Star Trek: Enterprise (2001-2005, Rick Berman & Brannon Braga)

Let's go!

Nitraatti saapuu näihin Trekkijuhliin supermuodikkaasti 16 vuotta myöhässä. Viimeisin, viimeinen kelpo Trek vai neljä kautta verkonpainoja?

2001 alkoi viimeinen Trek-sarja (tätä kirjoittaessa). Enterprise palasi Trekin alkuun monellakin tavalla. Se sijoittuu aikaan noin sata vuotta ennen Kirkiä & kumppaneita ja muistuttaa TOS:ia myös olemalla (ainakin pari ekaa kautta) pioneerihenkistä uuden löytämistä, tietysti uusien sarjojen tuotantoarvoilla. 

'Enterprise' (ENT), kolmannesta kaudestaan 'Star Trek: Enterprise' aukoi uusia uria Trekissä myös toteutuksensa puolesta: se oli ensimmäinen widescreen Trekkisarja, ensimmäinen joka siirtyi tuotannon kuluessa hd-aikaan ja ensimmäinen jota kuvattiin (neloskaudella) digikameroilla. Perinteisen orkesteritunnarin korvaaminen kauhealla lauletulla pappakantrirokkitamburiini -biisillä on tosin yksi uudistus jonka olisi voinut jättää kernaasti tekemättä - itse credit sequencessa ei muuten ole sinänsä vikaa. ENT muistutti myös ensimmäistä sarjaa vähemmän mairittelevassa mielessä olemalla vaikea tuotanto joka lopetettiin kesken kuten TOS:kin aikoinaan (kts. osa / kausiesittelyt).

ENTiä Nitraatti kutsuisi (ainakin muutaman kauden osalta) melkeinpä Trekkien kissanmintuksi. Pioneerityötä jossa eka kertaa törmätään moniin tuttuihin asioihin lipsumatta juurikaan fanservicen puolelle, vaan suurimmaksi osaksi valotetaan muista trekeistä tuttujen asioiden uusia ennen näkemättömiä puolia. ENTissä on myös jatkuvuutta eri tavalla kuin muissa Trekeissä. Entisiin osiin palataan alusta lähtien usein - DS 9 omaksui saman tyylin loppuaikanaan. Treknobabbleakin on ehkä normaalia vähän vähemmän.

Eli siis, sarja polkee Trek-aikakoneella aikaan jolloin ihmiskunta ei vielä ollut poistunut omasta aurinkokunnastaan mutta on siis jo kohdannut ~90 vuotta sitten vieraan rodun (vulcanuslaiset). Vastoin myöhempiä aikoja, vulcanuslaiset ovat sarjassa kiehtovasti aikajanasta johtuen parhaimmillaan alentuvia ja ylimielisiä ja pahimmillaan ihan puhtaasti pahiksia. He pitävät ihmisiä näiden oman aurinkokuntansa kennelissä melkein kuin vallattomia typeriä lemmikkejä, vielä lähes vuosisata sen jälkeenkin kun ihmiskunta on kehittänyt warpin (l. valoa nopeamman matkaamisen). 

(v-o:) Dominic Keating, Jolene Blalock, Anthony Montgomery, Scott Bakula, Linda Park, Connor Trineer, John Billingsley

Miehistö

Kapteeni Jonathan Archer (Scott Bakula) - Maan ensimmäisen warp vitoseen kykenevän aluksen kapteeni. Harrastuksena ja intohimon kohteena vähän erikoisempi vesipoolo(!). Mainio kapteeni jahka häneen tottuu. Ei saa tahtoaan perille vain korottamalla ääntään, vaan monesti rauhallisemmalla setillä, joka on tietysti vielä vaikuttavampaa. Archerin pettynyt katse ei ole jotain minkä käskytettävä haluaa nähdä.

Pääinsinööri Charles 'Trip' Tucker III (Connor Trinneer) - Leveämurteinen ja äkkipikainen Floridan lahja Enterpriselle, löysin rantein paitsi töiden osalta. Vanhoista kauhu- ja scifileffoista innostuva tyyppi joka järkkäileekin leffa-iltoja Enterprisen miehistön iloksi / harmiksi. Lempparihahmoni.

Tiedeupseeri T'Pol (Jolene Blalock) - Kokovartalovulcaani joka työnnetään aluksen mukaan puoliksi pakolla. Myös lempparihahmoni.

Taktinen upseeri Malcom Reed (Dominic Keating) - Stiff upper lip -britti, merisotilassukua vuodesta miekka ja kilpi. Kuivan huumorin spesialisti.

Tiedeupseeri Hoshi Sato (Linda Park) - Eniten pelottaa kaikki, paitsi kielet joissa ilmiömäinen.

Lääkintäupseeri Tohtori Phlox (John Billingsley) - Pitkäikäinen  avaruusmormoni jolla arvot kohdillaan.

Ruorimies Travis Mayweather (Anthony Montgomery) - Avaruudessa ratti kädessä syntynyt nuoremman polven edustaja.

Porthos (Prada, Breezy, Windy) Kapteeni Archerin lemmikkibeagle. Pitää juustosta ja haisee T'Polin mielestä aika pahalle - siis vielä pahemmalle kuin ihmiset.

Sarjan roolitus / miehistö on varsin miellyttävä jahka saa ohjelmoitua aivonsa kaikkien muiden sarjojen ajan ulkopuolelle eli aikaan kun Federaatiota ei vielä ole, eikä Starfleet ollut vielä alpha-kvadrantin kovimpia kingejä - päinvastoin.

Miehistöön lämpenee varsin nopeasti mikä on sinänsä kaikkien Trekkien tavaramerkki, tosin monesti on myös ristinä se yksi ärsyttävämpi hahmo, muttei tällä kertaa (lisää yhteistä TOSin kanssa). Jopa Tohtori Phlox joka on tämän tuomion osalta vaaravyöhykkeessä osoittautuu varsin jees tyypiksi. Kuten TOS, ENTkin on rakennettu kolmen päähahmon ympärille (Kirk, Spock ja McCoy TOSissa, Archer, Trip ja T'Pol ENTissä).

Osat ja kaudet (spoilerivapaa)

Star Trek: Enterprisen parhaiden osien spoileriton esittely. Nitraatti kirjoitteli näitä mini-arvosteluja pitkin katselumatkaa aina kun hyvää sattui kohdalle, eikä henno jättää yhtäkään niistä pois... (kk = käsikirjoitus, ta = tarina)

KAUSI 1

1. Broken Bow (1x01, 1x02) (kk: Rick Berman & Brannon Braga)

Earth launches its first starship of exploration, Enterprise, on a mission to return an injured Klingon to his homeworld. (Series Premiere)

Pitäähän pilotti olla mukana. Ihmiskennelissä alkaa kuhista tuplapituisen esittelyjakson verran. Sopii tietysti erinomaisesti sarjaan tutustumiseen. Ei läheskään parasta mitä on luvassa, mutta suht jees. Ylikäyttö tekee verrattain varhaisesta cgistä kuppaista, mutta sen taso paranee huomattavasti sarjan vanhetessa, ja sitä tajutaan myöhemmin myös käyttää vähän säästeliäämmin.

"Volatile? You have no idea how much I'm restraining myself from knocking you on your ass." 

- Archer's first words to T'Pol, in response to her claim that Humans are not ready to make their own decisions

2. Fight or Flight (1x03) (kk: Rick Berman & Brannon Braga)

Enterprise finds an abandoned ship, filled with corpses which appear to have been used for an experiment.

Vähän avaruushorroria ja moraalista painiskelua. Hyvä Hoshi-osakin; hänen alkuaikojen panikoinnistaan saadaan tässä paljon irti.

"I don't think you need a translator!"

- Hoshi Sato, after discovering the Axanar corpses
 
3. The Andorian Incident (1x07) (kk: Fred Dekker ta: Berman, Braga & Dekker)

Enterprise visits a Vulcan monastery, only to find that it is in the midsts of being taken over by the Andorians.

TOS:in wanhat qunnon andorialaiset hiippailevat kehiin ENT:iin mm. huban guest starin Jeffrey (re-animator) Combsin muodossa. Hänen mainiosta Kapteeni Shranistaan tuleekin yksi sarjan vakiovierailijoita. Viattomia vulcanuslaisia täynnä oleva temppeli saa kyytiä ja huimassa loppuratkaisussa on T'Polillekin luvassa jonkinmoista silmienaukeamista ja puolenvalintaa.

"So if anyone has a suggestion... I'm all ears. No offense."

- Archer, to Vulcan monks

4. Cold Front (1x11) kk: Stephen Beck & Tim Finch

Archer is confronted by a member of his crew who claims to be from nine hundred years in the future – and is there to capture a Suliban operative who has boarded the Enterprise.

Yksi sarjan thredeistä eli Kylmä Aikasota alkaa vähän aueta. Ajoittain hardcore sense of wonderia

"Are you Human?"
"More or less."

- Archer and Daniels

5. Silent Enemy (1x12) kk: André Bormanis

Enterprise is attacked by an unknown alien starship, as Archer orders the crew to install experimental "phase cannons". Meanwhile, Sato is ordered to find out what Reed's favorite food is for a birthday dinner.

Hyvä episodi osoittamaan miten lapsenkengissään ihmisten avaruusmatka tämän sarjan aikaan ja varsinkin sen alussa on - karmeaa Enterprisen ja sen miehistön kurmotusta. Vastapainoksi vähän hauskaa Tuckerin valotusta.

"In the old days astronauts rode rockets with millions of liters of hydrogen burning under their seats. Do you think they said 'Gee, I'd like to go to the moon today, but it seems a little risky'? I think that if you asked any one on board whether this mission was worth the risk, you'd get the same answer from every one of them."

- Tucker, echoing the greatest exploits of NASA

6. Dear Doctor (1x13) kk: Maria & André Jacquemetton

Enterprise meets a culture that has been stricken by a planet-wide plague.

Yksi sarjan parhaita. Sairastuneen pre-warp maailman oliot pyytävät Enterpriseltä apua pelastaakseen itsensä. Prime directive ei tässä vaiheessa vielä juurikaan kuulu Starfleetin sanavarastoon (toisin kuin vulcanuslaisten), mutta tässä osassa esitellään ehkä syitä, miksi se sinne joskus lisätään...

"We could stay and help them."
"The Vulcans stayed to help Earth 90 years ago. We're still there."

"I never thought I'd say this, but... I'm beginning to understand how the Vulcans must have felt."

- Archer and T'Pol

7. Fusion (1x17) kk: Phyllis Strong & Mike Sussman ta: Berman & Braga

The crew of Enterprise meets a group of outcast Vulcans, who embrace their own emotions, leading to trouble for T'Pol.

Hhhiano T'Pol-osa. Se täti on mun lemppari Enterprisellä. Vaikka kaikki tyypit siellä on siis mainioita.

"Just because they smile and eat chicken, doesn't mean they have learned to master their emotions." 

- T'Pol

8. Two Days and Two Nights (1x25) kk: Chris Black ta: Berman & Braga

The crew takes shore leave on the famous pleasure planet of Risa. For many, it is anything but a vacation.

Pure fun -osastoa, kun nähdään eka kertaa (tässä sarjassa) wanha kunnon Federaation rälläysplaneetta Risa. synkempi puoli on että yksi hyviä sivuosahahmoja sarjassa, crewman first class Elizabeth Cutler poistui pelistä tämän osan jälkeen; häntä esittänyt Kelly Waymire kun kuoli äkkillisesti synnynnäiseen sydänvikaan vähän osan kuvauksen jälkeen. Maailma on tämmöinen paikka. Kunnioittavasti roolia ei ikinä re-castattu.

"Have you ever been to an alien hospital?"
"Yes. In San Francisco."

- Travis and T'Pol, in the launch bay

KAUSI 2

9. Carbon Creek (2x02) kk: Chris Black ta: Berman & Braga, Dan O'Shannon

T'Pol tells Archer and Tucker a story about her great-grandmother and two other Vulcans, who crash landed in a small Pennsylvania town in the year 1957.

Puhdasta scifiä? Puhdasta T'Pol -fanservicea? Or perhaps even a combination of the two? 

"Two Vulcans stroll into a bar, hustle a few games of pool and walk out with an armload of TV dinners. Sounds like an old episode of The Twilight Zone!"

- Tucker

10. Singularity (2x09) kk: Chris Black

Upon approaching a black hole, the crew starts exhibiting strange behavior and uncharacteristically obsesses over trivial matters.

Onnistunut (kuten Trekin bottle showt monesti ovat) mukava pieni avaruuskauhari sakealla komedia- mausteella.

Näyttelijöillekin varmasti hauska päästä välillä vähän irroittelemaan hahmojen rajojen ulkopuolelle. Nitraatilla tosin kesti epätavallisen pitkään tajuta että jotain on vialla - kaikki kun käyttäytyivät vain kuten Nitraatti käyttäytyy, kun saa jotain päähänsä! Red alertin protoyyppikin kehitetään, which is nice.

"You're lucky you're a decent engineer because you obviously don't know anything about writing.'"

"I'm not the only one!"

- Archer and Tucker

11. Vanishing Point (2x10) kk: Berman & Braga

Following her first experience with the transporter, an eerie series of events makes Hoshi think she is becoming invisible to the rest of the crew.

Jälleen hyvä bottle show. Mainio mysteeri ja ihqulle Hoshillekin pitkästä aikaa sooloa. Transportteri- teknologian uutuudenpelosta - siihen ei juuri kukaan vielä vapaaehtoisesti mene ja sitä käytetään vain kun mikään muu ei auta - otetaan kaikki irti. 

Apropoo, transportteria koskevat osat kuten bottle showtkin ovat muuten Trekissä monesti parhaimmistoa, joten 1+1=4. Erinomainen jopa huolimatta yhdestä ärsyttävästä Trek-trope:sta jota loppu käyttää. Ps: Nitraatin mielen tekee ajatella että osassa on myös ihan mahtavaa Halo Jones -homagea (eräs henkilö istumassa unohdettuna taustalla parissa kohtauksessa), mutta nyt saattaa Nitraatti jo alkaa nähdä vähän omiaan!

"Your molecules get pulled apart."
"Then they get put back together again."
"Do you know how many molecules you're made up of?"
"Lots."
"All right, how many?"
"Uh, a few trillion."
"That's a pretty big jigsaw puzzle!"

- Sato, fretting to Tucker about using the transporter shortly before the two are beamed up to Enterprise

12. Stigma (2x14) kk: Berman & Braga

T'Pol's position on Enterprise is jeopardized when the Vulcans discover that she has contracted a mind-affecting disease. Meanwhile, one of Phlox's wives comes aboard and expresses a romantic interest in Tucker, much to his discomfort.

Muikeaa HIV/gay-parabeelia, kun Fusionin routa ajaa tarinansa porsaat kotiin. Synkempää hyvää draamaa T'Polille (plus vähän Phloxille ja Archerillekin) ja hauskempaa vastapainoa Tripille, kun Phloxin vieraileva puumavaimo Feezal iskee silmänsä tähän nimenomaiseen floridalaiseen pillimehuun. Eivätkä vulcanuslaiset jätä tälläkään kertaa mahdollisuuttaan konnien rooliin käyttämättä - love it.

"Well, I've got to get back to my warp engine. The plasma's runnin' a little hot."

"I know how it feels."

- Tucker and Feezal

13. Judgment (2x19) kk: David A. Goodman ta: Taylor Elmore & Goodman

Archer is charged by a Klingon tribunal for helping rebels try to escape the Empire.

Vähän Klingon-actionia ja ko. rodun lisätaustoitusta. Mukana yksi parhaita guest stareja tähän mennessä; J.G. Hertzler Archerin puolustusasianajaja Kolosina. Kunnon hörönaurut saa heti osan alkupuolella, kun Klingon-kapteeni kertoo oman versionsa kohtaamisestaan Enterprisen kanssa. Judgment muuten tuntui melkein kuin leffan pituiselle - hyvässä mielessä.

"Identify yourself!"
"Captain Archer of the battle cruiser Enterprise."

- Klingon Captain Duras and Archer, according to Duras' recollection of events

14. Cogenitor (2x22) kk: Berman & Braga

Enterprise encounters the Vissians, a race that includes a third gender of "cogenitors" who are treated as second-class citizens.

Virkistävä osa jossa kaksi tutkimusmatkailijoiden ryhmää kohtaa, eikä kukaan ammu laukaustakaan millään. Nitraatti voi hyvinkin nauttia tämmöisestä täysin siemauksin, mutta vaikea ajatella toisinpäin. Jos luvassa olisi pelkkää paukuttelua ilman mitään mehevää tarinapihviä, niin Nitraatti palauttaisi pilaantuneena.

Jokainen Cogenitorin juonihaara on omalla tavallaan miellyttävä, mutta erinomaiseksi ja yhdeksi Enterprisen parhaista osista sen nostaa Tripin osuus. Siinä hyvä scifi-idea nousee koskettavan draamansa takia Isoille Siiville. And fuck the captain, Trip was still right! PS: Jotenkin Nitraatti arvasi heti alussa että tykkäisi osasta, kun com-linkin kautta alkoi kuulua Andreas Katsulasin (G'kar B-vitosessa, rip) ääni... :)

"Trip Tucker. Welcome aboard."
"Hello."
"It has no name. It's our cogenitor."

- Tucker, introducing himself to the Vissian cogenitor and Calla

15. Regeneration (2x23) kk: Mike Sussman & Phyllis Strong

A scientific team in the Arctic discovers two mysterious cyborgs, similar to those described by Zefram Cochrane. When they assimilate the scientists and move into space, Enterprise is called upon to find the cybernetic beings and stop them.

Jjjja heti perään tietty poikkeus joka vahvistaa säännön: 45 minuuttia pelkkää pum pumia, plus Star Trek: Voyagerin jälkeen Nitraatti oli jo aivan täysin kyllästynyt Borgeihin. Vaan, niin helvetin napakasti toteutettu ja aikajanat taitavasti yhdistävä episodi, että melkein vastoin tahtoaankin on Nitraatin nyt kyllä nostettava hattua. Hienosta scoresta lähtien näkee että tämän tekemisessä ei ole säästelty tv-dollareita.

"..., you will be assimilated. Resistance is futile."

- The Borg

KAUSI 3

Ilmeisestikin kilpailun (lue: Battlestar Galactica & sen hypetys) ja tippuvien katsojalukujen ansiosta ENT muuttui radikaalisti (lue: alkoi kopioida BSG:tä) kakkoskauden finaalissa. Ironista kyllä, BSG:n osalta omat koirat purivat. Trek-franchisesta ulostyönnetty konkari Ronald D. Moore loi, tuotti ja oli kässäröimässä kyseistä sarjaa. BSG ei tosin vetänyt vertoja katsojaluvuissa Enterpriselle, mutta palstamillimetreistä sitä ei olisi voinut päätellä!

Eniveis; Enterprisen koko kolmoskausi on jatkuva- juoninen synkkä sotatarina Xindi-nimistä rotua vastaan. Alkukaudella vaikuttaa kyllä todella pahalle. Aluksella tuntuu olevan koko ajan naurettavan pimeää, Archer huutaa puolet ajasta ja jokainen tuntuu pitävän ikävää. Sarjaan on pakolla ängetty lisää heittomerkki erotiikkaa heittomerkki ja lisäksi läsnä on usein vähän vastenmielisen tuntuista tunkkaista lipunheilutusta post 9/11 -traumassaan piehtaroivalle Yhdysvalloille.

Samalla unohdetaan se ST:Enterprisen pihvi, eli established Trek-maailman laajentaminen ja rauhanomaisuuteen pyrkivä tutkimusmatkailu, kun Enterprise tykittää verenmaku suussaan koko kauden uusien (pääasiassa pitkästyttävien) rotujen parissa Expanse-nimisessä hatusta revityssä osassa Alpha-kvadranttia. Joku neljän, max kuuden osan minithread tästä Xindihommasta olisi ollut riittävä. Kokonainen kausi on aivan liikaa.

Kolmoskaudella on myös kyseenalainen kunnia omata yksi Trek-sarjojen kevyesti huonoimmista osista: 'Extinction'. If only it had gone extinct *before* airing. Ugh. Myöhemmin seuraava aivan liian hoopo western-osakaan ei kyllä kauden keskiarvoa paranna, 2004 vuoden Detroitilaishorojen eetteri-kidnappauksista (don't ask) puhumattakaan. Kausi on kokonaisuutena sarjan huonoin, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Se myös tipauttaa sarjan keskiarvon 9/10:stä 8/10:een, pitäen sen silti nippa nappa toiseksi parhaana Trek-sarjana (tätä kirjoittaessa).

Mutta mutta... puolustuksellekin puheenvuoro. Onneksi tämäkin kausi kuitenkin vähän aukeaa edetessään, esitellen Xindi / Expanse -kulttuureja muualtakin kuin tähtäimen läpi ja lisäten vähän mysteerejäkin, ihan pelkän paukuttelun sijaan. Myös jotenkin ihmeen kaupalla tuosta näennäisestä 'erotiikan' syöksykierteestäkin saadaan jotain hykerryttävää irti 'Harbinger'in paikkeilla. Ja kieltämättä: ilman Xindi-threadia 'Twilight' olisi impaktiltaan selvästi vähäisempi. Nyt se on yksi sarjan eittämättä vahvimpia osia.

Silti, kokonaisuutena kausi on kyllä jokseenkin huti ja oli samalla kuolinisku sarjalle. Kolmoskauden lopulla kun katsojaluvut eivät olleet nousseet sarjan muutostenkaan avulla, alkoi varmistua että neloskausi jää viimeiseksi. Enterprisestä tuli siten ensimmäinen Trek-sarja sitten alkuperäisen, joka lopetettiin ennen aikojaan.

On harmi että tekijät / tuotantoyhtiö / ? eivät luottaneet Enterprisen perustarinan voimaan. STTNG:kin puhkesi kukkaan vasta kolmoskaudellaan ja siitä tuli yleisömenestys, eikä se lähtenyt muuttamaan sarjansa konseptia missään vaiheessa. ENT päätettiin muttaa lähes täysin kolmoskaudelle. Olisko 1.-2. kauden tyyleissä pysyminen, tai jopa 4. kauden tyyli alusta lähtien pelastanut sarjan? We'll never know...

16. Twilight (3x08) kk: Michael Sussman

The effect of a Delphic Expanse anomaly leaves Archer unable to

form any new long-term memories. Twelve years later, he wakes up one morning and is stunned to learn the outcome of the Human-Xindi conflict, including the loss of Earth, and the near-annihilation of the Human race.

Aikansa vei ennenkuin aivan erilainen kolmoskausi sai ensimmäisen selvästi paremman osansa. Jos episodi tuo hiukan mieleen sellaisia tv-scifin klasareita kuin STTNG:n 'Yesterday's Enterprise / Inner Light' tai B5:n 'Sleeping in Light / War Without End', niin ollaan aika hyvillä jäljillä.

Näin tehdään hyvällä tavalla synkkää kamaa. Ihmiskunnan iltahämärä on yllättävän koskettavaa katsottavaa. Loppuratkaisukin miellyttävän scifimäinen. Kolmoskauden tähtihetki.

"Did everyone get their own ship while I was gone?"

- Archer, after learning that Tucker and Reed, as well as T'Pol, had been promoted to captain in his absence

17. Similitude (3x10) kk: Manny Coto

During an engine performance test, Trip Tucker is critically injured and left comatose in sickbay. Phlox suggests that Tucker's only hope for survival is the creation of a "mimetic simbiot" – in other words, a clone. The crew and Trip's clone have to face the unforeseen emotional ramifications of his creation.

Tämmöistä Trekki tekee parhaiten. Voisi tietysti kuvitella vaikka Outer Limitsiin myös, ja ei ollutkaan ylläri huomata osan kässäröijäksi uuden Outer Limitsin ex kässäröijä / tuottaja Manny Coto (joka ottaa muuten neloskaudella Enterprisen ohjat käsiinsä). 

Aluksi näyttää että osa xiittaa ja väistää sen suurimman dilemman mitä tässä skenariossa voi kuvitella, mutta onneksi ei kuitenkaan niin tee. Tosi vahva Trip-soolo. B-juonikin ihan jees.

"I have his memories. I have his feelings. I have his body. How am I not Trip?" 

- Sim, to Archer

18. Hatchery (3x17) kk: André Bormanis 

Enterprise finds a derelict Xindi-Insectoid ship carrying a cache of unhatched eggs and Archer takes an increasingly obsessive interest in preserving them.

Tämä näppärä pikku osa käyttää hienosti hyväkseen Starfleetin pasifistista perusideaa. Siksi kaikki vaikuttaakin varsin järkevälle varsin pitkään, liian pitkään. Hatchery vastaa myös poikamaiseen, polttelevaan kysymykseen: Jos MACOt ja Starfleet security tappelis, niin kumpi voittais?

"The Xindi are trying to destroy Earth because they heard that Humans are ruthless, this is the chance to prove them wrong." 

- Archer

19. Zero Hour (3x24) kk: Berman & Braga

With the weapon on its way to Earth, Archer leads a small team to intercept it before it can strike; T'Pol leads Enterprise on a mission to destroy one of the spheres in the Expanse. (Season Finale)

Hirvittävän epätasainen kausi päättyy kuitenkin parhaaseen kauden lopetusosaan sarjassa. Julmettua rytinää josta liu'utaan uuden mysteerin pariin. Onko osan arvostuksen mukaan sekoittunut enemmän kuin vähän kiitollisuutta siitä, että kolmoskausi viimeinkin loppuu? Varmasti.

"You should be in your quarters."
"With all due respect to Phlox, I wouldn't miss this for the world." 

- T'Pol and Hoshi, as the ensign enters the bridge for the final approach to Earth

KAUSI 4

Trip kysyy kauden alkupuolella Kapteeni Archerilta samaa kuin Nitraattikin ajatteli, eli että milloin me palaamme tutkimusmatkailuun? Valitettavasti sitä ei enää ikinä ehtinyt oikeastaan tapahtua.

Neloskausi on lopun alku. Pitkäaikaiset Trekkikipparit Berman & Braga siirrettiin johtoporraskaaoksen ja siihen liittyvän networkmergerin, burnoutin (B&B ovat myöhemmin sanoneet että Voyagerin lopun ja ENTin aloituksen välissä olisi pitänyt olla ainakin vuosi, ei vain muutamaa viikkoa), sarjan huonojen katsojalukujen (jotka nykyään olisivat itse asiassa aika kovia) ja ST:Nemesis -elokuvan floppauksen takia sivuun franchisesta. Wanha Outer Limitsin takapiru ja jo aiemmin STE:tä kirjoittanut ja tuottanut Manny Coto valkattiin viemään toistaiseksi viimeinen Trekkisarja edes joten kuten kunnialla maaliin.

Miehellä onkin tekemiseen koko ajan hyvä tatsi. Uusi Outer Limitshän oli sarjana varsin mainio; voi vain kuvitella miten paljon parempi STE:kin olisi ollut jos Coto olisi ottanut ohjat jo kakkoskauden jälkeen. Neloskaudella sarjan aikaisemmin ilmaan viskomista palloista otetaan hallittuja koppeja ja palataan Trek-maailman heavy duty taustoitukseen / laajentamiseen, usein muutaman osan kokonaisuuksina, samalla luoden siltaa kohti TOSin alkuasetelmia. Selvä parannus edelliseen kauteen, tosin yksittäisiä suosikkiosia on vaikeampi nimetä kauden luonteen takia. 

Sen verran vielä että sarjan moraalinen lopetusosa on 4x21. 4x22 kun on Trek-sarjojen huonoimpia lopetusosia. Nitraatti kyllä ymmärtää mikä B & B:llä siinä oli ideana; olla vähän kuin rakkauskirje kaikille Trekeille siihen asti, kun Trekit olivat siinä vaiheessa jäämässä määrittelemättömän pituiselle tauolle, samalla kun se yritti myös olla Enterprisen päätös. Osa epäonnistuu aika rankasti kummassakin päämäärässään.

 20. Home (4x03) kk: Michael Sussman 

Once Enterprise finally returns to Earth, the weary crew face repercussions from their journeys, both positive and negative.

Ketju hyviä draamakohtauksia jotka kaikuvat mukavasti sarjan tapahtu- mia tähän mennessä. Archerilla ei enää ole oikein sankari- tai tutki- musmatkailija -olo, T'pol ja Trip - vastoin kaikkea logiikkaa (get it?! get it?!) ja odotuksia aika mainio pari kyllä jo nyt - vierailevat T'Polin kodissa Vulcanuksella ja Malcom, Phlox ja Travis saavat todistaa Xindi-uhan takia koto- puolessa käsiin (osaksi ymmärrettävästi) räjähtänyttä xenofobiaa. Plus vielä kirsikaksi kakkuun kunnon 'nooooooooooo!' -hetki loppuun. Nice.

Kyseessä siis jonkinlainen hengenveto-osa. Tilintekoa viime kaudesta ja vähän muutenkin, kun miehistö hajoaa joksikin aikaa teilleen lomailemaan, Maahan paluun juhlallisuuksien tomun laskeuduttua. Todiste miten ihon alla tämä porukka jo tässä vaiheessa on, kun osassa ei varsinaisesti 'tapahdu' mitään ja sitä on silti puhdas ilo katsoa.

"I look at you and I see the person I was three years ago – the explorer that my father wanted me to be. I lost something out there. I don't know how to get it back."

- Archer, to Hernandez

21. Observer Effect (4x11) kk: Judith & Garfield Reeves-Stevens

A pair of non-corporeal Organians study the response of the Enterprise crew to the infection of Hoshi Sato and Tucker by a fatal silicon-based virus brought on board during an away mission.

Prime directive puree takaisin samalla kun moikataan Trek-loresta tuttua rotua. Käytännössä posessio / kummitustarina joka alkaa huvittavana mutta menee hyvin miellyttäviin pimeisiin paikkoihin. Hoshillekin pitkästä aikaa osassa enemmän kuin pari linea. Jälleen kerran mainio ENT bottle show; Nitraatin mielestä yksi tämän sarjan tavaramerkkejä.

"You're really starting to get a feel for the game."
"32 pieces, 64 squares.... it's not as if it's difficult. The total number of possible outcomes is limited.
"10√123."
"That's what I mean! Chess is so predictable, I'm surprised anyone bothers to play it." 

- Organians in the bodies of Malcolm and Travis

22. Bound (4x17) kk: Manny Coto

While T'Pol and Tucker discover that they have developed a psychic bond, Captain Archer receives three Orion slave girls as a gift for negotiating with the devious Orion Syndicate – with rather disastrous results.

Parin kauden haudanvakavan galaksin taonnan vastapainoksi mennään lähimmäs pure fun -osastoa kahteen ja puoleen vuoteen: Orion-syndikaatti ja eritoten heidän orjanaisensa tarjoilevat kuumottavia hetkiä Enterprisellä. Kaupan päälle vielä T'Pol + Trip = <3

"There's a long-held belief that when a Vulcan mates, there's a shared psychic bond."

"We didn't mate."
"Uh-huh." (rolling her eyes)

- T'Pol and Trip Tucker

23. In a Mirror Darkly I-II (4x18, 4x19) kk: Mike Sussman ta: Manny Coto (ep. II)

In the mirror universe, Commander Archer mutinies against Captain Forrest in order to capture a future Earth ship found in Tholian space.

Vähiin ehti aika käydä, mutta ENT:kin kiepauttaa viime tingassa Peilimaailman kautta. Nämähän ovat aina - sarjasta riippumatta - ratkiriemukasta Trekkimannaa, eikä Enterprisen kontribuutio poikkea linjasta. Alkuintrokin muokattu hykerryttävästi, not to mention putting Ho back to Hoshi! Kauden kohokohtia ja yksi sarjan parhaita parituntisia.

"Great men are not 'peacemakers'. Great men are conquerors!"

- Jonathan Archer

Suosikkiosia / kausi yhteensä: K1 = 9 K2 = 7 K3 = 4 K4 = 5

Jos kättä väännettäisiin ja noista yllä olevista osista pitäisi Nitraatin valita kymmenen parasta, ne olisivat juurikin nuo osat mihin on kuvatkin viereen poimittu. Nousevassa järjestyksessä:

10. Bound (4x17)

9. Regeneration (2x23)

8. Singularity (2x09)

7. In a Mirror Darkly I-II (4x18-19)

6. Home (4x03)

5. Carbon Creek (2x02)

4. Similitude (3x10)

3. Twilight (3x08)

2. Cogenitor (2x22)

1. Dear Doctor (1x13)

Kaikkien Trekkisarjojen ranking  juuri nyt (huom: DS9 pitää Nitraatin ehdottomasti tarkastaa sopivassa välissä uudestaan, Nitraatti kun on sen viimeksi nähnyt silloin kun se oli uusi...)

1 TOS 10/10

2 ENT 8/10

3 DS9 8/10

4 STTNG 8/10

5 STV 7/10

6 TAS 7/10

Loppusanat:

Kaikkine vikoineenkin ENT tämän Trekkie-Nitraatin (Trekkie = heavy duty -fani joka tietää mitä on gagh, joka tietää että Zephram Cochraine on oikeasti Alpha Centaurista ja joka osaa lukea menossa olevan STTNG kauden kapteenin lokin antamasta stardatesta) mielestä häviää vain sille Kirkin orggikselle. 

Nitraatin teoria on, että Star Trek: Enterprisestä pitää sitä enemmän mitä enemmän on nähnyt Trekkiä (Nitraatti tietty nähnyt ne kaikki). Rick Bermanin ja Brannon Bragan vähemmän mairitteleva titteli 'Miehinä jotka tuhosivat Star Trekin' ei ole myöskään näin jälkikäteen nähtynä ihan reilua. Kuitenkin heidän ansioistaan - varsinkin Bermanin - uusi Trek seilasi niinkin hurjan pitkään (lähemmäs 20 vuotta, 25(!) erillistä kautta) tv-vesillä kuin seilasi, plus neljä leffaa siihen päälle. Unohtaa ei tietysti sovi Michael Pilleriäkään, joka oli myös kova tekijä franchisessa ennen tätä viimeistä sarjaa.

Ehkä joku saturaatiopiste vain saavutettiin, tai aika ei juuri tuolloin enää suosinut Trekin optimismia. Tai kanavan uudet pomot eivät tajunneet tai halunneet tajuta sarjaa, tai ymmärtäneet katsojien muuttuvia katselutottumuksia: TIVOja ei laskettu Nielseneihin ja Nielsen-ratingit olivat laskeva kautta linjan kaikilla kanavilla.Tai, tai, tai...

Nitraatti huomasi myös liikuttuvansa varsin usein sarjaa katsellessaan - mitään Trekin tapaista kun ei tällä hetkellä tv:n genretarjonnassa ole (Noh, Dr. Who on poikkeus joka vahvistaa säännön). Filosofinen, positiivinen ja dialogin kautta konfliktien rauhanomaiseen ratkontaan pyrkivä genresarja tuntuu kertakaikkiaan vain niin hemmetin freesiltä tässä 'dark and edgy' -ajassa, jossa sankareita ja pahiksia ei erota toisistaan kuin sorkkaraudalla. 

Trekin paluu tv-aalloille on muuten luvassa vuonna 2017, mutta jos tekijöinä on paljonkin uusien elokuvien tekijöitä, Nitraatin odotukset ovat aika alamaissa. Vaan tarkastaa Nitraatti senkin toki.

Ja tällä kertaa Nitraatti lupaa itselleen tarttua asiaan ennen vuotta 2033. 

IMDB

Traileri

Osien synopsikset & quotet: Memory Alpha

Lähteet: Memory Alpha, IMDB, Wikipedia, The Star Trek Encyclopedia, Star Trek: Enterprise kaudet 1-4 + extrat

Leffavuosi 2016: 1+3+5

Kirjaimellisesti fantsulle leffavuodelle 2016!

Aika listailla vuoden parhaat, huonoimmat ja... Hmm. Koska meikäläinen ei katso leffoja työkseen, niin vuonna kuin vuonna ehtii raapaista vain pintaa kyseisen vuoden tarjonnasta. Siksi ajattelin olla tässäkin vähän vaikea ihminen ja aloittaa perinteen: listaan joka vuosi sen kolme parasta ja yhden huonoimman, mutta listaan samalla viisi parasta elokuvaa kymmenen vuoden takaa. Siinä ajassa on ehtinyt jo nähdä aika ison osan kyseisen vuoden itseä kiinnostavasta tarjonnasta, joten käsityskin vuosiannista on tarkempi. Onwards!

I have won!

2016 huonoin: Star Trek: Beyond

Star Trek on monesti sitä vähän älyllisempää, sovittelevampaa ja filosofisempaa scifiä, oikeastaan franchisen tavaramerkit. Fast and Furious elokuvien ohjaajan käsissä siitä ei ole juuri mitään jäljellä. Huonosta huonoon etenevä verkonpaino, jonka ainoa pelastava ominaisuus on - kuten aina - uuden leffasarjan mainio Enterprise-cast. 3/10

2016 #3: Miss Peregrine's Home for Peculiar Children

Tim Burtonin fantsupläjäys toimi, vaikkei ihan kirkkainta miehen tuotannossa edustakaan. 8/10

IMDB
Traileri
Blogikirjoitukseni

2016 #2: Jättiläinen

Aleksi Salmenperän fiktiivinen Talvivaarakuvaus kairaa suomalaisen korruption routaa harvoin suomalaisessa leffoissa nähdyillä aseilla - polittiikkaa, taloutta ja korkealaatuista käsistä. Vuosikymmenen kotimaisten kärkeä. 9/10

IMDB
Traileri

2016 #1: Fantastic Beasts and Where to Find Them

Potterversen paluu ei pettänyt. Vuoden valintani. 9/10

IMDB
Traileri
Blogikirjoitukseni

Luulisi että voittajan olisi helpompi hymyillä. Then again it's Theo.

2006 #5: The Bridge

Eric Steelin hiljentävä dokumentti San Franciscon Golden Gate Bridgestä, jolta liian moni päättää vuosittain päivänsä. Mieleenpainuvin hetki: yksi harvoja hengissä selvinneitä joka toteaa että heti hypyn jälkeen mielessä oli vain että 'enpä olisi tehnyt tätä'. 9/10

IMDB
Traileri

2006 #4: Apocalypto

Mel Gibsonin hengästyttävä ja hurja takaa-ajoelokuva Maya-aikaan. Kompromissitonta seikkailu/toimintaleffojen aatelia. Unohtumaton loppukuva. 9/10

IMDB
Traileri

2006 #3: El laberinto del fauno / Pan's Labyrinth

Del Toron synkkää fantasiaa ja vielä synkempää sisällissotakuvausta yhdistelevä visuaalikarkin fantsuklassikko vähän varttuneemmalle väelle jaksaa viehättää vuodesta toiseen. Sergi Lópezin tulkkaama ihmishirviö Kapteeni Vidal on monstereistaan kauhein. 9/10

IMDB
Traileri

2006 #2: Jonestown: The Life and Death of People's Temple

Upea dokkari Jim Jonesista, People's Templestä ja kultin kauheasta lopusta 70-luvun Guyanassa. Miten kivan tuntoinen, sosiaalisesti vastuuntuntoinen ja kaikinpuolin suht ok mies oli lopulta vastuussa Guyanan tragediasta? Vuosituhannen dokumenttien ehdotonta aatelia. 10/10

IMDB
Traileri
Bonus - hyvän maun rajoilla tanssivaa 'I can't believe they did it' -osaston indiemusavideota: Cults - Go Outside

2006 #1: Children of Men

Alfonso Cuarónin tehosteilla mässäilemätön scifiklassikko pilkahduksesta toivoa keskellä harmaata maailmanloppua. Clive Owenin Theo Faron on kaikkien aikojen suosikkihahmojani, ja tämän leffankin nimeäisin tod näk scifileffojeni kärkikymppiin. 10/10

IMDB
Traileri

Lopuksi Nitraatin toimitus toivottaa kaikille oikein hyvää leffavuotta 2017!

Keuhkot (Kansallisteatteri 2015/6, Juha Jokela)

Totaaliteatteria (Ria Kataja, Mikko Nousiainen).

Mä voisin lentää New Yorkiin ja takasin joka päivä seittemän vuoden ajan enkä silti sais aikaseks yhtä isoo hiilijalanjälkee kun tekemällä lapsen. Kymmenen tuhatta tonnia hiilidioksidia. Painaa saman verran kun Eiffel-torni. Mä synnyttäisin Eiffel-tornin.

Onko oikein hankkia lapsi tällaiseen maailmaan?

Näytelmä on pieni, mutta sen kysymykset isoja. (synopsis: Kansallisteatteri)

Olen joskus leikitellyt ajatuksella että mitä jos sähkö häviäisi maailmasta? Ei enää elokuvia, mutta teatteri jäisi. No mutta nykyäänhän on tietysti paljon sähköisiä elementtejä teatterissakin: ääni- ja valosuunnittelu, taustaprojisiot jne. Niin, olen siis miettinyt että mille teatteri näyttäisi ilman tätä sektiota. Ja tänään sain siihen vastauksen.

Duncan MacMillanin kirjoittama 'Keuhkot' on hyvin riisuttu ja asettaa ankaria sääntöjä ohjaajille / näyttelijöille - tosin voin kuvitella varsinkin näyttelijöiden pitävän tästä kuin hullu puurosta - 1) näytelmä tulee esittää tyhjällä näyttämöllä 2) ei lavastusta, huonekaluja, tarpeistoa tai mimiikkaa. 3) Ei pukuvaihtoja. 4) Valoa ja ääntä ei käytetä kuvaamaan ajan tai paikan muutosta. Vähän samaa ehdottomuutta kuin Trierin & co aikoinaan leffpuolella lanseeramassa Dogma-liikkeessä, siis.

Tarina itsessään on varsin nopeasti kuvailtu: pariskunta miettii tehdäkö lasta vai ei. Se jutun pihvi on heidän monisanainen ja -vaiheinen eipäs/juupas -tanssinsa asian ympärillä.

Eli siis: lavalla on vain kaksi ihmistä (nimettömiä), mies ja nainen. Heidän lisäkseen mukana on tietysti se teksti ja ohjaajan jo aikaisemmin suorittama henkilöohjaus. Ja siellä oli kyllä kokonainen maailma. Kataja veti draamakomediaosuutensa niin saatanan tappiin että en jäänyt kaipaamaan mitään. Nousiaisen vaikea 'straight face' -rooli naisystävänsä virittämiin ansalankoihin jatkuvasti kompastelevana miehenä oli omalla tavallaan aivan yhtä herkullinen, eikä tällainen tarina voi toimia jos molemmat näyttelijät eivät ole samalla aaltopituudella toistensa ja tekstin ytimen kanssa - pelkoa tästä ei tarvinnut potea silmänräpäystäkään.

Keuhkojen teksti on myös aivan hirvittävän hyvä. Älykästä ja nokkelaa, silmäkulmaa vähän kostuttavaa ja hörönauruja tarjoilevaa (mustan) komedian maailmanlopun meininkiä. Heittämällä parasta dialogia mitä olen kuullut tänä vuonna. Ohjaaja Jokela on myös tehnyt teoksen herkullisen suomennoksen, josta iso sulka hattuun.

Meitä Kajaanilaisia on tänä syksynä hellitty aivan mielettömän hyvillä vierailulla: ensin Fragile ja sitten Keuhkot. Numerot tässä vain loppuvat kesken. Tämän esityksen jälkeen jää leijumaan. Tiivistettyä Teatteria, isolla T:llä.

Arvosana: 10/10

PS: Huomenna lauantaina viimeinen mahdollisuus nähdä tämä Kajaanissa. Tehkää itsellenne vuoden hyvä teko / antakaa itsellenne unohtumaton joululahja ja menkää - jos lippuja on vielä jäljellä. 

Kansallisteatterin pressitiedote
Traileri

Sorjonen (Suomi 2016, Miikko Oikkonen)

Pollarit ja perheet. Sorjosen ydincast (v-o: Kristiina Halttu, Olivia Ainali, Matleena Kuusniemi, Ville Virtanen, Anu Sinisalo, Lenita Susi, Ilkka Villi). Valitsen tunnistusrivistä numerot: 1, 4, 5, 7. Syyte: Hyvin vedetty.

KRP:n huippututkija Kari Sorjonen muuttaa vaimonsa ja teini-ikäisen tyttärensä kanssa pieneen rajakaupunkiin Itä-Suomeen. Päällisin puolin idyllisen rajaseudun rikokset ovatkin raaempia kuin mikään aiemmin. (synopsis: YLE)

Korkataan blogiin tv-puolikin. Harvinaisempaa herkkua, kun fiktiivisiä tv-sarjoja en kovin paljon jaksa seurata - lähinnä keston takia - plus usein niitä katsellessa mieleen hiipii varsin nopeasti tunne, että sarjoja on pitkitetty about puolella siitä mitä tarinassa olisi oikeasti tenkua - kohta jossa yleensä loppuu se katselukin. Milloin muutaman tunnin minisarjoista tuli kirosana?

No juu. Sorjonen on siis aika peruskauraa, tämmöinen vähän fringejeppe - Millenniumin Frank Blackin tyyliin - Kari Sorjonen (Ville Virtanen) siirtyy (perheineen) Helsingistä Lappeenrantaan ratkomaan rikoksia uuden erikoisyksikön pomona. Kaudessa on eräänlainen arc, mutta pienemmät keissit ovat yleensä parin osan mittaisia (ajattele 'Fitz Ratkaisee'). Varmaan nuo esimerkkinikin jo kertovat milloin viimeksi sarjoja on tullut seurattua tiiviimpään tahtiin; korvaa ne mielessäsi nykyaikaisemmilla versioilla.

Yksi lempparinäyttelijöitäni eli Ville Virtanen oli ainoa syy ryhtyä urakkaan. Olen sen vuosikerran teinixejä että Hymyhuulien Aki ja Turo olivat 'niinku hauskinta ikinä', ja Virtas-vaihde jäi jo silloin päälle. Myöhemmin hän on tietty osoittanut taitonsa draamapuolellakin. Virtanen on hyvä kuten aina, mutta hänen hahmonsa on vähän vaikeasti nieltävä näyttöpäätteiden ääressä tärisevä visionääri - tämän aspektin himmaaminen aika nopeasti sarjan alun jälkeen oli kyllä selvä parannus.

Pojoja lisäksi vähän erilaisesta tapahtumapaikasta kuin yleensä, Helsinki edellähän meillä yleensä mennään. Toteutuksensa puolesta sarja on myös todella viimeistellyn oloinen (ärsyttävää tunnaria lukuunottamatta). Castin puolella kaikki jeparit ovat hyviä. Miinuksia vahvasta deja-vu:sta - mitään kovin originaalia juoni- tai dialogipuolella on suurimmaksi osaksi aika turha odottaa. Ikävää pidetään tietysti huolella ja ihmisten pimeillä puolilla herkutellaan, kuten nykyään kai tapana on.

Kameran fokus tässä peilaa hyvin sarjan kiinnostuksen kohteeni. (Sinisalo, Virtanen)

Sitten Sorjosen suurin plussa ja syy miksi ei kannata jättää urakkaa kesken, eli kerrassaan täydellisen posi yllätys: Anu Sinisalon etsivä Lena Jaakkola. Harvoin on nähty näin mielenkiintoista ja originellia skoudea suomisarjassa. Siinä missä Virtasen keskiössä oleva perhe on pitkästyttävän pliisu ja sata kertaa nähty, Sinisalon perhedynamiikka tyttärensä kanssa tuntuu näissä ympyröissä freesiltä. Siinä missä Sorjonen tuntuu seilaavan läpi sarjan about samana alusta loppuun, Sinisalon hahmosta paljastuu uusia puolia sarjan edetessä (kuten esim se että hän edes on poliisi - sorry for spoilerz mutta selviää kuitenkin varsin alussa jo).

Olemassaolon oikeutus tekeleelle on siis jo tuossa hahmossa ja Sinisalo tulkkaa erinomaisesti. IMDB-hakukin sen muuten varmisti: jollain ihmeen tavalla olen onnistunut olemaan näkemättä Sinisaloa (s. 1966) *missään muussa* kuin Sorjosessa. Tämän jälkeen pitänee valkata kourallinen muutakin katsottavaa tuosta hänen uransa varrelta.

Sorjosessa on sekin hyvä puoli että tarkastettavaa on vain 11 osaa (joista 7 nähty tätä naputellessa), ja tuotantoyhtiön rahavaikeuksien takia ei enempää ehkä välttämättä ikinä tule. Saa nähdä miten käy, kynä on ainakin ymmärtääkseni joka tapauksessa viuhumassa kakkoskautta varten.

PS: Minulla on myös ehdotus jos Sorjosen lento katkeaa. YLE voisi ostaa oikeudet Lena Jaakkolan hahmoon ja tehdä Sinisalolle oman sarjan. Katsoisin.

Mutta pliis, älkää nimetkö sitä 'Jaakkola':ksi.

PPS: Koko sarja on katsottavissa YLE Areenassa. Linkki alla. 

Arvosana: 8/10

IMDB
Traileri
Koko sarja (YLE Areena)

Fantastic Beasts and Where to Find Them (Ihmeotukset ja niiden olinpaikat), UK / USA 2016, ohjaus: David Yates

Omituisten otusten kerho. Potterversen hahmolisiä vm. 2016 (v-o): Presidentti Seraphina Picquery, Queenie Goldstein, Valio Barebone, Porpentina 'Tina' Goldstein, Lisko Scamander, Jacob Kowalski, Percival Vaka, Mary Lou Barebone, Murjoka. Miten mainiota näitäkin Potter-maailman hahmonimiä pyöritellä kielen päällä!

The year is 1926 and Newt Scamander has just completed a global excursion to find and document an extraordinary array of magical creatures. Arriving in New York for a brief stopover, he might have come and gone without incident...were it not for a No-Maj (American for Muggle) named Jacob, a misplaced magical case, and the escape of some of Newt's fantastic beasts, which could spell trouble for both the wizarding and No-Maj worlds. (synopsis: IMDB)

Tätähän tuli jo odotettuakin kuin kuuta nousevaa. Vaan pettyikö pieni ihminen, kuten monasti tapahtuu? No ei.

Potterversen leffalaajennus siis jatkuu viiden ja puolen vuoden tauon jälkeen pienellä aikahypyllä. Englantilainen taikuri ja kirjailija Lisko Scamander matkaa kieltolain New Yorkiin etsimään lisää ihmeellisiä otuksia kirjaansa varten ja törmää suht nopsaan paikalliseen, heti uhkaavalle tuntuvaan Taikaministeriön vastikkeeseen jolla on kädet täynnä töitä noidanmetsästäjien ja noh... noitien(?) kanssa.

Eka traileri kesällä kyllä miellytti mutta vähän huolettikin; mahdollisesti gimmickille vaikutti tuo NY-akseli, vaan ei huolta, hyvin toimii ja mukavahan se on nähdä näitä Pottereista tuttuja juttuja kokonaan urbaanissakin ympäristössä.

Tiimi on suht ihanteellinen, eli Potter-veteraani David Yates ohjaamassa ja tällä kertaa J.K. Rowling jopa kässäröi itse. Tuotantosuunnittelija Stuart Craig - Potter-veteraaneja hänkin - säätää lavastuksen juuri oikein ja varmistaa yhteneväisyyden menneiden (tulevien) leffojen kanssa. Säveltäjä James Newton Howard on kiva lisä Pottereihin, tekee muhkean scoren jossa mukana hänen perinteistä kuorojudanssiaan, kelpasi oikein hyvin.

Roolitus on onnistunut, vaikka vielä ensimmäisessä osassa ei ainakaan perinteinen Potterien brittien valion kavalkadi suoritakaan täyttä ohimarssia. Eddie Redmayne vähän tumpelona mutta urhokkaana päähenkilö Lisko Scamanderina on napakymppi, ja osaa juuri sopivasti annostella molempia Liskon luonteenpiirteitä. Colin Farrell näyttää nauttivan arveluttavan, osaavan ja tuiman Aurori Vakan roolistaan. Farrell oli allekirjoittaneelle kovasti mieleen, samoin kuin Samantha Mortonkin vähän harvinaisemmassa ilkeähkössä vedossa noidanmetsästäjän roolissaan. Dan Foglerin comic sidekick Kowalski ei ärsyttänyt, mikä on jo enemmän kuin riittävää. Katherine Waterstonin (Sam Waterstonin tytär, muuten) ex-Aurori Tina oli kans jees, vaikka jäikin harmittavasti välillä vähän sivummalle.

Tehosteet ovat luonnollisesti priimaa; toisensa silpuksi repivistä paperirotista maagisen kokkauksen kautta arvokaluille persoon pussiolentoon (finaalin spektaakkelia unohtamatta) kaikki toimii. Elokuvan suurin lisä fantasialeffojen kaanoniinkin oli minusta aika sydäntälämmittävästi ei mikään suuri paikat mäsäksi -spektaakkeli (sitäkin toki oli tarjolla), vaan kun jotain korjattiin. I'll say no more, mutta hienoja pala kurkussa -hetkiä upeilla tehosteilla ja muzakilla siinä tarjoiltiin kyllä.

Pieniä väristyksiä aiheuttelee myös kivat faneille tutut namedroppailut, jotka viittailevat mahdollisesti tulevien elokuvien tapahtumiin. Jatkoa onkin aika varmasti luvassa; loppukin tietysti sellaista lupailee. Muu olisi ollutkin hyvin harmittavaa - ei tässä nyt yhden Potterverse-leffan takia aleta taas innostumaan! Tietysti paljon pragmaattisempikin syy jatkolle löytyy: yli puolen miljardin dollarin (and climbing) maailmanlaajuinen box office sen lopullisesti taannee.

Star Warsin re-boot oli itselleni melkoinen pettymys, Potterversen laajennus taas ei. Vuoden paras pätkä tähän mennessä. Jäänpä innolla odottelemaan tulevia Ihmeotus-leffoja: Accio!

Arvosana: 9/10

Vuoden paras tähän mennessä: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (9/10)
Vuoden huonoin tähän mennessä: Star Trek Beyond (3/10)

IMDB
Traileri

Fragile - Särkyvää / Kajaanin Kaupunginteatteri & Kansallisteatteri, 2016 / Ohjaus: Heikki Törmi

Peilit (Marjut Maristo, Kirsi Törmi, Konsta Mäkelä)

Fragile — särkyvää on esitys nuoren ihmisen hauraudesta ja haavoittuvuudesta. Sielusta, joka on vaarassa särkyä. Se kertoo siitä, mistä vaietaan. Mutta se kertoo myös toivosta. Pahasta olosta saa puhua. Kenenkään ei tarvitse jäädä yksin.

Esitys käsittelee alkoholismia ja toimintahäiriöisen perheen dynamiikkaa. Se tuo näkyviin ne tunteet, joita lapsi joutuu piilottelemaan alkoholin ongelmakäytön varjossa. (synopsis: Kajaanin Kaupunginteatteri)

Monesti tykkään pitää päivän väliä, ennnenkuin kerron mietteeni teoksesta, mutta tällä kertaa tuntuu ettei ole aikaa: Kajaanilaisilla on tasan kolme mahdollisuutta nähdä Fragile tämän illan jälkeen: 7.12 ja kaksi kertaa 8.12, Kaupunginteatterin päänäyttämöllä. Menkää, menkää, menkää!

Miksi tämä hype? Puran jännityksen heti alkuun, ja sanon että Fragile on parasta mitä olen nähnyt Kajaanin näyttämöillä sitten Amadeuksen (el mittatikku, mental note: pitää kirjoittaa kyllä siitäkin joskus.. ja parista muustakin menneestä esityksestä. For the record). Tarina kertoo perheestä jolla on avoin salattu ongelma: joku juo, joku ei halua tietää ja lapsi yrittää esittää perheessä roolin joka ei hänelle kuulu.

Fragile on tässä vaiheessa jo erinomaisen hiottu ja sujuva teos: ensi-ilta oli keväällä Kansallisteatterissa ja teos on esitetty sen jälkeen myös Oulun kaupungiteatterissa, sekä mikä ehdottomasti tärkeintä - peruskoululaisille (lyhennettynä) - yli kymmenen kertaa.

Luvassa on hyvin lyhyt tai hyvin pitkä tunti, kokijasta riippuen. Näyttelijöiden tila on jaettu about niin että 1/3 osaa on katsojien suorassa näkökentässä, sitten tulee erottava ohut valkokangas ja 2/3 osaa näyttämostä on sen takana. Tytär ja Isä ovat etualalla puherooleissa, ja Äiti Kirsi Törmi (Heikki Törmin vaimo) tekee roolinsa tanssien valkokankaan takaa, johon heijastetaan videota. Kaiuttimista saamme lisäksi musiikkia, dialogia ym.

Heikki Törmi ja monet työryhmästä ovat puhuneet avoimesti alkoholismistaan, mutta kajaanilaisena teatterinrakastajana erityisesti raittiin alkoholisti Heikin puheet asiasta ovat tutuimpia. Odotin tietysti, että ohjaaja Törmi tulee aiheeseen niin että alkoholisti tarinassa on mies ja varauduin olemaan kiinnostunut, innostunut ja sormi leualla mietteliäs, mutta kuitenkin sen tietyn etääntymistekniikan takaa teosta nauttivana.

Esitys alkoi, Marjut Mariston vanhempansa alkoholismin vielä tietämättään haavoittama tyttö alkaa kertoa tarinaa, ja - perheen äiti on se alkoholisti. Kylmä kivi tippui mahaan ja loppu näytelmää oli kuin joku olisi puukottanut toistuvasti rintaan. Perheessä äiti juo, tytär yrittää peitellä ja suojella ja isä ei tiedä tai ei halua tietää. En mielelläni tuo omaa henkilökohtaista näihin arvosteluihini ihan liikaa, mutta sanon että vaikeaa oli katsoa. Hirvittävän vaikeaa. Ja siihen jätän tuon puolen.

Kiitän sydämestäni muutamia 'asiakohtien' plus hauskan muumiohetken tarjoamia hengenvetohetkiä näytelmässä. Kuten arvelinkin, Törmi kertoi Q&A:ssa niiden olleen juuri näin dramaturgisesti tarkoituksellisiakin. Hyvä, ja hyvä ettei esitys ollut pidempi kuin tunti. Tuskin olisi jaksanut paljon enempää allekirjoittanut, vaikka näytelmä vapauttavan katarsiksen lopussaan tarjoaakin.

Esityksen (täysi tupa) jälkeisessä Q & A:ssa meitä oli jäljellä kymmeniä vähän tyrmistyneitä kuuntelijoita plus koko cast, ja kun Törmi ensimmäisen kerran esitti kysymyksen yleisölle, ei kukaan pystynyt vielä puhumaan. Noh, lopuksi saatiin aikaiseksi about tunnin hirveän hyvä keskustelu kauden parhaan näytelmän päälle. 

Jotain yleistäkin: Maristo ja Mäkelä ovat lyhyesti sanoen loistavia. Tunne yleisön kanssa on välitön. Tanssija Kirsi Törmin kehonhallinta on kadehdittavaa ja tuo ilman dialogiakin äidin tunteet selvästi esiin. Kalle Chydeniuksen äänityö on tärkeä elementti, ja maalaa hienosti tämän 'suomenitalialaisen' todellisuuden myös korviin. Miia Tervon videotyö on tärkeä onnistumisen kannalta, onnistuu. Jaana Kurttilan puvustus toimii - äidin yöpaita ja farkut oli jotenkin ihan täydellinen ajatus. Teemu Nurmelin luo kourallisella valoja aina erilaisia tiloja - ekonomian erinomainen esimerkki.

En voi välttyä ajatukselta, että Kajaanin esitykset on tuotu tarkoituksella juuri pikkujouluaikaan tänne. Jos niin, hyvä niin. Vapaamman alkoholipolitiikan kannattajia näytöksissä tuskin nähdään, mutta heille suosittelisin tätä teosta *erityisen* lämpimästi.

Onneksi olin muuten eturivissä - kyyneleet vain näyttelijöitä varten.

Arvosana: 10/10

PS: Jumalauta YLE, tämä pitää taltioida ja ihan sama koskee 'Tänään Koulun Jälkeen' -näytelmää. Koko kansalle!

Kajaanin kaupunginteatterin sivuilla

Jatkokoulutus: Pitkäsoittojen top 10 (2016 - ????)

Raapustetaanpa jotain taas tännekin, vaikkapa musiikista kun ei ole aiemmin tullut siitä mitään kovin koherenttia mieleen. I sure love my lists, joten sellaista päkistystä siis nytkin luvassa.

Päkistyksestä puheen ollen; pakollinen Milliekevennys. Not heard mutta mukana, jos tekisin karmeimpien levynkansien  top 10 -listaa. 'horrible album covers' = aina antoisa googlailuhetki. Muuten, montako listani levyistä menisi lukijoilla ennen Millien asiaa pönttöön? Vastaukset postikortilla osoitteeseen: Eka Ulkoilupalveltu Mummo, Jokukatu Jossain.

Valkkasin kasan vähän samalla lailla kun ne leffatkin, että enemmän mietin minkä tyyppistä tulee nykyään prossina kuluteltua eniten ja sitten valkkasin niistä niitä vähemmän jalustalle nostettuja tai tunnettuja että tulee vähän variaatioita (tosin nyt en kyllä lupaa yhtä laajaa genrevalikoimaa, fringeilylläkin rajansa). Vanhemmat suosikkini jätin suurimmaksi osaksi (en tietysti kaikkia, that would be crazy) rannalle ruikuttamaan, mutta armoa heillekin kuitenkin sen verran että alkuperäinen raakkauslista ennen idealampun syttymistä lopussa.

Sijaa 10 en tosin enää jätä teille kuten leffalistassa; Spotifyn ymmärtävä ja jättimäinen robottisydän kun on osannut suositella minulle jo vuosien ajan uudet suosikkini ja vanhat uuden tutustumisen arvoiset oikein miellyttävällä osumatarkkuudella.

Spotify toimittamassa jälleen yhdelle haltioituneelle kuluttajalle musiikin armolahjaa (dramatisaatio, ei välttämättä kuvaa todellisuutta).

Eniveis lyhemmittä puheitta to business. Lätyt tekojärjestyksessä, mutta Robyn on tietysti se henkinen #1 ja Petra #2, u know that! Onwards with the show:

#1: Diana Ross: Surrender (Motown, 1971)

Viime vuosina olen kuunnellut aina yhden artistin koko tuotannon läpi yhteen putkeen. Ei siinä mitään jos kuunneltavaksi sattuu vaikka Lykke Li (3 levyä), mutta kun vastaan sattuu yksi näitä superartisteja jotka ovat paukuttaneet kamaa vinyylille 60 vuotta, niin silloin ei saa olla mihinkään kiire. Ja ei siinä mitään jos tuotanto on keskimäärin mainiota (another shout out to Lykke!), mutta Diananpa tuotanto The Supremes -ajan jälkeen eli sooloura on keskimäärin aika paskaa. Ja sooloura alkoi jo 60-luvun lopulla ja jatkuu yhä... (weeps quietly).

Joka tapauksessa puudutus hävisi täysin tasan yhden levyn ajaksi, joka on ihan mestariteos. Dianan alkupään soolouran Motown-aikaan takoma Surrender on friikkihyvää kamaa. Yritin miettiä koko kuunteluajan siihen syytä, ja keksin kaksi mahdollisuutta: 1) Levyn supertuottajat Nickolas Ashford ja Valerie Simpson, jotka ilmeisesti vetelivät hittiä piuhoistaan niinkuin minä kaksikymppisiä lompsastani. Tai euron. Ja senkin vastahakoisest... huono vertaus tämä meni nyt 2) Levyn teki joku Diäna Roös -niminen coverartisti ja tämä levy on virheellisesti merkattu Diana Rossille.

Joka tapauksessa ihana levy jota voi veivata tuntikausia. Pure Motown joy.

Kiva video levyltä: (Remember Me)

Spottan-linkki levyyn:

 #2: The Langley Schools Music Project (Bar-None Records, 2001)

Vähänpä arvasi musiikinopettaja Hans Fenger, mitä tulevaisuus toi tullessaan kun äänitti peruskoulujen musiikkiluokkalaisten musisointia Kanadassa 1976-77. Pari levyä sessioista julkaisiin silloin vähällä huomiolla. Sitten yksi pienen levyfirman heppu löysi lätyt kirpputorilta vuosituhannen vaihteessa ja julkaisi ne vainunsa ansiosta kaikkien iloksi uudestaan vuonna 2001. Sensaatio = valmis. Omien suosikkieni ihan kirkkainta kärkeä samoista ajoista myös.

Lapset versioivat parisenkymmentä aikalaishittiä semmoisella ilolla ja tunteella, ilman mitään sliipattujen lapsitähtien ylimakeaa lössyä, että ei voi kuin liikuttuneena kuunnella. Maagista outsider music -kamaa, täynnä hienoja hetkiä.

PS: Nuoren Sheila Behmanin tulkitsema 'Desperado' on muuten parempi kuin Eaglesien oma veto. Jotenkin siitä tulee juuri näin tehtynä vielä paljon sopivamman hauras ja surullinen? Superlevy, kertakaikkiaan.

Kiva video levyltä: Ei ole mitään matskua saatavilla. Harmi kyllä tämä maailma ei ole ihan *niin* ihmeellinen. Tässä noin puolen tunnin VH1-dokkari 2000-luvulta levyn historiasta.

Spottan-linkki levyyn:



#3: Mona Carita: Mikä Fiilis (Fazer Finnlevy, 1983)
 
Ihanan värisyttävää, muovisinta ja vastustamattominta suomalaista käännöskasarisynapoppia, sliipatun juuston hottisylipapittaren Mona Caritan, sekä ylipappien Jori Sivonen ja Raul Reiman järkkäämässä hartaustilaisuudessa. Oman lajinsa apekseja!

PS: Vakavoidun sekunniksi loppuun ja totean että minun oli ihan pakko saada listalle mukaan jotain nöyrän, ongelmaisen ja lahjakkaan artistikäsityöläisen, tekstittäjä Raul Reimanin kynästä lähtenyttä. Nostan hänelle hattuani. Miehestä enemmän kerrassaan ansiokkaassa kirjoituksessa täällä. Paljon hyvää löytyy 70-80 luvulta mihin hän on tekstit vetäissyt, ja aika usein siinä on Sivonenkin säätämässä ollut.

Kiva video levyltä: Me emme laske viiteen, Levyraati. Antoikohan Klasu kympin? Epäilen!):

Spottan-linkki levyyn:



#4: Michael Jackson: Bad (Epic, 1987)

Jepa jep, Luc. Eiköhän tämä ole tällä paketissa. Haen siis lisää kahvia.

 Kiva video levyltä: Smooth Criminal.

Spottan-linkki levyyn:



#5: Nylon Beat: Demo (Mediamusiikki, 2000)

Aiii saatana kun nyt Itä-Helsingistä kajahtaa! Jonna ja Erin, takapirut Risto Asikainen + Ile Vainio ja ajan kanssa myös oikea taustabändi tekivät hyvin vihattua ja hyvin menestyvää poppia vuosituhannen molemmin puolin. Katu-uskottavuus koitti toki lopulta, mikä olikin tietysti täydellisen sopiva punk-asenne -hetki Erinin ja Jonnan myllyttää seuraavalla yhteisellä levyn kirjoitusmatkallaan ulkomaille duonsa pillun päreiksi!

Tarttuvia viisuja joka levyllä, Demolla ehkä just nyt mun mielestä eniten. Tajuttomassa musapsykoosissa kuuntelin muuten Nylon Beatia puoli vuotta putkeen - uudestaan(!) ja uudestaan(!) - kuin joku happoinen Teletappi. Samalla kaivoin esiin NB-videot ja artikkelit ja etsin joka paikasta epätoivoisesti Naikkarien vintage t-paitaa. Vidskut ja artikkelit on handussa, mutta Holy Grail alert: jos jostain löydätte semmoisen t-paidan, maksan 50 ekeä tai jos rehellisiä ollaan niin kyllä vaikka mitä mutta epätoivon käyttäminen hyväksi on rumaa, tai jos haluatte antaa minulle parhaan lahjan elämän lahjan jälkeen (tai no 50-50 ennemmin kyllä tässä tapauksessa ehkä), niin en pistä pahakseni!

NOH! Enivei missäs me oltiin... Ai niin: ei maistunut ihan näin hyvälle silloin aikoinaan, perkele! Siis onko Naikkarit kuin se kuuluisa hyvä viini, paranee vanhetessaan? Tietysti kun on Naikkarit, niin pitäiskö sen ennemmin olla hyvä siideri? Hmm... ei hyvä vaan paras. I know: Cloudy Happy Joe!
PS: Interesting fact: Naikkarien vika levy tuli samana vuonna kun PMMP:n eka = viestikapulan vaihto. Eikä ole sen jälkeen kenellekään kelvannut. Ei ainakaan kenellekään yhtä hyvälle.

Kiva video levyltä: Ihan huippu Euroviisuehdokkuusesitys, supertarttuva 'Viha ja rakkaus'. Käsittämättömästi ei voittanut ja tuona vuonna lähettivät selvän menestyjän sijasta jonkun saatanan ulisijan floppaamaan *facepalm*. Kim Lönnholm -fanitkin päässeet helpommalla!): 

Spottan-linkki levyyn:


 #6: Lil' Kim: La Bella Mafia (Queen Bee / Atlantic, 2003)

Uijjjui, vähän gangsta/mafia/dirty rapia, koska a) levy tuntuu mahanpohjassa asti b) tästä tulee hienolle tuulelle - purkaa hyvin agressioita!!! Ja c) viiiitttuuu kun löytyy paljon ihmisiä joita tämä yököttää - olisipa kiva lyödä vaikka Radio Rockin lähetysovi lukkoon ja luukuttaa tätä 24 tuntia valitulle kansanosalle putkeen!

PS: Suurinta osaa Lil' Kimin tuotannosta Spotifyssa (kuten linkkiä alla) kannattaa ajatella vain trailereina, koska niistä on sensuroitu, siis 'editoitu' lineja ihan *naurettavia* määriä. Kuin suomalaista 80-luvun Robocopia katselisi... kuuntelisi, if you know what I mean? Fyysisinä tai jostain muusta palvelusta hommattava on ne.

PPS: Iski yhtäkkiä hauska muisto mieleen mimmin seuraavaan, toistaiseksi viimeisimpään 2005 vuoden Naked Truth -lättyyn liittyen. Pyysin Njassaa aikoinaan soittamaan siltä 'Kitty Box':in Radio Helsingissä Eläinten Päivän kunniaksi, ja sain tahtoni läpi koska as we all know, he's got game! Teeskennellyn hämmästelty kirsikka jälkispiikki 'mutta eihän tämä kertonut ollenkaan kissoista!' kruunasi kakun.

Kiva video levyltä: (ei löydy kun ei tehty; ajattelivat varmaan ettei kukaan kuitenkaan tule kontentin takia soittamaan. Tässä singleen 'Magic Stick' jonkun tekemä hohhoijjaa 'tein itse säästin' -versio. Lil' Kim: Todiste, että Mustan Planeetan Pelko elää vieläkin välillä ihan hyvin):

Spottan-linkki levyyn:



#7: Original Broadway Cast: Wicked (Universal, 2003)

Perkele ehdin ruoskia itseni taas niin minirageen äskeisen jälkeen, että teki mieli aloittaa tämä sanomalla: no seuraavaksi tervehenkistä valkoisten New Yorkilaisten huvia, jolla ei ole pelkoa sensuurista!

Mutta en aloita, ekaksi koska se olisi pikkumaista. Tokaksi koska diggailen musikaaleja; semmoinen mukava sekoitus teatteria, musaa ja elokuvaa, joissa monesti vain triple threat (osaa laulaa, tanssia ja näytellä) pärjää. Kolmanneksi Wicked oli ilmestyessään aivan mielettömän hyvä ja vieläkin lemppareitani, hienoja numeroita ja tarina lentää kuin Oz:in noidat luudillaan!

Juonipohja on siis se tuttu: Dorothy, Oz, Paha ja Hyvä Noita, jaada jaada jaa, mutta heavy duty revisionismina, jossa Paha Noita on sankaritar, Oz totalitaarinen hirmuvaltio, Hyvä Noita sen käsikassara ja Dorothy clueless ääliö. Jos kuulostaa hyvälle niin ei kuin kuuntelemaan / katselemaan ja sitten - tai ensin - lukemaan vuoden 1995 Gregory Maguire:n alkuperäiskirja (hommasin sen itse heti kun olin musikaaliin ihastunut) johon musikaali perustuu: 'Wicked: The Life and Times of the Wicked Witch of the West'. Kirja on ihan yhtä hyvää kamaa kuin muukin tässä jutskassa.

Leffasuunnitelma on muuten ollut ilmassa iät ja ajat, eikä sitä sovi odottaa ennen vuotta 2019, koska Wicked tekee 13:ta vuottaan hyvää massia Broadwaylla. Toivoisin kovasti että pääosissa olisivat musikaalinkin pääosan ensimmäisinä aivan upeasti vetäneet Idina Menzel ja Kristin Chenoweth. Kolmas pääosa Joel Grey on valitettavasti edesmennyt, joten hänen rooliinsa voidaan sitten kiinnittää se pakollinen kassamagneetti joka ei osaa laulaa, as per usual. Tosin jos B'waylläkin usein vaivattomasti vetänyt triple threat Hugh Jackman riittäisi, niin sehän olisi sitten aika vidun jees. Voisi jonkun roolin hänelle tästä joka tapauksessa. Mutta nyt karkasi vähän jo aiheesta!

Kiva video levyltä: Defying Gravity. Esitys vuoden 2004 Tony Awards:eista (musikaalien Oscarit), jossa Wicked putsasi ihan hyvin pöytää).

Spottan-linkki levyyn:



#8: West End Girls: Pet Shop Boys -EP (Empire Music, 2009)

Sitten taas vaihde ihan puhtaalle hyvälle ololle. Tukholmalaisten Isabelle ja Emmeli Erkendal:in muodostama Pet Shop Boys -tribuuttiduo iskee silmää esikuvilleen vastustamattoman ilahduttavasti - jopa hahmoroolitus on samanlainen: Isabelle vetää yleensä edessä eloisampana Neilinä ja Emmeli vetää yleensä taempana mököttävänä Chrisinä! Emmeli korvasi ap jäsen Rosanna Jirebeckin 2008, ja on muuten Isabellen serkku joten: kätevää! 

Tykkään jostain syystä ihan helvetisti monista heidän versioistaan, enkä näe niitä usein oikeastaan häviämässä yhtään jäbien ap-vedoille. Tästäkin 10/10 EP:stä sanon vähän blasphemynä että tällä hetkellä pidän heidän A Little Black Dress:istään, Shopping:ista ja You Only Tell Me When You're Drunk:ista enemmän kuin alkuperäisistä ja loppuja nousevalla käyrällä ihan yhtä hyvinä. WEG on yksi suht viimeaikojen löytöjäni ja voin kuunnella heitä yleensä ja vaikka tätä EP:tä erityisesti suht loputtomasti. And as you might guess, I have! 

PS: Tätä kirjoittaessani sain vahvalla taustatyölläni (sekunnin kirjoitustyö YouTuben hakukenttään) selville, että heidän biiseistään on MUSAVIDEOITA! Oh boy, did Christmas ever come early!!!  PS: Will still take that t-shirt, thou.

Kiva video levyltä: A Little Black Dress.

Spottan-linkki levyyn:


#9: Petra Marklund: Inferno (Razzia Records, 2012)

Pikku spoilerina kerron, että maata ei enää loppusuoralla hirveästi vaihdella. Petra Marklund on kans näitä suht viime aikojen löytöjä ja tuo ääni löi jalat alta välittömästi. Hyviä biisejä on sylikaupalla kun mm. Kent:in Jocke Berg on ollut niitä mukana väkertämässä. Periaattessa suht vähäinen kotimainen tuotanto korvautuu sillä että suurin osa tekemisistä - varsinkin kun hän vaihtoi kokonaan ruotsin kieleen - eli tämä, vuoden 2015 'Det som händer i Göteborg (Stannar i Göteborg)' -sinkku sekä toistaiseksi uusin, vuoden 2015 levy 'Ensam inte stark' ovat kaikki kirkasta kymppiä. 2015 julkaistiin muuten myös Robynin EP, niin että tuskinpa saan tällä vuosikybällä minään muuna vuonna enemmän levykarkkia.

Tuotanto kuitenkin laajenee kun mukaan lisää hänen aikaisemmalla nimellään September tekemän puhtaamman pop-queen ajan englanninkielisen tuotantonsa. Helmiä löytyy poimittaviksi sieltäkin.  Mutta erityisesti tykkään siis tuosta hänen kotimaisesta tuotannostaan, varsinkin kun muikeat sanoituksetkin on ihqua, hyvää ja tarpeellista kielikylpyä - oma ruotsinkieli kun ontuu kuin kolmijalkainen koira. Joka yrittää selvitä hengissä Wes Andersonin elokuvassa. Robynin ruotsinkieliset räppäykset on siihen vielä parempaa kun yrittää lisäksi läpäistä slangimuuria (Piti sitten päästä sanomaan Robyn tähänkin, eh? Aika halpamaista! I'm sorry!).

Hardcore-fanina olen tietysti kahlannut huolella läpi koko tuotannon ja videomatskun. Pitää siis tunnustaa että kyllä, olen katsonut ja kuunnellut mm. ruotsalaista jazzia, saksalaista ambientia ja nähnyt jopa vähän 'Vain Elämää' -sarjaa - nimittäin ruotsalaisversiosta 'Så mycket bättre' ne videopätkät missä Petra Marklund vetää.

Olen jopa katsonut jonkun verran 'Allsång Pä Skansen':ia ajalta, jolloin hän oli sen juontaja. Kun sanon että se on vähän kuin Tammerkosken Sillalla, ymmärrätte minkä tason henkilökohtaisesta uhrauksesta puhutaan. Tosin ruotsin Stephen King, John Ajvide Lindqvist - äkkiiäää lukemaan jos ette ole lukeneet, 'Ystävät hämärän jälkeen' eka ja hänen toistaiseksi parhaansa 'Ihmissatama' (hitto kun siitäkin tulisi mahtava elokuva) toka - käytti Skansenin hoilauspaikkaa onneksi edes kunnon verikekkereihin vuoden 2010 kirjassaan 'Kultatukka, tähtönen'. No mutta nyt taas eksyi eli

Takaisin Infernoon: Minulle yksi niitä harvoja levyjä joissa ei ole yhtään huonoa biisiä. Nick Cave & The Bad Seeds:in 'Henry's Dream (1992) on ainakin toinen samaa kastia, just thought I'd mention it koska oli mahdollisesti tulossa listalle, vaan samassa muistin että Petra ja se oli heti game over. PM:n ruotsinkielinen tuotanto on ollut kyllä aivan sairaan kovassa kulutuksessa itsellä, eikä väsymistä ole paljon tapahtunut. Marklund poksautti muuten ekan jälkeläisensä tuossa suht vasta (Grattis!), joten hirveänä ei ole tietysti musarintamalla voinutkaan tapahtua. Men jag väntar. Seeing as she isn't anymore!

Kiva video levyltä: *Huikea* 'Sanningen'.

Spottan-linkki levyyn:



#10: Robyn & Röyksopp (*): Do It Again (Dog Triumph, 2014)
(*) Good luck trying to get me to change that order


Huh, mitähän uutta tästä osaisi enää sanoa muuta kuin että lopullinen vajoaminen ilmeisesti ikuiseen robynismiin (kysyin, en silti saa periä kirkollisveroa, sucks). Poppoon SVE-NOR yhteistyö toimii ihan yhtä saumattomasti kuten aina ja Röyksoppin aina hyvien karvapäiden kanssa Robyn kairaa vuosikymmenen EP:n, jossa ei ole heikkoja lenkkejä. Röyksoppin henki on jo liikkunut musiikillisten vetten päällä viime aikoina, Robyniin taas iski oman tulevan 2015 EP:nsä kollaboraattorin Chris Falkin poismeno Do It Again -kiertueen lopun aikoihin niin pahasti että hän on lähinna huilinut sen jälkeen. Krya på dig, hyvää jaksaa kyllä odottaa.

Kiva video levyltä: (Gee, ette varmaan arvaa mikä? Oisiko se vaikka se 'Monument The Inevitable End Version', joka löytyy varsinaisesti Röykkäreiden viimeiseltä pitkäsoitolta, mutta kun tämä on vain niin itkettävän hyvä video! Montakohan kertaa olen tämän nyt jo somessa jakanut? Pelottavan monta. Onneksi ei tarvitse maksaa rojalteja!

Spottan-linkki levyyn:



And that's it folks! And remember - Music:

   

 

Liite: Alussa luvatun raakkauslistan muut:

maraton alina devecerski
ac dc highway to hell
anki niin kauan kuin... (kokoelma)
asia asia
bee gees mythology
böc fire of unknown origin
bowie station to station
dixie chicks home
tusk fleetwood mac (tai eka)
free fire and water
go gos beauty and the beat
iron maiden live after death
jerry goldsmith the omen
kate bush the dreaming
i never learn lykke li
the ultimate sin ozzy osbourne
glass einstein on the beach
pink floyd final cut
queen sheer heart attack
rush caress of steel
long after dark tom petty
lady wood tove lo
ultra bra kalifornia
the cardigans gran turismo
kom teatteri porvari nukkuu huonosti
les miserables original london cast
nick cave henrys dream
the long play - sandra
aulis sallinen songs of life and death
kylie minogue x
dirty harry lalo schifrin