 |
| Ei voi tehdä munakasta rikkomatta keittiötä... oikeastaan koko taloa. (Macbeth) |
The warrior Macbeth fights on the side of the King of Scotland – but when a coven of witches prophesy that he shall become king himself, a ruthless ambition drives Macbeth and his wife to horrific acts. (Royal Opera House)
Nitraatilla on parin viime vuoden aikana ollut projektina ottaa haltuun kaksi Nitraatilla varsin vähälle kokemiselle jäänyttä korkeakulttuurin muotoa, nimittäin ooppera ja baletti. Yle Teema tukee tutkimusmatkaa tasaisen mukavasti esittämällä kotimaisia ja ulkomaisia tuotantoja, mutta tutustumiseen tuli mukava pieni lisäboosti, kun Bio Rex siunasi Nitraattia yhden kauden mittaisilla vapaalipuilla Lontoon Royal Opera Housen syksy 2017 - kevät 2018 -näytäntökauteen. About puolet esityksistä on baletteja, puolet oopperaa. Kätevää!
Balettia Nitraatti on yrittänyt vähän alle kymmenen teoksen verran ja täytyy sanoa että se ei taidemuotona oikein Nitraatille aukea. Nitraatti kyllä ymmärtää sen mielettömän harjoittelun määrän ja ammattitaidon (kuten oopperassakin) mitä tanssijoilta edellytetään, mutta ehkä kyse on yksinkertaisesti siitä että kun Nitraatti näkee lavalla liikkuvia ihmisiä, hän olettaa että heillä on jotain sanottavaakin ja nimenomaan fyysisen suunliikuttelun muodossa.
Kesäkuussa on tosin vielä ohjelmassa se ehkä kuuluisin baletti, eli Joutsenlampi (sama mitä Black Swanissakin väkerretään), jota Nitraatti ei muista ikinä kokonaan nähneensä. Lisäksi Nitraatti on luvannut itselleen tarkastavansa yhden kokonaisen korkeatasoisen balettiteoksen livenä kun tilanne tarjoutuu. Jospa elävänä näkeminen olisi se puuttuva tekijä?
 |
| Bling bling! Lavastus for the win. (Ildebrando D'Arcangelo) |
Oopperan kanssa on käynyt paljon onnellisemmin. Nitraatti pitää musikaaleista, joten ooppera ei ole niin hirveän suuri hyppäys, vaikka erojakin tietysti on. Oopperoista noin yleisellä tasolla: esitysten pituuksiin pätee sama kuin kotoisten urheilulajien osalta pesäpalloon, eli kesto on järjestään esittävän taiteen pisintä. Väliaikoineen päivineen kaksi ja puoli tuntia on aika tavanomaista, eikä 3-4 tuntiakaan tavatonta. Lisäksi ooppera näyttää esittävien taiteiden osalta (klassisen musiikin kanssa) nojaavan kaikkein eniten klasariosastoon: tunnetuin kama on hyvin usein 1800-luvulta tai vanhempaa.
Juonet ja tunteet ovat lähes aina elämää suurempia ja tarinoiden käänteet venyttävät uskottavuuden rajoja äärimmilleen, mennen niistä monesti heittämällä yli: vaikka tekee epälogiaa niin ei haittaa, jos kyseinen ooppera tempaisee muuten mukaansa. Teokset ovat myös käytännössä aina läpilaulettuja. Lavastustyö on toistuvasti esittävän taiteen komeinta, riittoisinta ja korskeinta. Sitä suitsinee vain ohjaajan suurudenhulluuden toppuuttelu tuottajien toimesta, kun liitoksissaan natiseva budjetti huutaa hoosiannaa.
Kovin paljon Nitraatti ei ole oopperoitakaan vielä nähnyt, luku huidellee jossain parinkymmenen kieppeillä. Katselu- / kuuntelulistalla on ollut perussettiä eli Puccinia, Verdiä, Mozartia, Wagneria jne. Erikoisemmasta päästä ovat modernit Philip Glassin viritelmät. Teokset ovat olleet samoin perussettiä: Taikahuilu, La Boheme, Tosca, Faust, Ring-sykli jne, Akhnatenin ja Einstein on the Beachin pistäessä sekaan vähän outouspiikkiä.
 |
| Monivalintatehtävä: Lady Macbethilla hyvät mielessä? [x]ei [x]ei. (Anna Netrebko) |
Vähäisestäkin on jo muutama selvä suosikki noussut ylitse muiden: Verdin Macbeth, Philip Glassin Akhnaten ja korkeimmalla suosikkilistaa majaileva Wagnerin Ring-Sykli eli Nibelungin sormus (Reininkulta, Valkyyria, Siegfried, Jumalten Tuho), jota Nitraatti kehottaa nauttimaan vähän maltillisemmin kuin hän itse teki.
Nitraatti nimittäin yritti ahmia koko syklin yhteen menoon, vaikka teos per päivä olisi ollut *paljon* järkevämpi tahti. Jos seuraa Ringin kanssa Nitraatin esimerkkiä, niin voi käydä samoin kuin Woody Allenille Manhattan Murder Mysteryssa, ja alkaa tehdä mieli lähteä valloittamaan Puola. New Yorkin Metropolitan-oopperan loistelias ja hullun kunnianhimoinen (sopii tietysti aiheeseen erinomaisesti) 2010-luvun vaihteen tuotanto on ilo katsoa.
Esiintyjistäkin on jo alkanut nousta esiin suosikkeja. Miesten puolella amerikkalainen Jay Hunter Morris, saksalainen Jonas Kaufmann ja italialainen Ildebrando D'Arcangelo vakuuttavat. Naisten puolella amerikkalainen Deborah Voigt ja venäläinen Anna Netrebko värisyttävät. Lavoilta vetäytyneistä ja / tai kuolleista esiintyjistä Nitraatilla ei ole vielä käsitystä - kaikki Nitraatin tähän asti näkemä ja kuuntelema oopperakama kun on aika vasta tehtyjä versioita. Myöskin äänien vertailuun ammattikielen sanastolla on vielä matkaa, jos Nitraatti sinne asti ikinä pääsekään.
 |
| Tehtiin silleen tyhmästi että näytettiin kuninkaalle daggeria. Lady Macbeth ja Macbeth. (Anna Netrebko, Željko Lučić) |
Mutta vähän itse Royal Opera Housen vuoden 2018 Macbethistäkin. Eli eli, kyseessä on alan jätin Giuseppe Verdin (1813-1901) säveltämä oopperaversio wanhasta kunnon Shakespeare-näytelmästä. Macbeth on Nitraatin suosikki-Shakespeare, joten kiinnostus heräsi jo silläkin tasolla. Leffapuolella paras Nitraatin näkemä Macbeth on Orson Wellesin, mutta mielenkiintoisia ovat myös Akira Kurosawan samurai-maailmaan siirretty näkemys ja Roman Polanskin likainen ja verinen versio. Uudemmista Michael Fassbenderin tähdittämä pitää Nitraatin tarkastaa kun mahdollista.
ROH:in tuotanto toimii. Anthony Wardin komea lavastustyö hakee hyvän tasapainon spartalaisten elementtien (pari sankyjä lähes tyhjällä lavalla) ja korskeamman kaman, kuten kuningas Duncanin uhkaavan lying in state -hautamonumentin, tai kuninkaallisten kirjaimellisesti kultaisen häkin välillä. Ohjaaja Phyllida Lloydilla on mukavaa shokkitehojen tajua - varsinkin rajumman kaman jättäminen osaksi katsojan mielikuvituksen varaan toimii oikein mukavasti.
Castin puolella Nitraatti ei voi valittaa kun mukana on yksi Nitraatin kestosuosikkeja, Ildebrando D'Arcangelo Banquona, ja (Nitraatille) uusi upea tuttavuus Anna Netrebko hurjana Lady Macbethina, joka on tietysti muodossa kuin muodossa koko teoksen sykkivä musta sydän. Kuoroa Verdi käyttää hurjan hyvin viemään tarinaa eteenpäin, aika originelli lisä oopperoihin aikoinaan. Kyseessä siis kaikin puolin onnistunut tekele joka kantaa kolme ja puoli tuntiaan enemmän kuin hyvin.
 |
| ROHin Maccan onnistunutta lavastusta. |
Ai niin, uusi kausi ROH:in näytöksiä alkaa Bio Rexeissä syksyllä. Sen verran on jo paloa, että ainakin ooppera / pari sieltä pitänee Nitraatin käydä tarkastamassa. Nitraatti suosittelee kokeilunhaluisille samaa. Kynnys heittäytyä oopperan vietäväksi voi olla korkea, mutta loppujen lopuksi kyse on kuitenkin vain ihmisistä lavalla tulkkaamassa tarinaa ja tunteita, ihan niin kuin muussakin musassa.
Kaikki Bio Rex-esitykset ovat englanniksi tekstitettyjä, joten saksan-, italian- ym -kielen hallintaan juonta seuratakseen ei ole tarvista, kunhan kolmas kotimainen taittuu edes auttavasti. Eikä täysi kielitaidottomuuskaan ole lopullinen este: ennen esitystä jaettava ohjelmalehtinen kuvailee juonen runsaasti ihan suomenkielellä ja näytöksen tarkkuudella. Oopperoiden pituuksia ei kannata myöskään kavahtaa esim potentiaalisen vessahädän takia: 10-20 minuutin kestoisia väliaikataukoja on aina yksi tai enemmän, teoksen pituudesta riippuen.
Ja sen verran Nitralla on jo omaa mielipidettäkin, että kun ROHin johtajaa haastateltiin yhdellä Macbethin väliajoista ja hän ilmoitti että ROH tekee Ring-Syklistä Valkyyrian ensi näytäntökaudelle ja sanoi sen olevan immeisten suosikki, veti se Nitraatin kulmat välittömästi kurttuun: Siegfried kun on Nitraatin lemppariteos syklissä.
Kamoon; kunnon myyttisen ajan Rambo joka tappaa lohhareita taikamiekallaan ja on muutenkin vähän kestämättömän sietämätön kaveri! Toinen Nitraatin ärsytys oli, että ääniraita napsahti Bio Rexissä juuri siinä kohtaa kun ROHin johtaja mainitsi Brünnhilden esittäjän, eikä nimestä saanut selvää. Eipä olisi tainnut pari vuotta sitten tämmöinen paljon harmittaa. Noh, kotogooglaajalle kuitenkin selvisi että ei, Deborah Voigt ei ole jollain ihmeen tavalla palannut takaisin lavoille Brünnhildeksi.
No mutta; nähtävä se on silti.
Arvosana: 9/10
ROH-linkki
Traileri
Video 1: Anna Netrebko - Or tutti sorgete - Macbeth (ROH, 2018)
Video 2: Macbeth's Tomorrow speech by Orson Welles (vuoden 1948 leffasta)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti