perjantai 6. huhtikuuta 2018

Baby Driver (UK / USA 2017, Edgar Wright)

♫ Daa daa daa-da daa-da, kiitää alla autostrada, aina kiire, kiire jonnekin on, on, on... ♫

After being coerced into working for a crime boss, a young getaway driver finds himself taking part in a heist doomed to fail. (IMDB)

"Everybody wants happiness, nobody wants pain, but you can't have a rainbow without a little rain." (Dolly Parton)

Baby omaa pari erikoisuutta. Ensinnäkin hän on ollut erittäin haka, maagisuuden rajoilla viipottava autokuski ilmeisesti about peruskouluikäisestä lähtien. Toisekseen hän kärsii lapsuuden vakavan onnettomuuden seuraksena pahasta tinnituksesta. Baby feidaa kyseistä vaivaa kuuntelemalla lähes jatkuvasti musiikkia. Ikäväkseen Baby varasti nuorena (err... noh, *vielä* nuorempana) väärän miehen auton. Doc on tuo väärä mies - rikollispomo joka pitää Babya velkapihdeissään, ja Baby maksaa velkaansa pakokuskin roolissa, ryöstö kerrallaan.

Nitraatin yksi lempparijuttuja ja syy yrittää olla laukomatta absoluuttisia totuuksia elokuvista Sith-style on, että aina kun Nitraatti kritisoi elokuvaa jostain - esimerkiksi liiallisesta musiikinkäytöstä - niin heti kohta tulee vastaan elokuva, joka takoo kyseisestä oletetusta heikkoudesta oman aivan mielettömän vahvuutensa. Nitraatti: meet Baby Driver.

Pakko painaa raskaasti aseistettua päivää. (Jon Hamm, Eiza González)

Baby Driver on toiminnantäyteinen ryöstö- ja takaa-ajoleffa, jonka tapahtumia ja hahmojen liikkeitä - jopa aseiden laukaisuja - tahdittaa erinomaisella maulla valittu biisimatto. Leffassa on käsittämättömät 30(!) biisiä (vrt. vain 14 ruumista), melkein kaikkien leffan laulujen tullessa Babyn keikkaamista iPodeista.

Jokainen kappale sopii tapahtumiin kuin valettuna, ja tarjolla on kaikkea muuta kuin läpi- ja puhkisoitettuja biisejä. Esim. Queeniltäkin mukana on perussetin sijasta Sheer Heart Attackin ihqu Brighton Rock. Ei olisi itse asiassa vääryys kutsua Baby Driveria kaiken muun lisäksi myös jonkinlaiseksi postmoderniksi musikaaliksikin - vaikkei kukaan siis kesken kaiken lauluun puhkeakaan.

Grand Theft Baby.

Baby Driverin takaa-ajokohtaukset ovat mainioita ja aika pitkälle sitä itseään. CGI:tä on tekijöiden ja tehostefirman mukaan käytetty lähinnä kuvien putsaukseen ylimääräisestä roinasta. Etupäässä komedioistaan tunnetun Edgar Wrightin (Scott Pilgrim vs. The World, Shaun of the Dead) ohjaustyyli on mielettömän energistä, mutta tapahtumista saa silti hyvin selvää - asia joka ei ole aina niin taattu nykyleffojen kaatumatautisessa leikkaustahdissa ja heilukameroiden heiluviidakossa.

Jonkinlainen velka elokuvalla on myös Walter Hillin alan klassikolle The Driver (1978), jonka pääosassa kaasutteli Ryan O'Neal. Sama esikuva oli myös vuosikymmenen alun loistavalla Drive (2011) -pätkällä, joka on tosin Baby Driveriin verrattuna pari(kymmentä) astetta synkempää kamaa. Konkaritoimintaohjaaja Walter Hilliä siis osaksi kiittäminen parista kuluvan vuosikymmenen parhaasta alan leffasta.

Keikkakeskusteluja. (v-o: Jon Hamm, Eiza González, Ansel Elgort, Jamie Foxx)

Ohjaaja Edgar Wright pitää siis pallot oivasti ilmassa, eikä näyttelytyössäkään juuri ole heikkoja lenkkejä. Ansel Elgort Babynä on Nitraatille uusi tuttavuus, varsin karismaattisen oloinen kerubikasvoinen nuorimies. Sekalaista (ja sekopäistä) rosvoporukkaa edustavat näennäisen letkeä Buddy (Mad Menistä tuttu Jon Hamm), tämän namikovis mielitietty Darling (Eiza González) ja pitkästä aikaa oikein kunnon vedon kehiin Batsinä (vai pitäisikö sanoa batshitinä) revittelevä Jamie Foxx.

Täydennysjoukoissa nähdään Babyn ihastus, kiltti Debora (Lily James), asiallinen ryöstöpomo Doc (Kevin Spacey) ja Babyn lempeä kuuro (oikeassa elämässäkin) ottoisä Joseph (CJ Jones). Pienessä cameossa (ja vähän isommassa leffan soundtrackilla) vilahtaa laulaja Sky Ferreira (iiiiik!) Babyn äitinä.

Tuleeko tästä joku uusi juttu, että miespääosa on kauniimpi kuin nais? Nitraatti toivoo, että ei. (Lily James, Ansel Elgort)

Baby Driver on hurjan energinen, erinomaisella musalla vuorattu, (sweet R-rated) väkivaltaan välillä purskahteleva, ajoittain hiukan kieli poskessakin etenevä ryöstöleffa, ja yksi Nitraatille mieluisimpia viime vuosien rikoselokuvia. Nitraatin sydäntä lämmittää myös se, että tämä epätavallinen tekele löysi oikein hyvin yleisöäkin. Ei voi kuin suositella.

Arvosana: 9/10

IMDB
Traileri
Leffan soittolista (Spotify)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti