 | |||
| Päkistyksestä puheen ollen; pakollinen Milliekevennys. Not heard mutta mukana, jos tekisin karmeimpien levynkansien top 10 -listaa. 'horrible album covers' = aina antoisa googlailuhetki. Muuten, montako listani levyistä menisi lukijoilla ennen Millien asiaa pönttöön? Vastaukset postikortilla osoitteeseen: Eka Ulkoilupalveltu Mummo, Jokukatu Jossain. |
Sijaa 10 en tosin enää jätä teille kuten leffalistassa; Spotifyn ymmärtävä ja jättimäinen robottisydän kun on osannut suositella minulle jo vuosien ajan uudet suosikkini ja vanhat uuden tutustumisen arvoiset oikein miellyttävällä osumatarkkuudella.
 |
| Spotify toimittamassa jälleen yhdelle haltioituneelle kuluttajalle musiikin armolahjaa (dramatisaatio, ei välttämättä kuvaa todellisuutta). |
#1: Diana Ross: Surrender (Motown, 1971)
Viime vuosina olen kuunnellut aina yhden artistin koko tuotannon läpi yhteen putkeen. Ei siinä mitään jos kuunneltavaksi sattuu vaikka Lykke Li (3 levyä), mutta kun vastaan sattuu yksi näitä superartisteja jotka ovat paukuttaneet kamaa vinyylille 60 vuotta, niin silloin ei saa olla mihinkään kiire. Ja ei siinä mitään jos tuotanto on keskimäärin mainiota (another shout out to Lykke!), mutta Diananpa tuotanto The Supremes -ajan jälkeen eli sooloura on keskimäärin aika paskaa. Ja sooloura alkoi jo 60-luvun lopulla ja jatkuu yhä... (weeps quietly).
Joka tapauksessa puudutus hävisi täysin tasan yhden levyn ajaksi, joka on ihan mestariteos. Dianan alkupään soolouran Motown-aikaan takoma Surrender on friikkihyvää kamaa. Yritin miettiä koko kuunteluajan siihen syytä, ja keksin kaksi mahdollisuutta: 1) Levyn supertuottajat Nickolas Ashford ja Valerie Simpson, jotka ilmeisesti vetelivät hittiä piuhoistaan niinkuin minä kaksikymppisiä lompsastani. Tai euron. Ja senkin vastahakoisest... huono vertaus tämä meni nyt 2) Levyn teki joku Diäna Roös -niminen coverartisti ja tämä levy on virheellisesti merkattu Diana Rossille.
Joka tapauksessa ihana levy jota voi veivata tuntikausia. Pure Motown joy.
Kiva video levyltä: (Remember Me)
Spottan-linkki levyyn:
#2: The Langley Schools Music Project (Bar-None Records, 2001)
Vähänpä arvasi musiikinopettaja Hans Fenger, mitä tulevaisuus toi tullessaan kun äänitti peruskoulujen musiikkiluokkalaisten musisointia Kanadassa 1976-77. Pari levyä sessioista julkaisiin silloin vähällä huomiolla. Sitten yksi pienen levyfirman heppu löysi lätyt kirpputorilta vuosituhannen vaihteessa ja julkaisi ne vainunsa ansiosta kaikkien iloksi uudestaan vuonna 2001. Sensaatio = valmis. Omien suosikkieni ihan kirkkainta kärkeä samoista ajoista myös.
Lapset versioivat parisenkymmentä aikalaishittiä semmoisella ilolla ja tunteella, ilman mitään sliipattujen lapsitähtien ylimakeaa lössyä, että ei voi kuin liikuttuneena kuunnella. Maagista outsider music -kamaa, täynnä hienoja hetkiä.
PS: Nuoren Sheila Behmanin tulkitsema 'Desperado' on muuten parempi kuin Eaglesien oma veto. Jotenkin siitä tulee juuri näin tehtynä vielä paljon sopivamman hauras ja surullinen? Superlevy, kertakaikkiaan.
Kiva video levyltä: Ei ole mitään matskua saatavilla. Harmi kyllä tämä maailma ei ole ihan *niin* ihmeellinen. Tässä noin puolen tunnin VH1-dokkari 2000-luvulta levyn historiasta.
Spottan-linkki levyyn:
#3: Mona Carita: Mikä Fiilis (Fazer Finnlevy, 1983)
Ihanan värisyttävää, muovisinta ja vastustamattominta suomalaista käännöskasarisynapoppia, sliipatun juuston hottisylipapittaren Mona Caritan, sekä ylipappien Jori Sivonen ja Raul Reiman järkkäämässä hartaustilaisuudessa. Oman lajinsa apekseja!
PS: Vakavoidun sekunniksi loppuun ja totean että minun oli ihan pakko saada listalle mukaan jotain nöyrän, ongelmaisen ja lahjakkaan artistikäsityöläisen, tekstittäjä Raul Reimanin kynästä lähtenyttä. Nostan hänelle hattuani. Miehestä enemmän kerrassaan ansiokkaassa kirjoituksessa täällä. Paljon hyvää löytyy 70-80 luvulta mihin hän on tekstit vetäissyt, ja aika usein siinä on Sivonenkin säätämässä ollut.
Kiva video levyltä: Me emme laske viiteen, Levyraati. Antoikohan Klasu kympin? Epäilen!):
Spottan-linkki levyyn:
#4: Michael Jackson: Bad (Epic, 1987)
 |
| Jepa jep, Luc. Eiköhän tämä ole tällä paketissa. Haen siis lisää kahvia. |
Kiva video levyltä: Smooth Criminal.
Spottan-linkki levyyn:
#5: Nylon Beat: Demo (Mediamusiikki, 2000)
Aiii saatana kun nyt Itä-Helsingistä kajahtaa! Jonna ja Erin, takapirut Risto Asikainen + Ile Vainio ja ajan kanssa myös oikea taustabändi tekivät hyvin vihattua ja hyvin menestyvää poppia vuosituhannen molemmin puolin. Katu-uskottavuus koitti toki lopulta, mikä olikin tietysti täydellisen sopiva punk-asenne -hetki Erinin ja Jonnan myllyttää seuraavalla yhteisellä levyn kirjoitusmatkallaan ulkomaille duonsa pillun päreiksi!
Tarttuvia viisuja joka levyllä, Demolla ehkä just nyt mun mielestä eniten. Tajuttomassa musapsykoosissa kuuntelin muuten Nylon Beatia puoli vuotta putkeen - uudestaan(!) ja uudestaan(!) - kuin joku happoinen Teletappi. Samalla kaivoin esiin NB-videot ja artikkelit ja etsin joka paikasta epätoivoisesti Naikkarien vintage t-paitaa. Vidskut ja artikkelit on handussa, mutta Holy Grail alert: jos jostain löydätte semmoisen t-paidan, maksan 50 ekeä tai jos rehellisiä ollaan niin kyllä vaikka mitä mutta epätoivon käyttäminen hyväksi on rumaa, tai jos haluatte antaa minulle parhaan lahjan elämän lahjan jälkeen (tai no 50-50 ennemmin kyllä tässä tapauksessa ehkä), niin en pistä pahakseni!
NOH! Enivei missäs me oltiin... Ai niin: ei maistunut ihan näin hyvälle silloin aikoinaan, perkele! Siis onko Naikkarit kuin se kuuluisa hyvä viini, paranee vanhetessaan? Tietysti kun on Naikkarit, niin pitäiskö sen ennemmin olla hyvä siideri? Hmm... ei hyvä vaan paras. I know: Cloudy Happy Joe!
PS: Interesting fact: Naikkarien vika levy tuli samana vuonna kun PMMP:n eka = viestikapulan vaihto. Eikä ole sen jälkeen kenellekään kelvannut. Ei ainakaan kenellekään yhtä hyvälle.
Kiva video levyltä: Ihan huippu Euroviisuehdokkuusesitys, supertarttuva 'Viha ja rakkaus'. Käsittämättömästi ei voittanut ja tuona vuonna lähettivät selvän menestyjän sijasta jonkun saatanan ulisijan floppaamaan *facepalm*. Kim Lönnholm -fanitkin päässeet helpommalla!):
Spottan-linkki levyyn:
#6: Lil' Kim: La Bella Mafia (Queen Bee / Atlantic, 2003)
Uijjjui, vähän gangsta/mafia/dirty rapia, koska a) levy tuntuu mahanpohjassa asti b) tästä tulee hienolle tuulelle - purkaa hyvin agressioita!!! Ja c) viiiitttuuu kun löytyy paljon ihmisiä joita tämä yököttää - olisipa kiva lyödä vaikka Radio Rockin lähetysovi lukkoon ja luukuttaa tätä 24 tuntia valitulle kansanosalle putkeen!
PS: Suurinta osaa Lil' Kimin tuotannosta Spotifyssa (kuten linkkiä alla) kannattaa ajatella vain trailereina, koska niistä on sensuroitu, siis 'editoitu' lineja ihan *naurettavia* määriä. Kuin suomalaista 80-luvun Robocopia katselisi... kuuntelisi, if you know what I mean? Fyysisinä tai jostain muusta palvelusta hommattava on ne.
PPS: Iski yhtäkkiä hauska muisto mieleen mimmin seuraavaan, toistaiseksi viimeisimpään 2005 vuoden Naked Truth -lättyyn liittyen. Pyysin Njassaa aikoinaan soittamaan siltä 'Kitty Box':in Radio Helsingissä Eläinten Päivän kunniaksi, ja sain tahtoni läpi koska as we all know, he's got game! Teeskennellyn hämmästelty kirsikka jälkispiikki 'mutta eihän tämä kertonut ollenkaan kissoista!' kruunasi kakun.
Kiva video levyltä: (ei löydy kun ei tehty; ajattelivat varmaan ettei kukaan kuitenkaan tule kontentin takia soittamaan. Tässä singleen 'Magic Stick' jonkun tekemä hohhoijjaa 'tein itse säästin' -versio. Lil' Kim: Todiste, että Mustan Planeetan Pelko elää vieläkin välillä ihan hyvin):
Spottan-linkki levyyn:
#7: Original Broadway Cast: Wicked (Universal, 2003)
Perkele ehdin ruoskia itseni taas niin minirageen äskeisen jälkeen, että teki mieli aloittaa tämä sanomalla: no seuraavaksi tervehenkistä valkoisten New Yorkilaisten huvia, jolla ei ole pelkoa sensuurista!
Mutta en aloita, ekaksi koska se olisi pikkumaista. Tokaksi koska diggailen musikaaleja; semmoinen mukava sekoitus teatteria, musaa ja elokuvaa, joissa monesti vain triple threat (osaa laulaa, tanssia ja näytellä) pärjää. Kolmanneksi Wicked oli ilmestyessään aivan mielettömän hyvä ja vieläkin lemppareitani, hienoja numeroita ja tarina lentää kuin Oz:in noidat luudillaan!
Juonipohja on siis se tuttu: Dorothy, Oz, Paha ja Hyvä Noita, jaada jaada jaa, mutta heavy duty revisionismina, jossa Paha Noita on sankaritar, Oz totalitaarinen hirmuvaltio, Hyvä Noita sen käsikassara ja Dorothy clueless ääliö. Jos kuulostaa hyvälle niin ei kuin kuuntelemaan / katselemaan ja sitten - tai ensin - lukemaan vuoden 1995 Gregory Maguire:n alkuperäiskirja (hommasin sen itse heti kun olin musikaaliin ihastunut) johon musikaali perustuu: 'Wicked: The Life and Times of the Wicked Witch of the West'. Kirja on ihan yhtä hyvää kamaa kuin muukin tässä jutskassa.
Leffasuunnitelma on muuten ollut ilmassa iät ja ajat, eikä sitä sovi odottaa ennen vuotta 2019, koska Wicked tekee 13:ta vuottaan hyvää massia Broadwaylla. Toivoisin kovasti että pääosissa olisivat musikaalinkin pääosan ensimmäisinä aivan upeasti vetäneet Idina Menzel ja Kristin Chenoweth. Kolmas pääosa Joel Grey on valitettavasti edesmennyt, joten hänen rooliinsa voidaan sitten kiinnittää se pakollinen kassamagneetti joka ei osaa laulaa, as per usual. Tosin jos B'waylläkin usein vaivattomasti vetänyt triple threat Hugh Jackman riittäisi, niin sehän olisi sitten aika vidun jees. Voisi jonkun roolin hänelle tästä joka tapauksessa. Mutta nyt karkasi vähän jo aiheesta!
Kiva video levyltä: Defying Gravity. Esitys vuoden 2004 Tony Awards:eista (musikaalien Oscarit), jossa Wicked putsasi ihan hyvin pöytää).
Spottan-linkki levyyn:
#8: West End Girls: Pet Shop Boys -EP (Empire Music, 2009)
Sitten taas vaihde ihan puhtaalle hyvälle ololle. Tukholmalaisten Isabelle ja Emmeli Erkendal:in muodostama Pet Shop Boys -tribuuttiduo iskee silmää esikuvilleen vastustamattoman ilahduttavasti - jopa hahmoroolitus on samanlainen: Isabelle vetää yleensä edessä eloisampana Neilinä ja Emmeli vetää yleensä taempana mököttävänä Chrisinä! Emmeli korvasi ap jäsen Rosanna Jirebeckin 2008, ja on muuten Isabellen serkku joten: kätevää!
Tykkään jostain syystä ihan helvetisti monista heidän versioistaan, enkä näe niitä usein oikeastaan häviämässä yhtään jäbien ap-vedoille. Tästäkin 10/10 EP:stä sanon vähän blasphemynä että tällä hetkellä pidän heidän A Little Black Dress:istään, Shopping:ista ja You Only Tell Me When You're Drunk:ista enemmän kuin alkuperäisistä ja loppuja nousevalla käyrällä ihan yhtä hyvinä. WEG on yksi suht viimeaikojen löytöjäni ja voin kuunnella heitä yleensä ja vaikka tätä EP:tä erityisesti suht loputtomasti. And as you might guess, I have!
PS: Tätä kirjoittaessani sain vahvalla taustatyölläni (sekunnin kirjoitustyö YouTuben hakukenttään) selville, että heidän biiseistään on MUSAVIDEOITA! Oh boy, did Christmas ever come early!!! PS: Will still take that t-shirt, thou.
Kiva video levyltä: A Little Black Dress.
Spottan-linkki levyyn:
#9: Petra Marklund: Inferno (Razzia Records, 2012)
Pikku spoilerina kerron, että maata ei enää loppusuoralla hirveästi vaihdella. Petra Marklund on kans näitä suht viime aikojen löytöjä ja tuo ääni löi jalat alta välittömästi. Hyviä biisejä on sylikaupalla kun mm. Kent:in Jocke Berg on ollut niitä mukana väkertämässä. Periaattessa suht vähäinen kotimainen tuotanto korvautuu sillä että suurin osa tekemisistä - varsinkin kun hän vaihtoi kokonaan ruotsin kieleen - eli tämä, vuoden 2015 'Det som händer i Göteborg (Stannar i Göteborg)' -sinkku sekä toistaiseksi uusin, vuoden 2015 levy 'Ensam inte stark' ovat kaikki kirkasta kymppiä. 2015 julkaistiin muuten myös Robynin EP, niin että tuskinpa saan tällä vuosikybällä minään muuna vuonna enemmän levykarkkia.
Tuotanto kuitenkin laajenee kun mukaan lisää hänen aikaisemmalla nimellään September tekemän puhtaamman pop-queen ajan englanninkielisen tuotantonsa. Helmiä löytyy poimittaviksi sieltäkin. Mutta erityisesti tykkään siis tuosta hänen kotimaisesta tuotannostaan, varsinkin kun muikeat sanoituksetkin on ihqua, hyvää ja tarpeellista kielikylpyä - oma ruotsinkieli kun ontuu kuin kolmijalkainen koira. Joka yrittää selvitä hengissä Wes Andersonin elokuvassa. Robynin ruotsinkieliset räppäykset on siihen vielä parempaa kun yrittää lisäksi läpäistä slangimuuria (Piti sitten päästä sanomaan Robyn tähänkin, eh? Aika halpamaista! I'm sorry!).
Hardcore-fanina olen tietysti kahlannut huolella läpi koko tuotannon ja videomatskun. Pitää siis tunnustaa että kyllä, olen katsonut ja kuunnellut mm. ruotsalaista jazzia, saksalaista ambientia ja nähnyt jopa vähän 'Vain Elämää' -sarjaa - nimittäin ruotsalaisversiosta 'Så mycket bättre' ne videopätkät missä Petra Marklund vetää.
Olen jopa katsonut jonkun verran 'Allsång Pä Skansen':ia ajalta, jolloin hän oli sen juontaja. Kun sanon että se on vähän kuin Tammerkosken Sillalla, ymmärrätte minkä tason henkilökohtaisesta uhrauksesta puhutaan. Tosin ruotsin Stephen King, John Ajvide Lindqvist - äkkiiäää lukemaan jos ette ole lukeneet, 'Ystävät hämärän jälkeen' eka ja hänen toistaiseksi parhaansa 'Ihmissatama' (hitto kun siitäkin tulisi mahtava elokuva) toka - käytti Skansenin hoilauspaikkaa onneksi edes kunnon verikekkereihin vuoden 2010 kirjassaan 'Kultatukka, tähtönen'. No mutta nyt taas eksyi eli
Takaisin Infernoon: Minulle yksi niitä harvoja levyjä joissa ei ole yhtään huonoa biisiä. Nick Cave & The Bad Seeds:in 'Henry's Dream (1992) on ainakin toinen samaa kastia, just thought I'd mention it koska oli mahdollisesti tulossa listalle, vaan samassa muistin että Petra ja se oli heti game over. PM:n ruotsinkielinen tuotanto on ollut kyllä aivan sairaan kovassa kulutuksessa itsellä, eikä väsymistä ole paljon tapahtunut. Marklund poksautti muuten ekan jälkeläisensä tuossa suht vasta (Grattis!), joten hirveänä ei ole tietysti musarintamalla voinutkaan tapahtua. Men jag väntar. Seeing as she isn't anymore!
Kiva video levyltä: *Huikea* 'Sanningen'.
Spottan-linkki levyyn:
#10: Robyn & Röyksopp (*): Do It Again (Dog Triumph, 2014)
(*) Good luck trying to get me to change that order
Huh, mitähän uutta tästä osaisi enää sanoa muuta kuin että lopullinen vajoaminen ilmeisesti ikuiseen robynismiin (kysyin, en silti saa periä kirkollisveroa, sucks). Poppoon SVE-NOR yhteistyö toimii ihan yhtä saumattomasti kuten aina ja Röyksoppin aina hyvien karvapäiden kanssa Robyn kairaa vuosikymmenen EP:n, jossa ei ole heikkoja lenkkejä. Röyksoppin henki on jo liikkunut musiikillisten vetten päällä viime aikoina, Robyniin taas iski oman tulevan 2015 EP:nsä kollaboraattorin Chris Falkin poismeno Do It Again -kiertueen lopun aikoihin niin pahasti että hän on lähinna huilinut sen jälkeen. Krya på dig, hyvää jaksaa kyllä odottaa.
Kiva video levyltä: (Gee, ette varmaan arvaa mikä? Oisiko se vaikka se 'Monument The Inevitable End Version', joka löytyy varsinaisesti Röykkäreiden viimeiseltä pitkäsoitolta, mutta kun tämä on vain niin itkettävän hyvä video! Montakohan kertaa olen tämän nyt jo somessa jakanut? Pelottavan monta. Onneksi ei tarvitse maksaa rojalteja!
Spottan-linkki levyyn:
And that's it folks! And remember - Music:
Liite: Alussa luvatun raakkauslistan muut:
maraton alina devecerski
ac dc highway to hell
anki niin kauan kuin... (kokoelma)
asia asia
bee gees mythology
böc fire of unknown origin
bowie station to station
dixie chicks home
tusk fleetwood mac (tai eka)
free fire and water
go gos beauty and the beat
iron maiden live after death
jerry goldsmith the omen
kate bush the dreaming
i never learn lykke li
the ultimate sin ozzy osbourne
glass einstein on the beach
pink floyd final cut
queen sheer heart attack
rush caress of steel
long after dark tom petty
lady wood tove lo
ultra bra kalifornia
the cardigans gran turismo
kom teatteri porvari nukkuu huonosti
les miserables original london cast
nick cave henrys dream
the long play - sandra
aulis sallinen songs of life and death
kylie minogue x
dirty harry lalo schifrin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti