 |
| I have a dream... |
An up-and-coming gangster is tested by the insurgence of an unknown, very powerful threat. (IMDB)
"What I'm looking for is someone who can contribute to what England has given to the world: culture, sophistication, genius. A little bit more than an 'ot dog, know what I mean?" (Harold Shand)
Harold Shand on lontoolainen gangsteri, huonokäytöksinen ja suorapuheinen toisen luokan kummisetä, jonka taskusta löytyy varsinaisten hämärämiesten lisäksi niin kaupungin korkeita virkamiehiä kuin poliisejakin. Harold on pitänyt kaupungissaan kovaa rauhaa jo vuosikymmenen ajan.
Nyt Harold haluaa kuitenkin kunniallistua, ja hänen oivaltavasti ideoimansa bisnes Lontoon ränsistyneiden satama-alueiden valjastamiseksi asuin- ja liikekäyttöön on ratkaisu sen varmistamiseksi. Yhdysvaltalaisten mafiamiesten houkuttelu rahoittajiksi omaa kuitenkin pienen mutkan matkassa: joku aloittaa Haroldia, tämän omaisuutta ja miehiä vastaan väkivaltaisen ajojahdin.
 |
| Haroldin ja Victorian röökibreikki. (Bob Hoskins, Helen Mirren) |
The Long Good Friday on brittiläisen rikosjännärin gangsterifilmi-alalajia, ja yksi sen suurimpia saavutuksia. Elokuvan ei tarvitse hävetä yhtään esimerkiksi alan klassikon Get Carterin (1971) seurassa, vaikka Fridayn kuuluisuus ja tunnettavuus eivät ihan samaa luokkaa olekaan.
Shandin roolin vetää - Pennejä Taivaasta (1978) tv-sarjan suosion siivittämänä - ensimmäisessä isossa elokuvaroolissaan erinomainen Bob Hoskins (1942-2014, rip). Hänen luomansa luksusjahdillaan asusteleva Harold on aika vastenmielinen alamaailman tyyppi, mutta samalla Haroldin suoraviivainen ja ratkaisukeskeinen toiminta häntä ja hänen bisneksiään kohtaan kohdistuvan uhan torjumiseksi on tietysti elokuvan selkäranka - ja viihdyttävää seurattavaa.
Naispäärooli tulee ihan yhtä kovalta ja korkealta tasolta. Haroldin naisystävänä Victoriana kun nähdään Dame Helen Mirren, joka ei noin yleensä ottaen tiedä, mitä huono roolisuoritus tarkoittaa. Ukkoaan paljon terävämpi ja etiketit omaava Victoria onkin pariskunnan diplomaattiset kasvot. Victoria yrittää pitää mafiasijoittajat rauhallisina sillä aikaa kun Harold takes care of business. Mirren itse asiassa vaati, että Victorian roolia laajennettiin pelkästä perinteisestä gangsterin heilasta mehevämmäksi, ja hyvä niin.
 |
| Sivistyneitä bisnesneuvotteluja sataman viehättävässä miljöössä. (P.H. Moriarty, Helen Mirren, Bob Hoskins, Brian Hall) |
Sivuroolit on täytetty osaavilla luonnenäyttelijöillä / pärstäkertoimien perusteella. Koko lössi hoitaa tonttinsa erinomaisen uskottavasti. Pienenä triviana mainittakoon, että nähdäänpä tuleva Bond, James Bond eli Pierce Brosnankin pienessä mutta tärkeässä roolissa.
Käsikirjoitus on yhteen tapahtumarikkaaseen noin 24-tuntiseen ajanjaksoon keskittyvään elokuvaan sopivasti napakka. Vaikka alussa katsoja onkin vähän ulalla, kaikki selviää loppua kohti. Elokuvalla on myös mielenkiintoista tuotantohistoriaa, nimenomaan Haroldia kohtaavan uhkan suunnan takia. Nitraatti ei uhkaa paljasta, vaikka nokkelimmat osannevatkin jo arvata, mikä 1970-luvun lopun Englannissa olisi ollut se kolmikirjaiminen taikasana rahoittajien karkoittamiseen.
Kun elokuvan alkuperäinen rahoitus siis otti vuoteensa ja kävi, astui kehiin George Harrisonin (kyllä, se ex-Beatle) luotsaama tuotantoyhtiö Handmade Films, joka osti alunperin mahdollisesti tv-elokuvaksi tarkoitetun pätkän oikeudet ja rahoitti sen elokuvateatterilevityksen. Harrison tosin totesi jälkeenpäin, että jos hän olisi tiennyt miten väkivaltainen Good Friday on, hänen firmansa ei olisi elokuvaan koskenut pitkällä kepilläkään.
 |
| Hyvin riippunutta gangsteria. |
Niin, väkivaltaa elokuvassa todellakin riittää täyttämään elokuvan tittelin innoituksenkin tarpeet: naulaa käsien läpi, rikkinäistä pulloa kurkkuun, veitsellä viiltelyä, haulikolla mahaan ruputtelua ja näin pois päin. The Long Good Friday ennustaa myös rikollisuuden siirtymistä entistä vahvemmin bisneksen puolelle ja yleisiä Lontoon kehityssuuntia, niin omana Thatcherin aikanaan kuin tulevaisuudessakin: Harold Shandin unelmahan on nykyinen Canary Wharf ja vastaavat.
Mainitaan myös ensi alkuun vähän oudolle kalskahtava, Francis Monkmanin elektronisuuttakaan tarpeen vaatiessa kaihtamaton score. Kun se tärähtää käyntiin elokuvan koruttomien alkuhetkien aikana - yksinkertainen alkutekstifontti ja taustalla vähän rakeisessa paussikuvassa maalaistalo jossain - tulee katsojalle hiukan olo, että mitäs nyt? Pian Monkmanin musa kuitenkin asettautuu niin hyväksi osatekijäksi elokuvan ajankuvan rakentumista yhdessä muun muassa nyt edesmenneiden, runneltujen Lontoon satama-alueiden kanssa, että oksat pois.
Erikoismaininnan ansaitsee myös elokuvan loppukuva, joka on yksinkertaisuudessaankin yksi leffahistorian hienoimpia. Niin katsoja kuin kohdekin saavat pohtia yrittämisen hintaa, Monkmanin karun ja tarttuvan teeman lyödessä taustalla meditaatiohetken tahtia.
Arvosana: 9/10
IMDB
Traileri (US, 1980-luku, Nitraatin suosikki näistä kolmesta)
Traileri (UK, 1980-luku)
Traileri (UK, 2015 uudelleenjulkaisu)
Elokuvan soundtrack (Spotify). Sisältää myös Haroldin parhaita urahduksia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti