 |
| Tuli vanhin voitehista. Juuri listan ulkopuolelle harmillisesti raakkautuneessa alien-invaasio scifikauhukomedia Night of the Creepsissä se totisesti tapetaan tulella. (1986). |
Aina näin halloweenina Nitraatti valkkaa yhden leffamörön ja listaa kyseisen ökömöttiäisen kolme mieleisintään esiintymistä valkokankailla, sekä kolme parasta leffaa jotka samaisten otusten ympärillä pyörivät.
Eka kerralla vilkaistiin verenhimoisia vihulaisia, toka kerralla kuikuiltiin kummituksia, viime vuonna roihusivat noitaroviot ja tänä vuonna Nitraatti astelee ajan hengessä infektio-osastolle. Tulipa pöpö ulkoavaruudesta tai tehtiin itse ja säästettiin, monen zombie- yms. aallon ja alien-invaasionin airuena leffoissa on joku silmälle näkymätön öttiäinen, joka ottaa planeetan kyvykkäimmät apinat haltuunsa.
Koska Daniel Day Lewiskaan ei (luultavasti) pysty näyttelemään
ameebaa, mennään tällä kertaa kolme plus kolmen sijasta puhtaasti top-leffakuusikolla. Listalla vallitsee nouseva järjestys.
Kuusi parasta pandemiaelokuvaa
 |
| ...ja me tehtiin kuolemaa! |
#6: The Return of the Living Dead (1985)
Tämä kasarin puolivälin punk-zombiekauhukomedia toimii aina. Rentojen varastomiesten vahingossa vapauttama armeijakaasu alkaa muuttaa alueen kuolleita (ja ennen pitkää myös eläviä) aivoja hamuaviksi kuvatuksiksi. Rapsakka punk-soundtrack, Alienin kässärin luoneen Dan O'Bannonin huba ohjaus & teksti, se kuuluisa öljymies-zombie ja vaikkapa scream queen Linnea Quigley hehkeimmillään ovat syitä palata tälle ruumishuoneelle uudestaan ja uudestaan.
 |
| Koiran ja miehen eroahdistusta. |
#5: I Am Legend (2007)
Useaan kertaan (vaikkei ikinä ihan uskollisesti) filmatisoitu Richard Mathesonin tarina superruton runteleman maailman viimeisestä ihmisestä saa parhaan ja toiminnallisimman versionsa osaavan genreukkeli Francis Lawrencen käsissä. Hienoja kuvia pandemiaan kuolleen maailman hylätystä Manhattanista tarjoilevan vampyyri- ja zombieleffan risteytyksen parasta antia on muuten Will Smithin hurjasti aliarvostettu roolityö tohtori Nevillenä, ainoana eloonjääneenä ihmisenä. Hyvä niin, koska hänen hahmonsa on - söpön(!) saksanpaimenkoiran lisäksi - suurimman osan elokuvan kestoa myös sen ainoa ihmisnäyttelijä.
 |
| In the flesh. |
#4: Videodrome (1983)
Eetteristä kulkeutuvat kummat kiinnostavat ja kiehtovat kaapelikanavaheppu Max Renniä (James Woods) tässä video- ja leffafanien mielikuvitusta ruokkivassa tekeleessä. Videodromessa videokuva tartuttaa katsojaansa jotain hyvin koukuttavaa ja ikävää. Sittemmin seestyneen kanadalaisohjaajansa David Cronenbergin omintakeisten elokuvamaailmojen esimerkillisimpiä teoksia. Sivuosassa muuten haahuilee itse neiti Blondie, Debbie Harry. Kauan eläköön uusi liha!
 |
| Alaston amerikkalainen mies varasti ilmapalloni! |
#3: An American Werewolf in London (1981)
Niin, se nimenomainen puremalla ja raapimalla leviävä ihmissusikirous lienee kauhufaneille yhtä tuttua tavaraa kuin ne zombieiden purematkin. Tämän sus' siunakkoon -alagenren paras leffa on suht helppo nimetä. Tämä John Landisin synkkä komediakauhari, tehostetaituri Rick Bakerin inhamaisen mainioilla efekteillä ryyditettynä vie tittelin leffalla, jossa nuoret jenkkituristit saavat englannin patikkareissultaan kaikkien aikojen karmaisevimmat matkamuistot.
 |
| Erkoistarjouksessa tänään: aivoja! |
#2: Dawn of the Dead (1978)
Zombieista puheen ollen: tuon alagenren ykkösleffan tittelin ottaa vaivattomasti aiheen eittämätön mestari ja moniottelija George A. Romero (rip) Dawnillaan. Avaruuspöpön evankelimaisesti kuolettama ja uudelleen nostattama ihmiskunta jauhaa tässä edelleen kulutuksen rullaportaissa, Romeron yhtä hyvin yhteiskuntakritiikkinä ja -satiirina kuin kauhuleffanakin toimivassa zombieklassikossa. Tehostemies Tom Savini komppaa tapahtumia puistattavan hurmeisella annillaan.
 |
| Mies - ja ameeba - kylmästä. |
#1: The Thing (1982)
Ykkönen olisi tuskin voinut olla mikään muu. John Carpenterin synkkä näkemys Campbellin klasaritarinasta heittää ihmiskunnan ensimmäisen ja viimeisen toivon vuosituhansia sitten alkaneen mikrobitason alien-invaasion pysäyttämisestä Etelänavalla ryytyvän sääaseman miehistön harteille.
Elokuvaan koottu näyttelijäensemble on leffaparhaimmistoa lajiin katsomatta, tehostevelho Rob Bottin luo unohtumatonta kauhua silmille ja kokenut Carpenter osaa vääntää ruuveja *juuri* oikein.
Alkuperäisenä julkaisukesänään '82 The Thing muuten hävisi selvästi lippuluukuilla - ja vielä paljon rajummin arvosteluissa - sille paljon paljon söpömmälle muukalaiselle eli E.T:lle. Aika on kuitenkin tehnyt temppujaan ja The Thingin yleinen arvonanto on noussut vuosi vuodelta. Sataprosenttista tislaamatonta klassikkoa, elokuvalajiin katsomatta.
PS: Leffat numeroina: Returnille kasia, Legendistä Wolffiin ysiä ja kahdelle vikalle täydet kympit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti