. Dialogi tekee melko pian selväksi, että tässä Draculassa ollaan uuden Sherlockin jäljillä. Jos se maistuu, on tämä Draculakin paljon helpompi niellä.

- Why would the forces of darkness wish to attack a convent? - Perhaps they are sensitive to criticism.

2. Blood Vessel

Toinen osa on Draculan matka Demeter-purjelaivalla kohti Englantia ja Lontoota. Tässä onkin osio kirjaa, jota ei ennen ole syvällisemmin käsitelty. Stokerin suht vähäisen alkuperäismatskun takia Gatiss ja Moffat saavatkin myllätä paatilla mielensä mukaan. Laivalla väkerretään hiukan Agatha Christiemäistä murhamysteeriä, kun matkustajien sekalainen seurakunta - mukaan lukien Dr. Whon uusi Master Sacha Dwahan tohtori Sharmana - tekee tuttavuutta Draculan kanssa.

Uutta Moffatitonta Whota on muuten varsin tuskaisaa katsoa ja Nitraatti ei ole vielä edes vaivautunut Chris Chibnallin luotsaaman ruttuisen kakkoskauden kanssa. Bram Stokerillekaan ironia ei selvästi ollut aivan vierasta, Demeterin nimi kun tulee Kreikan mytologian sadonkorjuun, viljan ja elävien kasvien jumalattarelta. Luvassa myös hauskaa peilimagiaa tynnyrin nestepinnan kanssa, joka toi Nitraatin mieleen Susanna Clarken mainion Jonathan Strange -kirjan.

- Why always a graveyard? - I like to spend time with people my own age.

3. The Dark Compass

Kuten miesten kehuttu uusi Sherlock, kolmososa tuo Draculan tarinan nykyaikaan. Kolmososa sisältää sarjan hauskimman kohtauksen, kun 1800-luvun herrasmies astuu peruskämyiseen nykykotiin ja luulee omistajia mittaamattoman rikkaiksi, koska televisio, ruokaa ja paljon erilaisia tavaroita! Esko Valtaoja myhäilee epäilemättä tyytyväisenä.

Renfieldin esittelykin on hupaisa, kun tämä ryntää paikalle Draculan humanistilakimiehenä. Renfieldiä esittää sarjan toinen luoja ja kässäröijä Mark Gattiss. Myös verenpunainen, tyylitelty unimaailma ja Draculan vankikoppiaika aiheuttavat hyväksyntää.

Siinä ne hyvät. Sitten jotain aivan muuta. Eniten kritiikkiä kolmososa on saanut siitä, että kirjasta tutut vampyyrinmetsästäjät ovat nykyajassa klubittavia bilehilenuoria. Sinänsä vaikea kieltää mahdollisuutta, että Lucy Westerna ei voisi nykyajassa olla selfietaivaissa keikkuva narsisti. Mutta kun ei toimi, niin ei toimi.

- Two years ago, a church in this town collapsed. The roof fell on the congregation, killed everyone as they prayed, including the children. The priest was the only survivor. Priests are like that. He said to me afterwards that, even in moments like these, he was able to maintain his faith. I told him he should have maintained his roof.

Kolmososa on valitettavasti niitä omeletin rikkoutuneita munia. Kun minisarjaan haluttiin uusi tulokulma, ei kaikessa ole onnistuttu. Kolmososa on kokonaisuuden selvästi heikoin, melkein katastrofaalinen tasontipahdus, jolle Nitraatti ei äkkiseltään keksi vastaavaa ennakkotapausta. Kummisetä kolmonenkin on ihan ok tähän verrattuna.

Jos minisarja olisi ollut kaksiosainen, sille olisi suonut pisteitä yhden tai jopa kaksi enemmän, niin kova kiviriippa tämä kolmonen sarjalle on. Myös draculamytologia riisutaan kolmannen osan loppuun mennessä aivan liian paljaaksi, jättäen loppuajatukseksi vain, että miksi?

Summa summarum: Dracula on varsin hyvä kaksiosaisena ja sisältää duona twilight zonemaisen yllätyslopetuksen. Mitä tulee kolmososaan, mieluiten Nitraatti teeskentelisi ettei sitä ole olemassa. Mutta kokonaisuudelle siis...

Arvosana: 7/10

IMDB
Traileri (BBC)
Traileri (Netflix)

Draculaosuuden kuvatekstit ovat sarjan dialogia.

Post Scriptum: Journey's End

1916-2020. Sata ja risat vuotta, ei aivan suotta.

Nitraatti on nyt taivaltanut kymmenen vuotta ja pidempään läpi katselulistaansa, viimeisen vuoden verran ihan kronologisesti. Tuhansien entryjen lista on nyt kutistunut pariin sataan ja risoihin, jotka ovat enää lähinnä tv-sarjoja, elokuvia joita ei ole vielä olemassa, tai elokuvia joita ei ole juuri nyt mahdollista nähdä mistään.

Leffat kyllä menevät, mutta sarjoja Nitraatti ei oikein nykyään jaksa. Niin paljon tyhjäkäyntiä, ja usein kestää varsin pitkään ennen kuin tietää onko sarja katsomisen arvoinen.

Tulevaisuudessa luvassa on varmaan lähinnä uudellenkatseluja ja uusien tulevien tuttavuuksien tarkastelua. Mielenkiintoista ja outoa. Jännä nähdä mitä tapahtuu. Draculan kakkososassa oli muuten sananvaihtoa kirjoista, joka sopii myös hiton hyvin kuvaamaan Nitraatin leffankatselueetosta:

Agatha: - Can't bear a bad book, can you?
Dracula: - It's a commitment. It's a contract between an author and a reader, and I have to be engaged at once. After all, one only has so much time.
Agatha: - Ah, it's something you have in abundance, surely?
Dracula: - Well, more than most, perhaps. But really, it's the quality of the time spent, isn't it?

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Matka jatkukoon!

Woodstock, juhlat ohi -moodi.