 |
| Now I know how Joan of Arc felt / As the flames rose to her Roman nose / And her Walkman started to melt (The Smiths) |
In 1456, French king Charles VII recalls the story of how he met the 17 year-old peasant girl Joan of Arc, entrusted her with the command of the French Army and ultimately burned her at the stake as a heretic. (IMDB)
Jeanne d'Arc on historiallinen hahmo jonka tarina on kiehtonut elokuvantekijöitä aina tasaisin väliajoin. Kuuluisimpia vetoja lienevät Carl Th. Dreyerin mykkäelokuva, Victor Flemingin 40-luvun versio keulakuvanaan Ingrid Bergman ja Luc Bessonin 90-luvun lopun pätkä, johtotähtenään malli / näyttelijä Milla Jovovich. Fleming / Bergman -veto on Nitraatilla aika heikossa muistissa, mutta nuo kaksi muuta ovat ihan pätevää kamaa. Vaan tänään puhutaan eräästä toisesta yrityksestä.
Yksi käytännössä täysin unohdettu veto tästä valtapelistä joka runnoo alleen kaikkien aikojen idealistin, on Saint Joan / Pyhä Johanna -elokuva vuodelta 1957, jonka ohjasi Otto Preminger ja jossa pääosan veti kykyetsintäkilvan voittanut 19-vuotias Iowalainen maalaisneito Jean Seberg. Agnostikko George Bernard Shawn 1920-luvun näytelmän sovitti leffamuotoon itse kirjailija, uskontoseikkailija ja satunnainen leffakässäröijä Graham Greene.
 |
| Kaunotar ja hirviöt. (Jean Seberg, John Gielgud, Richard Widmark) |
Jean Sebergin tunnetuin roolityö on tietysti ranskalaisen uuden aallon airuena toimineessa Godardin À Bout de souffle / Viimeiseen Hengenvetoon (1960) -elokuvassa Jean Paul Belmondoa vastaan näyttelevänä pariisilaistuneena amerikattarena. Jean Seberg kaupittelemassa New York Herald Tribunea on yksi leffahistorian ikonisia hetkiä, joka oli tietysti Saint Joania tehtäessä vielä vuosien päässä.
Joanin ensi-illan aikoihin Sebergin näyttelytyö haukuttiin lyttyyn, muun elokuvan mukana. Häntä syytettiin amatööriksi ja ihan eri aaltopituudella elokuvan muun näyttelytyön kanssa operoivaksi. Nitraatti esittää eriävän mielipiteensä. Hänen keritty, pieni, vilkas ja vakava vetonsa on elokuvan kantava voima. Se, että hän tuntuu marssivan ihan eri tahtiin muiden kanssahan sopii tietysti Jeannen hahmolle kuin tuli kuivien oksien rovioon.
Hyvää taustatukea tulee superpro Richard Widmarkilta joka vetäisee kehiin kimeän ja kipeän rotta-dauphinin. Kokenut Widmark on oiva kainalosauva neofyytti Sebergille. Muissa rooleissa nähdään turvallista kalustoa (mm. John Gielgud), muttei heistä sen enempää - tämä ei ole heidän elokuvansa.
 |
| Jean Seberg, surullisen hahmon ritari irl. |
Oivaltavasti Preminger on myös roolittanut kaikki näyttelijät Sebergin ympärillä vähintään päätä häntä pidemmiksi. Tämä luo tietysti myös osaltaan hyvin Sebergin rooliin sitä ulkopuolisuuden ja tuulimyllyjä vastaan taistelemisen tunnetta. Myös Joanin esittelykuva - kasvot varjoissa lempeästi puhuvana haamuna - on mainitsemisen arvoinen. Aikalaisyleisö ei kuitenkaan elokuvalle lämmennyt: luvassa olivat huonot arvostelut, floppaaminen ja näihin päiviin jatkunut unohdus. Jeanne d'Arcin yhtymäkohdat Sebergin oman elämäntarinan kanssa Saint Joanin jälkeen ovat myös jotain, minkä aika on elokuvan päälle pysyväksi suruhunnuksi onnistuneesti laskenut.
Sananen muuten ohjaaja Otto Premingeristäkin. Monesti vähän unohdetumpi kaveri, mutta leffojensa teemojen ja rohkeuden kannalta yhtä tärkeä tekijä kuin vaikkapa Billy Wilder tai Alfred Hitchcockin sille, että elokuvasensuurin kova koura aikojen saatossa heltyi. Muutaman osuvan potkun Preminger saakin Saint Joanissa suunnattua järjestäytynyttä uskontoa ja sensuuria kohtaan, kun kirkkokin nähdään lähinnä tavisten salakavalana huijaajana ja 'väärää tietoa' alamaisiltaan eväävänä besserwisserinä. Hallitsijoiden kaartikaan ei kovin paljon vähemmällä selviä.
 |
| Turhuuksien roviot. Näyttelijätär otti kuvatessa vähän osumaa, ei tosin pahasti. (Jean Seberg) |
Sensuurista puheen ollen: 1960-luvun lopussa yhdysvaltojen leffa-alan käyttöön ottama uudistettu itsevalvontajärjestelmä ei ole todellakaan virheetön sekään, mutta toimi kuitenkin vuosikymmenien ajan selvänä parannuksena edelliseen. Nykyiset uuspuritanismin mädät tuulahdukset kyseisessä järjestössä ja järjestelmässä ovat jotain mitä ei toivonut näkevänsä. Mutta nyt karkaa jo vähän aiheesta...
Saint Joan on niin hyvässä kuin pahassakin todella näytelmänmakuinen elokuva. Tarjolla on hyvää (todella runsasta) dialogia ja sykähdyttävästä tyydyttävään liikkuvaa näyttelytyötä, mutta jos ajautuu elokuvan pariin toiminta- tai taistelukohtausten toivossa, on tuo toivo syytä sammuttaa heti - Saint Joanissa niitä ei ole ainoatakaan. Myös aina kun Seberg puuttuu kuvasta tahtoo elokuvan ote herpaantua, samoin kuin katsojan kiinnostuskin - hän kun on selvääkin selvempi pääsyy siihen, miksi elokuva ylipäänsä kannattaa katsoa.
Arvosana: 7/10
IMDB
Traileri: (ei ole)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti