 |
| Land, air, sea. Julkassa ehkä maatarinan Fionn Whitehead (Tommy). |
Nolan tuo kesäteattereihin uusimman eeppisen virityksensä. Toisen maailmanpalon massiivisesta Dunkirkin evakuoinnista (liittoutuneiden otettua sodan alkumetreillä järkyttävästi pataansa) kertova teos on hyvää vastapainoa kesän perinteisille hattaraleffoille.
Toteutustapa on suht originelli. Dunkirk kertoo evakuonnista kolmesta eri näkökulmasta: maalla perusmosu yrittää vain selvitä hengissä ja saada kyydin, ilmassa kolmen hävittäjän ryhmä tekee mitä voi evakuointireitin suojelemiseksi ja merellä siviilikipparin ja kahden apupojan pikkupurkki puksuttaa evakuointihommiin Englannista kohti Ranskaa. Kaikkien näiden periaatteessa eri vauhdilla tapahtuvien juonien punominen koko ajan tiukemmin yhteen lähestyttäessä tarinan loppua on hyvinkin hatunnoston arvoinen suoritus.
 |
| Ilmatarinan keskushenkilöä näyttelevälle Tom Hardylle (Farrier) maski ja Christopher Nolanin elokuva -kombo onkin jo tuttu kuluvan vuosikymmenen parhaasta sarjisleffasta Dark Knight Rises (2012), jossa hän näytteli Banea. |
Nolanin luottosäveltäjä Hans Zimmer ei petä nytkään - hänen erinomainen scorensa joka rakentuu viisarikellon sekuntien nakutukseen sopii hätäiseen tunnelmaan kuin nyrkki silmään. Dunkirkin musiikin Nitraatti veikkaa olevan taatusti vahvoilla ensi kevään Oscar-kisassa. Toinen bonus on leffan jenkittömyys - virkistävää vaihtelua kun amerikkalaiset eivät ole pätemässä ja päivää pelastamassa. Saksalaisiakaan ei juuri koneita ja luodinreikiä lukuunottamatta toki nähdä, mutta se on täysin ymmärrettävää kun ottaa huomioon rajatun ajan ja tarinan keskittymisen tiukasti itse evakuointiin.
Kehut tosiaan myös Dunkirkin varsin napakalle kestolle. Sotaleffojen peruspituus tuntuu monesti vasta lähtevän sieltä kahden ja puolen tunnin hujakoilta, yltäen jopa neljään tuntiin. Nolanin alle tunti viisikymppinen soljuu jatkuvana kujanjuoksuna hyvin eikä suvantokohtia paljon ole, mikä on sekin tietysti kovin sopivaa elokuvan kiire-teeman huomioon ottaen. Myös Dunkirkin verrattain vähäinen dialogin määrä luo oivasti osaltaan tuota samaista kiireen tuntua.
 |
| Meritarinan castia. Vasemmalla häkellyttävästi nuorta Christopher Nolania muistuttava Tom Glynn-Carney (Peter) ja oikealla taistelutraumaa poteva kyytiläinen jota tulkkaa hyvin Cillian Murphy (-). Mark Rylance (Mr. Dawson, ei kuvassa) kipparoi. |
Miinuksia Nitraatti antaa Dunkirkille kuitenkin siitä, että noista isoista plussista huolimatta itse tarina on joka tapauksessa paperilla varsin perinteinen, eikä mitään kovin odottamatonta pääse tapahtumaan. Mutta mutta, kyllä tällä silti tämän vielä varsin vaatimattoman leffavuoden kärkisijoille yltää jo ihan toteutustapansa puolesta. Ainakin Nitraatille usea Nolan on parantunut ajan kanssa, jännä nähdä miten käy Dunkirkin. Toistaiseksi pysyttelee pinnalla hyvin.
Arvosana: 8/10
Vuoden paras tähän mennessä: Saatanan Kanit (9/10)
Vuoden huonoin tähän mennessä: -
IMDB
Traileri
Maistiainen Zimmerin hienosta työstä
PS: Parhaan kankaalle heijastetun Dunkirk-matskun mantteli kuulunee edelleen Joe Wrightin huimalle kamera-ajolle Atonement / Sovitus (2007) -elokuvan puolivälin paikkeilta. Ehdottomasti tarkastamisen arvoinen pätkä, tosin sota ei ole ollenkaan kyseisen rainan fokus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti