Tightrope / Köysi Kiristyy (USA 1984, Richard Tuggle & Clint Eastwood)

Ovatko nuo käsiraudat taskussasi, vai oletko vain iloinen nähdessäsi minut?

New Orleans single dad and cop Wes Block goes after a serial rapist-killer but when he gets too close to the target the hunter suddenly becomes the hunted. (IMDB)

Tightrope kuuluu kasarin turhaan unohdettujen ja erittäin hyvien leffojen joukkoon. Jos elokuvalle pitäisi valita yksi adjektiivi, englannin kielen 'sleazy' olisi erinomainen valinta. Suomennokseksi Nitraatti valitsisi likaisen synonyymeistä törkyisen, siivottoman, ruokottoman ja saastaisen joukosta viimeksimainitun. Tightrope on Clintin uran rajuimpia tekeleitä, vuoden 1971 Beguiledin (jonka lähderomaanista viime vuonna Sofia Coppolan tekemä unelias uustulkinta ei päässyt lähellekään Siegelin ja Clintin version kierteitä) ja samaisen vuoden Likaisen Harryn, sekä vuoden 1992 Armottoman kanssa.

Elokuvan juoni on sinänsä aika yllätyksetöntä peruskauraa: New Orleansilainen vaimostaan eronnut poliisi saa tutkittavakseen prostituoituja murhaavan sarjamurhaajan tapauksen ja ennen pitkää jahtimiehen ja riistan osat alkavat vaihtua. Sillä, että juoni on tutun oloinen ei ole väliä. Vaikka biittien näkee ja tietää tulevan, kaikki muu ympärillä huolehtii siitä, ettei tuollainen suuremmin häiritse. Kun Tightrope alkaa kiristämään köyttään, on tunnelma korkealla.

Näiden silmien kattomonologit on monologisoitu. (Jamie Rose, Clint Eastwood)

Etsivä Wes Block on yksi Clintin pimeimpiä hahmoja. Hyvä yh-isä lapsilleen, mutta kun toinen Wesin tyttäristä kysyy että miksi isä ei voi tehdä enemmän töitä päiväsaikaan, isä vastaa että hänen pitää tavata työssään myös ihmisiä joilla ei ole päivällä töitä. Hmm... niin. Kun ilta pimenee, Wesillä ja hänen jahtaamallaan sarjamurhaajalla alkavat nimittäin samat harrastukset. Wesin jäljiltä he tosin jatkavat eloaan työnaisen palkan saaneina ja vahingoittumattomina - ellei käsiraudan nirhaumia lasketa.

Elokuvan alkuperäinen nimi Tightrope on tietysti kirjaimellisesti se sirkuksen nuorallatanssi, joka kuvaa tässä Clintin hahmon, etsivä Wes Blockin tasapainoilua. Wesillä kun on murhaajan kanssa samaa ja paljon, mitä tulee siihen yön leidien kanssa vietettyyn aikaan. Tuntuukin että vain pari huonoa (tai hyvää) päivää on erottanut miehet osien vaihtumiselta.

Clint ei saanut urallaan yhtä herkullista roolia ennen Armottoman (1992) Bill Munnya. Wes Block on Clintille siis miellyttävän haastava rooli ja melkein yhtä kaukana puhtoisesta sankarista kuin Beguiledin petollinen John McBurney. Ulkoisesti Clintillä on Tightropessa menossa välivaihe. Hän ei ole enää nuori hurmuri, mutta ei vielä se myöhempien aikojen kuolemakatseinen parkkiintunut karismainen Metusalemkaan.

Tightrope edustaa aikanaan valtavirtaleffojen puolella vähän harvinaisemmin nähtyä sarjamurhaajaleffaa. Tietysti slashereita oltiin tehty Tightropen vuoteen 1984 mennessä jo puolisen vuosikymmentä liukuhihnalla, Halloweenin menestyksen innoittamana. Puolisen vuosikymmentä myöhemmin Uhrilampaat tietysti räjäytti pankin; sen jälkeen sarjamurhaajaa työntyi ovista ja ikkunoista vuosikausia.

Bubbling under. (Regina Richardson)

Tightropen julkaisuun mennessä slasherien kuumin massatuotantoaika - kauniimmin sanottuna kulta-aika - alkoi jo olla ohi, vain Friday-sarjan Jasonin ja sattumoisin Tightropen vuonna esiin pompanneen herra Fred Kruegerin (Elm Streetiltä, tiedättehän) jäädessä toistuvasti rankaisemaan tuhmia teinejä ja muita otollisia kohteita ankarimman mukaan esiaviollisesta seksistä.

Ei Nitraatilla toki ole mitään hyvää ja luovaa tai vähintään tunnelmarikasta slasheriakaan vastaan. Tightropea voisikin ehkä pitää osiltaan jopa kunniallisena slasherina. Myös isosta osasta tuon kauhuelokuvan alagenren tuotantoa tuttu Tightropen puhua pukahtamaton sarjamurhaaja muistuttaa samaa.

Mitä Tightrope puolestaan ei ole tai ei tee, on ettei se ota osaa selittelyelokuvien kategoriaan. Selittely tuppaa olemaan elokuvien juonenkulun blokkaajana Nitraatin inhokkeja. Sarjamurhaajan tekoja ei siis turhaan ja pitkästyttävästi selitellä hänen lapsuus- / nuoruus- jne historiaansa vatvomalla, vaan annetaan miehen touhuta rauhassa ilman pop-psykologian kahleita. Murhaajan esittelykuva on muuten myös erinomaisen onnistunut: miehen naamioitumisasun, eli moitteettoman poliisipuvun panerointi ylhäältä alas päättyy virkakenkien sijaan hätkähdyttävästi pariin nuhjuisia tennareita. Katsoja ei tarvitse sen enempää tietääkseen, että nyt ei jollakulla ole ihan kaikki inkkarit kanootissa.

Ei kuulu New Orleansin matkaoppaiden järkkäämiin kiertueisiin. (Margaret Howell, Clint Eastwood, Dan Hedaya)

Muista näyttelijöistä puhuessa poikkeuksena nuhjuisuudesta tulee heti mainita Nitraatin ihan turhan harvoin näkemän Geneviève Bujoldin (mm. Kooma) esittämä Beryl, naisten raiskauksien esto-ohjelman tarmokas johtaja, jolla on tässä pätkässä mahdottoman hyvä kemia Clintin kanssa. Elokuvan vähiten saastaiset ja eniten miellyttävät hetket paikkojen ja kuvien suhteen tapahtuvatkin lähinnä silloin, kun Wes ja Beryl kohtaavat. Hyvä tatsi kuvaamaan parin suhdetta, samoin kuin se, ettei heidän välillään tapahdu lähentymisestä huolimatta sänkyhommia koko leffan aikana. Erinomainen idea, elokuvan teemat huomioon ottaen.

Tapahtumapaikkana hikinen ja patinoitunut Louisianan New Orleans tuo mukavaa vaihtelua pollarileffojen peruskauralle, vaikka suurin osa ajastamme kuluukin sen vähemmän turistiopaspaikoissa nujuamiseen. Sama pätee tapaamiemme henkilöiden osalta.

Perhe on paras. Wes, Jenny (vas.) ja Amanda (oik.) (Jenny Beck, Clint Eastwood, Alison Eastwood)

Miellyttävää settiä ovat Tightropen lapsinäyttelijätkin. Clintillä on mainio kemia myös tyttäriään näyttelevien lasten kanssa. Selitys oli tosin osin ilmiömäisen selvä ja tiputti Nitraatin pyrstölleen, kun hän leffan jälkeen lueskeli tapansa mukaan juuri nähdystä kaikenlaisia tekstejä. Hänen vanhempaa tytärtään Amandaa nimittäin esittää Clint Eastwoodin OIKEA oma tytär, Alison Eastwood. Nuorempana Pennynä nähtävä Jenny Beck on hyvä myös. Mukavan luonnollisen oloisia mukuloita molemmat.

Clintin etsiväparia esittävä Dan Hedaya (Alien: Resurrection) on hedayamainen. Jos emme olisi nähneet murhaajan fyysistä kokoa heti leffan alkumetreillä, tämä Wes Blockin työpari eli etsivä Molinari olisi Nitraatin ensimmäinen epäilyksen kohde jahdattavaksi sarjamurhaajaksi.

Elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Richard Tuggle on hyvin vähäisen tuotannon mies. Kolme kässärikrediittiä (tämä ja myös Clintin pääosittama Pako Alcatrazista) ja kaksi ohjauskrediittiä. Koomikko W.C. Fields sanoi aikoinaan että älä koskaan työskentele lasten tai eläinten kanssa. Richard Tuggle ei saanut muistiota ja klaaraa Tightropessa hyvin molemmat aspektit, kaiken muun lisäksi.

"Vittu, ohjaushommiksi meni."

Tosin paikalla olleiden mukaan lähinnä Clint klaarasi: Tuggle kun oli työtavoiltaan niin hidas, että Clint teki ohjaustyöt käytännössä, mutta Tugglelle oli sopimuksen mukaan pakko antaa silti siitä krediitti. Vaikea toisaalta tietysti kuvitellakaan, että Clint olisi antanut Tugglen ohjata omaa tytärtään elokuvan kriittisissä osioissa - edes sillä kuuluisalla metrin kepillä.

Tightropen Clint teki heti oman virallisen ohjauksensa, Dirty Harry-sarjan ihan jees neljännen osan Sudden Impactin (1983) perään. Hiukan samaa (sarjamurhaaja joka jakaa luonteenpiirteitä Clintin hahmon kanssa) oli Impactissakin, mutta asteita kevyempänä. Epäilemättä Clint ajatteli, ettei ohjaa itse Tightropea kun on vähän samanlainen, mutta Tugglen kämmäily kampitti ne toiveet erittäin tehokkaasti.

Tightropen kuvaus on ultratummaa. Epäilemättä se selittyy osaksi sillä että pimeässä hiippaillaan murhaajan perässä paljon, mutta myös sillä että lihaa on saatava rutkasti pimentoon, jotta Hollywood-leffojen käytännössä ehdoton yläikäraja R on ollut mahdollista saavuttaa. Valoisammassa muodossaan loputtomien pornoluolien koluaminen olisi tehnyt ikärajan varmistamisen osalta taatusti tiukkaa. Kuvan tummuudesta johtuen Nitraatti muuten suosittelee, että katsoja hankkii nähtäväkseen elokuvasta mahdollisimman teräväpiirtoisen version.

The Rapist ja Beryl. (Geneviève Bujold)

Tightrope sisältää myös paljon pieniä onnistuneita yksityiskohtia. Monesti elokuvissa ärtymyksen tuottava kikkamainen unikohtaus tekee tässä sen mitä harvoin näkee, eli on hurjan hyvin motivoitu. Toisekseen, kun Wes Block on matkalla ambulanssiin kohtaamaan murhaajan murjomaa läheistään, pakollinen kysymys niin katsojien kuin Wes Blockinkin kannalta hoidetaan hienotunteisesti. Kohtausta ei heruteta halpamaisesti, vaan hoidetaan hienosti nopealla sanojenvaihdolla ja ripeällä, hetkeä asiattomasti lypsämättömällä näyttelytyöllä. Blockin oikeutettu syyllisyydentunne siihen päälle muutamassa seuraavista kohtauksista koristaa kakun.

Lisää pientä mutta hyvää: Wes Blockin ex-vaimo piirretään yhdellä kuvalla ilman dialogia: lapsiaan vierailulle hakemassa, komean Mersun kuljettajan vieruspenkiltä paikkansa ottavana, huolella meikattuna, hienoissa kledjuissa. Olennainen tapahtuneesta välittyy heti. Hauskana lisätatsina Wes ja hänen ex-vaimonsa eivät vaihda kahden yhteisen kohtauksensa aikana elokuvassa sanakaan.

Pahoja ja hyviä poliisimaisuuksia. (Clint Eastwood, Dan Hedaya)

Molemmat yksityiskohdat (kuten myös murhaajan esittely, jonka Nitraatti jo tuossa aiemmin mainitsi) ovat ekonomian juhlaa ja oppikirjamatskua nykyiselle "alle 2 tuntia on liian vähän, selitetäänpä kaikki kuten yleisömme olisi vain joukko jonneja!" -prikaatille. Mukavana juonikuviona nykyaikainen rikostutkimus nostaa myös terhakasti päätään, kun Wes Block vierailee ajoittain lisäämässä rikospalapeliinsä palasia poliisin rikoslabrassa.

Uusintakatselu - tosin rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että Nitraatti ei muistanut elokuvasta ennen tätä enää oikestaan mitään - vei Tightropen alle keskitason tusinajännäristä Clintin parhaiden joukkoon. Rohkeaa aikuisten viihdettä, josta Nitraatti löytää hyvin vähän moitittavaa.

Arvosana: 9/10

IMDB
Traileri