Jääkuvia (Kansallisteatteri 2018 / Sissilinna 2019, Kristian Smeds)

Kuuleeko kukaan?

Viha, rakkaus, uskonto ja kuolema, siinä asiat joista Jääkuvia kertoo. Se on näytelmä perheestä ja suvusta, joka näiden asioiden keskellä ja vaikutuksessa arkipäiväänsä elää. Oulujoki virtaa, musiikki soi, mutta ihmiset eivät muutu mihinkään. (YLE)

Keskikesä tarkoittaa Nitraatin hoodeilla aina myös Runoviikkoa, joka toi tänä vuonna tutkailtavaksi kaupunginteatterin entisen johtajamme ja nykyisen legendan eli Kristian Smedsin läpimurtonäytelmän Jääkuvia.

Tämä ensi-iltansa vuonna 1996 saanut teos koostuu viidestä lähinnä monologiksi luokiteltavasta itsenäisestä tarinasta, joissa avataan Pohjois-Suomalaisen suvun koottuja traumoja.

Pään ääniä.

Ensimmäisessä (ja toisessa?) tarinassa Taisto Reimaluoto luo ensin lapsen ja vanhuksen yllättävän, ennenaikaisen lamakohtaamisen ja sitten nuoren ja masentuneen oululaisen tyttönaisen, joka pakenee ahdistustaan Helsinkiin, mutta ahdistuskin ostaa lipun.

Sitä vähemmän saavan mitä vähemmän pyytävän naisen pahoinpitelyjen sävyttämä avioliitto päättyy äidin ja lapsen pakenemiseen takaisin kotikonnuille, ilkkuvan mutta ikikiitollisen vanhemman syliin. Rea Mauranen näyttelee sekä tyttönaisen äidin että tämän aviomiehen, joissa moni asia tarkoituksella tuplautuu.

Toisessa (vai väliosassa?) Esa-Matti Longin lipevä, rauhallinen ja hiljaisella äänellään kiusaava saarnaaja maalittaa seurakunnan sielujen sijasta teatteriyleisön. "Tulitteko katsomaan vähän kivaa?" Juu-u. Vai tuota... ei?

Mutsi. (Pirjo Luoma-Aho)

Kolmannessa elämän katkeraksi hioma yh-äiti vaihtaa vapaalle. Pirjo Luoma-Ahon tarkasti piirtämä ja helvetin vapauttava oman elämänsä hopeamitalisti on Nitraatista ehdottomasti tämän viisikon suosikki.

Neljännessä kolmevuotias poika tarkkailee perheensä hajoamista kotijokensa pohjasta, oman hukkumansa jälkeen ja johdosta. Rea Mauranen tulkkaa herkästi.

Viidennessä ja viimeisessä Petri Mannisen kemiläinen taiteenrakastaja ja kaappihomo ei uskalla tulla ulos kuorestaan, ja ottaa kontaktia toiseen ihmiseen vain ahdistuneessa mielikuvituksessaan. Miehen euforinen itsepetos julistaa yksin olemisen sietämättömän keveyden ilosanomaa.

Nautiskelija. (Petri Manninen, Esa-Matti Long)

Jos Keuhkoja ei lasketa, on Jääkuvien lavastus erikoisinta mitä Nitraatti on päässyt livenä kokemaan. Sissilinna (ts. teatterilava) on käännetty 'sivuttain' ja katsojat istuvat paikoillaan niin, että itse lava on hyvin lähellä ja kapea, mutta näyttelijät ravaavat katsojien näkokentän läpi ja ympäri, paukuttaen monologejaan välillä liikkeessä, välillä lavasteiden takaa. Näytelmän intensiivisyys saa tietysti tästä ratkaisusta oivaa lisäpotkua.

Estradimainen näyttämö koostuu riveistä kymmeniä isoja hekulamppuja, jotka nousevat seinäpalkkeja pitkin ja jatkavat kulkuaan 'katossa'. Lavastus on Teemu Nurmelinin ja Kristian Smedsin käsialaa, Nurmelinin vastatessa yksin onnistuneesta (ja kuumasta!) valosuunnittelusta. Mainita tulee myös Sanna Salmenkallion erinomainen äänisuunnittelu, jonka kuoleviin kaikuihin kirskahtelevat hittikimarat ja jäiden hidas liike tulevat iholle.

Kertsi ajatuksistasi. (Pirjo Luoma-Aho, Taisto Reimaluoto, Rea Mauranen)

Nitraatti ei juurikaan ollut nähnyt monologinäytelmiä, joten mikä sen parempi ja syvempi kosketus aiheeseen kuin viime vuonna Ylen Areenasta Nitraatin kuuleman kuunnelmaversion (1998) kokopitkä ja päivitetty näyttämöversio.

Toteutustapa tuntui juuri oikealle. Näiden ihmisten potentiaalinen yleisö on jo kauan sitten kutistunut nollaan, joten ilman meitä heidän sanansa ja ajatuksensa valuisivat mielten mustien kuilujen reunoja pitkin ikuiseen kadotukseen.

Jääkuvia on myös ajankuvia, ainakin tunnelmassaan. 1990-luvun lama puristaa reunoista, vaikka tarinat sinänsä eivät muuta aikaa katsokaan kuin viimeiset kymmenet vuodet suuntiinsa. Tänäänkin kaikki tämä vanha on suurimmalta osin edelleen läsnä.

Taisto Reimaluodon taiteellisena johtajana korvannut Kati Outinen ja Runoviikko valkkasivat taas kerran kaupunkiin asiallista katsottavaa: jo loppukeväästä loppuunmyydyt Jääkuva-esitykset (2 kpl) puhuvat myös tuon puolesta. Jatkukoon tämä hyvä putki myös ensi vuonna.

Arvosana: 8/10