Nitraatin YouTube-Leffafestivaali #3

Klassikko. Jotkut joutunevat googlaamaan.

Syystä tai toisesta digiajan jalkoihin on jäänyt paljon mielenkiintoista kamaa. Onneksi on YouTube, johon porukka uploadaa VHS-ajan semiunohdettuja teoksia ja myöhempien aikojen DVD-abandonwarejutskia yms, joita ei ole taltioina muualta nähtävissä. Kuten 2018 ja 2019 festareilla, taas poimitaan mukaan muutama huomion ansaitseva tekele!

Mitään ultra4khd-kuvanlaatua on tietysti turha odottaa, mutta kyllä olennainen välittyy. Jotkut näistä voivat ennemmin tai myöhemmin olla saatavilla digiajan tallenteinakin, joten tarkkaile Amazoniasi.

Joissain teoksista on luvassa myös VHS-ajan elämystä kyseisen ajan missanneille tai fiilistelyfriikeille. Muutamissa kandidaateista kun on kaikkea mukavan nostalgista artifaktia katselufiilistä nostattamassa; kuvan poikki kulkevaa sähinää kohdalta jossa nauha on vioittunut, yläreunan vääristymiä tai vaikkapa sitä ihmeellistä mustavalkoista raitaa yläkulmassa. Tekeleiden järjestys on (suunnilleen) kronologinen.

Rokkidiggari (Suomi 1981, Jouko Lehmuskallio)

Saimaa-Ilmiön (1981) aikoihin ilmestynyt toinen suomalainen musaleffa. Toisin kuin kehuttu Saimaa, jonka itsetyytyväisten rokkareiden jutustelusta Nitraatti ei ole koskaan pahemmin pitänyt, on Rokkidiggari painunut syyttä unohduksiin.

Luvassa on Kojo muunakin kuin euroviisumeeminä, Pave Maijanen englanniksi Mistakensa kanssa, samoin Eini kolmannen kotimaisen kimpussa, Sliipparit, 'Ganes, Ronski Gang... Ainoa isompi miinus: typerä musavideomainen juomatehdasukkeli juoksentelemassa inserteissä karkuun valkotakkisia kollegoitaan. Toisaalta samalla näkee 80-luvun alun Helsinkiä.

"Rokki Diggarin rima ei ole liian korkealla eikä siten romahduksen vaarakaan ole kovin suuri" totesi yksi aikalaiskriitikko, ja tuohon voi Nitraatti hyvin yhtyä. Yleisömenestys elokuvalla oli teattereissa vuoden heikoimpia, yhdenlainen meriitti sekin.

Arvosana: 7/10
IMDB
(ei traileria)

Yöjuttu: Merkitty & Painajainen (Suomi 1984 & 1988, Ismo Sajakorpi) 

Ismo Sajakorpi oli kovahermoinen mies: hän yritti tehdä kauhua kasarisuomessa. Aika yksin sai Sajakorpi hommassaan pakertaa, eivätkä ajat siltä osin ole oikeastaan hirveästi muutuneet, mutta vieläkin erikoisempi outolintu oli kotimainen genreohjaaja tuohon aikaan.

Yöjuttu: Merkitty oli tarkoitettu Twilight Zonemaisen kauhusarjan pilotiksi. Yöjuttu-nimi taisi tulla tuohon aikaan julkaisusta - Nitraatinkin lämmöllä muistelemasta - saksalaista alkuperää olleesta kioskikauhulehtisarjasta tai sitten Merkityn henkisestä, Rod Serlingin luotsaaman tv-sarjan suominimestä. Oli miten oli, Mainostelevisio ei pilotin täkyyn tarttunut, eikä Nitraatti oikeastaan ihmettele: aika hidastempoista ja kökköä, vaikkakin suomalaisen liikkuvan kuvan historian kannalta mielenkiintoista katsottavaa.

Paremmin kävi Sajakorven muutamaa vuotta myöhemmin vääntämän neliosaisen minisarjan kanssa: Painajainen on kestänyt aikaa selvästi paremmin, vaikka tiivistys olisi taaskin ollut paikallaan. Silti, tunnelmaa luodaan välillä hyvinkin onnistuneesti ja Eero Melasniemi vetää amnesiasta kärsivän kuvatataiteilijan aika mainiosti, eikä nuori Anna-Leena Härkönenkään tee ollenkaan pahaa katsella, varsinkin kun hänen henkilöhahmonsa Ninan vaatteet ja Nina itse tapaavat viettää paljon aikaa erillään.

Arvosana: 3/10 (Yöjuttu: Merkitty)
Arvosana: 6/10 (Painajainen)
IMDB (Yöjuttu: Merkitty)
IMDB (Painajainen)
Trailerit (ei trailereita)
Painajaisen soittolista (osat 1-4)

Home of the Brave: A Film by Laurie Anderson (USA/CAN 1986, Laurie Anderson)

Performanssiartsi Anderson on Nitraatin teorian mukaan vain alieni, joka tuli syntymään maan päälle Yhdysvaltain Illinoihin. Peter Gabrielin hengenheimolainen, taidetta ja musiikkia yhdistelevä Laurie Anderson oli ja on niin aikaansa edellä, että aika tuskin saa häntä ikinä kiinni. Tässä Andersonia parhaimmillaan kasarin puolivälin itse ohjaamassaan konserttileffassa.

Arvosana: 8/10
IMDB
(ei traileria)

KATSO KLIKKAAMALLA TÄSTÄ

The Making of a Legend: Gone with the Wind (USA 1988, David Hinton)

Kolme ohjaaja, kolme kertaa saman verran käsikirjoittajia, pääosan esittäjää haettiin vielä kuvausten aikana... Yksi elokuvahistorian suuria ihmeitä on, että lopputulos oli kaikesta huolimatta pesunkestävä klassikko. Tässäpä mainio tv-dokkari Tuulen Viemän tekemisestä. Isoin miinus siitä, että rotukysymyksien osalta dokkarissa tanssahdellaan enimmäkseen sivuun.

Arvosana: 9/10

IMDB
Traileri

Growing Rich (UK 1992, Roger Gregory)

Lisää Fay Weldonia Nitraatin festareille. Moderni Faust-tarina kuusiosaisen minisarjan muodossa, kun  kolme nuorta naista tapaa Pirun, jolla on liian hyviä tarjouksia joista kieltäytyä. Weldonimaisesti valtarakenteita ravistellaan taas pilke silmäkulmassa. Sarjan budjetti on mitä on (kuvattu videonauhalle), mutta Weldonin henki tavoitetaan hyvin.

Sarja tuskin passaa sille nykyfeministien haudanvakavalle mutrusuiselle alakategorialle, joiden kanssa Weldonkaan ei ole oikein ikinä pärjännyt. Weldonin maailmoissa kun naisissakin on joskus vikaa ja perseellepotkittavaa.

Spandau Balletin Martin Kemp on hauska Piru ja Carmenin näyttelijä Rosalind Bennett näyttää siltä kuin Keira Knightley ja Anne Hathaway olisivat saaneet lapsen. Bennett lopetti kameroiden edessä esiintymisen edellisen vuosituhannen lopussa. Harmi - vähän kuin tämän minisarjan lässähtäminenkin loppumetreillään.

Arvosana: 7/10
IMDB
(ei traileria)

Se tästä festarista. Lisää luvassa kun aika on.

Huojuva torni, kasariedition.