Fantastic Beasts: The Crimes of Grindelwald / Ihmeotukset: Grindelwaldin Rikokset (UK / USA 2018, David Yates)

Vanha jengi, uudet mausteet. Let's do the Potterverse!

The second installment of the "Fantastic Beasts" series set in J.K. Rowling's Wizarding World featuring the adventures of magizoologist Newt Scamander. (IMDB)

Potterversen - tai virallisemmin Velhomaailman eli Wizarding Worldin - kymmenes teos jatkaa kahden vuoden takaisesta Ihmeotuksista. Kyseessä on tyyliltään Imperiumin Vastaisukua vastaava entry, jossa heitetään ensimmäistä leffaa huimaavan paljon enemmän palloja ilmaan ja liikutellaan maailman palasia nille kuuluville paikoilleen.

Herra Grindelwald, otaksun? (Johnny Depp)

Tällä kertaa (alun huiman hienossa ja vaikuttavassa kohtauksessa) pakenemaan päässyt ja ihmisten - siis sen pienen osan, jota ei aio tapattaa heti kun nousee valtaan - orjuuttamisesta velhojen palvelukseen haaveileva Grindelwald (Johnny Depp) kohortteineen perustaa tukikohdan 1920-luvun lopun Pariisiin, jonne elokuvan pääjoukkokin hakeutuu, ja tapahtumat keskittyvät.

Pikanttina yksityiskohtana loppuratkaisut käydään kuululla Père-Lachaisen hautausmaalla ja sen alla. Itse elokuva tosin on toteutettu lähes kokonaan Warner Brothersin Lontoon läheisillä studioilla, jotka ovat olleet Potterversen elokuvamaailman koti jo kohta parikymmentä vuotta.

J.K. Rowling, Potterversen ylipappi.

Nitraattihan on siis kova Potterverse-fani, ja sanookin höpsis joissain arvosteluissa elokuvan tarinan koon painolastiksi kokeneille. Grindelwald kestää noin kaksi tuntia viisitoista minsaa, ja siihen olisi Nitraatin puolesta voitu hyvin lisätä vielä vaikka tunti. Sillä niin mukavasti aika kuluu, kun potteroimaan pääsee nykyään aina vain vähäksi aikaa kerrallaan, ja aina parin vuoden viiveellä. Lisäksi tulee muistaa miten valtavan maailman J.K. Rowling on jo ehtinyt luomaan. Kun sitä aletaan prequelmaisesti täydentämään, se ei voi tapahtua hetkessä eikä yksinkertaisesti.

Hogwartsssqueeeeaaalll!!

Satunnaiskatselijalle (onko heitä edes?) elokuva ei välttämättä ihan yhtä paljon tarjoa, mutta Potterversen ystäville luvassa on kaksi tuntia ja risat makeaa. Tuttuja taikoja, nimiä ja esineitä riittää, kun oudot otukset, porttiavaimet, acciot, suojataiat, tappoloitsut ja vaikkapa viisasten kiven isä pyörähtelevät tatamilla - iki-ihanaa Hogwartsia, Iseeviot-peiliä tai Minerva McGarmiwaa unohtamatta.

Kameran takana ollaan tutussa ja turvallisessa seurassa. Kuten edellisenkin (ja usean Potterin), myös tämän on ohjannut potterveteraani David Yates. Käsikirjoitus on nyt kuten edellisessäkin puhtaaksi tislattua sataprosenttista Rowlingia, kun tekstin takana on Lady Rowling itse. Paletin täydentävät ja paluun tekevät myös legendaarisen Colleen Atwoodin komea puvustus ja James Newton Howardin iso ja uhkaava sävellystyö.

Ihmeotusten mainio hahmokavalkadi (v-o): Albus Dumbledore (Jude Law), Valio Barebone (Ezra Miller), Nagini (Claudia Kim), Leta Lestrange (Zoë Kravitz), Theseus Scamander (Callum Turner), Tina Goldstein (Katherine Waterston), Lisko Scamander (Eddie Redmayne), Jacob Kowalski (Dan Fogler), Queenie Goldstein (Alison Sudol), Gellert Grindelwald (Johnny Depp)

Näyttelijäpuolella vanha jengi on pitkälti koossa taas - tai jos ei ihan koossa, niin ainakin paikalla. Kaikki vetävät ihan yhtä hyvin kuin ennenkin, bonuksena nyt jo niin heille kuin meillekin tuttuja hahmoja. Uusina lisinä mukaan saadaan mm. Claudia Kim kirosanos-olio Naginina(!), ja edellisen lopussa ensiesiintymisensä tehnyt Johnny Depp tuhmana alistajavelho Grindelwaldina.

Depphän on Nitraatin suosikki nykyajan (mies)näyttelijöistä ja pääseekin isona pahana G:nä kyllä julmailemaan sydämensä kyllyydestä. Mies näyttää nauttivan roolistaan, ja mikäpä sen mukavampaa katsojillekin, varsinkin kun Deppillä on ikäväksi vastapainoksi yksityiselämän puolella viime aikoina huolia riittänyt.

Herra Dumbledore, otaksun? (Jude Law)

Isoin kiitos Nitraatin täytyy tällä kertaa kuitenkin ehdottomasti varata Jude Law'lle. Hänen ilkikurinen mutta oikeamielinen Dumbledorensa on aivan mahdottoman hyvä ja Law sujahtaa rooliin kuin se olisi mittatilaustyönä hänelle tehty. Ajatus kenestä muusta tahansa (nuorempana) isona D:nä on tämän jälkeen mahdoton, eikä Nitraatti kyllä osaa näyttelijöille suurempaa kunnianosoitusta antaa.
 
Jos Nitraatti etsimällä jotain napistavaa Ihmeotus kakkosesta etsii - Nitraatin mielestä vähän liian lyhyen keston lisäksi - niin Law'n Dumbledorea olisi kernaasti nähnyt vielä vähän enemmänkin - mutta tulevissa elokuvissa tämäkin korjaantunee, kun Dumbledoren ja Grindelwaldin polut alkanevat taas lähentyä.

Illan suurin omgwtf-hetki: Kirosanos-olio nimeltä Nagini. Kyllä, *se* Nagini! (Claudia Kim)

Toinen mietityttänyt asia on Avada Kedavran aika suruton viljely: jos Pottereita muistellaan, niin ensimmäinen varsinainen ruumis tehtailtiin taikoen vasta neljännen (ja parhaan) elokuvan lopulla, ja se olikin varsin pysäyttävä ja shokeeraava hetki. Nyt ruumista tulee välillä sellaiseen tahtiin ja vähän fillerinä, että hirvittää - eikä välttämättä pelkästään tarkoitetuista syistä. Ja sama saattaa myös aiheuttaa ikävää tulevissa elokuvissa: sillä kun tapat yhden, niin eihän sen jälkeen tunnu miltään ellei seuraavaksi tapa vähintään kahta, jne. Rambot erikseen ja Potterverse erikseen, toivoo Nitraatti.

Illan parhaat uudet ihmeotukset, jos Naginia ei lasketa: kirjaston hyytävät matagot-vahdit.

Pikkuvikoja kuitenkin. Fantastic Beasts -sarja pitää kutinsa ja tasonsa hirmu hyvänä. Itse asiassa Nitraatin mielestä kakkonen on jopa ykköstä parempi. Kuten edellinenkin Ihmeotus, tullee tämäkin aika varmuudella olemaan Nitraatin valinta vuoden elokuvaksi, elleivät tulevat 1.5 kuukautta tuo jotain aivan ihmeitä mukanaan. Tosin First Man pistää Nitraatin mielessä vähän jo heti nyt tuossa asiassa kampoihin - saas nährä...

Satunnaiskatsojalle Nitraatti sanoo Ihmeotukset kakkosesta, että caveat emptor ja suosittelee aloittamaan Rowlingin Potter-kirjasarjan ja / tai elokuvien alusta, ja siirtymään Ihmeotuksiin sen jälkeen jos kiinnostusta on ruokittu. Muille Accio! ja teatterin elokuvalippu käteen kuin olisitte jo. Se porttiavain kannattaa nimittäin käyttää.

Arvosana: 9/10

IMDB
Traileri

Vuoden paras tähän mennessä: First Man (9/10)
Vuoden huonoin tähän mennessä: Operation Finale (4/10)

Kymmenen kirjaa / Ten movies

Muistatteko: kirja vai VHS? Ah niin tyylitöntä kasaria! / Do you remember: is it a book or is it VHS? The uncool 80s!

(FI) Nitraatti sai somepuolella pari haastetta: nimeä kymmenen itsellesi merkityksellistä kirjaa ja nimeä kymmenen elokuvaa jotka ovat sinuun vaikuttaneet. Tarkoitus oli listata yksi per päivä somepuolella ilman selityksiä, mutta koska Nitraatti on aina ollut vähän huono värittämään rajojen sisällä ja koska Nitraatti spämmää somea joskus vähän liiankin kanssa ja koska Nitraatti haistoi blogientryn paikan, niin haasteet käydään läpi näin. Kirjahaaste tuli suomeksi ja elokuvahaaste englanniksi, joten noilla kielillä myös aiheet mennään. Järjestys on suunnilleen se, missä Nitraatti on näihin elämänsä aikana törmännyt, viimeisenä uusin tuttavuus.

(EN) Nitrate got a couple of challenges on the social media side of things: name ten books that are meaningful to you and name ten films that have influenced you. The original idea was to list one of each every day without explanations. Since Nitrate is not very good at coloring inside the lines and because Nitrate sometimes has a bad habit of spamming without stuff like this to add to it and because Nitrate sensed an opportunity for a blog entry, he chose this way to handle the challenges. The book challenge was received in finnish and the movie one in english, so those will be the languages used for each as well. The order is roughly the one in which Nitrate ran into these during his life, with the latest one mentioned last.

KYMMENEN MERKITYKSELLISTÄ KIRJAA

 1. Aino Wuolle: Suomi-Englanti-Suomi taskusanakirja (1980)

Tämä kirja Nitraatilta löytyy vieläkin. Joskus kasarin alussa hankittu pieni tietopaketti, joka oli aktiivikäytössä hyvinkin sen pari vuosikymmentä. Nitraatin lempparikieli.

2. Gary Gygax, Dave Arneson, Frank Mentzer: Dungeons & Dragons Starter Set (1983 revision)

Nitraatin elinikäisen ropeharrastuksen lähtölaukaus. Larry Elmoren kansitaide on mieleen syöpynyt -osastoa.

3. Peter von Bagh: Elämää Suuremmat Elokuvat (1989)

Suomalaisen elokuvakritiikin yksi suuria nimiä oli herra PvB (1943-2014). Ennen nettiaikaa näillä raukoilla rajoilla piti tyytyä lukemaan monista klassikoista, joiden näkemisestä saattoi vain haaveilla. Petteri pisti kuitenkin tekstillään (ja radio-ohjelmallaan) (mieli)kuvat liikkumaan.

4. Alan Moore, Dave Gibbons: Watchmen (1987)

Nitraatti on aina ollut myös sarjakuvien ystävä. Parasta kautta aikain lienee tarjonnut kasarin lopulla eteen sattunut graafinen novelli Watchmen. DC on muutenkin ollut aina Nitraatille Marvelia mieluisempi (RIP Stan Lee, muuten).

5. Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille (1979)

Adamsin scifihupailuun ei ole päässyt ikinä väsymään. Myös tarinan britti- ja suomikuunnelmaversiot ovat ihan yhtä tasokkaita.

6. J.R.R. Tolkien: Taru Sormusten Herrasta (1954-1955)

Nitraatti tavasi Sormuksen eka kertaa vasta täysi-ikäisenä ysärin alkupuolella. Sittemmin useamman kerran läpi plarattu kaiken itseään seuranneen länsimaisen fantasiakaman jonkin asteinen isä on maineensa arvoinen. Kersti Juvan ja Eila Pennasen käännös (1973-1975) on suomennosten eliittiä.

7. Bret Easton Ellis: American Psycho (1991)

Suunnilleen samoihin aikoihin Nitraatin silmämunien läpi eka kertaa kulkenut kasarin juppikauden kipein krapulatilitys. Tätä teosta ei voitane koskaan toteuttaa leffaksi ihan yksi yhteen, sillä niin vatsaa vääntävän roisisti Ellis merkkiteoksessaan veivaa. Jotenkin kuvaavaa, että julkisissa tätä lukiessa teki mieli peittää kannet kuin Jallu-lehdestä ikään. Mary Harronin leffa (2000) on silti ihan ok yritys tavoittaa teoksen raivoisa, kliininen henki.

8. Stephen King: Salem's Lot (1975)

King on Nitraatin lempikirjailija ja Salem's Lot (suom. Painajainen) on Nitraatin lemppari-King. Vai olisiko sittenkin Kolkuttajat? Tai Uinu, Uinu Lemmikkini? Tai Tukikohta? Tai...Tai... Salem's Lot on vampyyritarina jossa tutun kingmäisesti alun idyllinen pikkukaupunki on lopussa elävä helvetti. Nitraatin eka lukukerta tälle mainiolle kauharille viivähti 2000-luvun puolelle, ja oli yksi viimeisiä tuolloin vielä tavaamattomia Kingejä. Sokeri pohjalla, todellakin.

9. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen (1945)

Tässä toinen merkkiteos joka tuli luettua epätavallisen myöhään. Tämän vuosikymmenen eka vuosi oli Nitraatilla aika vaikea äidin äkillisen poismenon johdosta. Sinuhe sattui jostain syystä samaan aikaan hyppysiin paikallisessa kirjakaupassa. Juovuttavan väkevä teksti meinasi viedä siinä paikassa jalat alta ja Nitraatin pitikin jatkaa kauppatutustumista kirjaan kyykyssä. Kotiluennassa sai sitten onneksi maata vaikka sikiöasennossa. Epäilemättä Waltarin kertoma Sinuhen ikävä tarina auttoi jollain tavalla Nitraattiakin surutyössä, siitä kirjailijalle ikuinen kiitos. Sinuhe ei ollut eikä ole 'kärpäsen surinaa korvissani'.

10. Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina (2005)

Vuosituhannen uudemmasta päästä päräyttävin lukukokemus on ehdottomasti ollut tämä Ishiguron dystopia, josta mielensä pahoittaa pitkäksi aikaa. Nuorten paremmasta tietämätön ja kohtaloihinsa alistuva asenne jättää jäljen, ja Ishiguro jättää raivostumisen lukijan vastuulle.

11. Nikki Sixx, Mick Mars, Neil Strauss, Tommy Lee, Vince Neil: Mötley Crüe: The Dirt - Törkytehdas (2001)

Pikku bonuksena poiminta Nitraatin lukulistalta, joka on aina pitkä kuin mikä. Nitraatilla ei uni tule, ellei saa lukea kirjaa. Tällä hetkellä luvun alla on Truman Capoten 'Kylmäverisesti' (mainio), mutta tämä pitäisi kyllä viimeinkin hommata ja lukea!


TEN FILMS THAT INFLUENCED ME

1. Pekka ja Pätkä Sammakkomiehinä (FIN 1957)

Nitrates mom wrote that this was the first film Nitrate ever saw in a movie house (a revival - Nitrate is not *that* old). Fair enough. Must have left an impression, since films are Nitrates favorite form of art and favorite thing in general!

2. Invaders from Mars (USA 1953)

First memories of watching films that Nitrate has are from early childhood summers. Back then we had two tv-channels in this country. One of them played old scifi, horror and fantasy films during the summer. Invaders was one of them. In hindsight it is easy to see what young Nitrate was most terrified here: the parents being taken over by the Martians must have felt as horrifying to young Nitrate as it did to the films young lead David (Jimmy Hunt). Even today this is a very fine early 50s red scare scifi-entry, and one of the building blocks of Nitrates tastes for sure.

3. The Exorcist (USA 1973)

Some films you simply should not see too early. The Exorcist is surely one of those. Even though young elementary school Nitrate did not see it all the way through, what he did see was enough to scar him for years. Seen as an adult this is superior horror, but definitely not for kids even now. Or ever.

4. Raiders of the Lost Ark (USA 1981)

Most of the entries on this list are from Nitrates 1980s VHS-era. No exception here. Raiders was seen a lot. A lot a lot. My cousins played a trick on me the first time I saw it: when Marion seems to get blown up in the middle of the film, they made sure I believed she was dead. To this day I get an extra kick out of it when Indy later in the film finds her in the tent, alive and as sassy as ever!

5. Sister Emanuelle (Italy 1977)

We kids watched everything, no matter if it was meant for us or not. I believe this one was found hidden in some parents bookshelf. A cheap soft-core knock-off of something that itself was cheap soft-core. The early 80s VHS scene was surely the height of wondrous - and definitely not so wondrous - trash. Bonus educational value: we saw how babies get made!

6. The Terminator (UK / USA, 1984)

For Nitrate, James Cameron ruled the 80s VHS roost. Terminator was seen so many many times. Films Nitrate saw were mostly rentals and this was one of the first (and one of the very very few) films Nitrate owned back then. N first viddied The Terminator from a film collection of one friends big brother who had lots: The Shining, Being There, Take the Money and Run, One Flew Over the Cuckoo's Nest etc etc. We saw those as well. Anyways; The Terminator is of course still one kick ass film - even though the VHS is now a blu-ray.

7. Edge of Darkness (UK, 1985)

Bit of a cheat since this is actually a mini-series, not a film, but Nitrate felt it has to be included. English series were and are something Finns like and they got and get a lot of air time here. YLE was pretty much based on BBC, after all. Anyways, Edge is on the list because Nitrate first saw it as a young teen and it is something of a watershed in Nitrates tastes turning towards more adult stuff as well. Edge is still a terrific and sad politics / eco / crime -thingie. Bob Peck is wonderful as the lead. Eric Clapton does the music.

8. Aliens (USA 1986)

Did Nitrate mention Jimmy Cameron? Why yes he did. N saw this one a zillion million times as well. N knows the dialogue of this film by heart. Still superb stuff and one of the best sequels of all time.

9. Gone With the Wind (USA 1939)

Nitrates desire for old Hollywood stuff was surely roused by seeing this gorgeous thing in the mid 80s. Still tending to that craving.

10. Blade Runner (USA/HK, 1982)

There used to be a joke among our circle of friends in the mid / late 80s, that if you couldn't fall asleep, you should put this on and you'd be counting sheep in no time. Must have been 1986 or so when Nitrate finally managed to stay awake all through it. Good thing too. One of those pure classics of the sci-fi genre (unlike the silly sequel). Nitrate got a big kick out of the (allegedely) accidentally found 1992 director's cut as well, and again from the Final Cut. Ever since N first properly saw and liked Blade Runner, his film tastes have only gotten tiny adjustments - at least compared to the impact Blade Runner made.

The 13th Warrior / 13. Soturi (USA 1999, John McTiernan & Michael Crichton)

Hyvä Paha Silmä.

A man, having fallen in love with the wrong woman, is sent by the sultan himself on a diplomatic mission to a distant land as an ambassador. Stopping at a Viking village port to restock on supplies, he finds himself unwittingly embroiled in a quest to banish a mysterious threat in a distant Viking land. (IMDB)

Nitraatin aikoinaan näkemät, mutta sittemmin muuten kuin aivan pääpiirteiltään unohtamat elokuvat voi uudelleentarkastuksen jälkeen useimmiten lajitella kahteen läjään: joko siihen paljon isompaan, johon joutuvat täysin aiheesta unohtuneet tylsät kököt, tai sitten siihen paljon pienempään, jonka leffoille Nitraatin maun muutokset ja / tai aika ovat tehneet tehtävänsä, paljastaen paljon muistikuvia paremman teoksen olemassaolon. 13. Soturi lukeutuu ilman muuta jälkimmäisten tapausten joukkoon.

Kirjailija, ohjaaja, antropologi ja lääketieteen tohtori Michael Crichton (1942-2008) tunnettiin hyvin taustotetuista teoksistaan. Oli kyseessä sitten aikamatkailu keskiajalle, Yhdysvaltojen ja Japanin kauppasuhteet, lentoturmat, ilmastonmuutos, nanoteknologia tai vaikkapa kloonaus, oli taustatyö aina huolellista. Hänestä muuten Nitraatin pitää kyllä jossain välissä väkertää ihan oma blogientrynsä.

Eniveis; Crichton kirjoitti 1970-luvun puolivälissä kirjan nimeltä Eater of the Dead, historiallisen faktaa, fiktioita ja kuulua epiikkaa sekoittaneen seikkailutarinan 900-luvulla eläneestä muslimiseikkailija/runoilija Ahmed Ibn Fahdlanista, joka kohtaa viikinkivalkonaamapakana Buliwyfin ja tämän seurueen. Ennustuksen ajamana tämä tusina viikinkejä plus Ahmed lähtevät auttamaan syrjäistä hallitsijaa, jonka valtakuntaa vainoaa jokin karmea ihmisiä syövä hirviö. Jos kuulostaa tutulle, niin se on toki tarkoituskin: Beowulfilla on iso osa elokuvan tarinan polttoaineessa.

Terästä infideleille. (Antonio Banderas)

Michael Crichton oli 1990-luvulla Hollywoodin kuuma nimi, kun hänen Jurassic Park -romaanistaan tuli Steven Spielbergin elokuvan muodossa(kin) aivan jättimäinen hitti. Isoon osaan hänen kirjallisesta tuotannostaan ostettiin tuon jälkeen leffaoptioita eri studioiden toimesta. En tiedä oliko Disney jotenkin jonon hännillä 'take my money please!' -moodissa, vai eikö ostosta vaivauduttu tutkimaan kirjailijan nimeä kummemmin, sillä niin erikoinen koti kauhuleffamaisia kannibaaleja ja veristä toimintaa sisältävälle tarinalle kyseinen studio on.

Jo alunperin 1990-luvun lopun megabudjettiluokkaan noin 90 miljoonan dollarin budjetillaan kuulunut Warrior sai ohjaajakseen aikansa parasta A-luokkaa toimintaelokuvien saralla edustaneen John McTiernanin (mm. Predator, Die Hard, Punaisen Lokakuun Metsästys). Kun mies sai elokuvan valmiiksi 1997, alkoivat ongelmat. Disney älähti ja vaati leffaan isoja muutoksia. Mitä ne tarkalleen ottaen ovat olleet on hankala sanoa, mutta koska McTiernan ei useista yrityksistään huolimatta saanut tekelettä Disneyn mieleiseksi, ja päälle alkoivat jo puskea miehen seuraavan elokuvan kuvaukset, Warrioria jatkotyöstämään saapui itse Michael Crichton.

Beow... Buliwyf ja jengi. (Vladimir Kulich)

Tämä ei tietenkään tapahtunut ilmaiseksi. Jatkokuvausten, julkaisun siirtymisen ja elokuvan mainostuskulujen jälkeen Warriorin loppulasku vuonna 1999 olikin jo hurjat 160(+) miljoonaa dollaria, jonka takaisin saaminen teattereissa olisi vaatinut ihmeitä. Jälkiviisas Nitraatti sanoo, että ainakin kirjan nimi Eater of the Dead olisi ollut leffallekin osuvampi ja jämptimpi titteli kuin vähän geneerinen 13th Warrior.

Lippukassoilla elokuvalle kävikin sitten varsin köpelösti. Niin rotupuhdas alansa edustaja kuin Warrior onkin, vuonna 1999 oltiin vielä suht kaukana maailmaa nyt hallitsevasta tummasävyisestä, keskiaikaisesta 2010-luvun Game of Thrones -actionhuumasta. Surulliset 30 miljoonaa dollaria kotimaassaan ja toisen mokoman ulkomailla tuonut Warrior oli yksi leffahistorian rajuimpeja floppeja, eivätkä arvostelutkaan kovin hyvällä hivelleet.

Taistelupari Ahmed & Buliwyf.

Warriorin cast on tietysti lähes täysin äijä-osastoa. Mukavan globaalista seikkailijakatraasta pistävät selvimmin esiin normaalistaan poiketen miellyttävän pienellä liekillä operoiva espanjalainen Antonio Banderas Ahmed Ibn Fahdlanina ja Nitraatin Beowulfin kangasinkarnaatioiden kärkeen kiirivä tšekoslovakki Vladimir Kulich viikinkijohtaja Buliwyfinä, mutta koko muukin seikkailijakatras vetää hyvin. Omar Sharif käy pyörähtämässä elokuvan alkupuolella Ahmedin mentorina Melchisidekinä ja Maria Bonnevie tuo tapahtumiin hiukan kauneutta Olgallaan, joka onkin elokuvan ainoa oleellisemman kokoinen naissuoritus.

Se, että elokuvan sankari - ei siis konna - on harras muslimi ja että elokuva on kuitenkin hintava Hollywood-tuotos tuntuu tänä päivänä vieläkin harvinaisemmalta ja kiehtovammalta herkulta kuin leffan julkaisuvuonna 1999. Varsinkin pari vuotta myöhemmin New Yorkissa tapahtunut terrori-isku teki kyseisenlaisen sankarin ihan näihin päiviin asti suht mahdottomaksi ideaksi toteuttaa tämän kokoluokan amerikkalaiselokuvissa. Ehkä kohta aika on taas kypsä.

Murderous human eating gorilla-likes in the mist.

Tekniseltä puolelta mainitaan ilmeinen, eli McTiernan ohjaa toiminnan ammattimaisin ottein, ja sitä sitten riittää. Kirjan tapahtumia taustoittavampi sävy - jossa muun muassa inhat pääpahikset selitetään kiehtovasti neandertaalien jälkeläisiksi - on elokuvassa selvästi jätetty paitsioon, mutta jotain mukavaa on sentään jäänyt, kuten esimerkiksi se miten Ahmed oppii Buliwyfin ja tämän seuralaisten kielen.

Leffan yllättävän lyhkäiseen (epäilemättä sen ongelmallisesta tuotantovaiheesta johtuvaan) 105 minuutin kestoon mahtuu ilahduttava määrä R-rated hurmetta lentävien päiden ja katkaistujen jäsenien muodossa. Warrior on kuvattu Kanadan antoisissa erämaamaisemissa eikä komeissa lavasteissa (linnoitukset, vallitukset, luolastot) ole pihistelty.

Valoa pimeyteen: "My name is Ahmed Ibn Fahdlan Ibn Al Abbas Ibn Rashid Ibn Hamad."

Nitraatti veikkaakin että jos Warrior näkisi päivänvalon nyt, olisi sen vastaanotto huomattavasti parinkymmenen vuoden takaista parempi. Oman arvionne voitte asiasta antaa tarkastamalla tämän aika mainion ja roisin fiktiivishistoriallisen seikkailupätkän. Ainakin Nitraatille 13th Warriorin mielenkiintoinen outolintumeno maistui nyt selvästi paremmin kuin parikymmentä vuotta sitten.

Arvosana: 8/10

IMDB
Traileri (so 90s... köh!)

Nitraatin Halloween-Spessu II

Täällä vartioin minä. (Ghostbusters)

Aina näin Halloweenina Nitraatti valkkaa yhden leffamörön ja listaa kyseisen ökömöttiäisen kolme mieleisintään esiintymistä valkokankailla, sekä kolme parasta leffaa jotka samaisten otusten ympärillä pyörivät. Molemmissa listoissa vallitsee nouseva järjestys.

Viime vuonna käsiteltiin pitkähampaiset ystävämme. Tänä vuonna vuoron saavat kummitukset, haamut, henget, apparitiot... mitä näitä nyt on! Kyseessä siis normaalia eläväisemmät ja yleensä kehottomat kaunaiset kuolleet, jotka pyytämättä palailevat elävien elämän haitolle.

Kolme parasta elokuvahaamua

Hmm... missäs se Vasta Kuolleiden Käsikirja olikaan? (Alec Baldwin, Geena Davis)

#3: Adam & Barbara Maitland, Beetlejuice (1988)

Listan perheystävällisin entry ja pieni huijaus kahdella entiteetillään, mutta Maitlandit ovat viimeiseen asti (ja sen jälkeenkin) erottamaton pari. Vanhan viihtyisän talon remontti katkeaa nuoren pariskunnan osalta hukkumiskuolemaan, mutta siitähän itse leffa vasta kunnolla alkaa. Symppis-Maitlandit kuuluvat ehdottomasti tälle listalle.

IMDB
Traileri

Pitkän päivän vielä pidempi ilta. (Barbara Hershey)

#2: (nimetön), The Entity / Entity - Tuntematon Voima (1982)

Sitten heittämällä toiseen ääripäähän. Valkokankaiden vastenmielisimmän ja häiriintyneimmän haamun manttelin voi asetella Sidney J. Furien The Entity-leffan inhan hengen harteille. Barbara Hersheyn roolisuoritus epäpyhän hengen uhrina tuo viestin todella perille.

IMDB
Traileri

Linjan linjakas kaunotar.

#1: Christine, Christine / Christine - Tappaja-auto (1983)

Elokuva pärjää hyvin harvoin kirjalle, mutta Carpenterin Christine nosti rimaa kirjasta ainakin yhdellä osa-alueellaan. Elokuva hylkäsi kirjan autossa mätänevän ruumiin ja siirsi kiihkeän kummituksen suoraan kaaran kromiin, pelteihin ja moottoriin. Nerokas idea joka toimii yhtä hyvin kuin osumaa ottanut Christinekin.

IMDB
Traileri

Kolme parasta haamuelokuvaa

Kop kop kop, avaa rakas. (Jamie Lee Curtis)

#3: The Fog / Usva (1980)

Stanley Kubrickin lisäksi John Carpenter on Nitraatin toinen suosikki kautta aikojen -ohjaajalistalla. Mies oli varsin kykenemätön huonoihin tai loputonta katselua ei-kestäviin teoksiin 1970- ja 1980-luvuilla, eikä Usva tuosta kunniakkaasta sarjasta mitenkään poikkea. The Fog on wanha kunnon perinteinen kummituskauhari, jossa petettyjen lepraisten merimiesten(!) haamut palailevat menneisyyden usvista kosto ja murha mielissään.

IMDB
Traileri

Harvalla tekeleellä on yhtä hyvää taglinea.

#2: Poltergeist (1982)

Supersymppiksen Freelingin perheen ja erityisesti perheen kuopuksen Carol Annen kohtaaminen vihamielisten haamujen kanssa on alagenren ehdottomia klassikoita. Steven Spielbergin tuottama ja ainakin osittain ilman krediittiä E.T.:n kanssa samanaikaisesti ohjaama kauhari viehättää vuosikymmenestä toiseen. Pääosan nuoren Heather O'Rourken (1975-1988) vain muutamaa vuotta myöhemmin karistelemat maalliset tomut tuovat elokuvalle oman haikean ja surullisen lisävivahteensa.

IMDB
Traileri

Kop kop kop, avaa hakas. (Jack Nicholson, Shelley Duvall)

#1: The Shining / The Shining - Hohto (1980)

Listaykkösen osalta ei koeta yllätystä, mutta vaikea sitä on kai odottaakkaan, kun Kubrickikin on asiaan tarttunut. Hohto on myös yksi niitä harvoja kertoja kun elokuva kirjasta parantaa (vaikkei kirjailija King ole tähän mielipiteeseen ikinä yhtynytkään; päinvastoin). Torrancen ydinperheen työpanos talviteloillaan kitkuttavan hotellin hoitamisessa vaikeutuu huomattavasti, kun kirjaimelliset menneisyyden haamut alkavat kuiskutella hyvin, hyvin tuhmia ajatuksia perheenpään otollisen maaperän korvaan. Klassikko mikä klassikko.

IMDB
Traileri

PS: Leffat Numeroina: Christine 7/10, The Entity & The Fog 8/10, muut 10/10.

Downsizing (USA/NOR 2017, Alexander Payne)

Pieni suuri s(e)i(k)kailu.

A social satire in which a man realizes he would have a better life if he were to shrink himself to five inches tall, allowing him to live in wealth and splendor. (IMDB)

Paul ja Audrey Safranek ovat lähitulevaisuudessa elävä, keskiluokan alemmissa tasoissa kaksin käsin roikkuva aviopari, joka päättää kitkuttelun sijasta heittäytyä tieteen tarjoamaan turvaverkkoon. Kun maailma alkaa ylikansoittumisen ja saasteiden takia natista liitoksissaan, tiede on keksinyt apukeinot.

Ihmisiä pystytään pienentämään ja siirtämään asumaan omiin utopistisiin yhteisöihinsä, joissa asukkaiden omaisuuden arvo tuhatkertaistuu, rikokset ovat tuntematon käsite ja vapaa-aikaa riittää, samalla kun tarvittavat resurssit ja tuotettu jäte minimoituvat. Ihmiskunta pelastetaan pienennys kerrallaan - ellei homo sapiens tuo ongelmiaan mukanaan, tai sulje silmiään tosiasioilta.

Downsizing on saanut paljon negatiivista höykkyä, mukaan lukien CinemaScoren karu C (lisää CinemaScoresta esim. mother!in arvostelussa), jota tietty selitti harhaanjohtava markkinointi. Downsizing ei esimerkiksi trailerin antamasta kuvasta huolimatta ole komedia. Elokuva myös floppasi teattereissa varsin rajusti. Nitraatin odotuksetkaan eivät olleet kovin korkealla, mutta yllätys oli sitäkin positiivisempi, kun paketista kuoriutui yksi vuosikymmenen scifivalioita.

Myyntipuhe #1. (Matt Damon, Jason Sudeikis)

Alexander Payne on ohjaaja joka Nitraatista on aina tuntunut amerikkalaisen elokuvan elävältä pessimistiltä numero yksi. Jopa nihilistin manttelikin saattaisi miehen harteille sopia: Citizen Ruth, Election, About Schmidt ja Sideways ovat aika kaukana toiveikkuudentäyteisestä feelgoodista. Paynen kaksi viimeisintä ennen Downsizingia on Nitraatilta tosin vielä näkemättä, mutta tuskin miehen linja on niissäkään täysin pettänyt. Paynen voi aina luottaa löytävän sen pilven siitä hopeareunuksesta.

Tähän asti Nitraatin suosikki hänen tuotannostaan on ollut hurja high-school-komedia Election (1999), jota suositellaan lukijoille lämpimästi. Opettaja Jim McAllisterin (Matthew Broderick) ja oppilas Tracy Flickin (kirjoitetaan F LI C K - get it?) (Reese Witherspoon) mustassa huumorissa rypevä valtataistelu oppilasvaalien - ja elämän päältä yleensäkin - jaksaa hykerryttää. Downsizing kiilaa vaivattomasti Electionin rinnalle.

Ns. paynemainen otos.

Alexander Payne on hyvä ohjaaja ja tekee mielenkiintoisia elokuvia, mutta mitenkään hirveästi uusintakatseluja niille ei leffojen tunnelmien takia tule kyllä suotua. Kuulostaakin siis itse asiassa varsin loogiselta, että ihmiskunnan sukupuutosta kertova scifi-elokuva on samalla myös Paynen lämpöisin ja positiivisin elokuvanäyte ikinä (after a fashion).  

Downsizing on Alexander Paynen ensimmäinen scifi ja luo sisäisesti kerrassaan uskottavan(*) maailman. Kässäröijä/ohjaaja Payne ja toinen kässäröijä Jim Taylor ovat miettineet tarinan yksityiskohdat varsin tarkkaan. Tekniikka ja sen tarjoamat edut ihmiskunnalle tuntuvat loogisilta, samoin kuin uhkat mitä vastaan niillä taistellaan

Myyntipuhe #2. (Neil Patrick Harris)

Tehtävää helpottaa myös elokuvan tekninen puoli. Uskottavuuden kannalta Stefania Cellan onnistunut tuotantosuunnittelu on tietysti tärkeää, kuten myös tehosteryhmän hyvä panos. Kun maailmanluonti on visuaalisesti yhtä hyvissä kantimissa kuin tekstikin, katsojan työ on usean asteen helpompaa ja elokuvan ajatusleikkiin heittäytyminen vaivattomampaa. 

Näyttelypuolella ei ole valittamista. Matt Damon tekee normaalia luotettavaa työtään. Damon taipuu ilmaisun rajallisuudestaan huolimatta moneksi: komedia, toiminta ja draama tuntuvat mieheltä sujuvan ihan yhtä hyvin. Downsizingissa tarvitaan käytännössä vain sapluunan viimeisenä mainittua. Christoph Waltz heittää tavanomaisen vaivattomasti yhden limaisista supporteistaan mustan pörssin bilehile Dusan Mirkovicina, ja onpa mukaan saatu wanha kunnon genrekasvo Udo Kierkin, apubilettäjä / merikapteeni Konradin muodossa.

Paulista polvi paranee. (Matt Damon, Christoph Waltz, Hong Chau, Udo Kier)

Suurin ilo ja yllätys näyttelijäpuolella on kuitenkin naispääosan Hong Chau. Chaun vahvan tulinen, yksijalkainen Vietnamin tv-pakettipakolainen(!) Ngoc Lan Tran on aivan mahtavan eläväinen ja miellyttävä viritys, joka tarjoaa Damonin Paulin jähmeydelle mainiosti täydentävän vastakohdan. Chau oli ainakin Nitraatille käytännössä aivan uusi tuttavuus. Tämä vähän päälle kolmekymppinen Thaimaassa vietnamilaisille vanhemmille syntynyt ja New Orleansissa kasvanut näyttelijätär täytyykin hetimiten pistää seurantalistalle. Ja ei, hän ei puhu normaalielämässä kuten Tran.

Downsizing saa hyvin onnistuneen maailmanluonnin ja Chaun lisäksi Nitraatilta myös isot kiitokset siitä, että se on juoneltaan varsin arvaamaton. Kun Päähenkilö(t) on siirretty minimaailmaan, ei Nitraatilla ollut juuri missään vaiheessa arvauksia siitä, mitä elokuvassa seuraavaksi tapahtuu - todella harvinaista tässä kontekstissa. Edes Nitraatin arvelut siitä, että Damon päätyy lopulta minimaailmassakin kitkuttamaan keskiluokan alemmilla liukuportailla ei toteutunut - vaikka aika paynemainen finaali olisi sekin tietysti ollut.

"What kind of fuck you give me? What kind? American people, eight kind of fuck. Love fuck, hate fuck, sex-only fuck, break-up fuck, make-up fuck, drunk fuck, buddy fuck, pity fuck." (Hong Chau, Matt Damon)

Downsizing viittaa myös iloisesti kintaalla alagenrensä muotovaatimuksille. Esimerkiksi ison ja pienen maailman kirskuva kohtaaminen ei aiheuta vaaratilanteita - varsinkaan kun kohtaamista ei käytännössä alun jälkeen enää edes tapahdu, vaan tarina pysyttelee tiukasti kiinni Damonin hahmossa ja hänen - ja sitä kautta epäsuorasti myös maailman - ongelmissa. Toiminnan ja jännityksen osalta Downsizing myy luonnollisesti tietysti muutenkin ei-oota.

Hupana yksityiskohtana Nitraatti voisi vielä mainita, että elokuva onnistuu hetkittäin jopa muistuttamaan toista ihan turhaan haukuttua viime aikojen tekelettä, Terrence Malickin Knight of Cupsia(!). Vuonoista taas tulee mieleen Douglas Adams, eikä se ole ikinä paha asia.

Summa summarum: Downsizing on virkistävän erilainen ja puhtaasti draamavetoinen, älynystyröitäkin kutkutteleva scifi-entry, jota Nitraatti ei voi kuin suositella. Pieni *on* kaunista.

"You know, if somebody had told me 10 years ago that one day I'd be five inches tall and divorced helping a famous Vietnamese dissident get a new foot while cruising up a fjord in Norway discussing the end of the world with Jorgen Asbjornsen, I'd have said he was crazy." (Paul Safranek)

Arvosana: 9/10

IMDB
Traileri

(*) Ei tosin saa jäädä liian pitkäksi aikaa miettimään alagenren paria suurinta kysymysmerkkiä eli sitä, miten olemattomilla tehoilla ihmisaivo todennäköisesti toimisi jos se olisi nuppineulan kokoinen, ja sitä että pystyisikö ihminen ylipäätänsä minikokoisena hengittämään?

Kid Svensk / Aavan Meren Tällä Puolen (Suomi / Ruotsi 2007, Nanna Huolman)

Mikä maa, mikä valuutta?

The year is 1984. It's summer, and the rebellious 12-year-old girl Kid wants to stay in Gothenburg, but her mother has other plans. (IMDB)

Vuosi on 1984 ja Kirsi 'Kid Svensk' Ruotsalainen on toisen polven ruotsinsuomalainen Göteborgilainen esiteini, joka haluaa vain olla niin kuin muutkin (ruotsalais)nuoret, eli sulautua joukkoon. Hommaa vaikeuttaa kovasti oma tausta ja eritoten Ester-äiti, joka ei ole ikinä kotoutunut uuteen kotimaahansa - eikä mutsilla tietysti ole ruotsinkielikään hallussa.

Kirsi voittaa visan jonka pääpalkintona on kesäduuni paikallisradiossa, mutta äiti heittää kapulat rattaisiin ilmoittamalla että kaksikko lähteekin yhdessä toisen samanlaisen perheenpuolikkaan kanssa kesäksi Suomeen - ja äidillä ei välttämättä siinnä mielessä pelkkä vierailu. Itsepäinen Kirsi varastaa radioasemalta mikrofonin ja nauhurin, ja päättää tehdä suomenmatkastaan oman reportaasinsa. Matkalla Göteborgista ruotsinlaivan kautta Pohjois-Karjalaan koetaan ihottelua, itsariuhkaa, pitsanpaistoa ja ensirakkautta.

Just så. (Mia Saarinen)

Nitraatin kone sai tässä sisäänsä taas jotain aivan mahdottoman mielenkiintoista. Kid Svensk on elokuva jonka olemassaolosta Nitraatilla ei ollut edes tietoa ennen kuin tämän vuoden puolella. Harmi, niin hirvittävän harvinaista kamaa tässä on tarjolla että oksat pois. Mutta parempi myöhään jne.

Ruotsinsuomalaisten kokemukset 1960-80 luvun Ruotsissa ovat jotain mikä on aina kovasti kiehtonut Nitraattia. Suomalaiset ovat tehneet aiheesta jonkin verran, mm. Mikko Niskasen Ajolähtö, dokumentti Laulu Koti-ikävästä, ja hyvä dokumenttisarja Kansankodin Kuokkavieraat. Ruotsin puolelta löytyy ainakin Sovinto, jonka paljon suorempi (kirjankin) käännös 'Sikalat' oli ilmeisesti tällä puolella lahtea elokuvanlevittäjille liikaa. Monesti aiheen käsittelyä, kuten esim Sikalaa ja Ajolähtöä, yhdistää vahvasti se tuttu viinan ympärillä pyöriminen.

Kid Svensk on paljon originellimpi semi-ulkopuolisten katsaus suomenmaahan. Se ei ole alkonhuuruinen, eli siitäkin jo isot pisteet että on löydetty joku muukin tulokulma. Mielenkiintoisinta elokuvassa on tietty se, että niin ohjaaja (ja elokuvan käsikirjoittaja) Nanna Huolman (s. 1970), kuin pääosien nuoretkin ovat toisen polven ruotsinsuomalaisia. Elokuva perustuu osin Huolmanin omiin lapsuuskokemuksiin Ruotsissa ja onkin jännää nähdä mitä hän Suomesta nostalgisoi.

Det är sant.

Yllättäen listalla on aika paljon samoja asioita kuin suomalaistenkin nostalgisoidessa Suomea: rallikansa, maalaiskesät ja lavatanssit. Puhtaasti tirkistelytasolla on ihan mahtavan kuuloista tarkastaa kun ruotsinsuomalaiset puhuvat puoliksi unohtamaansa suomea. Leffan jälkeen Nitraatin nauttimasta making of:ista pystyi heti pistämään merkille, että sama puhetyyli koskee myös ohjaaja Huolmania. 
 
Näyttelijäpuolella Huolman on löytänyt pääosaan todella luontevan tytön. Mia Saarinen (siis toisen polven ruotsinsuomalaisia hänkin) vetää hyvin ja uskottavasti yrmyn esiteininsä. Asiaa auttanee, että hän oli leffan teon aikaan myös hyvin todennäköisesti yrmy esiteini (11-12 vuotta). Jim Rautiainen Saarisen kohtalotoverina, mutta vähemmän Suomea inhoavana (siellä kun on hyviä rallikuskeja!) Jamppena on myös mainio.

Kaksikon suomalaisäitien roolit vetävät meidän omat Milka Ahlroth ja Mari Rantasila. Muu(kin) cast molemmin puolin lahtea on virkistävän kulumattomia naamoja. Nitraatin suorittama pieni tutkimustyö muuten paljasti, että Mia Saarinen on ilmeisesti jatkanut silloin tällöin näyttelijäuraansa Ruotsissa; kasa lyhytelokuvia ja ainakin yksi pidempi elokuva (Kidin lisäksi) löytyy plakkarista, vaikkei mitään ihan viime vuosilta. Vähän sama homma ohjaaja Huolmanillakin.

On siinä yhdelle ruotsinsuomalaisnuorelle ristiä kerrakseen.

Vaikka Kid Svenskin draamankaari ei mitään suuria yllätyksiä tarjoakaan, ja vaikka suomalainen aikalaiskritiikki näyttää tarttuneen elokuvan stereotyyppiseen suomikuvaan - ottamatta ollenkaan huomioon miten mielenkiintoisen prisman läpi sitä tässä suodatetaan - niin kyllä Nitraatista tällainen käänteinen vilkaisu suomalaisuuteen ja suora katsaus ensimmäisen ja toisen polven ruotsinsuomalaisuuteen on kerrassaan harvinaista ja tervetullutta katseltavaa.

Vähän tangentilla: varsinkin ruotsalaisilta toivoisi tässä aihepiirissä paljon enemmän elokuva ja tv-puolella(kin) aktivoitumista. Ruotsinsuomalaisia kun on se puoli miljoonaa, joten mistään ihan marginaaliryhmästä ei todellakaan ole kyse. Siihen nähden surkean vähän siellä asiasta kulttuuripuolella on tavaraa väännetty. Ja toki nyt Suomeen kotiutuvien ensimmäisen ja toisen polven muualta tulleiden perheiden samantapaisia ongelmia voi katsellessa myös pohdiskella - hyvää elokuva-aihetta olisi siinäkin.

Mutta siis jos palaamme vielä hetkeksi takaisin Kid Svenskin pariin, niin Nitraatti suosittelee teoksen lämpimästi tarkastamaan jos kohdalle sattuu. Ja alla olevista trailereistakin vielä sellainen pieni jännä mielenkiintoinen huomio, että suomalaisille ja ruotsalaisille markkinoille tarkoitetut versiot eroavat selvästi toisistaan.

Arvosana: 8/10

IMDB
Traileri (suomalaisille)
Traileri (ruotsalaisille)